MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

perjantai 2. joulukuuta 2011

Marraskuun luetut

Marraskuu vasta tuntuukin kadonneen elämästäni aivan tyystin.
Muistan, että kuun alussa virittelin Miljoonasateen kaljakori kilisee -laulua kuunteluasentoon, mutta viimeistään Antti Tuiskun versio laulusta sai hymyn huulille.
Ensimmäinen marraskuu elämässäni,
joka ei ole tuntunut oikeastaan kovinkaan ankealta.

Lukemistahtiin erilainen marraskuu on vaikuttanut niin,
että ei ole tullut kovinkaan montaa kirjaa luettua.
Tai siltä ainakin äkkiseltään tuntuu.

Tässä listattuna lukusaalis.
Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan
painavat sanani kirjoista.




Tuomas Vimma: Raksa (2011, Gummerus)


Katriina Järvisen & Laura Kolben Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa - Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta (2007, kirjapaja)
Miika Nousiaisen  Metsäjätti (2011, Otava), jonka luin jo edellisen kuun puolella,
mutta puuttuu lokakuun listalta, niin laitan sen tähän mukaan.


Saldona siis 9 kaunokirjaa (joista yksi nuortenkirja)
ja yksi tietokirja.
Kaunokirjoista 7 oli tämän vuoden kirjoja ja vain 2 vanhempia kirjoja. 
(Tässä ei ole laskuvirhettä: Nousiaisen kirjaa en ota laskuihin mukaan)
Tämän kuukauden luetuista kaikki kirjat olivat hyviä, 
mutta mikään niistä ei aiheuttanut superihmeellistä elämystä. 

Mietin, että enkö osaa lukea vai ovatko kirjat huonontuneet.
Onko mulla kirjaähky vai painetaanko nykyisin mitä sattuu. 
Olenko minä lukijana keskittynyt tavallista huonommin, 
vai onko vika kirjailijoissa. 

Siis tahtoo sanoa, että lukijassakin on voinut olla tämän kuun osalta hieman keskittymiskyvyn puutetta, 
mikä vaikuttaa lukemiseen. 
Nyt mulla on kuitenkin joulukuuhun säästettynä pari helmeä, 
joten odotan innolla, mitä niistä saan irti... 


Ps. Turku on ihan paras!

10 kommenttia:

  1. Minulla taas marraskuu oli poikkeuksellinen, sillä luin monta tosi hyvää kirjaa. Varmaan se vaihtelee jokaisella vähän kuukausittain tuo ns. elämyssaldo :)

    Hmm..mitähän helmiä olet tälle kuulle säästellyt ;)

    VastaaPoista
  2. Susa, no joo - yleensä on kuitenkin yksi huippuelämys mahtunut yhteen kuukauteen.

    mä olen säästellyt sitä, mikä sulla on kärkikolmikossa marraskuun puolella!

    VastaaPoista
  3. Siis ymmärsinkö nyt oikein: Marraskuu Antti Tuiskun esittämänä?! Eikö mikään enää ole pyhää, kysyy ikuinen Heikki Salo-fani ;)

    Minulla oli vähän samantyyppinen kuukausi, hyviä kirjoja tuli luettua, muttei yhdestäkään tullut sellaista ah-elämystä, tai jos tulikin niin äkkiä se myös meni. Ehkäpä joulukuussa onnistaa paremmin!

    Ja kiitos kuvista! Turku on tosiaan tällaiselle historiafriikille ihanuuksien kaupunki!

    VastaaPoista
  4. Hih, Ammalle:

    http://www.youtube.com/watch?v=XQazdUbr_lI&feature=related

    ei ton jälkeen marraskuu ole enää sama =)

    VastaaPoista
  5. Turku on kyllä aika paras. Suomen Pariisi.

    VastaaPoista
  6. Katri: melkein =)

    Amma: niin, näin se marraskuun syvin olemus on viety =I

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia! Ja listassasi on kaksi ihan näinä päivinä luettavaa kirjaa ja yksi myöhemmin lukuun tuleva... enköhän ilmaannu niitä kommentoimaan kuun mittaan :D

    VastaaPoista
  8. Booksy: Turku on kuvauksellinen =)

    Odotellaan sun lukukokemuksia =O

    VastaaPoista
  9. Ihan sikahienoja kuvia! Turun linna on ihana. :) Ja eikös ensimmäisissä kuvissa olekin Turun tuomiokirkko? Olen siellä pari kertaa käynyt, hieno paikka sekin.

    En ole lukenut yhtään viime kuussa lukemistasi kirjoista, mutta Jonnekin pois odottelee kirjaston varaushyllyssä että haen sen huomenna kotiin, ja Metsäjättiäkin odottelen varausjonosta.

    VastaaPoista