Kurdimiehelle ja kurdinaiselle valitaan puoliso vähiten häiritsemään suvun harmoniaa. Avioliitto on vain laasti suvun muurissa. Avioliitto on vain tapa synnyttää suvulle uusia jälkeläisiä järjestäytyneeseen ja uskonnollisesti hyväksyttyyn tapaan. Kurdit eivät lisäänny kuin eläimet tai turkkilaiset tai eurooppalaiset, sattumanvaraisestu, rakkaudeksi sievistellyn himon äkkioikkujen seurauksena.
Joskus joku kirja tuntuu melkein ylitsepääsemättömän vaikealta kirjalta lukea. Jari Tervon Layla (2011, WSOY) oli tällainen kirja: ehkä mulla oli niin paljon ennakkoluuloja Tervoa kohtaan. Luulen, että en ole koskaan lukenut yhtään Tervon kirjoittamaa kirjaa. En ole koskaan pitänyt Tervon tv-persoonastakaan kovin paljon. Ja aika paljon kirjailija Tervo ratsastaa mm. tv-julkisuuden harjalla, sillä ainakin tämän kirjan perusteella voisin sanoa, että Tervo ei ole kovin kummoinen kirjoittaja. Mutta, minäkin olen aika helppo ihminen: tietenkin haluan tietää, mitä Layla pitää sisällään, minkälaista kirjallisuutta Tervo oikeastaan kirjoittaa.
Laylan tarina on varmasti monelle tuttu: 15-vuotias kurdityttö Turkista lähtee pakoon isäänsä ja veljeään, jotka haluavat kunniamurhata Laylan. Layla matkustaa halki Kreikan ja Saksan, kohti Finlandiyaa, jossa "jokainen ulkomaalainen saa valtiolta rahaa niin paljon kuin tarvitsee." Suomessa Layla joutuu tekemään työtä maksaakseen pakomatkan. Layla myydään huoraksi Liisankadulle, jossa samassa asunnossa on töissä myös Helena, suomalainen entinen alkoholisti ja oman lapsensa huoltajuuden menettänyt nainen.
Kirjassa on myös Tamara, ystävä ja sisko, johon Layla tutustuu pakomatkallaan, maahanmuuttoministeri ja kaljupää, filosofian yo, Mika Jaussi, joka inhoaa ministeriä ja tämän ylläpitämää politiikkaa (mikä se sitten lieneekään).
Näistä henkilöhahmoista ja aineksista Tervo rakentaa tarinaa, jossa henkilöhahmot liikkuvat omissa piireissään. Liisankadun asunnossa henkilöiden elämät kohtaavat toisensa.
Teosta on kritisoitu henkilöhahmojen nimistä Tervon sanomisiin (Suomi on rasistinen maa), mikä on pitänyt kirjan julkisuudessa. Ja kun kirjan luin, tuli vähän sellainen olo, että paljon melua tyhjästä. Siis mulle tämä kirja ei nyt noussut mitenkään hohdokkaaksi negatiivisessa eikä positiivisessa mielessä.
Henkilöhahmojen elämät jäävät jotenkin kaukaiksi. Jos tätä haluaisi jotenkin analysoida, niin voihan olla tarkoituksellista, että naisten elämää eivät pääse he itse rakentamaan, koska miesten maailmassa naisten kuuluu olla hiljaa. Silti olisin kaivannut jotain vihjettä esim. siitä, miksi Helena on ajautunut juopoksi, miten parantunut? Onko Laylalla enää toiveita ja haaveita elämän suhteen? Mitä Jaussin elämässä tapahtui, että hänestä tuli sellainen kuin tuli? Miksi Helenan pitää myydä itseään, että saisi poikansa takaisin? Tekeekö raha Helenasta äidiksi kelpaavan - tähän asti olen ajatellut, että köyhäkin voi olla hyvä äiti. Kirjan lukemisen jälkeen oikeastaan kaikki henkilöt jäivät niin kaukaisiksi, että en millään, rivien välistäkään, saa kurottua niistä kovin syviä mielikuvia. Jostain syystä koin lähimmäksi Laylan veljet ja äidin, josta kirjan lopussa paljastuu paljon asioita, jotka kumoavat väitteitä naisten alistetusta asemasta. Luulen, että pidin näistä henkilöhahmoista siksi, että niiden toiminnassa oli ristiriitaisuuksia, kun taas muut olivat stereotypisia, heikoiksi ja ohuiksi luotuja tai jääneitä yhden asian -henkilöhahmoja. No, kyllähän näistäkin esim. Jaussi muuttui lopussa, mutta muuttuminen oli lähinnä noloa takinkääntämistä.
Eihän tämä mitenkään huono kirja ollut, jos pitää kirjoista, joissa samaa asiaa, mikä on mediassa puheena, jauhetaan uudelleen ja uudelleen. Jotain humoristista heittoa Gustafssonin Huorasadun tyyliin olisin kaivannut tähänkin teokseen. Ihmiskaupasta olen lukenut Wassmon Lasi maitoa -teoksen, joka oli todella koskettava, maahanmuuttajista Parvekejumalat Snellmanilta. Oikeastaan Tervon teos oli kovin samanlainen kuin Snellmanin, enkä Parvekejumalistakaan hirveän paljon pitänyt. Minusta kotimaisissa maahanmuuttajista kertovissa kirjoissa ei uskalleta kirjoittaa kuin stereotypisin käsittein.
Ihan subjektiivisena lisäyksenä pakko kirjoittaa eräästä yksityiskohdasta, joka Laylassa iski minuun: Mount Everest, jossa Jaussi istuu ja juo ison aterian jälkiruoaksi kolme (!) mangolassia. Jaussi on tyytyväinen nepalilaisiin, koska maassa lähes sata prosenttia kansasta on hindulaisia ja buddhalaisia: uskontoja, jotka eivät ole aggressiivisia eivätkä sotaisia. Kiinnostavaa minusta on, että nepalilaiset taas ovat hirveän ylpeitä gorkha-sotilaistaan, ja pitävät itseään gorkhan jälkeläisinä, mestarillisina sotilaina. Minusta teos, jossa halutaan nähdä vain yksi puoli asioista, jää aina jotenkin vajaaksi, koska jos jotain maailmasta olen oppinut, niin sen, että kaikilla asioilla on myös toinen puolensa.
Sama koskee myös kirjan henkilöhahmoja: ne ovat Laylan äitiä ja isää lukuun ottamatta kovin yhden toiminnan henkilöitä, joissa on näkyvissä vain yksi puoli. Aivan kuin kurdimiehellä tosiaankin olisi vain yksi asia mielessä koko elämänsä aikana: kunnia ja sen säilyttäminen.
Laylaa ovat lukeneet ja siitä kirjoittaneet:
Kirsi
Jori
Zephyr
Ina
Susa
Norkku
Tessa
Minulla lukeminen hieman kesti. Osin sen takia, että halusin kirjan vaikuttamatta kuulla tarinoita kirjan aiheeseen liittyviltä itseltään. Ja huonostihan ne oikeat tarinat ja tämä kirja sopivat toisilleen.
Kuten Booksyn kirjoituksessa Laylasta, ja varsinkin kommenttiosiossa kirjoitetaan, niin tietystikään se, että eräässä teoksessa kerrotaan kunniamurhista ja juurikin kurdeista, ei tarkoita sitä, että jokainen kurdi olisi kunniansa hurmaannuttama henkilö todellisuudessa, mutta silti en ymmärrä, että miksi teoksissa ei anneta myös toisenlaista kuvaa henkilöistä. Miksi muslimit ja kurdit ja vierasmaalaiset pitää kirjoissa nähdä kulttuurinsa orjina, miksi meikäläiset nähdään olosuhteiden, yhteiskunnan, tai muun vastaavan sortamina?
Asiaan ehkä löyhästi liittyen, Menaiset (44/2011) kirjoitti huivi-asiasta varsin eri tavalla kuin on totuttu: Musliminaiset muodin orjina. Pisteet tästä piristävästä uudesta näkökulmasta naistenlehdelle.
Tuolla "toisaalla" jo aavistelinkin, ettet kovin lämmennyt Laylalle ;) En tiedä, ehkä lukisin tätä itse toisin silmin, jos olisin matkustanut noissa maissa & tietäisin enemmän kurdikulttuurista jne. Toisaalta tämä on aika viihteellinen teos, Tervo kun kirjoittaja on, että ehkä minulla oli tälle sopiva "kolo" lukuputkessani, että koin tämän positiivisesti. En kuitenkaan ehkä allekirjoita ainakaan kohdallani, että erityisesti pitäisi kirjoista, joissa mediassa olevia aiheita jauhettaisiin uudelleen ja uudelleen ;) En jotenkin kokenut Laylaa sellaisena kirjana edes...Mutta kuten sanottu, lukukokemus on aina niin henkilökohtainen juttu, se mikä toiseen kolahtaa, liukuu toisen mielestä kuin vesi hanhen selästä hetkessä pois.
VastaaPoistaEihän tämä huono ollut, mutta tässä ei oikeastaan ollut mitään hirmuisen hyvääkään.
VastaaPoistaMedia-jutuilla tarkoitin noita suomalaiset on rasisteja - eipäs ole -keskustelua ja vihapuheet pitää rajata -juttuja, joista kumpikaan ei etene suuntaan eikä toiseen. Ja Tervon kirja nyt sisältää suurinpiirtein kaiken, mitä noissa keskusteluissa on käsitelty.
Viihteessäkin voi toki ottaa kantaa.
En niinkään noihin kurdeihin pysähtynyt tässä kirjassa, vaan esimerkiksi henkilöhhamoihin, joihin en päässyt yhtään sisälle. Olivat kuin pahvinukkeja, jotka edustivat jotain yhtä asiaa.
Totta, Tervon kirjan henkilöt ovat pääosin hyvin yksiulotteisia, joihin ei sillä tavalla kiinny kuin usein tekee. Laylassa oli jotenkin tarttumapintaa eniten ainakin minulle.
VastaaPoistaMulle Layla ei tullut läheiseksi ja ehkä sen takia koko kirja jäi hieman etäiseksi kokemukseksi. Haluan aina tutustua kirjan päähenkilöön, ja nyt en tiedä edes, mikä Laylan lempiasia on maailmassa, joten tutustumiseni jäi kovin kesken. Tiedän vain, mistä Layla ei pidä.
VastaaPoistaJoo, ja kyllä erotan kuvitteelliset henkilöhahmot oikeista ihmisistä ;D
Ei Layla minullekaan läheiseksi tullut, koska häntä tosiaan pääosin kuvattiin/määritettiin vain sen myötä, miten selvisi koettelemuksistaan. Mutta, kuitenkin sen verran silti hänessä oli minusta sitä tarttumapintaa, että se kantoi läpi kirjan, vaikkei toki edustanutkaan mitään voimakasta henkilöön samaistumiskokemusta ;)
VastaaPoista=) Juuri sitä minäkin olen mieltä. Taitava kirjailija toki saa pienilläkin, lähes huomaamattomilla keinoilla henkilöt kuvattua niin, että niihin voi tarttua.
VastaaPoistaEn tullut tämän kirjan myötä yhtään enemmän Tervon ystäväksi. Olihan siinä muitakin seikkoja, joiden takia en kovin taitavana kirjailijana pidä. Nämä henkilöhahmot oli yksi.
Vaikka pidin kirjasta sua enemmän ja se oli musta monella tavalla kiinnostava, niin en voi sanoa ettenkö sun kritiikkiä myös ymmärtäisi. Koljatti oli mulle pettymys, sen sijaan Tervon pojastaan kirjoittama Kallellaan oli musta aikoinaan ihan huikean hauska ja loistava kirja, pitäisi itse asiassa lukea uudestaan. Oon suositellut monille sitä, etenkin tuleville isille, se oli musta jotenkin ihana, itseironinen ja herkkäkin. Ja kovasti rehellinen.
VastaaPoistaMutta jos tämä olisi mun eka Tervo, niin ehkä olisin odottanut jotenkin liikaa - aloin lukea Tervoa aikana, jolloin julkisuus ei vielä vaikuttanut odotuksiin. Hyvä niin.
Tämä toi todeksi sen, mitä kirjasta aavistinkin eli ei ollenkaan minun juttu, kun niin monta melkein täydellistä teosta odottaa lukijaansa.
VastaaPoistaKiitos!
Helvetin hyvä kirja. Toistanko.
VastaaPoistaKuuntelin kirjan äänikirjana ja oli mun mielestä aika voimakas kokemus. Ei mitenkään rentouttava tai humoristinen, jollaiseksi ei kai ollut tarkoitettukaan. Teos herätti ainakin itsessäni hyvin paljon ajatuksia ja pisti miettimään elämää laajemminkin. Minusta siinä oli aika taitavasti kuljetettu eri ihmisten elinkaarta eteenpäin.
VastaaPoistaPakko oli tämän jälkeen ottaa helppo, kevyt kirja vastapainoksi.
Jälleen perusteellinen ja syväluotaava analyysi. Näitä on kyllä kiva lukea!
VastaaPoistaItse sain Laylan luettua äskettäin. Tervon tuotantoon en ollut aikaisemmin tutustunut, mutta tähän tykästyin kovasti! Ennenkaikkea valtavan taustatyömäärän ja sen onnistuneen välittämisen lukijoille takia tästä pidin.
Kirja lienee lisäksi ajankohtaisempi tänään kuin julkaisuvuotenaan.