Kites (2010) on jälleen sekä Bollywoodiin että länsimarkkinoille suunnattu elokuva, jonka on ohjannut Anurag Basu ja tuottanut Rakesh Roshan. Pääosassa on Roshanin poika Hrithik Roshan. Länsimaihin on tehty leffasta toinen versio (Kites: The Remix), jossa on vähemmän tanssia ja musiikkia, enemmä toimintaa. Koska Hrithikin katsotaan Intiassa olevan kovin länsimainen näyttelijä, niin Roshaneiden suuri unelma on lyödä Amerikassa läpi isän ja pojan yhteisvoimin.
*
Elokuvassa Roshan näyttelee pikkurikollista nimeltä J, joka on tanssiopettaja Las Vegasissa ja sivutoimenaan menee naimisiin laittomien siirtolaisten kanssa, jotta nämä saisivat oleskeluluvan USA:han ja J tuloja. 11:s vaimo on ainoa, joka J:hen on tehnyt vaikutuksen, Natasha/Linda (Barbara Mori) tulee Meksikosta, osaa vain espanjaa ja lähtee virallisen avioliiton solmimistilaisuuden jälkeen omille teilleen.
Linda, joka tulee köyhästä perheestä, haluaa Amerikkaan siksi, että voisi naida rahaa ja onkin menossa naimisiin rikkaan Tonyn kanssa, J. on saman perheen tyttären kanssa (samasta syystä) ja törmää Lindaan uudelleen. J. vinkkaa Lindalle, että heidän pitäisi saada avioeropaperit ja tapaa naisen - pariskunta rakastuu toisiin illan/yön aikana ja kun Linda saapuu kotiin, on vastassa Tony. Loppuelokuva onkin sitten yhtä pakomatkaa. Ensin paetaan yhdessä, sitten erotaan, sitten J. etsii Lindaa (ja pakenee) ja sitten paetaan taas yhdessä.
Plussaa leffasta:
Hrithikin kroppaa on kiva katsella, siinä ei taida olla grammaakaan ylimääräistä. Toinen plussa tulee siitä, että leffassa on kiva katsella, miten J ja Linda rakastuvat sanattomasti: heillä ei ole yhteistä kieltä - ja hauskaa on myös heidän kommunikaationsa, siis ilman sitä yhteistä kieltä. Pakomatkalla pariskunta törmää mieheen, joka osaa hindiä, englantia ja espanjaa, ja heti syntyy kamalia riitoja, kun pariskunta alkaa ymmärtää toisiaan.
Miinusta leffasta:
vaikka toisaalla kirjoitetaan mitä tahansa, niin Roshan ei osaa näytellä pätkääkään. Miehellä on leffasta toiseen sama ilme kasvoilla ja kuvakulma hakee aina parasta paikkaa, josta valkoiset hampaat ja iso leuka näyttäisivät entistä valkoisimmilta ja isommilta. Itse asiassa minusta Bollywoodin suurin ongelma on se, että näyttelijöistä kukaan ei osaa näytellä, vaan näyttelijäksi tullaan elokuvasuvun tai malliuran kautta. Toinen suuri ongelma ja yksi pitkä miinus on se, että Bollywoodin elokuvat yrittävät liiaksi matkia Hollywoodin toiminta-leffoja, ja ovat korkeintaan huvittavia: poliisit ja gansterit, jotka eivät koskaan osu päähenkilöön kuin korkeintaan niin, että luodin voi sipaista pois ihon pinnalta; poliisit ja gansterit, jotka eivät osaa ajaa autoa, tai edes kääntää rattia autosta, vaan törmäävät kaikkeen, joka eteen sattuu. Okei, saadaanhan siitä näyttävän näköinen räjähdys aikaan, mutta oikeasti, kuka jaksaa katsoa sitä filmistä toiseen?
Arvio:
Leffa oli tosi huono. Matkimalla toisen leffayhteisön leffoja ei voi koskaan onnistua. Luin erään artikkelin, jossa asiaa mietittiin ja siinä kehuttiin sitä, miten Jackie Chan on päässyt Hollywoodiin omilla leffoilla. Ihan vinkkinä vaan, Jackie Chan ei suoraan matki Hollywoodia, vaan tekee hollywoodimaisen leffan pilke silmäkulmassa. Kun sitä samaa yrittää tehdä naama vääränä, niin ei voi onnistua.
Tuomio:
Ei näillä eväillä länsimaille. En haluaisi katsoa leffateatterissa.
Trailerin voit katsoa täältä, niin pääset jyvälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti