2,5 x Intia

Jos kaupan kassalla ei ole antaa vaihtorahaa, kuten Intiassa hyvin usein käy, antaa myyjä rahan sijasta irtokarkkeja. Yksi kirjavaan paperiin kääritty toffee vastaa puolta rupiaa.

Koska olen työssäni tällä viikolla pohtinut ja pohdituttanut ihmisiä siitä, minkälainen on Suomi,

on mielenterveyteni kannalta ihan mukavaa välillä miettiä,

minkälainen on muu maailma.

En periaatteessa pidä matkakirjojen lukemisesta, koska kun pääsen paikan päälle, tulee minulle usein sellainen valmiiksi pureskeltu olo,

kun kierrän ne paikat, jotka pitääkin paikanpäällä käydä katsomassa.

Vaikka toisaalta, onhan se ajan kannalta hyvä asia, että ei tarvitse itse löytää niitä parhaita paloja.

Parhaat muistot matkoilta ovat niitä, mitä löytää must-see-paikkojen vierestä, 

esimerkiksi Riiassa minusta oli viihtyisää kävellä hautausmaalla ja ihastella hautakiviä, joita ei kahta samanlaista löytynyt,

Lontoossa oli hassua istua kiinalaisosan Mäkkärissä, 

ja Pokharassa huomioida, miten tie temppelille löytyy, kun kaduilla ei ole nimiä;

sen sijaan Katmandun arvokkaat temppelit osoittautuivat surullisen rapistuneiksi ja lähialueen yleinen käymälä ja ravintola olivat koko maan ainoat, joihin en suostunut menemään. 

Mainittakoon vielä, että sen toisen must-see-temppelialueen mielenkiintoisin asia oli temppelin vieressä oleva talo, jossa tutuntutuntuttu asui: sata vuotta vanha katmandulainen talo on oli kyllä jotain, jota en osannut kuvitella olemassa olevankaan.   

Mutta kiinnostuin nyt kuitenkin lukemaan kirjojaan Intiasta. 

Kirjat ovat erilaisia taustoiltaan ja luonteiltaan ja kiinnostavuudeltaan. 

Nämä ovat random-valintoja piskuisen lähikirjastoni hyllyiltä, 

pitää joskus tutustua aiheen kirjoihin paremmin.

Muuttuva Intia (2007, Edita) on kahden Intian-tuntijan, Sirpa Tenhusen ja Minna Säävälän, kirjoittama teos, jossa tarkastellaan muutosten kourissa olevaa Intiaa: politiikan, talouden, kastijärjestelmän, köyhyyden ja tasa-arvoisuuden hidasta, mutta varmaa (?), muuttumista.

Kirjasta jäi mieleen sellainen vahva positiivinen maku: 

vaikka ongelmia on ja uusiakin tulee, 

niin myös hyviä asioita tapahtuu. 

Toisaalta hyvät asiat eivät ole pelkästään hyviä: 

esimerkiksi kun koulutus on yhä useamman saatavilla, 

myös työpaikoista on kilpailemassa yhä useampi ja korkeammin koulutettu henkilö.

Kun rakkausavioliitot yleistyvät ja järjestetyt avioliitot vähenevät, tuleeko ihmisistä onnellisempia?

Kun Intia vaurastuu, mitä tapahtuu maailmalle?

Vaikka kirjassa olikin varsin positiivinen ote Intiaan, viimeisen luvun alaluvut Vaurastuminen jatkuu ja Uusia uhkia kertovat sen olennaisen.

Kaiken kaikkiaan: perusteos, jossa tarkastellaan maata yleisesti eri näkökulmista, lähtökohtina on antropologinen tutkimus, joita kirjoittajat ovat tehneet Intian kylissä.

  

Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa (2009, Basam books) kirja kertoo nimensä mukaisesti Rommin kolmesta vuodesta Intiassa. Hän opiskeli Lontoossa yoogaa ja päätti lähteä Intiaan harjoittelemaan lajia. Matkalla hän eksyi ostamaan kahden muun kanssa kahvilan, jossa tarjoilee aamiaista vaativille yoogan-harrastajille. Intiassa mikään ei toimi, mutta vielä vaikeampia ovat harrastajat, jotka vaativat viiden tähden palvelua olosuhteissa, joissa mikään ei toimi.

Pidin kirjan tyylistä, siinä asioita ei ihmetellä eikä ihastella, vaan asioiden olemassaolo todetaan.

Asuminen Intiassa vaatii ennen kaikkea antautumista sille, ettei ymmärrä paljon mitään oikeastaan mistään, ja jonkinasteista kykyä sopeutua mielettömältäkin tuntuviin tilanteisiin, käytäntöihin tai ideoihin, koska on täysin turhaa yrittää muuttaa asioita tai taistella niitä vastaan: vastassa on aina yli miljardi ihmistä.

Kirja kertoo kokemusten ja elämisen kautta oikeastaan sen saman, minkä Muuttava Intia totesi tilastojen ja kylä-tutkimusten kautta: Intia on muutoksessa. Muutos on hidas, koska maassa on niin käsittämätön määrä ihmisiä. Muutos tuo aina mukanaan uusia asioita, jotka jostain syystä muuttuvat sitten uusiksi ongelmiksi.

Elämässä en ole paljon oppinut, mutta sen kuitenkin, että jokaisella asialla on aina kääntöpuolensa. Siksi en nyt ota kantaa näihin erilaisuuksiin ja muutoksiin, vaan poimin joitain kohtia Rommin kirjasta, jotka herättivät ajatuksia itsessäni.

Naapurin rouvan mukaan avioerot ovat kuitenkin räjähdymäisessä kasvussa.

 -Ennen intialainen avioliitto kesti vaikeatkin hetket, koska pariskunnan ympärillä oli sukulaisten ja läheisten tukiverkko. Meillä ei ollut varsinaista avioliittoneuvontaa vaan sukulaisten tukiverkosto, jonka apua ei aina välttämättä arvostettu, mutta joka kuitenkin auttoi avioliittoja vaikeiden kausien yli. Nykyisin avioeron saaminen on entistä helpompaa.

Naiset ovat alkaneet menestyä työelämässä, vaatia enemmän vapauksia ja oikeuksia. Intialaiset naistenlehdet pursuavat juttuja seksistä ja antavat ymmärtää, mitä naisella on oikeus vaatia mieheltä makuuhuoneessa. Intian miehet eivät tiedä mitä tehdä naisille, jotka eivät suostu pysymään lieden ääressä.

Suurin ero Suomen ja Intian välillä ei taida olla se, millaista elämä on, vaan se, kuinka siihen suhtaudutaan. Intiassa köyhällä on oikeus hymyillä, eikä köyhän tarvitse hävetä olemassaoloaan. - - Kokonaisen Intiassa vietetyn vuoden aikana en ole kuullut kenenkään valittavan niin paljon kuin kahden viikon aikana Suomessa pelkästään kaupan kassoilla, lehtien yleisönosastolla ja bussipysäkeillä.  

***

Ja, kyllä, se puolikas vielä odottaa lukemista.