Kreetta Onkeli: Kutsumus

- Miksi sinä et kirjoita sellaisia kirjoja kuin toiset naiset? Ne joita on Annan kannessa ja jotka myyvät. Niillä on kauniit vaatteet ja ihana koti.

Olen lukenut aiemmin Kreetta Onkelin Ilosen talon, ja vaikka se ei kovin iloinen kertomus ollutkaan, pidin Onkelin kirjasta ja tyylistä kirjoittaa. Onkelin tyyli tuntuu kuitenkin olevan ailahtelevaa, sillä esim. Beige oli pakko jättää kesken ja Kotirouvaa en edes aloittanut.

Sen sijaan Kutsumus (2010, Sammakko) tarttui heti ensisivuilta.

Kirjassa pohditaan kirjailijuutta eri näkökulmista.

On Sanelma, joka elää teini-ikäisen lapsensa kanssa ja joka on perinteinen kirjailijatyyppi, joka ei pidä itsestään turhaa melua tai kohua. Hän kokee myös syyllisyyttä siitä, että kustannusliikkeessä toimiessaan hylkäsi käsikirjoituksia niitä lukematta. Kun hänen oma uransa tuntuu olevan paikoillaan, hän kokee huonon karmansa tavoittaneen hänet.

On myös Gunnevi, joka kirjoittaa runoja ja meinaa julkaista runokirjansa omakustanteena, mutta lähettää runonsa kuitenkin suurelle kustantajalle, joka julkaisee runot - ja kirjasta vieläpä tulee menestys.

Yhtäkkiä osat vaihtuvat ja Gunnevi on juhlittu kirjailija.

Pian selviääkin, miksi näin on päässyt käymään, kun Gunnevi pyörii kustannustoimittajansa housunlahkeissa.

Kirja ei anna positiivista kuvaa kirjailijan elämästä, sillä menestys riippuu tietenkin siitä, miten tekstinsä markkinoi. Gunnevi löytää oikean reitin.

Mutta taitaa kuitenkin jäädä vain tähdenlennoksi.

Kirjan tyyli on ironia ja lauseet paljonsanovia vaikkakin lyhyitä. Juuri sellaisia joista itse pidän.

Nauroin ja nautin lukiessani.

Vaikka maailma ei näytäkään hyvältä kirjailijan silmin

- onneksi lukukokemus on sitäkin parempi.

Miksi omakotitalo ja ammattikoulutus eivät sisältyneet omiin haaveisiini? Miksi minusta kasvoi epärealisti, ja kaikista muista realisteja? En ollut laiskempi kuin muut. Silti heillä oli nämä talot, autot ja elämäntavan kehikko. He tiesivät saunovansa lauantaina, grillaavansa kasslerpihvejä ja juovansa pari kaljaa. Vaimot leipoivat joulutortut pakastimeen marraskuussa.

Sama kirja on luettu niin monessa toisessakin kirjablogissa, että en lähde sitä linkittämään kaikkiin, mutta tämä ei siis ole ainoa löytyvä lukukokemus kirjasta.