Viime vuonna aloitin kirjabloggauksen ja palasin kirjojen pariin oikein kunnolla.
Työni takia kahlasin monia kotimaisia klassikkoja, mutta myös tutustuin uusiin kotimaisiin kirjailijoihin, jotka olivat jääneet muutaman hieman vähälukuisemman vuoden aikana pimentoon.
Niinpä löysin monta minulle uutta kirjailijaa, joiden taito teki minuun ison vaikutuksen:
viime vuoden paras kirja voisi olla
Olli Jalosen Poikakirja, joka toi 60-luvulla tapahtuneet muutokset silmieni eteen ja poikamaiset leikit ja elämän elävästi päiviini mukaan, tai se voisi olla Märta Tikkasen Emma ja Uno - Rakkautta totta kai, joka avasi ihanan, välillä kurjankin, rakkauden ja näytti, miten vanhojen kirjeiden jäljiltä voi kirjoittaa kokonaisen elämän kirjaksi, tai se voisi olla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, jota luin aikaan, jolloin pahoitin monta kertaa mieleni kovimmilla pakkassäillä, mutta paljon vähemmän sen jälkeen, kun Kyrön kirjan luin.
Pidän myös siitä, että kirjallisuus uusiutuu, ja siksi mainitsen vielä, että viime vuoden paras kirja voisi olla myös
Jääskeläisen Harjukaupngin salakäytävät, sillä näin jälkeenpäin ajatellen kirja oli niin hersyvän erilainen kuin tavisromaani, että jään odottelemaan hetkeä lukea muut Jääskeläisen kirjat ja odottelen yhtä innolla uutta. Erilainen oli myös Seija Vilenin Mangopuun alla, jossa oli niin monta asiaa, jotka jäivät mietityttämään, että aion palata kirjaan vielä takaisin. Heti kun siihenkin on aikaa.
Oikeastaan paras kirja -titteli pitäisi jakaa kahtia, sillä näistä kirjoista on vaikea sanoa, kumpi oli parempi.
Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta oli minulle tärkeä kirja. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat minulle vieraaseen Afrikkaan, niin samat asiat voi soveltaa myös Aasiaan. Kirja antoi minulle paljon ajateltavaa, synnytti ison joukon uusia ajatuksia ja on muokannut paitsi kiinnostustani tiettyjä asioita kohti myös antanut ymmärrystä tiettyihin asioihin.
Mutta, sanoisin kuitenkin, että paras kirja viime vuonna oli
Markus Nummen Karkkipäivä. Koska se oli niin loistavasti kirjoitettu ja niin hyvästä aiheesta. Lapset ovat tärkeintä ja siksi kirja, joka kertoo lapsiasiaa, menee kaikkien muiden yläpuolelle.
Enkä voi ymmärtää vieläkään, miksi tämä ei saanut Finlandiaa.
Ja kun karkkipäivä on nautittu, on seuraava Nummi pöydällä odottamassa.
Karkkipäivä on kyllä jäänyt minunkin mieleeni selkeänä, järisyttävänä lukukokemuksena. Kiinalainen puutarha on ihan, täysin, kokonaan erilainen, mutta hyvä. Ja sitten on vielä se Pariisi-kirjakin... :)
VastaaPoistaOlen pitänyt kaikista noista mainitsemistasi ihan hirveästi, ja siksi alkaakin tuntua, että pitäisikö tuo Vileenikin vielä lukea. Ehkä joo.
Pitäisi! Tosin varaisin vähän enemmän aikaa siihen. Itse ahmaisin kirjan niin nopeasti, että en kaikkia asioita ehtinyt sisäistää. Pidin myös Vilenin kerrontatavasta.
VastaaPoistaMukavaa, että pohdit lukemiasi kirjoja laajemminkin, koska sen parhaan valitseminen on tosiaan vaikeaa. Itse aion osallistua tähän haasteeseen aina muutaman päivän ryppäissä, koska en ehdi/jaksa/muista tehdä sitä päivittäin. Olen nyt kovasti koettanut miettiä viime vuoden parasta kirjaani, mutta se on vaikeaa... Karkkipäivä pitäisi kyllä jossain välissä lukea. Uskoisin pitäväni siitä.
VastaaPoistaKatja: Mä helpotin valintaa niin, että otin lukuun vain kotimaiset. Ja kyllä, Karkkipäivä jokaisen pitäisi lukea! Harmi tosiaan, ettei se voittanut F-kisaa, niin olisi levinnyt laajemmalle.
VastaaPoistaMinä taas olen jo vieraillut Kiinalaisessa puutarhassa, mutta Karkkipäivä odottelee vielä vuoroaan. :) Mukavia lukuhetkiä puutarhan parissa, se on loistava kirja!
VastaaPoistaZ: Kiitos ja samoin!
VastaaPoista