Day 18 – A book that will disappoint me

On se kirja, johon eilinen vaalitulos kirjataan.

Ei voi mitään, olen niin pettynyt. Kirjapettymykset ovat kuin pieni pisara siinä pettymyksen valtameressä, johon eilen uppposin, kun avasin vaalivalvojaiset iltakahdeksan jälkeen.

Ei, en voi käsittää enkä ymmärtää. Enkä varmaan saa ketään selittämäänkään asiaa. En ainakaan niin, että ymmärtäisin asian.

Mutta tänään yritin kuitenkin töissä tehdä asiasta ymmärrettävää. PS:n kannatus on Helsingissä 12,9 % ja kasvaa, mitä kauemmaksi etelästä mennään. Jos mietin asiaa maahanmuuttaja-asian kannalta, minkä voimin PS porskutti eteenpäin, niin tuntuu hieman hölmöltä, että mitä kauemmaksi mennään etelästä, jossa maahanmuuttajat asuvat, sitä enemmän PS saa ääniä. Asiaan kai sitten, kaiken järjen (?!) mukaan, on vaikuttanut PS:n EU-kielteisyys. 

Ennen vaaleja en uskonut, että maahanmuuttajakriittisyydellä eteenpäin kulkeva puolue saisi niin paljon kannatusta. Vajaa 5 % Suomen asukkaista nähdään niin pelottavana asiana, että sitä vastaan pitää nousta. No okei, yritän suhteuttaa: 20 % kokeen sen niin vakavana asiana. Tai EU:n. 

Ymmärrän, että kun oma elämä menee päin seiniä, niin helpointa on alkaa syyttää siitä toisia. Helsingissä PS:n kannatus on suurinta siellä (ja täällä), missä ihmisillä on eniten ongelmia (Itä-Helsinki ja Malmi). Mä olen jotenkin aina miettinyt, että tässä maassamme voisi itse vaikuttaa elämäänsä ja etsiä syitä elämänsä pilaamiseen itsestään, mutta valtavan hienoa, että niin ei tarvitsekaan tehdä. Kun en saa rahaa istumalla himassa, niin voin syyttää EU:ta tai maahanmuuttajia. Eipä tarvitse lähteä hakemaan töitäkään. Ihan varmasti PS:n äänestäjissä on niitäkin, joilla menee hyvin, mutta jotka ovat etukäteismurehtijoita: äänestän valmiiksi PS:a, jotta mikään ei muutu, kun pidämme kiinni siitä, mitä oli kaksikymmentä vuotta sitten, mikä siis on utopiaa, mutta kunhan on jotain, johon uskoa.

Maahanmuuttopolitiikka PS:lla on jotain aivan kuutamoa, koska PS:n vaaliohjelmassa olevat asiat ovat jo olemassa olevia täällä Suomessa. Maahamme ei marssita avoimista ovista sisään, suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole, eikä tule koskaan olemaan rahaa edes lentolippuun. Saati mahdollisuuksia viisumiin. Joillakin ei ole edes halua lähteä yhtään mihinkään. Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin Suomi ei todellakaan ole maailman ykkösvaihtoehto muunmaalaisille, jotka harkitsevat lähtöä ulkomaille. Tästä eteenpäin se on vielä vähemmän vetävä maa, mikä tietysti PS:n kannattajien mukaan onkin vain hyvä asia. Koska mehän ei muita tarvita, onhan meillä eläköityvä kansa ja PISA-tutkimus. Voidaan ryhtyä syömään taas naurista ja hirvenlihaa, kun laitetaan ne rajat kiinni.

No, HS paljastikin jo tänään, että Soini ei aio tehdä mitään muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan. Hitsit, ei yhtään yllättänyt: PS ei ennen vaalejakaan luvannut mitään muutosta, vaan kirjasti niitä asioita, jotka ovat jo olemassa. Suomen kansalaiseksi ei pääse ennen kielitestiä, Suomessa pitää olla asunut viisi vuotta ja viranomaisille pitää esittää, kuinka aikoo tulla toimeen Suomessa (sossun maksusitoumukset eivät tässä riitä). Eikö ole kivaa, kun niille äänestäjille, jotka maahanmuuttopolitiikan takia äänestivät PS:ia, selviää tämä.

En keksi oikein mitään positiivista vaalituloksesta: oma puolueeni jäi yhtä säälittäväksi kuin aiemminkin. Edes Japanin ydinvoimalaonnettomuus ei vaikuttanut tulokseen. Ja jos olisin edes voinut aavistaa PS:n kannatuksen, olisin minäkin äänestänyt toista puoluetta, ihan sen varalta, että PS ei voittaisi.

Minusta vaalit kirjoittivat mustaa valkoiselle siitä, minkä olen nähnyt ja aistinut. Jos aiemmin mietin muuttoa kehä kolmosen ulkopuolelle, niin en todellakaan enää. Pakko yrittää tsempata ajatusta siitä, että enemmistö kuitenkin oli jotenkin järkevää äänestykessään ja täällä ihmisten ilmoilla jopa vieläkin suurempi osa. Onhan tuo 20 prossaakin kyllä niin suuri järkytys, että tässä menee joku aika toipuessa tästä pettymyksestä ja ahdistuksesta.

PS:n äänet ovat kuulemma protestiääniä. Minun on ihan oikeasti niin vaikea osata miettiä, että mitä vastaan meidän tulisi protestoida, kun olemme kuitenkin Suomessa etuoikeutettuja ihan jokaisessa suhteessa. Jos vaikka haluamme parantaa elintasoamme, niin se on mahdollista, käden ojennuksen päässä, jos vain jaksaa nostaa kättään; jos haluamme matkustaa maailman ääriin, voimme ostaa matkalipun; jos haluamme äänestää puoluetta, jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa, voimme tehdä senkin. Pitäisköhän meillä suomalaisilla ollakin enemmän rajoja, niin voisimme keskittyä siihen olennaiseen eli elämään? Usein olen huomannut, että me aikuiset olemme kuin pienet lapset: samalla tavalla kuin uhmaikäinen tarvitsee vanhempia, jotka kertovat, missä rajat menevät ja missä heidän rakkautensa on, me aikuisetkin ehkä tarvitsisimme samaa. 

PS. pieni kuva piristyttämään kuivaa juttua. Laitoin tarpeeksi pienellä, ettei se piristä liiaksi. Tämä alkais nyt bodaa, jotta olis niin ku mahqi sitten neljän vuoden päästä.