Arundhati Royn Kuuntelen heinäsirkkoja - merkintöjä dekokratiasta (2011, Lika) on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja kirjahyllyssä odottamassa lukemistaan. Sain inspiraation kirjan lukemiseen, kun Seija kirjoitti blogissaan teoksesta.
Arundhati Roy on kirjailija ja aktivisti, joka kirjoittaa Intian nykyajan ongelmista mm. Intian sanomalehtiin.
Kuuntelen heinäsirkkoja -kokoelmaan on koottu Royn kirjoituksia, joissa kuvataan maailman suurimman demokratian suurimpia notkahduksia.
Erityisen monta kirjoitusta saa osakseen Delhin pommi-iskun (vuonna 2001) tutkimukset ja niiden epäonnistuminen.
Royn kirjoituksista saa sellaisen käsityksen, että tutkimukset
olivat kerta kaikkiaan epäonnistuneet ja syyllinen saatiin lähinnä siksi, että olisi joku, jota syyttää ja siksi, että saadaan syyllinen muslimeista.
Asiaan liittyy paitsi poliisin korruptio myös
Royn mukaan Intiassa vallalla oleva hindumyönteinen ilmapiiri.
Delhin parlamenttiin iskettiin 13.12.2001, jonka jälkeen poliisi löysi nopeasti todisteita ja syyllisen.
Roy osoittaa teksteissään, miten pitämättömiä kaikki, mitä poliisi on tehnyt ja löyänyt todisteiksi, ovat.
Silti suurin osa Intiassa uskoo, että tekijöistä henkiinjääneet on saatu kiinni.
Siitäkin huolimatta, että valvontakameran kuvaa, jossa näkyisi teko, ei ole kenellekään näytetty (ja sellainen on siis olemassa) ja vaikka tiedot ovat ristiriidassa keskenään.
Intian yhteiskunta on sellainen, että muslimit uskotaan syyllisiksi kaikkeen pahaan.
Testasin uskomusta erään hindumiehen kohdalla, ja keskustelu meni näin:
Minä: Kuka oli syyllinen Delhin pommi-iskuun?
X: Muslimit tietenkin, kuka muu voi tehdä sellaista?
Minä: No, esimerkiksi norjalainen, suomalainen kristitty.
X: Hmph.
Roy jatkaa myös Kashmirin tilanteesta, josta myös pommi-iskuun syyllinen Afzal on kotoisin.
Tilannetta ei voi kuvata muutoin kuin kaoottiseksi,
josta voi helpostikin löytää syyllisen:
kidutus on yksi poliisin menetelmä, ja kun kashmirilainen on joka tapauksessa pulassa, hän tunnustaa mitä tahansa.
Roy kirjoittaa myös muista Intiaan vaikuttavista epäoikeudenmukaisuuksista, kuten maatalouden ahdingosta.
Katsoin viikko sitten Areenasta järkyttävän ja järkyttävän hyvän
dokumentin samasta asiasta:
Neron vieraat, jonka on tehnyt palkittu intialainen toimittaja P. Sainath.
Dokumentissaan hän käsittelee sitä, miksi
niin moni intialainen maanviljelijä on tehnyt itsemurhan
(200 000 10 vuoden aikana).
Vaikka itse olen katsonut aika monia dokumentteja,
niin tämä on kyllä aika paukku dokumentiksi.
Kyseessä ei ole suinkaan aina vain Intia, vaikka dokumentti käsitteleekin Intian maanviljelystä.
Globalisaatiosta hyödymme vain me ns. rikkaat,
kärsijä on aina se, jolla ei ole keinoja muuttaa asioita.
Roy kirjoittaa Intiasta, joka on jakautunut kahdeksi:
on köyhä ja rikas Intia ja ne, joilla on valtaa,
seisovat portinvartijoina rajoilla.
Tämä on väärennetty universumi alastomimmillaan. Se väittää, että rikkailla ei ole valinnan varaa (Vaihtoehtoja ei ole!) mutta köyhillä on. Nämä voivat valita rikastua. Jos he tekevät toisin, se johtuu siitä, että he valitsevat pessimismin eivätkä optimismia....
Teksti on Amitabh Bachchanin (Bollywood-tähden) puheesta Royn tulkitsemana. Bollywood-tähdet, jotka voisivat vaikuttaa, haluavat rikastuttaa sitä Intiaa, joka jo on rikas.
****
Roy kirjoittaa myös siitä, miten Intia on USA:n talutushihnassa, ja kuinka muslimien syyllistäminen alkoi kutakuinkin samaan aikaan molemmissa maissa. Samaan aikaan Intiassa ollaan nostatettu hindujen yhteisöllisyyttä.
Royn uskomattomin teksti on vuodelta 2006:
Eläinten vallankumous II jossa George Bush sanoo mitä todella tarkoittaa. Teksti on esitetty opiskelijatapahtumassa Bushin Intian-vierailun aikoihin. Teksti on hilpeän hauska,
mutta ei tietenkään lopultakaan ole sitä,
koska se on niin totta.
Eikä ainoastaan Intian kohdalla.
****
Kirjassa on monta eri teemaa; ja osa teksteistä käsittelee samaa teemaa.
Nostin tässä esiin pari eri teemaa, mutta oikeastaan kirjaa ei voi tyhjentävästi selittää ja kertoa.
Itselleni olisi riittänyt vähempi toisto Kashmirista ja pommi-iskun korruptoituneesta tutkinnasta ja enemmään joitakin muita aiheita.
Vaikka Intian (ja muiden korruptoituneiden ja kolmannen maailman maiden) tilanne näyttäytyy mahdottomalta ratkaista, niin välillä on ilonpilkahduksiakin näkyvissä: Roy kirjoittaa, miten media on nostanut esiin joitain vääryyksiä esim. oikeuslaitoksen toiminnasta.
Sainathin kaltaiset journalistit tekevät työtä päivästä toiseen.
Intiassa kansalaiset nousevat vastustamaan korruptoitunutta hallitusta vastaan.
Joku maa saa aina silloin tällöin ministerin, joka tekee työtä
lopettaakseen korruptiota.
Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu tulevina vuosina.
Loppuun vielä linkki Hesarin uutiseen tältä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti