J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

J.M. Coetzeen Jeesuksen lapsuus (2014, Otava) -teos on joutunut odottelemaan lukuvuoroon pääsyään jo pari vuotta, mutta pääsi kansikuvansa ansiosta nyt kesähaasteeseen mukaan. Tavoitteenani on lukea oman kirjahyllyni kirjoja enemmän kuin aiemmin, ja kaikenlaisin keinoin kirjahyllystä lähtee luettavaa, tänä kesänä kesäisin kansin / nimin varustettuja teoksia. Coetzeeltä ole aiemmin lukenut Häpeäpaalun ja Austerin kanssa kirjoitetun Tässä ja nyt -teoksen. Hilpeitä teokset eivät ole olleet, etenkään Häpeäpaalu, eikä Jeesuksen lapsuuskaan ole kovinkaan iloinen kirja. Mielenkiintoinen teos kyllä oli, ja itse pidin siitä.

Noin viisivuotias David ja jo vanhempi mies Simón, saapuvat uudelle mantereelle laivalla ja alkavat rakentaa uutta elämää. Davidin vanhemmista ei ole tietoa ja pojan mukana ollut kirje äidin mahdollisesta olinpaikasta on kadonnut. Vastaanotto uudessa maassa on ystävällinen: heille tarjotaan asunto ja vaatteita. Asuntoon tosin ei pääse aivan heti, mutta asialle ei nyt vain voi mitään, koska avainta ei saada käsiin. Simón löytää työtä satamasta, jossa hän muiden miesten kanssa kantaa tavaraa laivoista. Välillä miehet miettivät, miksi tehdä tuota älytöntä työtä, kun koneitakin on olemassa. No, kaikki on tässä uudessa maassa omassa hyvässä järjetyksessään, hieman oudossa, mutta hyväksyttävässä olevassa järjestyksssä. 

Maassa puhutaan espanjaa, jota on parempi opetella, koska sillä kielellä kaikki toimivat. Tarinassa voi nähdä nykymaailman käännettynä, sillä Simónin uusi tuttavuus Elena kehottaa miestä olemaan kiitollinen uudessa maassa, aivan kuin nykyisiä pakolaisia kehotetaan: 

Sinut olisi voitu käännyttää täältä, mutta sen sijaan sinut toivotettiin tervetulleeksi. Sinut olisi voitu jättää taivasalle, mutta sen sijaan sinä sait katon pääsi päälle. Sinun on syytä olla kiitollinen. 

Ja kyllähän Simón onkin, tavallaan. Elämä on kuitenkin kovin erilaista, ruoka on erilaista ja työ ankeaa. Kun David aloittaa koulun, myös koulujärjestelmä toimii hassusti eri lailla. Rehtori päättää siirtää lapsen toiseen kouluun, eikä tähän siirtoon ole kenelläkään mahdollisuutta vaikuttaa, koska niin vain toimitaan. Pienesti ja hieman vinosti tutut elämänasiat tehdään eri tavalla, niin että Simón vieraantuu uudesta maasta - jää ulkopuoliseksi. 

Ja David sitten - hän vasta onkin erikoinen lapsi. Hän ei opi lukemaan, koska ei halua. Hän ei syö leipää, koska haluaa jäätelöä. Hän ei halua ymmärtää Don Quijotea, koska tuulimyllyt ovat ritareita, jos niin haluaa. Mielenkiintoinen kirja, ja olin todellakin tyytyväinen, että päädyin lukemaan kirjaa. 

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

2014, Otava

The Childhood of Jesus 2013

suomentanut Markku Päkkilä 

292 sivua

Helmet-lukuhaasteeseen saan tästä kirjan kohtaan 24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja.

Ian McEwan: Rannalla

Ian McEwanin kirja Rannalla (2007, Otava) on kuulunut lukupinooni jo useamman rannalla vietetyn kesän ajan, mutta sain teoksen vasta tässä heinäkuussa luettua. Kirja kuuluu kesäkirjapinoon, jota listailin ennen kesää. 

Rannalla on kuitenkin hieman erilainen kirja kuin oletin - tässä ei oteta aurinkoa rannalla, vaan rannalla sijaitsevassa hotellissa vietetään hääyötä. 

Eletään 1960-lukua, sota on ohi, ja uusi sukupolvi kasvamassa. Eletään vapautumisen aikakautta, mutta toisaalta ollaan vielä kiinni vanhassa. Varsinkin naimisiin mennyt Florence on kovin vanhoillinen ja pidättyväinen, mitä tulee hääyön pakollisiin hupeihin, hän on kauhusta jäykkänä ja miettii, eikö oikeastaan voisi elää ilman seksiä koko loppuikänsä - voisikohan hänen kanssaan naimisiin mennyt Edward myös? Kirjassa kohtaavat hääparin lisäksi myös Englannin luokkayhteiskunnan erilaiset luokat: Florencen akateemisen ja ylemmän luokan piireissä seksuaalisuudesta ei ole puhuttu, niin kuin asiaa ei olisi olemassakaan. Myöskin Edward on kovin kokematon, eikä osaa vietellä Florencea oikealla tavalla, vaan säikäyttää tämän vielä kauemmas. 

Teoksen tapahtumat kestävät yhden hääyön ajan, mutta tapahtumilla on seurauksensa, joista lopussa lyhyesti kerrotaan. 

Kirja on ihastuttanut blogimaailmassa, mutta täytyy sanoa, että en itse ihastunut tähän teokseen, vaan teki mieli mennä juttelemaan Florencelle, että rohkeasti vaan nyt mukaan. Jotenkin minusta oli myös kovin vaikea uskoa, että tällainen maailma olisi ollut olemassa kuin Florencen maailma, sillä tuntuu, että monessa kulttuurissa, jossa esiaviolliset suhteet ovat kiellettyjä, niitä kyllä on, ja ainakin nuoret ovat uteliaita. No, ehkä tällaisiakin ihmisiä on ollut olemassa. Ahdistavaa. 

Ian McEwan: Rannalla

2007, Otava

On Chesil Beach 2007

suomentanut Juhani Lindholm

185 sivua

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Nyt tuli luettua niin ajankohtainen kirja, että itseänikin ihmetyttää. Marina Lewyckan Muu maa mansikka? (2008, Sammakko) edustaa EM-kisahaasteessa Ukrainaa, josta kirjailijan vanhemmat ovat kotoisin. Lewycka on syntynyt  vuonna 1947 Saksassa pakolaisleirillä, josta perhe muutti Iso-Britanniaan. Lewycka on siis brittiläinen kirjailija, mutta koska muutenkin halusin lukea hänen teoksiaan, joutuu hän nyt hieman teennäisesti olemaan ukrainalainen. Lisäksi hän kirjoittaa mm. ukrainalaisista siirtotyöläisistä, joten jotain Ukrainastakin opin tämän kirjan avulla. 

Lewyckan teoksen päähenkilöt ovat Britteihin tulleet malawilainen Emanuel, ukrainalainen Irina ja Andri ja joukko muita laittomasti tai laillisesti maahan tulleita siirtotyöläisiä. He kohtaavat toisensa mansikkaviljelmällä, jossa ovat työssä, jossa ansaitsevat mansikkapellolla enemmän kuin kotimaansa opettajat ja lääkärit. Toisaalta on myös Britteihin tulleita kiinalaisia nuoria, jotka haaveilevat opinnoista Englannissa, mutta joutuvat tekemään töitä elättääkseen itsensä. 

Kaikki pitäisi siis olla hyvin, koska mansikat tulevat poimituksi ja myyntiin, ulkomaalaiset työläiset ansaitsevat hyvin. Mutta työläisten kannalta kaikki ei ole sitä, mitä on luvattu ja he huomaavat hyvin pian, että se, mitä on luvattu, ei pidäkään paikkaansa. Suuri osa palkasta menee kuluihin: majoitukseen, ruokaan, veroihin ja muihin pakollisiin kustannuksiin, joita ei välttämättä edes oikeasti ole. Kauniilla, nuorilla tytöillä on myös vaarana joutua muihin töihin, niin kuin Irinan uhka käydä. 

Ja mitä haittaa kaikesta on briteille? No se, että he eivät pääse itse poimimaan marjoja ja ansaitsemaan? Ainakaan Suomessa ei ole paljon tunkua ollut mansikkatöihin paikallisella väestöllä, joten kantaväestö tuntuu voittavan. Ainoaksi häviäjäksi tuntuu jäävän se, joka kotimaassaankin häviää. 

Mutta miksi - Andri ei käsitä tätä - miksi täällä vallitsee niin suuri yltäkylläisyys, ja kotona Ukrainassa on sellainen puute? Sillä ukrainalaiset ovat yhtä uutteria kuin kuka muu tahansa - uutterampiakin, koska työpäivän päälle he kasvattavat iltaisin vihanneksensa, korjaavat autonsa, pilkkovat polttopuunsa. Ihminen voi Ukrainassa raataa kaiken ikänsä omistamatta silti mitään.

Kirjassa siis on juurikin niitä, joita brexit ajaa pois maasta: siirtotyöläiset, jotka tekevät vähempiarvoiset työt paitsi mansikkapelloilla niin tässä kirjassa myös kahviloissa ja keittiöissä. Lewyckan teoksesta ymmärsin myös, miksi juuri puolalaiset ovat vihankohteena: EU:n myötä puolalaiset eivät ole laittomia maahantulijoita, ja siksi niin vaikea heitä on ajaa maasta pois. Ukrainalaiset taas ovat kirjassa enemmän työnantajien mieleen: näille laittomille tulijoille on helpompi maksaa vähemmän työstä. 

Lewyckan kirjoitustyyli on humoristinen, mutta huumorin alta tulevat esiin kaikki ne tunteet, joita hänen henkilöhahmoillaan on: väsymys, outoudentunne, viha, rakkaus ja ystävyys. Pidin Lewyckan kirjasta tosiaan paljon, ja aion ehdottomasti lukea vielä lisää Lewyckaa. 

Ukrainan pelejä EM-kisoissa ei tullut katsottua ollenkaan, mutta parempi joukkue silti kuin Suomi, koska pääsi kisoihin mukaan.

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

2008, Sammakko

Two Caravans, 2007

suomentanut Vesa Suominen

416 sivua

EM-kisakirjallisuus: Romania / Wales / Belgia

Muutama päivä aikaa vetää henkeä EM-kisoista, kirjarintamalla taas muutama kirja ja maa luettu mukaan. 

Romaniasta luettavaksi lähti Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (2009, Tammi, 1.painos 1990) -teos, sillä olen halunnut pitkään lukea Müllerin teoksia, joita kirjahyllyssäni on muutama. Tämä on siis ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut. 

Kirja on lyhyt, 110-sivuinen, jonka luvut ovat lyhyitä, joskus jopa vain sivun mittaisia. Päähenkilönä on heti ensimmäiseltä sivulta mukana oleva Windisch, sekä hänen vaimonsa ja tyttärensä, Amalie. He asuvat romanialaisessa maalaiskylässä, jossa asuvilla on vain yksi päämäärä: saada passi, joka vie heidät pois kurjasta kylästä ja maasta. Elämisessä ei ole mitään suuntaa, sillä toveri Nicolae Ceausescu vie viimeisetkin ruoat, sillä taloista käydään keräämässä munia, kanoja ja viljaa. 

Ainoa keino saada passi on käyttää naisellisia keinoja. Windisch haukkuu vaimoaan, että näillä samoilla keinoilla tämä selvisi Venäjällä, jossa oli sodan jälkeen pakkotyössä. Kirja on likainen ja ällöttävä kertomus, jossa inhorealismi vaihtelee maagisen realismin kanssa. Välillä kirjassa omenpuu syö itseään ja pöllöt esiintyvät useammassakin paikassa. En vain ehtinyt oikein saamaan kiinni kaikesta kirjan sisältämästä, mikä häiritsi lukunautintoa. 

Romanian pelejä en myöskään katsonut varmaan ainoaakaan kisoissa. Tulipahan nyt kuitenkin aloitettua Mülleriin tutustuminen, jatkanen matkaa hänen parissaan vielä. 

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

2009, Tammi, 1. painos 1990

Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt 1986

suomentanut Raija Jänicke

110 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

*********************

Belgialaista kirjallisuutta oli hieman haastellista löytää. Päädyin Dimitri Verhulstin teokseen Valitettavasti (2009, Avain), joka on omaelämäkerrallinen teos nuoresta lapsi-Dimitristä, joka elää pienessä belgialaisessa kylässä juoppojen sukulaistensa kanssa. 

Kirjan henkilöt ovat baareissa viihtyviä, ulosottomiehen, vaihtuvien naisystävien ja vierailevien lastensuojeluhenkilöiden kanssa seurustelevia veljeksiä, Dimitrin isä ja kolme setää. Miljöönä kirjassa ovat baarit ja sotkuinen koti, jossa nukutaan vierekkäin ja lattiat ovat täynnä likaisia miestenkalsareita. 

Ei ihan hirveän hauskaa etukäteen ajatellen, mutta Verhulst kirjoittaa elämästä niin vetävästi, että tämä kirja oli hauska lukukokemus - sellaisella tavalla kuin musta huumori saa elämän laitapuolet näyttämään hauskoilta. 

Loppupuolella kirjaa selviää, että olosuhteista on mahdollisuus nousta ylöspäin. Se, mikä Dimitrin pelastaa, jää kirjassa kertomatta ja lukija saa tämän itse päätellä. Valitettavasti oli tämän kirjakatselmuksen vetävin kirja aiheestaan huolimatta. Verhulst on kirjoittanut paljon muutakin, ja muutama kirja näyttäisi olevan saatavilla kirjastosta englanniksi. Laitan nimen muistiin, tähän kirjailijaan voisin tutustua enemmänkin. 

Belgia on monen suosikki EM-kisoissa, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä - Belgia on päässyt sijoitusotteluihin, joiden voittaminen on realistista. Tosin itse toivon, että Wales vie voiton, joukkue on Balen ansiosta kivunnut suosikikseni. 

Dimitri Verhulst: Valitettavasti

2009, Avain

De Helaasheid der Dingen, 2006

suoemntanut Mari Janatuinen

194 sivua

Teoksessa juopotellaan miesten kesken, kuljetaan kalsareissa ja munasillaan, sekä piereskellään sen verran paljon, että kirja täyttää kesäbingon ruudukon Äijämeininkiä. 

*******************

Wales, jonka Belgia kohtaa, tuli itselleni tutuksi melko samanlaisen kirjan sivuilta kuin Verhulstin teos. Kyseessä on Dan Rhodesin kirja Kulta (2008, Sammakko), jossa myös istutaan paljon baarissa ja juodaan olutta. Puoliksi walesilainen, puoliksi japanilainen Miyuki Woodward saapuu walesilaiseen kylään, jossa vierailee aika ajoin. Hän tapaa paikallisessa The Anchor -nimisessä baarissa sen vakiasiakkaita, Pitkä herra Hughesin, lyhyt herra Hughesin ja Puw´n, sekä Mädätys-Barryn, joista jälkimmäisellä on aina kierroksessa kylässä käyvä turisti-leireilijä-tyttöystävä. 

Kylä herääkin eloon kesäisin, jolloin siellä mökkeillään ja samoillaan rannikon maisemissa. Miyuki ajoittaa vierailunsa turistisesongin jälkeen, ja hän saa patikoida yksikseen.  

Pienen matkan päässä kylästä hän käveli ruohon poikki rantakallion reunalle. Hänen alapuolellaan oli pieni poukama. Tällä rannikon pätkällä oli runsaasti pieniä poukamia, ja useimpia niistä ympäröivät niin jyrkät kallionkielekkeet, ettei niihin päässyt maitse. Miyukilla oli tapana seistä niin lähellä reunaa kuin uskalsi ja kurkistella kiviä ja hiekkaa alapuolellaan, ja toivoa, että voisi leijailla alas niitä tutkimaan. 

Walesistä vahvistui kirjan jälkeen sama kuva kuin etukäteen maasta (tai osasta maata) olikin: maisemia merenrannalla ja olutta kapakassa. 

Kirjassa kuvaillaan rannikkoa, tarinan ydinsanoma on kuitenkin se, että seuraa ja toteuta unelmaasi. Tarinan loppu jää avoimeksi, ja jotenkin myös häiritseväksi. Lukijana minun täytyy tehdä vaikea valinta ja päättää tarina. 

Dan Rhodes: Kulta

2008, Sammakko

Gold, 2007

suomentanut Elina Koskelin

151 sivua

Dan Rhodes on skotlantilainen/ brittiläinen kirjailija, mutta hän on opiskellut Walesissa, ja Kulta kertoo walesiläisestä kylästä, joten hän pääsee nyt edustamaan Walesia. Hänelläkin on paljon, myös suomennettuja, kirjoja, joihin tietenkin voisi tutustua. 



Itse futis muuttuu entistäkin jännemmäksi, upea Islanti tuli ja vei ja meni jatkoon. Huh! Kuka sellaista olisi koskaan voinut etukäteen uskoa! Itse uskon vieläkin Saksaan, myös Italia pelasi mahtavasti, ja tosi iso harmi, että nämä kaksi suosikkiani kohtaavat jo seuraavalla kierroksella! Toiselta puolelta sitten onkin Walesin tai Belgian mahdollista päästä finaaliin asti. Nyt on niin jännää, ettei voi yhtään etukäteen sanoa, kuka kohtaa finaalissa (toivottavasti) Saksan. 

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Dekkariviikko jatkuu itävaltalaisen Ursula Poznanskin toisen suomennetun kirjan, Sokeat linnut (2014, Atena) parissa. Luin Poznanskin ensimmäisen teoksen Vii5i jo kolme vuotta sitten, ja Sokeat linnutkin piti lukea aiemmin, mutta jotenkin se sitten jäi... 

Nyt tartuin kirjaan, ja tarina oli sen verran koukuttava, että luin teoksen melkoisen nopsaan alusta loppuun. Ehkä elämässä oli myös sopivasti tilaa dekkarille juuri nyt, tykästyin teokseen - ja kun luen kirjoitustani edellisestä Poznanskin kirjasta, niin tästä uudesta tykkäsin huomattavasti enemmän. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun Salzburgin lähistöltä löytyy kaksi ruumista. Tapahtumia, jotka johtivat kahden ihmisen kuolemaan, alkaa tutkia ensimmäisestä kirjasta tuttu rikospoliisi Beatrice Kaspary. Kun poliisi huomaa, että ainoa näitä kahta tapettua henkilöä yhdistävä asia on Facebookin runoryhmä, alkaa Kaspary nyhjätä kannettavansa ääressä ja selvittää, miten ryhmässä postatut runot liittyvät henkilöihin - ja mitä muuta runot mahtavat kertoa. Beatrice Kaspary pääseekin lähelle rikollisia, liian lähelle loppua kohti - mutta runojen merkitykset selviävät. 

Tarina vie lukijansa Euroopan lähimenneisyyteen, entisen Jugoslavian sotaan ja tapahtumiin, mikä oli mielenkiintoista. Toiseksi teos tarjosi näkymiä Salzburgiin. Myös Kasparyn henkilökohtainen elämä on yksi aihe kirjassa, kuten se oli ensimmäisessäkin. Nyt Beatrice yrittää selvitä ex-miehensä kanssa kahden lapsen huoltajuudesta, poliisina toimiva kollega, Florian on yhtä vähintään yhtä viehättävä kuin ensimmäisessäkin kirjassa. 

Ursula Poznanskin kolmas suomennettu dekkari Äänet on myös juuri tullut kauppoihin, ja tällä kertaa ajattelin tutustua teokseen hyvissä ajoin! 

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

2014, Atena

Blinde Vögel, 2013

suomentanut Anne Mäkelä 

425 sivua

Lukuhaasteissa kirja pääsee täydentämään kesälukuhaastetta (nimessä ja kannessa linnut) ja EM-kisahaastetta, maana Itävalta.

Judith Uyterlinde: Rakkaustesti

Halusin lukea hollantilaista kirjallisuutta, koska matkasin muutaman päivän reissulle Amsterdamiin. Koska Herman Koch ja Renate Dorrestein on luettu, oli melkoisen nihkeää löytää mitään uutta luettavaa maasta. Aiemmin olen kirjoittanut Tulppaanikuume ja -murhat teoksista, jotka molemmat on kirjoittanut brittikirjailija. Löysin kuitenkin, kun tarpeeksi etsin, Judith Uyterlinden Rakkaustesti (2005, Like) -teoksen, jossa liikutaan Amsterdamissa. 

Rakkaustesti kertoo nimensä mukaisesti rakkaudesta, kun Judith ja Paul löytävät toisensa. 

Polkupyöriemme ohjaustangot olivat jo takertuneet kiinni toisiinsa, vaikka itse emme olleet vielä edes suudelleet. Meidät oli pitänyt häätää hienovaraisesti ulos pubista sulkemisajan jälkeen. Nyt ulkona irrottelimme jotakuinkin kömpelösti pyöriämme toisistaan. 

Parisuhteen pistää testiin se, että elämä aluksi etenee odotetunlaisesti: mennään naimisiin, hankitaan talo - kaikki ei menekään tämän jälkeen niin kuin pitäisi. Pariskunta haluaa lapsen, mutta ensimmäinen raskaus menee kesken, seuraava menee pieleen muuten. Koko ajan ympärillä saadaan vauvoja, ja jokainen kerta kirpaisee Judithia, joka ei millään saa vauvaa. 

Kirja kertoo lapsettomuudesta ja siitä, miltä tuntuu, kun lasta ei vain kuulu. Kirja on suorasanainen, mutta kuitenkin kaiken pessimismin ja huonojen tapahtumien jälkeen positiivinen vireeltään. Kirja on myös henkilökohtainen, teoksen kansiliepeessä Judith Uyterlinden kerrotaan nykyisin olevan kahden adotiolapsen äiti. 

Amsterdam sinnittelee kerronnan taustalla, ihastuttavaa kirjassa on se, miten normaalipäivässä ihmiset liikkuvat pyörillä. Pyörillä kruisailu jäikin Amsterdamista mieleen päällimmäisenä, Damin aukiolla oli ruuhkaa heti aamusta ja Museokorttelin, Rijksmuseumin aukion ja Vondelparkin tienoilla taas rauhallisempaa, kun vain muisti varoa polkupyöriä. Amsterdam vaikutti iloiselta ja elävältä paikalta, samalla reissulla käytyyn Saksaan verattuna enemmän ulkomailta. Ihana paikka, ja niin kovin lähellä! Suosittelen! 

Judith Uyterlinde: Rakkaustesti

2005, Like

Eisprong. Een verhaal over liefde en het verlangen naar en kind 2001

suomentanut Sanna van Leeuwen

159 sivua

Deborah Moggach: Tulppaanikuume

Deborah Moggachin Tulppaanikuume (2000, WSOY) tuli luettavakseni hieman yllättäen, nimittäin kirjaston kierrätyshyllystä. Toki etsinkin Hollantiin sijoittuvia kirjoja, joita oli hieman hankalaa ja haasteellista löytää, joten olin iloinen, että tällainen kirja osui silmiini. 

Tulppaanikuumeen tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle, jolloin Amsterdamissa eletään taiteen kultakautta ja myös tulppaanikuumetta: sijoittajat hullaantuvat tulppaaneista ja yrittävät löytää ja myydä harvinaisuuksia, joiden avulla pistää rahoiksi. 

Kirjan päähenkilöinä on kaksi naista: Sophia, varakkaan kauppiaan nuori vaimo ja Sophian palvelustyttö Maria. Molemmilla naisilla on riehakas rakkauselämä, sillä Maria tapailee kalakauppiasta - ja perhe joutuu syömään kyllästymiseen asti kalaa. Marian heila Willem haaveilee rikkauksista, tai vähintään omasta pienestä puodista ja toimeentulosta, jolla voisi elättää Marian ja tulevan perheensä. 

Sophia elää tylsässä suhteessa itseään vanhemman miehen kanssa, joka haaveilee saavansa jälkikasvua; Sophia ei kuitenkaan tunnu tulevan raskaaksi. Maria taas haaveilee Jan van Loosista, joka saapuu hänen kotiinsa ikuistaakseen pariskunnan jälkipolville maalauksen muodossa. 

Jokaisella on haaveensa ja unelmansa, ja kirjassa onkin melkoisen monimutkainen juoni, kun kaikki haluavat toteuttaa unelmansa keinoja kaihtamatta. Kaikki eivät tässä pelissä voita, mutta voittajat selviävät ennen pitkää. 

Kirja oli kiehtova ajankuvaus, jossa Amsterdamin kadut ja kanaalit saavat elämänsä: eriarvoisuus valtaa kadut, juopot ja hämärämiehet yöt ja kuolleet koirat ja ihmiset kanaalit. Eihän tässä kirjassa kaikki aivan kaunista ole, mutta 1600-luku on helppo kuvitella sivuilta.

Maalausten malleina olevat henkilöt saavat myös kiehtovasti elämän ja tauluja voikin katsella hieman eri näkökulmasta: 

Vuosisatoja myöhemmin Sophian kuva roikkuu Rijksmuseumissa. Oppineet kiistelevät siitä kuka hän on. Onko hän Venus? Onko hän Delila? Hänen asemastaan van Loosin teosten joukossa julkaistaan tutkielmia. Tavalliset ihmiset aprikoivat: Kuka hän on? Van Loosin rakastajatarko? Vai malli? Tuskin malli, sillä nainen katselee taulusta aidon rakastuneesti. 

Hänellä ei ole nimeä. Hän on vain Nainen vuoteella. Sillä sehän hän on. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli kiinnostava luettava, positivinen yllätys, sillä en ehtinyt odottaa kirjalta mitään. Oli viehättävää kävellä Amsterdamissa, ja täytyy lähteä katsomaan, löytyvätkö teoksen paikat vielä nykyisestä kaupungista. 

Kirjaa on lukenut mm. Sara. 

Deborah Moggach: Tulppaanikuume

2000, WSOY

Tulip Fever, 1999

suomentanut Irmeli Ruuska 

296 sivua

Kirja sopii myös kesälukuhaasteeseeni, kirjan nimenä kun on Tulppaanikuume. 

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla (2015, Otava) jäi minulta lukematta edellisvuonna, jolloin kirja ilmestyi. Kirjastossa teos oli haluttu, ja minulla kesti kuukausia, ennen kuin sain kirjan varausjonosta luettavaksi. Melkoinen pähinä siis ollut kirjan ympärillä, joka on kirjoittajansa esikoisteos. 


Kesälukuhaaste 2016

Lehtola kirjoittaa kuolemasta. Siitä, miten Anna vasta kolmikymppisenä saa diagnoosin aggressiivisesta syövästä. Aviomies Aapo on lamaantunut, sillä pariskunnalla on 5-vuotias tytär. Miten hän selviytyy sekä kuolevasta vaimosta että kasvavasta tyttärestään? 

Lehtolan kerronta on lennokasta ja ytimekästä. Silti aiheeseen kaivaudutaan syvälle. Takaumissa kuvaillaan sairastumisen etenemistä ja nykyhetkessä taas Aapon selviytymistä. Sillä vaikka Anna ei selviydykään, Aapo on yhä elossa ja pienen lapsen yksinhuoltajaisä. Aika usein Aapo on pihalla, mutta sinnittelee pitääkseen elämän jotenkin kasassa. 

Teoksessa oli paljon samaa kuin Fausto Brizzin 100 onnen päivää -teoksessa, vaikka näkökulma olikin eri. Vaikka sairastumista ja kuoleman lähestymistä on vaikea hyväksyä kohdallaan, jossain vaiheessa ymmärrys siitä, ettei pakoonkaan pääse, tulee arkipäiväksi. 

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

2015, Otava

238 sivua

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Kesälukuhaaste 2016 - linnut


Evie Wyldin Kaikki laulavat linnut (2016, Tammi) jätti minuun ristiriitaiset tunteet. Oikeastaan olotila heti alusta oli ristiriitainen: en osannut päättää, aloitanko koko kirjaa, sillä ennakkoon yksinäinen nainen lammasfarmilla ei kuulostanut kovin kiinnostavalta tarinalta. Näin kirjan kansiliepeissä kirjaa kuvattiin.

Aloitin kuitenkin kirjan (sopii mun kesälukuhaasteeseen!), ja yllättäen kirjan tarina vei minut mukanaan. Elämä lammasfarmarina ei ollut tylsää kuin etukäteen ajattelin, varsinkin kun Jake Whyten elämässä tuntui olevan paljon salattavaa, eikä salaisuuksia avattu kovinkaan nopeasti. Menneisyyttä kurotaan umpeen kirjan sivuilla takaumissa, jotka vievät milloin mihinkin elämänkohtaan. Jopa niin epäkronologisesti, että minun täytyy myöntää, että tarinan luettuani jäin mieli ymmyrkäisenä miettimään: mihin ihmeeseen katosi Greg? Kirjan kansiteksti kertoo Jaken elävän Britanniassa, mutta missä vaiheessa hän muuten muutti Australiasta Britteihin? Aivan kuin kirjasta olisi puuttunut ratkaisevat palat, tai ehkä ne piti vihjeiden perusteella huomata, ja olin huono lukija (yritin kyllä seurata tarinaa tippumatta sen juonesta). 

Välillä teki mieli jättää ärsyttävän oloinen Jake yksinään lampaittensa kanssa elämään; välillä taas koin jopa pientä sympatiaa tätä hyväksikäytettyä ihmistä kohtaan. Voimakas, mutta särjetty nainen, tuntuu kokeneen paljon, eikä menneisyys jätä häntä vieläkään rauhaan, sillä joku tai jokin vainoaa häntä, ja tappaa lammaslaumaa yhden lampaan kerrallaan. 

Kirja on vetävä tarina, josta paljastuu vähän kerrassaan Jaken elämää, eikä tämä kirja taivu juuri mihinkään kategoriaan. Siinä on jännitystä, ihmissuhteita ja draamaa, rakastumisia ja outoja kohtaamisia. Ja vaikka paljon selviää kirjan loppua kohden, jäin lopultakin hieman hämilleni kirjasta. Mitä tässä tapahtui ja mitä minun pitäisi ajatella koko tarinasta? 

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

2016, Tammi

All the Birds, Singing 2013

suomentanut Sari Karhulahti

285 sivua

teoksesta jäi hämmentyneeksi myös Hemuli. 

Kohti kesää ja kesäkirjoja

Nyt alkaa olla täysin varmaa, että kesä saapuu tänäkin vuonna. Vaikka ehkä nyt ei tunnutsiltä, kun lumisade uhkaa, mutta pieni lumi maassa vappuna vain kuuluu asiaan; kalenteri lupaa kevään ja kesän kuitenkin! 

Lämpöä, aurinkoa ja vihreyttä odottaessa tekee mieli vähän fiilistellä, mitä tuleman pitää. Samoin olen päässyt viikonloppuna fiilistelemään hieman sitä, että mitä lukisi seuraavaksi. Oman kirjahyllyn kirjat eivät jotenkin tahdo millään lähteä luettavaksi itselläni, joten päätin innostaa itseäni tällaisella kesälukuhaasteella, jossa tavoitteena siis lukea oman kirjahyllyn kirjoja kesäfiilistelyn mukaan. 

Mietin, mitä kesä tuo mieleeni ja sen mukaan etsin kirjoja kesään luettavaksi. Kesän avainsanojen mukaan aloin poimia kirjoja hyllystä (kesäisen sanan pitää löytyä kirjan nimestä tai kirjan kannesta) ja tässä lopputulosta: 

Tämä on täysin fiilispohjalla etenevä haaste, ainoastaan aion tarkastella kesän lopulla (sanotaanko vaikka syyskuun lopussa?), sainko yhtään mitään luetuksi oman kirjahyllyn seasta...

Joskus kesällä paistaa AURINKO mutta aika usein on PILVIstä, joten ensimmäisinä sanoina 

AURINKO ja PILVI, ja näitä löytyi kirjan nimestä ja kansista seuraavia: 

Liza Marklund: Paikka auringossa

Andreï Makine: Maa ja taivas

Chang-rae Lee: Ilmassa

Per Petterson: Hevosvarkaat

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Kesällä on on VIHREÄÄ PUISSA ja PUISTOISSA, tai ihan vaan NURMIKOLLA tai RUOHOLLA voi makoilla ja nauttia. PUUTARHAT ovat tärkeitä - tässä seuraavat avainsanat ja -asiat: 

Doris Lessing: Ruoho laulaa

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus 

Peter Hoeg: Nainen ja apina

Carlos Ruiz Zafon: Marina

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

James Tooley: Kukoistava puu

Alan Drew: Vesipuutarhat

Markku Niemi: Kiinalainen puutarha

Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin

RANTA ja VESI, MERI, JÄRVI - ilman niitä kesä ei olisi mitään:

McEwan: Rannalla
Anne Tyler: Nooan kompassi
Nina Banerjee-Louhija: Tiikerinhetki
Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa
Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä
Fabio Genovesi: Live Bait

KUKAT, mitä kesä olisikaan ilman niitä? Ja kesällä kasvaa mm. HEDELMIÄ ja MARJOJA - kirjojen nimistä ja kansista löytyy seuraavaa: 

Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjoitettu

Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu

Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa

Danieëlle Hermans: Tulppaanimurhat

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää

Margaret Atwood: Herran tarhurit

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

LINNUT ovat alkaneet viritellä lauluääniään, ja kirjoista löytyykin yllättävän paljon kaikennäköisiä visertäjiä: 

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Susan Fletcher: Meriharakat

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset

Donna Tartt: Tikli

Jonathan Franzen: Vapaus

KESÄVAATTEET, AURINKOLASIT, MATKAT liittyvät tietysti kesään, tällaista löytyi hyllystä: 

J. M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
Ru Freeman: A Disobedient Girl
Roopa Farooki: Half Life
Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan 

HYÖNTEISET, nämä pakolliset kesän "ihanuudet" ja muut pikkueläjät: 

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja termiitti
Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

KESÄLOMAMATKOJA tulee kesällä tehtyä ja tällä hetkellä on jo buukattu matkat HOLLANTIIN, SAKSAAN ja RUOTSIIN, joten ainakin näihin maihin aion vierailla myös kirjojen sivuilla. Omasta kirjahyllystä löytyy ainakin Kerstin Ekmanin kirjoja, että jospa nyt sinne Ruotsiin matkaisin tänä kesänä kirjoissakin.

Aikamoiset pinot sain kasatuksi ainakin kirjoja, ja nyt sitten innolla niiden kimppuun!