Devdas on Sarat Chandra Chattopadhyayn vuonna 1917 kirjoittama tarina, joka kertoo 1900-luvun alun bengalilaisesta Devdasista, joka lähtee yläluokan kastin pojille tyypillisesti opiskelemaan kauemmaksi, alkuperäisessä tarinassa Kalkuttaan. Kun Devdas palaa kotimaisemilleen, tapaa hän lapsuudenystävänsä, Paron, joka on odottanut Devdasiaan siinä uskossa, että he menevät isona naimisiin. Paro on kuitenkin alemmasta kastista, eivätkä Devdasin vanhemmat voi hyväksyä Paroa.
Paro menee naimisiin leskimiehen kanssa, jolla on tytär, ja joka on vieläkin rakastunut entiseen vaimoonsa. Devdas lähtee takaisin Kalkuttaan ja tapaa siellä kurtisaaninaisen, Chandramukhin, joka rakastuu Devdasiin ja pitää huolen miehestä, kun tämä juopottelee ja yrittää kaikin tavoin tuhota itsensä. Devdas on luvannut Parolle tulla takaisin ennen kuolemaansa, ja Devdas tuleekin, kuolemaan Paron talon oville.
Devdasista on tehty Bollywodissa yli kymmenen elokuvaversiota, sillä yksi (meistä/minusta) ihmeellinen piirre Bollywoodissa on myös se, että samasta tarinasta tehdään useita eri versioita, muutaman vuoden erolla. Itse olen nähnyt vuoden 2002 version, jonka on ohjannut Sanjay Leela Bhansali ja jossa Devdasia näytteli Shah Rukh Khan, Paroa Aishwarya Rai (maailman kaunein nainen) ja Madhuri Dixit (SRK:n vanha ja ensimmäinen vastanäyttelijä) Chandramukhia.
Kuulin, että Devdasista on tehty myös moderni versio, ja en voinut vastustaa kiusausta katsoa elokuvaa. Devdasin tarinahan on suomalaiseen makuun aika tavallinen: mies ryyppää ja käyttää (teko)syynä juopotteluputkeen eroa -tarina, ja kun ensimmäistä kertaa katsoin Devdasia, minua suunnattomasti ärsytti katsella mitään juopottelukohtauksia. Devdasissa kuitenkin idea onkin siinä, että leffassa on aivan maaginen musiikki, ja elokuvan lavasteet ovat hulppeat.
***
Modernista versiosta on otettu lavasteet pois ja musiikki on kylläkin aika maagista, mutta samalla modernia tyyliltään. Dev. D on siis vuonna 2009 Anurag Kashyapin ohjaama elokuva, jonka kulku on muutamaa modernimpaa juonenmuunnosta lukuunottamatta sama kuin alkuperäisessä: Dev (Abhay Deol) tulee kotiin, tapaa isoksi kasvaneen Paron (Mahi Gill) ja aikoo naimisiin tämän kanssa. Devin 'ystävä' kuitenkin uskottelee, että Paro on ollut jo hänen kanssa; Dev uskoo tätä ja lähtee matkoihinsa.
Paro menee naimisiin leskimiehen, jolla on lapsi, kanssa. Leffa eroaa Devdasista siinä, että Dev. D kertoo Chandran taustatarinan: Leni (Kalki Koechlin) on puoli-intialainen tyttö, joka möhlii teini-ikäisenä ja karkaa lopulta intialaisten isovanhempiensa luota kadulle ja päätyy bordelliin töihin. Hän näkee tv:stä Devdasin tanssia ja ottaa taiteilijanimekseen Chandra. Dev löytää tiensä Chandran luo ja Chandra/Leni alkaa viettää aikaansa tämän kanssa.
Paro menee naimisiin leskimiehen, jolla on lapsi, kanssa. Leffa eroaa Devdasista siinä, että Dev. D kertoo Chandran taustatarinan: Leni (Kalki Koechlin) on puoli-intialainen tyttö, joka möhlii teini-ikäisenä ja karkaa lopulta intialaisten isovanhempiensa luota kadulle ja päätyy bordelliin töihin. Hän näkee tv:stä Devdasin tanssia ja ottaa taiteilijanimekseen Chandra. Dev löytää tiensä Chandran luo ja Chandra/Leni alkaa viettää aikaansa tämän kanssa.
Elokuvassa on Devdasia onnellisempi loppu, sillä Dev kohtaa melkein loppunsa, mutta herää juopotteluistaan ja pössyttelyistään ja päättää, että hän voi vielä muuttaa elämänsä. Dev kipaisee Leninsä luo, ja he löytävät kohtalon- ja elämäntoverinsa toisistaan.
Jos elokuvia vertaa toisiinsa, niin välttämättä tekee pahaa toiselle, koska elokuvat olivat aivan erilaisia. Devdas on taideteos, jossa lavasteet, puvut, repliikit, musiikki ja juonenkäänteet ovat taideteoksen rakennusaineita. Katsojana olen vaikuttunut, kokenut elämyksen, jotain aivan muuta kuin elokuvan. Dev. D taas on - no, elokuva.
Kun aloin katsoa Dev. D:tä, ensimmäiseksi järkyttivät näyttelijät: niissä ei ollut mitään hohdetta, taikaa, ylimaallista kauneutta niin kuin Devdasin näyttelijöissä. Myöskin ympäristö oli tavallinen kaupunkiympäristö, ei mitään mahtipalatseja.
Sitten päätin, että en vertaa leffaa ollenkaan Devdasiin, sillä se olisi epäreilua, ja homma alkoi toimia: elokuvana Dev. D toimii ja on hyvä. Vaikka leffan juoni onkin hieman yksioikoinen, niin siitä oltiin saatu toimiva. Myös sen takia, että juonta oli muutettu hieman. Välillä luulin, että leffa oli sotkeutunut johonkin - hyppäys Lenin teinimaailmaan oli niin suuri. Ehkä Lenin elämän lisäyksellä tätä elokuvaa on suunnattu hieman enemmän teinien maailmaan ja saatu aikaan Trainspotting-tyylinen elokuva.
En siis ihan rakastunut, mutta oli mielenkiintoinen leffa taustoineen kaikkineen. Silti, näin teini-iän ja nuoren aikuisen elämän ohittaneena uskallan intoutua nauttimaan enemmän Devdasista.
Kun aloin katsoa Dev. D:tä, ensimmäiseksi järkyttivät näyttelijät: niissä ei ollut mitään hohdetta, taikaa, ylimaallista kauneutta niin kuin Devdasin näyttelijöissä. Myöskin ympäristö oli tavallinen kaupunkiympäristö, ei mitään mahtipalatseja.
Sitten päätin, että en vertaa leffaa ollenkaan Devdasiin, sillä se olisi epäreilua, ja homma alkoi toimia: elokuvana Dev. D toimii ja on hyvä. Vaikka leffan juoni onkin hieman yksioikoinen, niin siitä oltiin saatu toimiva. Myös sen takia, että juonta oli muutettu hieman. Välillä luulin, että leffa oli sotkeutunut johonkin - hyppäys Lenin teinimaailmaan oli niin suuri. Ehkä Lenin elämän lisäyksellä tätä elokuvaa on suunnattu hieman enemmän teinien maailmaan ja saatu aikaan Trainspotting-tyylinen elokuva.
En siis ihan rakastunut, mutta oli mielenkiintoinen leffa taustoineen kaikkineen. Silti, näin teini-iän ja nuoren aikuisen elämän ohittaneena uskallan intoutua nauttimaan enemmän Devdasista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti