MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Heinäkuun luetut



Heinäkuu on mennyt aivan supernopeaa, kamalaa! Mutta samalla täytyy sanoa, että kesälomaa alkaa olla jo sen verran takana, että on aivan huisin hauskaa myös se, että maanantaina marssin ekaa kertaa uuteen työpaikkaani. Tyttäreni taas odottaa innolla ja vähän pelokkaastikin eskarinsa alkua. Samat fiilikset on kyllä itsellänikin, mutta ehkä ensi vuodesta ihan hyvä tulee. 

Heinäkuussa ollaan vierailtu Suomessa, käyty uimassa monen monta kertaa, pelattu jalkapalloa mm. ensimmäistä kertaa Hesa Cupissa, ja nautittu myöhäisistä aamuista ja pitkistä illoista. 

Rakastan kesää, mutta siedän vielä elokuunkin. Kirjarintamalla syksy on aivan upeaa aikaa, joten ehkä ei haittaa, jos suljen syyssateiden myötä ovet ja ikkunat ja hautaudun sohvannurkkaan. 

Heinäkuussa luin vanhempaa kirjallisuutta, ja paljon kivoja kirjoja tuli vastaan. Tutustuin Eeva Tikkaan, jota aion lukea enemmänkin 
ja aivan erityisesti ihastuin Marja Björkin kirjoihin, joiden molempien kirjoja oli viihdyttävää lukea Pohjois-Karjalan reissulla. 

Yhteensä tässä postauksessa on 15 kirjaa, mutta luin vielä muutamia muita, joista en ole postannut. Niistä sitten myöhemmin...

Kasarihaasteeseen luin: 

Eeva Tikka: Annu (1983, Gummerus)
Märta Tikkanen: Punahilkka (1986, Tammi)
Anja Kauranen: Sonja O. kävi tääl (2010, 1983, WSOY)

Vierailin Pohjois-Karjalan maakunnassa: 

Marja Björk: Prole (2012, like)
Marja Björk: Posliini (2008, like)

Kesäilin: 



Koin sarjakuvia: 

Marguerite Abouet & Cément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä (2010, Arktinen banaani)
Hanna Koljonen: Sokerihullu (2012, Asema kustannus)


Ja myös jotain, jota en yleensä lue: 


Thomas Bernhard: Muuan lapsi (2013 lurra editions)
Eero Paso: Ruotsinmaa (2013, Nordbooks) 

Palasin lukemaan isompien kustantamojen uutuuksia: 

Maria Semple: Missä olet Bernadette? (2013, Gummerus)
Ursula Poznanski: Vii5i (2013 Atena) 

Enkä haluaisi vielä sanoa hyvästejä kesälle...

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Maria Semple: Missä olet Bernadette?



Maria Semplen Missä olet Bernadette? (2013, Gummerus) tuli luettavakseni kesäiseen mielentilaani ja se sopi hyvin lukufiilikseen, jossa ei halua lukea mitään kovinkaan syvällistä. Myönnän, että kun katsoin kirjan takakansiesittelyä, olin varma, että kirjan kanssa käy samoin kuin Vaimo 22:n kanssa eli hyydyn tämänkin kirjan sähköpostiviesteilyyn. Kiitos luojan, Semplen kirjassa ei kuitenkaan ole mitään lyhyitä fb-päivityksiä ja muuta silppua, josta kirjan tarina sitten on koottu näennäisen romaanin ja tarinan muotoon. 

Missä olet Bernadette? -kirjassa on sähköposteja ja kirjeitä, mutta viestit ovat pitkiä. Sellaisia, että niitä on ihan kiva lukeakin. Siltikään en aivan ymmärrä, että miksi kirjan tarina on pitänyt kirjoittaa sähköpostiviesteiksi, paitsi ehkä erottuakseen muista kirjoista, joissa kerrotaan perheiden elämästä ja ihmisten elämänkuluista. 

Ideana kirjassa on, että Bernadette, perheen äiti, jolla on loistava menneisyys arkkitehtinä, on eristäytynyt lahoamistilassa olevaan taloonsa Seattlen kaupunkiin. Bernadetten aviomies on työssä Microsoftilla ja siksi perhe on muuttanut kaupunkiin, jossa Bernadetten mielestä ei ole mitään iloa ja siellä sataakin aina. Elgin, Bernadetten aviomies tuo rahaa kotiin, ja on siinä uskossa, että vaimo alkaisi kunnostaa taloa - onhan tämä sentään arkkitehti. Bernadetten arjen suurin asia on kuitenkin hakea tytär, Bee, koulusta - ja näilläkin matkoilla hän joutuu hankaluuksiin toisten äitien, ja naapureidensa, kanssa. Bernadette ei suoraan sanoen loista toisten vanhempien kesken, eikä muissakaan ihmissuhteissa. 

Perheen tytär haluaa lähteä risteilylle Etelämantereelle, ja Bernadette kokee myös tulevan matkan niin kovasti vastenmieliseksi, että miettii, miten pääsisi luistamaan tästä sovitusta ja varatusta matkasta. 

Olivia-lehden Kirjasieppo kirjoitti kirjasta otsikolla kesän hauskin kirja, Norkku kirjoitti, että tämä voisi olla 5-kymppisten chick litiä, kirjavinkkien Salla P. kirjoittaa kirjasta näin: 

En oikein osaa luokitella tätä kirjaa mihinkään kategoriaan, sillä siinä on sekoitus vähän kaikkea. Mukana on psykologista romaania, huumoria, salapoliisikertomusta, satiiria ja draamaa. Ehkä tätä voisi kutsua vaikkapa ihmissuhteisiin keskittyväksi psykologiseksi satiiriksi, jossa myös ympäröivä yhteiskunta saa oman annoksensa kritiikkiä

Kun luin kirjaa, minun oli hirveän vaikeaa nähdä tätä kirjaa hauskana. En ainakaan nauranut kertaakaan. Chick litiksi tämä ei minun mielessäni taivu, sillä tästä puuttuvat kaikki mieskuviot. Sallan kanssa olen taas samoilla jäljillä (paitsi sen huumorin suhteen). Minusta tästä kirjasta tuli mieleeni nimittäin Hermann Kochin Illallinen, jossa näennäisesti elämäänsä tyytyväiset keski-ikäiset ihmiset elävät elämäänsä eteenpäin, mutta kulissit sortuvat, eikä lukija osaa aavistaakaan, mihin suuntaan kirjan tarina ja juoni kulkee. 

Kaiken kaikkiaan minusta tämä kirja oli äärettömän surullinen: kun Bernadetten naapuruston naiset iskevät ja juonivat, iljettää ja ällöttää - ehkä senkin takia, koska toiminta on niin totta, vaikkakin tietysti kirjassa ylilyötyä: kun naapurin naisen suurin elämäntehtävä on saada Bernadetten pihasta karhunvatukkapusikot pois (ne kun leviävät myös hänen pihalleen), ei naapurin mielessä käy, että onko puskilla joku tärkeä tehtävä (on, sen lukija huomaa, ja naapuri saa juonitteluistaan nenilleen - lukijan onneksi ja iloksi - ja ehkä tosiaan myös hauskutukseksi, ehkä tässä oli se huumoriosuus). Kirjan surullisuutta lisää se, että Bernadetten päiväkirjana ja kuuntelijana on Manjula, joka asuu Intiassa, ja jota Bernadette ei ole koskaan tavannut; oma mies ei taas ole lainkaan perillä siitä, mitä omassa kodissa tapahtuu, kun hän on kiinni töissään, jossa kehittelee robottia, joka voisi auttaa monia, miljoonia, ihmisiä. 

Sanotaan, että Seattle on yksi hankalimmista kaupungeista, jos haluaa tutustua ja ystävystyä ihmisiin. Itse en ole koskaan kokenut sitä, mutta työtoverini sanovat, että ilmiö on todellinen ja pohjautuu luultavasti paikallisten ihmisten skandinaaviseen perimään. Ehkä kotiutuminen todella oli Bernadettelle vaikeaa aluksi. Mutta vihata synkästi koko kaupunkia vielä kahdeksantoista vuoden jälkeenkin?

Pakollisten pettämiskuvioiden, jotka jotenkin tuntuvat kuuluvan jokaiseen keski-ikäisten perheiden elämästä kuvaavien kirjojen juonikuvioihin, ja perheen rakoilemisen jälkeen tämä kirja tuntuu kuvaavan sitä, että lapselle vanhemmat ovat tärkeitä, ja mikään, lievä hulluus esimerkiksi, ei vie lapsenrakkautta vanhemmilta pois. Voiko lapsi ja lapsenrakkaus sitten koota keskiluokkaisen ja keski-ikäisen perheen takaisin kokonaiseksi? 

Nyt kun kirjoitin tekstini, huomasin, että sainkin kirjasta irti kaikenlaista, jota en oikeastaan lukiessani huomannutkaan, jopa löysin kirjan huumorikohdan, joka oikeasti (vaikkakin heikosti) nauratti minua (edellä lainattu teksti). Silti en oikein vieläkään ymmärrä, miksi ihmeessä kirjat pitää kirjoittaa sähköpostien, raporttien tms. muotoon. Tyylistä tulee itselleni uskottavuusongelma muodon suhteen: kuinka monessa sähköpostissa muka kuvataan dialogeja? Tai miten ihmeessä tytär, joka siis raporttien ja sähköpostien avulla alkaa etsiä äitiään, saa käsiinsä naapurin rouvien sähköpostit? Ymmärrän kyllä, että kirjalla kosiskellaan nykyihmistä, joka on työssään tottunut lukemaan edellä mainittuja tekstilajeja, mutta hei, minä ainakin haluan vapaa-aikanani lukea jotain muuta kuin raportteja tai sähköposteja!

Tämä kirja oli ihan kiva, mutta ei mitenkään erinomaisen hauska, hyvä tai maailmoja mullistava. Kuitenkin sellainen, jonka voisin iskeä sellaisen lukijan käsiin, joka pitää kevyehköstä, nykyelämästä kertovasta kirjallisuudesta, jossa on yllättäviä juonenkäänteitä ja ihan pikkaisen eksotiikkaa (ei kuitenkaan liikaa). Sellaisen lukijan käsiin, jolle lukeminen on ajanviihdettä. 

Kirja on ennakkokappale, ja kaupoissa viikolla 31/2013, eli nyt! 

Maria Semple: Missä olet Bernadette?
2013, Gummerus
Where'd You Go, Bernadette, 2012
suomentanut Outi Järvinen




maanantai 29. heinäkuuta 2013

Eero Paso: Ruotsinmaa


9789526643182_paso2.jpg


Eero Pason Ruotsinmaa (2013, Nordbooks) -teos tuli vastaani kirjaston uutuus-luettelossa. Päätin lukea kirjan, koska minua kiinnostaa ihmisten tarinat muutosta uuteen maahan ja sopeutuminen uusiin ympyröihin. 

Pason kirjassa muuttajat eivät tule muualta Suomeen, vaan ovat lähteneet ja lähtemässä Suomesta pois. Ruotsiin, jossa on työtä. 

Olli Kaarre on lähdössä pois Suomesta, sen pohjoisosista. Ollin kesärakkaus Eevan kanssa on kuihtunut syksyn myötä, ja Olli päättää lähteä Suomesta pois, kun ei hänellä ole mitään eikä ketään, joka odottaisi häntä. 

Kirjassa seurataan Ollin lähtöä Ruotsiin laivamatkasta alkaen, läpi Ruotsin. Matkalla hän käy läpi menneisyyttään. Samalla kun hän jättää jäähyväisiä Suomelle, hän asettuu asumaan Ruotsiin ensimmäiseen asuntoonsa ja aloittaa työt alumiinivalimolla. 

Minä, agraariyhteiskunnassa maataloon pientilalle syntynyt, lehmänlannan ja leipäviljan hajussa varttunut poika, olen sulautumassa työläisiksi kutsuttujen ihmismassojen suureen joukkoon, minulle aivan uuteen ja tuntemattomaan yhteiskuntaluokkaan, yhdeksi heistä

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle, sillä kirjassa koetaan Olof Palmen murhan uutisointi. Aikaa kuluu syksystä kesään: Olli hankkii isomman asunnon, ystävystyy toisten ruotsinsuomalaisten kanssa ja viettää aikaa heidän kanssaan. 

Ikävä Suomeen tulee Jamppa Tuomisen laulujen sanojen myötä kun Olli viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa, kuppia kaataen. 

Vaikka Ollin elämä sujuu kohtuullisen hyvin, on hän mukana pikkurikollisissa toimissa, kuten hirvenlihan varastamisessa. Nämä rikkeet välillä menevät kännien, välillä poikien puuhien piikkiin. Aivan loistavinta valoa uusruotsalaiset eivät uudessa kotimaassaan ole, mutta kulkevat kuitenkin lain paremmalla puolella, suurimman osan aikaa. 

Elämä kaiken kaikkiaan on kovin samanlaista kuin siirtolaisen elämä uudessa maassa, oli se sitten mikä tahansa. Samoin kuin kotimaa mikä tahansa: 

Siirtolaisille annettiin helpot ja yksinkertaiset työt. Joskus ne kaikkein paskaisimmat, jotka eivät ruotsalaisille kelvanneet. Eikä sitä ruokakaupassakaan kielitaitoa tarvinnut, kun purkkien ja pussien kyljistä näki, mitä missäkin on, ja hyllyjen reunoista hinnat. - - Ja vaikka ikävä kaiversi sisikuntaa kuin tupajumi vanhaa lautaa, niin hyvä oli olla, taloudellisesti parempi kuin kotona Suomessa, jolla ei sodanjälkeen ollut kaikille paljoa tarjota. Säilyi silti mielessä maailman parhaana paikkana.

Kirjan kerronta ei ole kovinkaan huippua, eikä laadukasta. Juonessa ei ole kohokohtia, eikä juonenkäänteitä ole muuta kuin erilaiset hassut tapahtumat ja elämän kohokohdat kuten juhannuksen viettäminen. Välillä varsin turruttavaa kerrontaa: aamulla tein näin, sitten näin, ja sitten tapahtui tämä. Mutta kirjassa kerrottiin kuitenkin tarina, jonka jakaa varmasti moni saman kokenut siirtolainen: ikävä omaa kotimaata kohtaan ei jätä, vaikka ehkä haihtuu vähän kerrassaan pienemmäksi ja uusi elämä rakentuu vähän kerrassaan. 

Eero Paso: Ruotsinmaa
2013, Nordbooks 
151 sivua





perjantai 26. heinäkuuta 2013

Marguerite Abouet & Cément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä



Aya - elämää Yop Cityssä -sarjakuvateos osui silmiini, kun etsin Afrikka-aiheisia kirjoja Afrikan tähti -haasteeseen. Sarjakuvateos Afrikasta vaikutti kiinnostavalta - ja kiinnostava tämä kirja oli myös lukea. Teos kertoo nimensä mukaisesti elämästä norsunluurannikkolaisen kaupungin ja sen asukkaiden elämästä. Kaupunginosa ei ole slummia, mutta ei varsinaisesti rikkaidenkaan asuinaluetta. Kirjassa seurataan kolmen teini-ikäisen tytön elämää, ja ainakin yhden heidän isänsä on työssä osastopäällikkönä oluttehtaalla. 

Kirjassa kuvataan tyttöjen elämää vuonna 1978. On tyttöjä, joiden mielestä tärkeintä on juhliminen ja miesten jahtaaminen, ja tyttöjä, joiden mielestä tärkeämpää on opiskelu. Booksyn blogissa on pari kivaa kuvaa kirjan sivuilta, joista tulee esiin tyttöjen elämä: ärsyttävät sisarukset ja taistelu miehistä. Kirjan päähenkilönä on Aya, joka haaveilee lääkärinurasta ja katselee hieman kuin sivusta hänen ystäviensä sekoilua miesten kanssa. Norkun blogissa on kuvia siitä, miten myös Aya joutuu tahtomattaankin miesten katseen kohteeksi - vaikka opiskelut tuntuvat kaikkein tärkeimmältä asialta Ayan elämässä, hänkin flirttailee, tosin hillitymmin kuin hänen ystävänsä.  

Kirjaa mainostetaan sen takakannessa ja Anna Gavaldan esipuheessa erilaiseksi kuvaksi Afrikan katastrofien ja nälänhätien Afrikasta. Bibliofiles blogin Pia ihmettelee, että mikä tässä sitten oli ideana: vanhat miehet pokailevat, nuoret tytöt heiluttavat peppujaan (ja lukija oppii monta sanaa, jotka tarkoittavat peppua). No, en tiedä, onhan tässä teoksessa Ayakin, joka keskittyy kouluun, eikä lähde baareihin tanssimaan. Samaan tapaan kuin meidän kaikkien teinielämässä toisia kiinnostaa luoda pitkällä tähtäimellä elämäänsä; toiset taas tekevät sitä, mikä on helpointa eli juhlivat ja pyrkivät löytämään helpon tien: rikkaan miehen, joka elättäisi loppuelämän. 

Itse pidin kirjan kuumasta ja iloisesta meiningistä. En kuitenkaan samaistunut, vaan katselin vähän niin kuin sivusta, kuten nuortenkirjaa tai nuoremman polven FB-päivityksiä. Nuoret tytöt tekevät hölmöyksiään. Toisaalta on kirjassa vakavakin puolensa, jonka se näyttää: kaksinaismoralismi senkus rehottaa: tyttöjen isät pokailevat tyttäriensä ikäisiä nuoria tyttöjä, kun taas kotona isät haluavat lukita omat tyttärensä kotiin, etteivät nämä joudu huonoille teille. Tosin kotoakin pääsee karkaamaan, eivätkä kotiarestit estä tyttöjä tekemästä hölmöyksiään. Ystävykset Adjoua ja Bintou kierrättävät samoja poikia: on hörökorvainen, mutta rikas, Moussa ja komea (näin ainakin tulkitsen) Mamadou. Tytöt käyvät tanssimassa ja miettivät, miten saada mies nalkkiin. Ja Aya poistuu aina kotiinsa tekemään kotitehtäviään. 

Teos ei moralisoi, mutta näyttää, mitä on kaksinaismoralismi ja sosiaalinen eriarvoisuus. Kirja näyttää myös, että arkisen aherruksen lomassa nuoret ovat nuoria ja rakkaus on rakkautta. Aivan jokaisessa maailmankolkassa. Niin, jos se siis on jollekin vielä yllätys.

Kirjan on edellä mainittujen lisäksi lukenut myös 
Salla ja 
Velma

Marquerite Abouet (käsikirjoitus)
Clément Oubrerie (kuvitus)
Aya - elämää Yop Cityssä 
2010, Arktinen banaani
alkuperäinen teos Aya 2005
suomentanut Kirsi Kinnunen
*******************************************************************************************'

Tällä kirjalla osallistun myös Kirjoista-blogin Afrikan tähti -haasteeseen.

Tavoitteena on lukea mahdollisimman paljon ja monipuolisesti afrikkalaista ja Afrikasta kertovaa kirjallisuutta. Haasteeseen hyväksytään sekä tieto- että kaunokirjallisuus. Kirjallisuuden tulee joko käsitellä tai sijoittua Afrikkaan tai olla afrikkalaisen kirjailijan tuotantoa. Afrikka jaetaan maantieteellisesti viiteen alueeseen (Itä-Afrikka, Keskinen Afrikka, Pohjois-Afrikka, Etelä-Afrikka, Länsi-Afrikka). Haasteessa kerätään kirjoja näiltä eri alueilta. Afrikan valtiot on lueteltu alueittain alempana. 
* * * * * * * *

Kerää jalokiviä - 
Luettujen kirjojen ja valloitettujen alueiden mukaan saadaan mukaan jalokiviä seuraavasti. 
Topaasi - 3 kirjaa vähintään kahdelta alueelta
Smaragdi - 5 kirjaa vähintään kolmelta alueelta
Rubiini - 10 kirjaa vähintään neljältä alueelta
Afrikan tähti - 15 kirjaa, kirjoja kaikilta alueilta
Jalokivisarjan lisäksi voit ansaita myös hevosenkengän:  
Hevosenkenkä - Hevosenkenkä on suoritettu, jos luet vähintään kolme kirjaa ja lähdet liikkeelle joko Tangerista (esim. Mohamed Choukri: Paljas leipä tai Tahar ben Jelloun:Tyyntä Tangerissatai Kairosta (esim. Robert Irwin: Tuhannen ja yhden yön painajainen; Naquib Mahfouz: Kairo-trilogia: Palatsikatu, Intohimon palatsi, Sokerikuja; Sanna Negus:Pidä hunnustasi kiinni, Fatima!; Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat). Tanger- tai Kairo-kirjan ei välttämättä oikeasti tarvitse olla ensimmäinen hevosenkenkää varten lukemasi kirja. Päätä itse kuinka tiukka haluat tässä olla. 

Hevosenkenkä on jalokivisarjasta erillinen merkki, eikä siihen voi lukea hyväksi jalokiviä varten luettuja kirjoja. Koko jalokivisarjan ja hevosenkengän saadakseen on siis luettava 18 kirjaa. Jalokivisarjan ei tarvitse kuitenkaan olla suoritettu ennen hevosenkengän suorittamista, vaan voit halutessasi suorittaa vaikka pelkän hevosenkengän. Vielä esimerkki: topaasin ja smaragdin saat kerättyä lukemalla viisi kirjaa; topaasia ja hevosenkenkää varten pitää lukea yhteensä 6 kirjaa.

Voit jatkaa jalokivijahtia 18 kirjan jälkeenkin ja kerätä topaaseja, smaragdeja, rubiineja ja hevosenkenkiä niin paljon kuin haluat. Afrikan tähtiä voi kuitenkin suorittaa vain yhden.

:* * * * * * * * *

Afrikan tähteä voi pelata koko ensi vuoden, eli haasteaika on 1.1.2013 - 31.12.2013.
Osallistumalla saa tietenkin iloa ja elämyksiä, mutta saatanpa arpoa kaikkien vähintään yhden pelimerkin keränneiden kesken jonkun pienen palkinnon haasteajan päätyttyä.
Alueet ja Afrikan valtiot. Tietolähteenä on ollut lähinnä Wikipedia, joten korjauksia mahdollisiin virheisiin kommentteihin, kiitos!


Itä-Afrikka
Burundi
Komorit
Djibouti
Eritrea
Etelä-Sudan
Etiopia
Kenia
Madagaskar
Malawi
Mauritius
Mayotte (Ranska)
Mosambik
Réunion (Ranska)
Ruanda
Seychellit
Somalia
Tansania
Uganda
Sambia

Keskinen Afrikka
Angola
Kamerun
Keski-Afrikan tasavalta 

Tsad
Kongon tasavalta
Kongon demokraattinen tasavalta
Päiväntasaajan Guinea
Gabon
São Tomé ja Príncipe

Pohjois-Afrikka
Algeria
Egypti: Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (2013, Like)
Libya
Marokko
Sudan
Tunisia
(Länsi-Sahara)

Etelä-Afrikka
Botswana
Lesotho
Zimbabwe
Namibia
Etelä-Afrikka
Swazimaa

Länsi-Afrikka
Benin
Burkina Faso
Kap Verde
Norsunluurannikko: Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte (2002, Tammi);
Marguerite Abouet & Cément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä (2010, Arktinen banaani)
Gambia
Ghana
Guinea
Guinea-Bissau 
Liberia: Leymah Gbowee: Meissä on voimaa
Mali
Mauritania
Niger
Nigeria
Saint Helena (Britannia)
Senegal
Sierra Leone
Togo