MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Day 18 – A book that will disappoint me

On se kirja, johon eilinen vaalitulos kirjataan.

Ei voi mitään, olen niin pettynyt. Kirjapettymykset ovat kuin pieni pisara siinä pettymyksen valtameressä, johon eilen uppposin, kun avasin vaalivalvojaiset iltakahdeksan jälkeen.

Ei, en voi käsittää enkä ymmärtää. Enkä varmaan saa ketään selittämäänkään asiaa. En ainakaan niin, että ymmärtäisin asian.

Mutta tänään yritin kuitenkin töissä tehdä asiasta ymmärrettävää. PS:n kannatus on Helsingissä 12,9 % ja kasvaa, mitä kauemmaksi etelästä mennään. Jos mietin asiaa maahanmuuttaja-asian kannalta, minkä voimin PS porskutti eteenpäin, niin tuntuu hieman hölmöltä, että mitä kauemmaksi mennään etelästä, jossa maahanmuuttajat asuvat, sitä enemmän PS saa ääniä. Asiaan kai sitten, kaiken järjen (?!) mukaan, on vaikuttanut PS:n EU-kielteisyys. 

Ennen vaaleja en uskonut, että maahanmuuttajakriittisyydellä eteenpäin kulkeva puolue saisi niin paljon kannatusta. Vajaa 5 % Suomen asukkaista nähdään niin pelottavana asiana, että sitä vastaan pitää nousta. No okei, yritän suhteuttaa: 20 % kokeen sen niin vakavana asiana. Tai EU:n. 

Ymmärrän, että kun oma elämä menee päin seiniä, niin helpointa on alkaa syyttää siitä toisia. Helsingissä PS:n kannatus on suurinta siellä (ja täällä), missä ihmisillä on eniten ongelmia (Itä-Helsinki ja Malmi). Mä olen jotenkin aina miettinyt, että tässä maassamme voisi itse vaikuttaa elämäänsä ja etsiä syitä elämänsä pilaamiseen itsestään, mutta valtavan hienoa, että niin ei tarvitsekaan tehdä. Kun en saa rahaa istumalla himassa, niin voin syyttää EU:ta tai maahanmuuttajia. Eipä tarvitse lähteä hakemaan töitäkään. Ihan varmasti PS:n äänestäjissä on niitäkin, joilla menee hyvin, mutta jotka ovat etukäteismurehtijoita: äänestän valmiiksi PS:a, jotta mikään ei muutu, kun pidämme kiinni siitä, mitä oli kaksikymmentä vuotta sitten, mikä siis on utopiaa, mutta kunhan on jotain, johon uskoa.

Maahanmuuttopolitiikka PS:lla on jotain aivan kuutamoa, koska PS:n vaaliohjelmassa olevat asiat ovat jo olemassa olevia täällä Suomessa. Maahamme ei marssita avoimista ovista sisään, suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole, eikä tule koskaan olemaan rahaa edes lentolippuun. Saati mahdollisuuksia viisumiin. Joillakin ei ole edes halua lähteä yhtään mihinkään. Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin Suomi ei todellakaan ole maailman ykkösvaihtoehto muunmaalaisille, jotka harkitsevat lähtöä ulkomaille. Tästä eteenpäin se on vielä vähemmän vetävä maa, mikä tietysti PS:n kannattajien mukaan onkin vain hyvä asia. Koska mehän ei muita tarvita, onhan meillä eläköityvä kansa ja PISA-tutkimus. Voidaan ryhtyä syömään taas naurista ja hirvenlihaa, kun laitetaan ne rajat kiinni.

No, HS paljastikin jo tänään, että Soini ei aio tehdä mitään muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan. Hitsit, ei yhtään yllättänyt: PS ei ennen vaalejakaan luvannut mitään muutosta, vaan kirjasti niitä asioita, jotka ovat jo olemassa. Suomen kansalaiseksi ei pääse ennen kielitestiä, Suomessa pitää olla asunut viisi vuotta ja viranomaisille pitää esittää, kuinka aikoo tulla toimeen Suomessa (sossun maksusitoumukset eivät tässä riitä). Eikö ole kivaa, kun niille äänestäjille, jotka maahanmuuttopolitiikan takia äänestivät PS:ia, selviää tämä.

En keksi oikein mitään positiivista vaalituloksesta: oma puolueeni jäi yhtä säälittäväksi kuin aiemminkin. Edes Japanin ydinvoimalaonnettomuus ei vaikuttanut tulokseen. Ja jos olisin edes voinut aavistaa PS:n kannatuksen, olisin minäkin äänestänyt toista puoluetta, ihan sen varalta, että PS ei voittaisi.

Minusta vaalit kirjoittivat mustaa valkoiselle siitä, minkä olen nähnyt ja aistinut. Jos aiemmin mietin muuttoa kehä kolmosen ulkopuolelle, niin en todellakaan enää. Pakko yrittää tsempata ajatusta siitä, että enemmistö kuitenkin oli jotenkin järkevää äänestykessään ja täällä ihmisten ilmoilla jopa vieläkin suurempi osa. Onhan tuo 20 prossaakin kyllä niin suuri järkytys, että tässä menee joku aika toipuessa tästä pettymyksestä ja ahdistuksesta.

PS:n äänet ovat kuulemma protestiääniä. Minun on ihan oikeasti niin vaikea osata miettiä, että mitä vastaan meidän tulisi protestoida, kun olemme kuitenkin Suomessa etuoikeutettuja ihan jokaisessa suhteessa. Jos vaikka haluamme parantaa elintasoamme, niin se on mahdollista, käden ojennuksen päässä, jos vain jaksaa nostaa kättään; jos haluamme matkustaa maailman ääriin, voimme ostaa matkalipun; jos haluamme äänestää puoluetta, jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa, voimme tehdä senkin. Pitäisköhän meillä suomalaisilla ollakin enemmän rajoja, niin voisimme keskittyä siihen olennaiseen eli elämään? Usein olen huomannut, että me aikuiset olemme kuin pienet lapset: samalla tavalla kuin uhmaikäinen tarvitsee vanhempia, jotka kertovat, missä rajat menevät ja missä heidän rakkautensa on, me aikuisetkin ehkä tarvitsisimme samaa. 

PS. pieni kuva piristyttämään kuivaa juttua. Laitoin tarpeeksi pienellä, ettei se piristä liiaksi. Tämä alkais nyt bodaa, jotta olis niin ku mahqi sitten neljän vuoden päästä.   







   



Timo Soini ja Kike Elomaa kohtasivat Yleisradion pihalla tiistaina.

14 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Itse en äänestänyt omaa puoluettani, kun pyrin minimoimaan vahikoja. Äänestystulos oli varsinainen järkytys. Ei tässä kyllä mikään oikein piristä.

    VastaaPoista
  2. Ehkä se on laiha lohtu, että todennäköisesti neljässä vuodessa ei ehdi kukaan saada aikaan niin paljon tuhoakaan.

    Jotenkin tunnen itseni hyväksi, kun katsoin noiden mamujen kanssa tarkkaan äänestystulokset. Koska aika maahanmuuttajavastaisuudella ps kuitenkin ratsastaa. On ehkä ihan kiva tietää, että siellä missä mamuja on, ei olla niin vastaan.

    VastaaPoista
  3. Nyt on kyllä pakko sanoa, että kyllä niitä ajattelevia ja sivistyneitä ihmisiä on täällä kehäkolmosen ulkopuolellakin -ja vastaavasti persuja tai muita ahdasmielisiä ihan riittämiin myös siellä "ihmisten ilmoilla". Minusta rasisimia vastaan ei kannattaisi taistella rasistisin argumentein.

    VastaaPoista
  4. Lumikko: no itse asun alueella, jossa persut olivat sdp:n kanssa kärkikaksikossa, joten kyllä, myös täällä Hgissä alueilla Itä-Helsinki ja Malmi on niitä ihmisiä, jotka kannattavat Persujen politiikkaa, mikä se sitten lieneekin. Uskaltaisin silti väittää, että maaseudulla on vanhoillisempaa porukkaa. Se on myös yksi syy, miksi alun perin olen lähtenyt pois maalta. Eikähän tämä HKI mikään metropoli ole, mutta yleensä ne, jotka ovat tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, eivät ole niitä ennakkoluuloisimpia.

    Olen kyllä kirjoittanut tässäkin blogissani, samoin tuossa toisessa (aiemmassa) paljon hyväksymisen puolesta. Juuri siksi koen turhautumista, kun persujen maailmankuva ei avaudu minulle, eikä se, että jotkut kannattavat sitä. Minusta se ei ole rasismia, jos on huolestunut ihmisten kyvyttömyydestä ottaa asioista selvää. Samalla se on ehkä jopa itseruoskintaa: emmekö koulussa osaa opettaa tähän? Miksi iltapäivälehtien todellisuus on monelle ainoa väylä maailmaan?

    Kyseessähän postauksessani oli se asia, että yritän ymmärtää, miksi joku on persujen ajatusten kannalla. Ehkä se valkenee minulle joskus.

    VastaaPoista
  5. Tarkoitin rasisimilla sitä, miten niputit kaikki Helsingin ulkopuolella asuvat suomalaiset samaan kerhoon. Olen asunut Helsingissä 15 vuotta ja edelleenkin osittain, joten tiedän kyllä yhtä sun toista myös helsinkiläisten ennakkoluuloista.

    VastaaPoista
  6. Missä kohtaa niputin? Katsoin tuloksista sen, mitä ne kertovat: Helsingissä kannatus oli yli 12 %, pohjoisempana se oli jossain yli 20 %. Yritän miettiä, mikä on syynä siihen, että ihmiset äänestävät peeässää. Ja koska Suomessa on muita pieniä puolueita, jotka myös kantavat huolta tuloerojen kasvusta, mutta eivät saaneet sellaista suosiota kuin PS, niin joku syyhän siihen pitää etsiä, että juuri peeässää äänestettiin. Mitä olen seurannut esim. keskustelupalstoja, niin aika isolle osalle se syy äänestää tuntuu olevan maahanmuuttokysymys, EU-kanta tai pakkoruotsi.

    Itse olen elänyt 23 vuotta maalla, joten tiedän, millaista elämä maaseudulla on. Olen elänyt myös Turussa ja Helsingissä, joten pientä hajua on siitä, että eri kaupungeissa voi olla erilaista. Ja kyllä, Helsingissä tietysti on erilaisia ihmisiä, itse asun PS:n alueella, ja olen tutustunut alueen ihmisiin ja etenkin heidän lapsiin, joten kyllä jonkunlainen näkemys on siitä, millaisia maailmankatsomuksia ihmisillä on täällä.

    Helsingin puolustuksena on se, että täällä on enemmän ihmisiä kuin 10 000 asukkaan kotikaupungissani, joten voi olla niiden ihmisten kanssa, jotka jakavat maailmaani ja maailmankuvaani. Pienessä kaupungissa sitä erilaisuutta ei siedetä, kun ei ole näitä 'oman ryhmän' piilopaikkoja. Tuo vaalitulos aiheuttaa kyllä sellaisenkin reaktion, että tekee mieli yhä enemmän piiloutua siihen omaan sakkiin ja etsiytyä pois tuolta persujen alueelta.

    VastaaPoista
  7. Tiedät millaista on elämä maaseudulla, sillä paikkakunnalla jossa itse olet asunut, siinä elämänpiirissä jossa itse olet elänyt. Muusta et oikeastaan voi tietää, voit vain (ennakko)luulla. Jos sivistyksen rajalinjaa lähtee määrittelemään tilastojen ja prosenttiyksiköiden perusteella, eikö prosentuaalisten erojen pitäisi olla aika paljon suurempia?

    VastaaPoista
  8. En kyllä ole määritellyt mitään sivistyksen rajalinjaa, vaan edelleenkin seuraillut niitä äänestyksen prosentteja, jotka suurenevat persujen osalta mitä pohjoisemmaksi mennään vaalipiireittäin.

    Ja ikävä kyllä, niinhän meidän mieli rakentuu: ennakkoluulojen ja kokemusten perusteella. Molemmat tukevat toisiaan, joskus voi toinen voittaa toisen, esim. kokemukset tukevat ennakkoluuloja tai toisinpäin. Minään tabula rasana täällä maailmassa ei mennä.

    En toki tiedä muiden kokemuksia, moni varmaan elää onnellisena ja tyytyväisenä missä vaan. Mua nyt ahdistaa tämä asia, joten sen takia puuskahtelen. Samalla sulattelen asiaa.

    VastaaPoista
  9. Täällä on tosi kiinnostava kirjoitus, joka avaa minullekin vähän tätä soinismia:

    http://www.lansi-savo.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=11168661

    VastaaPoista
  10. Täällä toinen jota vaalitulos itkettää. En oikein osaa kirjoittaa blogiinikaan mitään, kun haluaisin vain vaahdota kauhuani ja järkytystäni, että Suomi on noin täynnä rasisteja ja sovinisteja. (Soini mm. vastustaa aborttia ja se Halla-aho toivoo maahanmuuttajien raiskaavan punavihreitä naisia. Great, sellaisia se Suomi äänestää…) Onneksi asun jo Norjassa, niin ei tartte muuttaa maasta pois!

    VastaaPoista
  11. R K: Niin, miten tämä tulos pitäisi ottaa? Protestina? Rasisimina? En oikein osaa päättää. Välillä tuntuu, että se on avoin lupa kaikille näyttää vihamielisyys Toisia kohtaan ja välillä osaan suhteuttaa sen ihmisten turhautumiseen. Kokemusten ohella tämä ei kuitenkaan tee Suomesta yhtään parempaa maata.

    VastaaPoista
  12. Olin viikonloppuna Espanjassa ja autuaan tietämätön Suomen tapahtumista. Illalla avasin hotellihuoneessani television ja espanjankielisissä uutisissa yksi pääaiheista oli tämä persun vaalivoitto, en ymmärtänyt uutisesta kuin sanan sieltä, toisen täältä, mutta pala nousi kurkkuuni ja rinnan seutuville jäi ahdistava, painava tunne. Aivan epätodellista, käsittämätöntä.

    En osaa sanoa tästä aiheesta mitään hienoa ja valmiiksi ajateltua, mutta minua ahdistaa suunnattomasti esimerkiksi juuri tämä maahanmuuttajavastaisuus. Olen toivottavasti itse lähivuosina maahanmuuttaja (tosin onhan se aivan eri asia lähteä kotimaastaan omasta halustaan, tietenkin) ja jo pelkästään siksi se teemana kiinnostaa minua. Lähivuosien suunnitelmanani on myös avustustyö katastrofialueilla, joten minun lienee turhaa edes selitellä omaa arvomaailmaani ja ajatuksiani suhteessa persun vastaaviin.

    Nyt tuntuu että nämä persun kannattajat haluavat laittaa Suomensa muovipussiin, sulkea suun tiiviisti kiinni, ja tukehtua sinne omaan happamaan ilmattomuuteensa. Todella ahdistavaa.

    VastaaPoista
  13. Mari, kuin luin sinun ja Lumikon keskustelua, tajsuin, miksi ajattelin vaieta mitä olen mieltä vaalituloksesta.

    Täällä toisten kommenttilootissa sitten vuodan...kyyneliä.

    Lue tämän päivän, 21.4. Hesari ja etenkin juttu Halla-ahosta. Näin maahanmuuttajavastaista ihnmistä ei luulisi päästettävän päättämään mistään ja hän näkee jo itsensä Suomen sisäministerinä, sillä hän haluaa päättää Suomem maahanmuutosta ja aselaista! Hän on muukalaisvihamielinen, joten miten hän voisi näistä päättää. Hän on apmujaharrastaja, joten ei minusta mitään asiaa päättää aselaista.

    Minä haluan Suomeen niin kovan aselain, että ei esim. annettaisi ampumaseuraan liittyville aseita kotiin, vaan ne pitäisi jättää aina seuran lukittuihin kaappeihin ja aina tehdä kirjaus. Tiedän ihmisiä, jotka ovat liittyneet ampumaseuraan vain saadakseen aseeen ja kulkevat sitten koko ajan tussari auton penkin alla tms.

    PS on niin vaarallinen puolue, että kukaan ei sitä vielä tajua. Sitä eivät ole tajunneet myöskään monet äänestäjät, joiden joukossa arvelen olevan paljon myös heitä, jotka ovat ajaneet päänsä kaljuksi ja kulkevat kaduilla raudoitetuissa maihinnousukengissä.

    Lue uusin Suomen Kuvalehti, mitä Helena Petäistö kertoo muun maailman nyt ajattelevan: Suomi on maa, johon kukaan ei enää halua tulla.

    VastaaPoista
  14. Leena L: Eilen luin Hesarista (vai oliko se toissapäivän lehti?) PS:n uusista kansanedustajista ja aika monilla heillä on näkemyksiä maahanmuuton suuntaan. On siis turha sanoa, että maahanmuutto-kysymykset eivät olisi vaikuttaneet äänestäjiin. Sattumoisin tiedän, että Suomeen on erittäin vaikea päästä jo nyt. Ihmiset vain haluavat kuulla tiettyjä asioita ja samoin haluavat uskoa niihin. Ei, en voi käsittää äänestystuloksia vieläkään, enkä yhtään epäile, etteikö Suomi-kuvaan vaikuttaisi tällainen asia.

    Sara: se on hyvinkin asia, joka voi tapahtua, nimittäin se pussiin itsensä sulkeminen. Kaikkihan tietävät, miten siinä käy.

    VastaaPoista