Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset

Uzodinma Iwealan juuret ulottuvat Yhdysvaltoihin ja myös Nigeriaan,

jossa vierailtuaan ja haastateltuaan sodan veteraaneja alkoi kirjoittaa kirjaa lapsisotilaista.

Ei kenenkään lapset (2007, Gummerus - Beasts of no Nation, suom. Tero Valkonen) kertoo erään lapsisotilaan tarinan.

Minä en ole paha poika. Minä en ole paha poika. Minä olen sotilas eikä sotilas ole paha jos tappaa. Niin minä sanon minulle itselle kun sotilaan tehtävä on tappaa, tappaa, tappaa. Eli jos minä tapan niin minä teen vaan mikä on oikein. Minä laulan laulua minulle itselle kun liian moni ääni päässä sanoo että minä olen paha poika. Ne tulee joka puolelta ja surisee korvissa kuin hyttyset ja aina kun minä kuulen niitä niin sydäntä puristaa ja vatsa vääntyy ja kääntyy. Niinpä minä laulan:

Sotilas sotilas

Tapa tapa tapa

Niin sinä elät.

Niin sinä kuolet.

 

Eräs poika on Agu, jonka kylän sotilaat hävittävät ja jonka isä kuolee ja jonka äiti ja sisko katoavat sodassa.

Nigeriassa käytiin 1967 - 70 sisällissotaa, kun maan itäinen osa Biafra halusi itsenäistyä.

Iwealan teos ei silti liity varsinaisesti mihinkään Afrikan maahan, sillä siinä ei nimetä mitään valtiota,

niin kuin englanninkielinen kirjan nimikin kertoo,

lapsisotilaat eivät ole

 minkään kansakunnan.

Kun Agu jää yksin, hän liittyy armeijaan, koska hänellä ei ole muutakaan mahdollisuutta selviytyä.

Armeijan, tai ryhmän, jossa Agu taistelee, päällikkö lyö, hakkaa, raiskaa, komentaa - ja jos joku ei tottele, tappaa.

Agua ja kumppaneita vaivaa nälkä, sillä ruokaa ei ole. 

Välillä vaivaa huono omatunto, välillä muistot. 

Aikaa kuluu. Aika ei kulu. Päivästä tulee yö. Yöstä tulee päivä. Miten minä voin tietää mitä tapahtuu? On niin kuin että yhtenä päivänä kaikki on jotenkin hyvin vaikka me käydään sotaa, mutta seuraavana päivänä me tapetaan ja tapetaan ja ryöstetään.  - -

Joskus minä näen asian minun edessä kun me kävellään tai harjoitellaan tai tapetaan ja joskus minä näen asian jonkin minä tiedän että tapahtui ennen sotaa mutta minä näen sen ihan kuin se tapahtuisi nyt. 

Tämä ei ole helppo eikä kaunis kirja. 

Tämä on kirja siitä, miten lapsuus varastetaan. 

Tämä on kirja kaikesta pahuudesta. 

Eikä kirja päästä lukijaansa helpolla, vaikka siinä on 156 sivua. 

Agu on uhri, mutta myös tappaja ja sotilas. 

Pahinta on lukea siitä, 

miten itse tappaminen saa sotilaan sydämen jyskyttämään ja adrenaliinin virtaamaan: 

tappaminen ei tunnu pahalta, vaan sitä jopa janoaa lisää.

Kirja on kielioppivirheineen ja omituisine maailmankuvineen 

kirjoitettu niin, että lukija tarkastelee maailmaa lapsen näkökulmasta.

***

Vaikka kirja on aika ohut, niin minun oli pakko pitää taukoa lukemisessa.

En oikein keksi muuta syytä lukea kirja kuin se,

että lapsia ei unohdettaisi.

Unicefin arvion mukaan maailmassa on edelleen 300 000 lapsisotilasta.

Unicefin sivuilla myös Ishmael Beahin haastattelu; Beah on entinen lapsisotilas, joka on kirjoittanut teoksen Leikin loppu (2007).