Olen jossain blogissa jo keskustellutkin asiasta, mutta vastailenpa silti.
Kirjan nimi on joskus mielenkiintoinen, pahimmillaan harhaanjohtava ja parhaimmillaan osuva tai lukemaan houkutteleva.
Olen kauan aikaa ollut ihastunut Marja-Liisa Vartion teosten nimiin, joista nyt ensimmäiseksi tulee mieleen
Se on sitten kevät (1957) - miksiköhän?
Houkutteleva on myös
Hänen olivat linnut (1967) ja Kaikki naiset näkevät unia (1960).
Jos otetaan uudempia kirjoja, niin viime vuoden kirjoita pidän erityisen paljon Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan -nimestä
ja Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta.
Molemmat ovat erikoisia ja varsinkin jälkimmäinen haastaa lukemaan kirjan ja selvittämään, mikä on se, mikä on kauimpana kuolemasta.
Pidän myös klassikoiden nimistä:
Elämisen sietämätön keveys,
Romeo ja Julia,
Rikos ja rangaistus.
Näissä kahdessa jälkimmäisessä parasta on yksinkertaisuus, ajatelkaapas jotain muita nimiä: Elisabeth ja George - tulisiko mieleen romanttinen näytelmä?
Hyvässä nimessä on aina joku jippo tai juju, joka nykäisee uteliaisuuden koukusta. Yksinkertainen juttu, joka tekee kirjasta omaperäisen oloisen ja kiinnostavan.
Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on myös sellainen, joka on herättänyt monen mielenkiinnon kirjaa kohtaan.
Kuvat tältä päivältä.
Samaa mieltä Vartion kirjojen nimistä. Muistelen, että aloin lukea näitä juuri kiehtovien nimien perusteella ja sitten huomasinkin ihastuneeni kokonaisvaltaisesti Vartion tyyliin. Yksi suosikkikirjailijoistani!
VastaaPoistaMainitsemasi Vartion kirjojen nimet ovat totta totisesti upeita. Runollisiakin.
VastaaPoistaJonna: itse luin Vartiota Latviassa, oli ainoita kirjoja, joita löysin sieltä kirjastoista ja joita en ollut vielä lukenut. tykkäsin minäkin niistä kirjoistakin, en vain nimistä =)
VastaaPoistaAnna Elina: ovat kyllä, ja niin erilaisia kuin joku Pulkkisen Totta ja Raja, joilla myös on puolensa.