Elokuvissa

Helsinki tarjosi harvinaista herkkua tapaninpäivänä, kun Don 2 astui kankaalle Eerikinkadun Orionissa.

Don 2 on itsenäinen jatko-osa Donille, joka tuli elokuviin 2006. Itse en ole nähnyt ykköstä ja Don oli muutenkin aika tuntematon mies ennen leffaa. Vierustoverini mielestä tämä Don 2 oli ensimmäistä leffaa parempi, ja kyllä, minustakin se oli mukava, välistä hauska ja koko ajan vauhdikas. Don on siis kriminaali, joka on kuitenkin sydämeltään hyvä. Don on pikkuisen renttu mies, joka suunnittelee ryöstöretkiä pullollisen kanssa. Donin heikkous pakollisten viinan, tupakan, kasinon ja aseiden lisäksi on nainen, Interpolin etsivä Roma (Priyanka Chopra), jonka suurin haave on saada Don telkien taakse.

Don (Shah Rukh Khan) hakee vauhtia vankilasta, josta hakee mukaansa myös vanhan rikoskumppaninsa (elokuvaan kuuluu näyttävä pakomatka vankilasta) ja suuntaa kohti Eurooppaa, Berliiniä, jossa hänen tavoitteensa on Saksan keskuspankin Euro-muotit. Donin suunnitelma on tulla miljonääriksi painamalla rahaa muoteilla.

Mukaan kasataan eri erikoisalojensa osaajia, jotka auttavat ryöstön suunnittelussa ja toteutuksessa. Vaikka ollaan Berliinissä, rikoskumppanit ovat, yllätys yllätys, intialaisia, sillä intialaiset ovat kaikkialla, kuten leffassa yleisöä viihdyttävästi heitetään.

Leffassa on siis paljon ammuntaa, räjähdyksiä, juonittelua, takaa-ajoa keskellä Berliiniä - ja tietysti rakkautta, sillä vaikka Roma jahtaa Donia ammattinsa puolesta, leiskuvat tunteet etsivän ja rikollisen välissä väistämättä muutenkin. Leffassa on naiskauneutta tuplasti, sillä Chopra on miss Universum  ja toinen naisosan esittäjä Lara Dutta miss Maailma (vai meniköhän ne just toisinpäin). Parasta kuitenkin on Donin renttumainen asenne ja huumori, joka loistaa juuri oikeilla repliikeillä oikeissa paikoissa.

Don on siis Bollywoodin kopio Hollywoodin vauhdikkaista elokuvista, joissa juonitellaan, ryöstetään ja pamautellaan paikkoja. Vaarana voisi olla, että leffasta tulisi kopio, joka naurattaa väärissä paikoissa ja itkettää lopun aikaa. Mutta Don on oikeasti hyvä, siinä ei yritetä liiaksi matkia länsimaista mättöä - ja huumori lähtee välillä Bollywoodista itsestään. Leffa oli siis kaikinpuolin viihdyttävä pätkä, jossa sai nauraa ihan oikeissa paikoissa. Siksi olisi ollut virkistävää, jos yleisössä olisi ollut enemmän kuin kourallinen myös suomalaista yleisöä. En tiedä, miksi intialainen leffa koetaan niin outona ilmiönä, ettei siihen riitä mielenkiintoa. Olen joskus käynyt katsomassa esim. kiinalaisia elokuvia, ja sielläkin oli enemmän suomalaisia katsojia joka kerta kuin missään Bollywood-leffassa. Ja ne kiinalaiset leffat vasta outoja olivatkin...

Donia näkee Suomessa enemmänkin, lisätietoa täältä.

Ja kun mun on pakko tietysti kaivaa jotain negatiivista tästäkin, niin pakko mainita, että saksaksi voisi olla muitakin reploja kuin was ist los ja Hansin lisäksi voisi olla muitakin nimiä käytössä. Pikkuisen tökkäisi myös se, että eurojen muotit ovat ryöstönkohteena. Siis, ensinnäkin, älkää tulko meidän rakkaita (ja ihan itsekin vajoavia) euroja ryöstämään ja toiseksi, eikö kulta tai timantit olisi jotenkin pysyvämpi aarre...

Leffan pääosissa siis Shah Rukh Khan ja Priyanka Chopra, joiden välejä Bollywood-juoruissa ollaan kyseenalaistettu. Siis, että olisko kyseessä muutakin kuin leffassa näytelty kemia. SRK on tähän asti ollut kutakuinkin poissa juoruista, ja häntä on pidetty vaimolleen (20 vuotta naimisissa) uskollisena tapauksena. Tämä ei kai ole mikään pikkujuoru, koska lähteeni, jota ei niin kovasti (mukamas) Bollywood-juorut kiinnosta, tiesi tästä.

Mutta siis, suosittelen leffaa ihan vaikka eka kosketukseksi intialaiseen elokuvaan!

Koska oli tapania Donin jälkeen vielä jäljellä, niin kaivoin esiin myös toisen uutuusleffan, joka on ilmestynyt tänä vuonna Intiassa ja jossa pääosassa on Shah Rukh Khan: Ra one, jota on hypetetty tosi paljon. Leffassa laulaa Akon, sitä varten on itse Chackie Chan kiidätetty Intiaan ja siinä näyttelee Intian huipputähdet, SRK:n lisäksi Kareena Kapoor. 

Pidän suurinta osaa Bollywoodin naisnäyttelijöistä todellakin maailman kauneimpina naisina, mutta Kareena Kapoor on poikkeus. Ilman Bollywood-teollisuussukua tämä nainen ei voisi olla koskaan näyttelijätär, eikä ainakaan suosittu. Kapoor oli myös Don ykkösen naisnäyttelijätär, ja varmaan senkään takia en ole katsonut Donia. Eli siis jo näyttelijöissä mennään vikaan. Kapoor ja SRK muodostavat perheen, johon kuuluu myös poika: 13-vuotias Prateek, jonka intohimona ovat tietenkin tietokonepelit. Shekhar Subramanium (perheen isä, ja pointsit hienosta nimestä!) on nörtti, joka tekee työkseen pelejä ja päättää ilostuttaa poikaansa maailman parhaalla pelillä, jossa sankari ei voitakaan, vaan vastustaja. Peli on tietenkin liian hyvä: se alkaa elää omaa elämäänsä ja viidentoista minuutin mittaisen sähköhässäkän jälkeen pelin pahis, Ra One hyppää meidän maailmaamme ja alkaa jahdata Prateekia, jota vastaan pelasi.    

Poika on suloinen, paitsi että koko leffan ajan mietin, että miksi tuollainen (kamala) kampaus? Perheen isä, joka on normaalisti tosi epämuodikas ja kömpelö esim. autonratissa, on hetken tosi suosittu, mutta joutuu Ra Onen eteen tämän jahdatessa poikaa. Pelin tekijät päättävät herättää myös pelin hyviksen, G. Onen, joka on ainoa, joka pystyy vastustamaan Ra Onea.

Sitten leffassa mennään terminator-hengessä: G. One yrittää suojella Prateekia ja Ra One yrittää saada pojan kiinni. Äiti vie poikansa Intiaan ja niinpä terminaattori-henkiset taistelut miksattuna kiinalaiseen kung fu -leffan taisteluun ja matrix-taivutteluun käydään Intiassa. G. one on Prateekin isän näköinen ulkomuodoltaan ja niinpä äiti tuntee välillä lämpimiä fiiliksiä tähän koneeseen, joka ottaa mallia ihmisten väliseen käyttäytymiseen esim. tv-sarjoista.

Pääosin leffa on kertakaikkisen kammottavaa katselua: kun Hollywoodista otetaan malliksi leffa jostain 20-30-vuoden takaa, ja yritetään tehdä se samalla mallilla nykypäivään, niin ei voi mennä kuin pieleen. Juoni on yksinkertainen, mutta se on paisuteltu 2,5 tunnin mittaiseksi kaaokseksi, jossa jotenkin halutaan päästä tilanteeseen, jossa voidaan räjäyttää maan tasalle intialaisia rakennuksia, pysäyttää juna ja tehdä kivoja tietsikkajuttuja.

Leffan huumori ei iske niin millään. G. Onen mukamas hassunhauskat olen kone, mutta yritän käyttäytyä kuin ihminen -sutkautukset eivät naurata, vaan ärsyttävät. (G. One näkee tv:stä, miten joku sika läpsäyttää naista pepulle, ja päättelee, että näin käyttäydytään ja sitten väärään hetkeen läpsäyttää naista pepulle. Heh heh, tosi hauskaa. Tai not. Tai kun G. One pysäyttää terminator-tyyliin luodin ja kaivaa sen esiin sieraimestaan - jaiks!)

En tiedä, kenelle leffa on suunnattu. Meillä siitä nautti kaikkein eniten 6-vuotias poika, kun näytin valittuja paloja. Hauskin ja vauhdikkain kohta leffassa oli junan kylkeä pitkin juokseminen, mikä sekin oli pilattu kohtauksena sillä, että junassa istuvat ja sieltä roikkuvat miehet kiljuivat kuin hiiren lattialla nähneet neitokaiset.

Siis, niin terminaattoria, vieläpä se kone kasvaa kädestä -hommakin täysin matkittua. Erotuksena vain se, että tästä leffasta puuttui hasta la vista, beibi -tyylinen huumori.

Se, mitä seurasin leffan tekovaiheessa ollutta mylläkkää, ymmärsin, että SRK oli halunnut luoda jotain uutta Bollywoodiin, jotain mikä Hollywoodissa on pelittänyt hyvin. 30 vuotta sitten. Parempi olisi tehdä omaansa ja kehittää juttuja omista perinteistä ja perinteisistä leffoista käsin. Tämä oli ehdottomasti kamalin leffa, minkä olen Bollywoodista koskaan nähnyt.