MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesäkaupunkini - osa II

 
Siellä on ihania vanhoja taloja, kahviloita ja hotelleja,
joihin tekisi mieli jäädä istumaan ja nukkumaan.
Siellä on myös kotoisasti Mansku.
 
 
Kaikkea kaunista, kuten kirkko.
Ja Suomen suven paras jäätelö.
 
 
Aiempina vuosina käytiin haaveilemassa kallioilla.
Tänä vuonna istuttiin turvallisesti haaveilemassa kallioille pääsystä niiden alla.
 
Jokaisella kadulla jotain kivaa katseltavaa ja ihmeteltävää,
ja sitten vielä löytyi tuollainen parkkikyltti mun tulevaan parkkiruutuuni.
 
 
Ihana se Naantali on vieläkin,
samanlaisena pysynyt, vaikka edellisestä visiitistäni oli kulunut sellaiset kymmenen vuotta.
 
Niin, ja sitten siellä on myös se Muumimaailma,
mainettaan kivempi paikka viettää yksi ihana aurinkoinen kesäpäivä.
Mutta se onkin jo toinen tarina.
 
Kirjoja tulossa myöhemmin,
myös Naantalista.

6 kommenttia:

  1. Oi kesäinen Naantali! Minulle niin tuttu paikka, kun olen työskennellyt yhden kesän siellä muumina. Ikimuistoista mutta kuumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri meinasinkin kommentoida, että oli varmaan lämmintä puuhaa =)

      Tyttäreni mielestä Muumit eivät kuulemma olleet oikeita, koska niiden suu ei puhuessa liikkunut ja kuonon alla näkyi hengitysaukko... Mutta olivat ne silti aika ihania.

      Poista
  2. Naantali on tuttu paikka ja kiva siellä on kuljeskella tai käydä syömässä. Tämän kesän muumimaailmareissu on takana. Hiukan tuli mieleen, että osa työntekijöistä oli väsähtänyt työhönsä, ehkä se paahtava helle teki tehtävänsä. Mutta teatterirouva, joka siivoili, oli todella ystävällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli sama olotila lintsillä, jossa käytiin melkein peräkkäisenä päivänä. Muumimaailmassa tytöllä oli niin riemukasta säntäillä edestakaisin, että ei huomannut, millä mielellä työntekijät olivat...

      Oli meidän ensimmäinen ja viimeinen käynti Muumimaailmassa. Siis ei mitään pahaa sanottavaa, mutta ovat jo hieman yli-ikäisiä tuosta maailmasta, luulen, meidän lapset.

      Poista
  3. Oih, kaupunki on todella lähellä sydäntäni, ihan jo siksikin, että siitä tuli kotikaupunkini viime talvena <3 Olen kyllä viihtynyt mainiosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuollaisessa miljöössä viihtyy, ihan olisi asua näin upeilla seuduilla. =)

      Poista