Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Käyn yleensä kolmessa eri kirjastossa, joista yhdessä uutushyllyssä ei ole koskaan mitään uutuuksia.

Varmaan siksi, että ympäristön ihmiset lukevat kirjoja ja pikalainat ovat jatkuvasti lainassa.

Positiivinen asia tyhjyys-hyllyissä on se, että

välillä tulee kaivaneeksi jotain vanhempaakin luettavaa.

Niinpä tällä viikolla lähdin kirjastosta kädessä kassi

vanhoja kirjoja.

Yksi niistä kirjoista oli

Xiaolu Guon Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (2008, Atena - suomentanut Ulla Lempinen, alkuperäinen teos A Concise Chinese-English Dictionary For Lovers, 2007). 

Kirjassa idea on kutakuinkin sama kuin Jean Kwokin Käännöksiä-teoksessa: Nuori kiinalaistyttö saapuu Englantiin, hän puhuu huonoa englantia ja ihmettelee englantilaisia tapoja ja elämää. Koska Z. on tullut Englantiin kielikurssille, ihmettely rakentuu pitkälti kielen varaan, mikä on kiinnostavaa näin kieltä opettavan näkökulmasta. Mitä kieli kertoo maasta ja kulttuurista?

Kääntäjällä ei ole varmastikaan ollut helppo työ kääntää huonoa englantia huonolle suomelle, onneksi kieli paranee loppua kohti kirjassa, sillä sitä on alussa vähän kankea lukea. Varsinkin, kun näin kielen opettajana mietin koko ajan, että onko siinä jotain epäjohdonmukaisuuksia. No, ihan alkusivuilla tekstissä on käytössä translatiivi, mitä suomen opiskelija ei ensimmäiseksi opi. Ja astevaihtelu ja objektivirheet seuraavat teoksessa oikeastaan loppuun asti, sen sijaan rektiovirheitä ei ole, vaikka asioiden oppiminen usein on toisinpäin. Tämä kirja olisi ehkä kannattanut lukea ihan enkuksi, ettei olisi tarvinnut miettiä kieliasioita koko tekstin matkan ajan.

Z. saapuu maahan ja tapaa leffassa miehen, johon rakastuu. Kielellisen väärinkäsityksen seurauksena Z. asuukin yhtäkkiä miehen luona, joka on 23-vuotiasta tyttöä parikymmentä vuotta vanhempi. Miehen seurassa Z. oppii paljon elämästä Englannissa. Myös käyttäytymistä, koska Z. on kovin suorasukainen ja ilkeän maineessa omassa kielikoulussaan. Tahtomattaan.

Kielestä: Kiinassa sanajärjestys on toinen kuin englannissa. Kiinassa paikka ja aika aloittavat lauseen, kun taas englannissa se on minä tai joku muu subjekti. Englannissa on myös paljon yksityisyyttä, mitä Z:n on vaikea ymmärtää. Tai miksi on tärkeää sanoa eri aikamuodoissa asioita? Miksi rakkaus on rakastan tai rakastin, kun se on kiinassa ilman aikamuotoa, ikuinen?

Miksi yksityisyys tärkeä? Kiinassa jokainen perhe asuu yhdessä, isovanhemmat, vanhempat, tytär, poika, ja kaikki sukulaiset myös. Syö yhdessä ja jakaa kaiken, puhuu kaiken. Yksityisyys tekee ihmisestä yksinäisen. Yksityisyys hajottaa perheen.

Z:n mies päättääkin lähettää kiinattaren yksin näkemään Eurooppaa ja samalla kokemaan itsensä, olemaan yksin.

Ja vaikka Z. löytää itsensä, ei hän silti täysin ymmärrä. Miehen kanssa alkavat riitelyt, jotka johtuvat siitä, että he ovat tottuneet tekemään oikeastaan kaiken juuri päinvastoin kuin toinen.  

Sinä päivänä jona saavuin länteen, ymmärsin äkkiä että olen kiinalainen. Jos ihmisellä on mustat silmät ja mustat hiukset, pakkomielle riisistä, ei saa alas länsimainen ruoka eikä osaa panna eroa ärrään ja ällään ja pyytää asiat ilman kiitosta - siinä heti tyypillinen kiinalainen: laiton maahanmuuttaja, kohtelee huonosti tiibetiläisen ja taivanilaisen, kokkaa hyvin mutta panee ruokaan natriumglutamaatin myrkyttämään ihmistä, syö koiran lihat ja juo käärmeen selkäytimet. 

Z. on vuoden viisumilla Englannissa, eikä hän osaa päättää, jäädäkö riitaisaan suhteeseen, vai lähteäkö takaisin turvalliseen Kiinaan. Asiasta ei tarvitse päättääkään, sillä viranomaiset ja lupa-asiat hoitavat pohtimisen Z:n puolesta.

Jean Kwokiin verrattuna yhtäläisyytenä kirjassa on kieli ja sen kehittyminen, väärinymmärrykset (jotka tosin liittyvät Guolla aikuisten maailmaan, kun taas Kwokilla koulumaailmaan), ja kulttuurien törmäykset - ja ihmettelyt. Kwokin teoksessa pääpaino on lahjakkaan koululaistytön elämässä ja se on amerikkalainen unelma -tyylinen tarina; Guolla kyseessä on nuoren aikuisen itsensä etsiminen ja löytäminen.

Z. = Zhuang Xiao Qiao, joka oli niin vaikea lausua, että Zhuang päätti olla pelkkä Z.

Te englantilaiset valtasitte Hongkongin kerran, joten ehkä olettee kuulleet, että meillä kiinalaisilla on 5 000 vuotta maailman mahtavin kulttuuri... Meidän kiinalaiset keksivät paperin jotta teidän Shakespeare saa kirjoittaa kaksituhatta vuotta myöhemmin. Meidän kiinalaiset keksivät ruutin, jotta te englantilaiset ja amerikkalaiset saatte pommittaa Irakia. Ja meidän kiinalaiset keksivät kompassin, että te englantilaiset saatte purjehtia ja valloittaa Aasiaa ja Afrikkaa.

****

Kenelle?

Sille, jota piti Kwokista, tämä on vähän enemmän.

Sille, joka ei riehu punakynän kanssa, kun jokainen astevaihtelu on väärin.

Kirjailijan kotisivuilla näkyy, että kirjalija on tehnyt paljon paljon muutakin.

Olisi kiinnostavaa lukea lisääkin.