Nuorempana eräs suosikkikirjani oli S.E. Hintonin Olimme kuin veljet ja siinä oli pikkupoika, jota kutsuttiin nimellä M&M, koska hän ei syönyt mitään muuta kuin M&M-karkkeja. Mietin aina silloin, että minkälaisia nämä karkit mahtavat olla - nykyisin niitä saa Suomessa jokaisesta kaupasta, joten olen päässyt tutustumaan karkkeihin - ostaessani niitä muistan aina tuon mainion nuortenkirjan.
Karkit ovat myös oman poikani suosikkikarkkeja,
koska ne ovat niin värikkäitä.
Toinen klassikkokarkki on ranskalaiset pastillit, jotka miellyttävät väreillään taas tyttöä.
Ja siinä missä klassikkokirjat kestävät sukupolvilta toiselle, myös klassikkopelit kulkevat sukupolveta toiselle.
Klassikon ei tarvitse olla monimutkainen, eikä maailmoja kaatava keksintö,
vaan joskus yksinkertainen on parempi ja kestävämpi.
Näin myös kirjoissa.
Valitsin kirjoja vähän eri perusteilla, enkä osannut päätyä vain yhteen. Kotimaisista klassikoista otin esiin Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjan: se ei ole juoneltaan eikä tekstiltään monimutkainen, siinä on kuitenkin tapahtumia, jotka pitävät lukijaa otteessaan pienin sankariteoin.
Kirjan juonikaan ei voi olla kovin yllättävä sille, joka tuntee vähänkään historiaa.
Henkilöhahmot ovat sellaisia, jotka tuovat esille ihmisten erilaisia puolia, Rokka on rakastetuin, koska hän ei alistu pomojen määräilyihin - ja on kuitenkin sankari. Juuri sellainen kuin jokainen suomalainen haluaisi olla, ja kuvittelee olevansa.
Tuntematon sotilas tuo sodan aikaisen Suomen nykyihmisen elämään - en voi edes kuvitella Suomea ilman Tuntematonta sotilasta: toinen maailmansota paitsi yhdisti suomalaisia myös antoi suomalaisille luottamusta itseensä. Vaikka sota hävittiin, niin olemme sankareita. Miten nämä ajatukset eläisivät keskuudessamme, jos emme katsoisi kerran vuodessa filmatisointia Linnan teoksesta?
Koska Tuntematon sotilas on kovin miehinen tarina, otin vastapainoksi mukaan myös Minna Canthin Anna Liisan, joka tuo menneet sukupolvet nykymaailmaan aivan samalla tavalla ja osoittaa, ettemme ole yksin ongelminemme arkipäivässäkään. Samojen asioiden kanssa painivat jo esiäitimme.
Maailmalta otin mukaani muutaman esimerkin, jotka kuvaavat suhdettani kirjallisuuteen.
Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Nikolai Gogolin Nenä-novelli ovat olleet minulle tärkeitä: ne ovat näyttäneet minulle, että kirjallisuus voi olla niin paljon muutakin kuin luteita pikkupirtissä. Näitä lukiessani olen huudahdellut ihastuksissani: voiko näin oikeasti kirjoittaa!
Ja koska pidän myös tunteiden palosta, täytyy klassikkona mainita myös Shakeaspearen Romeo ja Julia.
Ah näitä repliikkejä!
Shakespeare on siitä upea klassikko, että melkein jokainen ihminen, jonka kanssa olen tavannut maailmassa, tunnistaa Romeon ja Julian (paitsi nuo aasialaiset... ja nekin melkein).
Taisin saada klassikon määritelmäksi sen, että klassikko yhdistää ihmisiä. Myös menneisiin ihmisiin.
Mitähän meidän ja tulevat sukupolvet jättävät jälkeensä,
kun facebook-päivtykset katoavat bitti-avaruuteen?
Jätämmekö vain teknologian, jolla tulevat sukupolvet voivat luoda samanlaisen connecting people -maailman,
mutta onko kuorissa mitään sisältöä?
Loistoklassikoita! Vaikka olisinkin itse saattanut ottaa Tuntemattoman sotilaan tilalle Seitsemän veljestä, rakastan sitä kirjaa ja nauran aina ihan onnessani sille huumorille. Ei liity mitenkään tämänkertaiseen postaukseen, mutta oletko lukenut kirjan Vishnun unet? Oli varmaan ensimmäinen intialainen kirja, jonka olen lukenut ja hurmaannuin varsinkin niistä kuvailuista, niin ympäristön kuin ihmisten.
VastaaPoistaVera: Tiedän että se kuuluisi olla siinä paikalla, mutta kun mie en tykkää siitä ;D Olen kyllä yrittänyt tykätä. SEuraavan kerran kun sen joudun lukemaan niin teen analyysin siitä, miksi en siitä pidä.
VastaaPoistaJoo, luin Vishnun unet joskus tosi kauan aikaa sitten ja ajalla ennen blogia. Muistan hämärästi, että se jotenkin ahdisti minua. Ja tulossa on pian uusia Intia-kirjoja...
S.E. Hinton <3. Olimme kuin veljet. <3 Pitäisi hankkia Hintonia omaan hyllyyn, kun nuorena kuitenkin rakastin niitä kirjoja.
VastaaPoistaKaroliina: joo, mulla on tuo kirja itselläni. Se on niin rakas =)
VastaaPoista