MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Oppii oppii


Ha, luulitte kuitenkin, että minä vain uhoan, että aion
opiskella uuden kielen.
Ja että uhoilen vain näön vuoksi.
Mutta, jos päätän jotain tarpeeksi lujasti,
niin myös toteutan aikeeni.

Nythän mulle selvisi, että nepalin ja hindin kielessä on samat koukerot, joita myös kirjaimiksi kutsutaan.
Ja hindiähän voi tietenkin oppia myös suomeksi. 
Kirjasta ja kurssilta. 
Ja tietenkin opin kaksi yhdellä iskulla.  

Olen nyt tavannut aakkososuuden ylimalkaisesti, ja se vaikuttaa edelleen todella sekavalta systeemiltä.
Ehkä ensimmäinen askel on kuitenkin
opetella aakkoset. 
Ihan dejá vuna tuntuisi, että olen sen joskus tehnyt.  


Ja jotenkin tajuta nämä selitykset...







Erityisen kivalta vaikuttaa se, että kun olen nyt huomioinut, että a näyttää 3T:ltä, niin näissä sanoissa se on peräti yhden kerran, vaikka (mun mielestä) niissä on useammin tuo a.
Positiivista kuitenkin se, että mä osaan nämä sanat ;D


Jotain virhettä löysin myös ikkunasta ulos katsoessani.
Värivirhe puussa!



5 kommenttia:

  1. Mikä TARMO!

    Kinoa, kirjaa ja kieltä! Ihailen ja kadehdin, mutta luen mielenkiinnolla!
    Eikös niitä hindinkielen murteita tai kokonaisia omia "kieliversioita" ole kymmeniä jos satoja?

    VastaaPoista
  2. No, kieliä ainakin on Intiassa paljon. Mutta taas toisaalta moni ymmärtää toista, vaikka eivät halua myöntääkään ;D

    VastaaPoista
  3. Ja mun aivot on niin tyhjäkäynnillä olleet, että pakko päästä opiskelemaan jotain. Voisin opiskella jotain muutakin...

    VastaaPoista
  4. Näyttää... hmm... koukeroiselta. Enpä voi muuta kuin toivottaa tsemppiä opiskeluun! :-)

    Näyttävätköhän meidän kirjaimemme hindinkielisistä aivan yhtä mielenkiintoisilta? :-D

    VastaaPoista
  5. Paula, taitavat 'joutua' opiskelemaan ne 'meikäläiset' kirjaimet siinä samalla kuin omansakin. Mikäli koulua käyvät =)

    VastaaPoista