Jotain luettuakin...

Kylläpä on päässyt huonoksi oma lukukuntoni ja ehkä -intokin. Tällä viikolla olen juossut paikasta toiseen niin lujaa, että olen melkein hukannut itsenikin. Onneksi tähän mennessä vain kokreettisesti sateenvarjoni...

Sehän on tietysti ihan perinteistä, että kun töissä on vuoden viimeinen rutistus, niin lasten hoitopaikoissa ja harrastuksissa vietetään joulujuhlaa. Onneksi niistä johonkin on muistanut ihan valmistautua ja jopa mennäkin.

Huh hulinaa! Joululahjat meille onneksi tuo joulupukki, tosin parin postimyyntifirman välityksellä lähipostiin, ettei tarvitse ruuhkauttaa itseään ostarin huminaan. Ihan oikeasti, tsemppiä niille, jotka jaksaa. Mä en oikeasti mene kauppoihin ennen kuin on ihan pakko.

Tässä jossain hulinan ohessa olen lukenut pari kirjaakin.

Ensimmäinen on Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän (2011, Helsinki-kirjat), joka on jonkin sortin rakkaus- ja jännitysviihteen tuotos. Ei huono lajissaan ollenkaan, vaikka ei tätä kirjaa lukiessa maailma vapissut eikä järissyt mihinkään suuntaan.

Teoksessa Sari Martikainen on jämähtänyt johonkin itäsuomalaiseen takahikiään ja elää leskenä kahden pienen lapsensa kanssa. Sari pitää rautakauppaa, jonka hänen edesmennyt miehensä ja tämän vanhemmat ovat jättäneet Sarin hoitoon. Sari on toipumassa vihdoin miehensä, Matin, kuolemasta. Samaan aikaan kun Sari kuulee ei niin mukavia juttuja entisestä miehestään, hän myös huomaa ihastuvansa toiseen mieheen. Jostain syystä miehet Sarin elämässä tuntuvat olevan vain pikkurikollisia, jotka johdattavat hänet rikosten maailmaan. Näinpä kirjassa seurataan sekä rikos- että sydänkuvioita.

Parasta kirjassa on sen sujuva teksti, jonka lukaisi liukkaasti tällaisena hieman höppänäisenä kirjana hieman höppämäisenä aikana.

Och vem är Lukas? Lukas Moodysson on elokuvaohjaaja, jonka teoksia ovat mm. Lilja 4-ever ja Fucking Åmal. Teos Isän aika (2011, Like - alkuperäinen teos Döden & Co.) on Moodyssonin henkilökohtaiseen aiheeseen, isän kuolemaan, liittyvä teos.

Kirjassa Lucasin isä kuolee ja teoksen päähenkilö alkaa pohtia paitsi isäsuhdettaan myös varhaisaikuisuutensa rakkaussuhdetta ja pyörittelee tajunnanvirtatekniikalla asioita mielessään.

Ovat Lucasin shakki-pelit, joita hän pelaa netissä tuntemattomia nimimerkkejä vastaan.

On Lucasin kirja, jota hän kirjoittaa, ja jonka aiheesta (shakki), etenemisestä (ei mihinkään) päähenkilö tilittää.

On isän perintörahat, jotka hän haluaa tuhlata mahdollisimman nopeasti.

On Kate Moss, Natalja Vodjanova (venäläinen malli), Marilyn Monroe, äiti Teresa - ja koko joukko muita henkilöhahmoja, jotka vierailevat kirjan sivuilla, hieman hullun oloisen Lucasin luona kylässä.

On listoja asioista, levyistä, bändeistä ja on englanninkielisiä lainauksia. 

On Rihanna ja hänen laulunsa Umbrella.

Teos on sekava, täynnä melkein mitä tahansa ei-kaunokirjallisia pätkiä ja lainauksia, joka voisi tehdä kirjasta ärsyttävän epäselvän ja juonensa hukkaavan kirjan.

Mutta, punainen lanka: isän kuolema ja vanhan rakkaussuhteen jankkaaminen ovat kirjassa mukana alusta loppuun. Sekavuudesta huolimatta pidin kirjasta - tai ehkä siitä johtuen pidin kirjasta, joka saattoi tarjota melkein mitä vain odottamatonta seuraavalla sivullaan.

Aika hassua, mutta pidin kirjan sekavuudesta. Sen takia, että se rikkoi tavalliset kerronnankeinot. Oli myöskin sujuvaa ja viihdyttävää tekstiä.

Odotitko sinä että soittaisin?

Toivoitko sitä?

Vai olitko luopunut toivosta?

Ikävöitkö minua?

Kaipasitko minua?

Toivottavasti.

Mutta toisaalta toivon ettet kaivannut.

Sillä jos kaipaisit, se tarkoittaa, että rakastit minua, ja sitä minä toivon.

Mutta jos kaipasit minua, se teki varmasti kipeää, ja sitä minä en halua.

Kinkkinen paradoksi.

Ei mitään huippukirjoja, mutta lukemisen arvoisia nämäkin.