MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori



Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori (2014, Like) alkoi kiinnostaa minua, kun selasin Liken katalogia. Kirja, joka kertoo meksikolaisten elämästä, on niin harvinaista herkkua, että tähänhän oli suorastaan pakko tarttua. Kirjan kirjoittaja, Jennifer Clement, on amerikkalainen, mutta hän on kasvanut Meksikossa, Mexicossa (pääkaupungissa). Kirjassaan Clement, joka on PEN Meksikon puheenjohtaja, kuvaa meksikolaisten tyttöjen ja naisten elämää.

Kirjan päähenkilö on Ladydi, joka on saanut nimensä prinsessa Dianan mukaan. Ei sen takia, että prinsessat ovat hyviä ja kauniita, vaan sen takia, että nimi muistuttaa, miten petollisia miehet ovat. Tämä on asia, jonka Ladydin äiti lapselleen opettaa ja nimi auttaa heitä muistamaan. Kirjan naiset ja tytöt elävät maaseudulla, josta kaikki miehet ovat lähteneet joko töihin Yhdysvaltoihin tai huumekauppiaiksi suurempiin kaupunkeihin. Tyttöjä ryöstetään niin paljon, että he pukeutuvat pojiksi ja yrittävät näyttää mahdollisimman rumilta. Äärimmäisissä tapauksissa tytöt piiloutuvat maahan kaivettuihin kuoppiin. Tämä on ensimmäinen asia, jonka Ladydi elämässään oppii: tytön pitää yrittää olla poika tai ainakin todella ruma. 

Ympäristö on köyhä, Ladydin äiti on siivooja, joka yltyy juopottelemaan ja haukkumaan Ladydin isää. Seudun kouluun tulevat vain huonoimmat ja epätoivoisimmat opettajat, sillä kukaan ei halua tulla seudulle - ja siksi ainoa sivistyksenlähde onkin televisio, jonka ohjelmista äiti oppii asioita ja opettaa niitä tyttärelleen. 

Kirjassa on kolme osaa, joista ensimmäinen kertoo seudun tytöistä, jotka ovat koko ajan vaarassa kadota ja tilanteesta, joka on täynnä köyhyyttä ja epätoivoa. Toisessa osassa Ladydi joutuu ystävänsä Miken kanssa sotkeutumaan huumekauppiaiden puuhiin. Seuraa pakoilua ja tutustuminen Julioon, karkulaiseen, jonka seurassa Ladydi kokee rakkauden. 

Lopulta Ladydi päätyy vankilaan, ja kirjan kolmas osa onkin suurimmaksi osaksi kuvausta naisvankilasta ja naisten elämästä vankilasta. Kirjailija Clement on tehnyt työtä vankilassa, mikä on inspiroinut häntä kuvaamaan naisvankien elämää. 

Santa Martan vankila Méxicon eteläpuolella oli maailman suurin kauneussalonki. Kaikkialla vankilan huoneissa ja käytävillä haisi hiusvärien, hiuslakkojen ja kynsilakkojen kitkerille sitruksille

Vankilan naiset kertovat toisilleen omia tarinoitaan, ja lukijalle erilaiset elämänkohtalot tulevat eläviksi ja tärkeiksi. Kirjan jälkisanoissa Clement kirjoittaa, miten hänen vankilassa tapaamiensa naisten elämissä tärkeiksi nousivat kadotetut tytöt ja naiset. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan vuosittain 600 000 - 800 000 naista viedään rajan yli (Yhdysvaltoihin). Tämän päivän Meksikossa naisia viedään keskeltä katua ja siepataan kodeistaan aseella uhaten. Joskus he eivät palaa töistä, juhlista tai lähikadulta. He ovat poikkeuksetta nuoria, köyhiä ja kauniita

Eittämättä aihe on tärkeä, ja Clement on rohkea nainen, kun tuo aiheen esille. Hänen romaaninsa oikeudet on myyty 17 maahan, mikä on huikeaa. Tytöt ovat tärkeitä, ja on tärkeää, että tyttöasiaa tuodaan esiin eri puolilta maailmaam ja eri puolille maailmaa. 

Clementin kirja oli mielestäni hyvä, koska se toi esiin tärkeää asiaa, mutta myös siksi, että se toi esiin asiansa romaanin muodossa. Tämä kirja oli romaanina vaikuttava, sen näennäisesti helppolukuinen teksti kätki sisäänsä paljon. Olen vaikuttunut. 

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori
2014, Like
Prayers for the Stolen, 2014
suomentanut Terhi Kuusisto
264 sivua

Kirjasta bongaan yhden maan, Meksikon, Kirjallisuutta fudis-maista -haasteeseeni. Fudiksen MM-kisoissa pelaa Meksiko. Tosin meksikolaiset miehet, ei naiset. 

Kirjaa ovat lukeneet myös: 

Notkopeikko, Susa, Maailmankirjat ja kirjailija Jennifer Clement on kuultavissa pian Maailma kylässä -festareilla.

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori (MEX/USA)

  • Kirjallisuus
  • La 24.5.2014 13.40–14.00 Amazon-lava 
  • La 24.5.2014 18.00–18.20 Mekong-lava 
Pieni vuoristokylä Meksikon luoteisosassa on vahvojen naisten valtakunta. Miehet ovat häipyneet, kuka töihin yhdysvaltoihin, kuka töihin huumekartelleihin. Jäljellä ovat vain naiset, lapset ja skorpionit. Jennifer Clementin kirjassa naiset selviytyvät kukin omalla tavallaan.








maanantai 28. huhtikuuta 2014

Victoria Hislop: Elämänlanka

Victoria Hislopin Elämänlanka (2014, Bazar) oli lukulistallani kevään uutuuskirjoista, koska Hislopin Saari oli sen verran kiinnostava romaani, että halusin tutustua myös hänen uudempaan kirjaansa. Samoin kuin Saari, Elämänlanka kertoo eurooppalaista historiaa itselleni vieraammasta näkökulmasta, eli eteläeurooppalaisten ihmisten elämästä. Kirjassa kuljetaan ensimmäisen maailmansodan ajoista alkaen nykypäivään asti, joten tarinaan mahtuu monenlaista. Erityisen kiinnostavaa teosta oli lukea osin samaan aikaan kuin luin Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä. Molemmissa kirjoissa kuljetaan muutamien päähenkilön matkassa samaa vuosisataa läpi, samat sodat käydään sekä pohjoisessa että etelässä, mutta sotien vaikutus on kovin erilainen - kuitenkin molemmissa merkittävä kirjan henkilöhahmojen kannalta. 

Elämänlanka

Elämänlanka-kirjassa tapahtumapaikkana on Thessaloniki, joka on vuosisadan alussa erittäin heterogeeninen kaupunki: muslimit, kristityt ja juutalaiset elävät samassa kaupungissa saman kadun varrella sovussa ja naapureiden kanssa ollaan tekemisissä uskonnosta ja muusta taustasta riippumatta. Toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttuu ja sotien ja väkivaltaisuuksien jälkeen 1920-luvulla suoritetaan kansojen vaihtoa: kristityt muuttavat Turkista Kreikkaan ja muslimit Kreikasta Turkkiin. Ihmisten kodit vaihtuvat, ja Hislop kuvaa kirjassa erästä Irininkatua, jossa elää rikas tekstiilikauppias ja hänen perheensä. Olga Komninos, kotirouva, hyvästelee ensin muslimiperheen ja sen jälkeen toivottaa tervetulleeksi perheen, joka on paennut Turkista: Eugene kaksoistyttöineen ja matkalla äitinsä kadottaneen Katerinan kanssa asettuu taloon. Kirjassa seurataan Katerinan elämää ja toisaalta Komninosien pojan, Dimitrin elämää. Näiden elämät tietenkin kohtaavat tarinan kulkiessa eteenpäin.

Kirjassa on todella paljon tapahtumia, koska kirjaan mahtuu myös toinen maailmansota, mikä tuo Kreikkaan saksalaisvalloittajat ja saksalaisten lähdettyä kommunistien ja monarkien kannattajien sodan. En siis mitenkään tässä voi referoida kirjaa, enkä kaikkia sen henkilöitä. Historialliset tapahtumat liittyvät kahden perheen arkielämään: pakomatka ja asettautuminen Thessalonikiin ja toisaalta Komninosien isän ja pojan välisisissä ristiriidoissa näkyy toisen maailmansodan jälkeiset erilaiset näkemykset maan poliittisesta suunnasta. Hislop kirjoittaa viihteen ja lukuromaanin muotoon historiaa, joten kirjan yksi tarinalinja on myös epätoivoinen rakkaus Katerinan ja Dimitrin välillä. 

Elämänlanka

Hislop on saanut historian liittymään ihmisten arkeen, tosin välillä kirjassa on lyhyitä jaksoja, joissa selostetaan historian tapahtumia. Toisaalta selostukset sopivat kirjan tyyliin, osaltaan, koska se lukuromaanina varmaan on haluttu pitää "helppona" kirjana ja osaltaan myös siksi, että Kreikan historia ei ole ainakaan itselleni niin tuttua. En tiedä, miten hassua olisi sitten lukea kotimaista romaania, jossa kerrottaisiin, miten toisen maailmansodan jälkeen Suomesta osa liitettiin Venäjään ja tämän seurauksena Suomen rajojen sisälle muutti evakkoina ihmisiä. Ehkä selostukset on liitetty kansainväliseen versioon, hieman päälleliimatuilta jotkut kohdat tuntuvat. 

Viime vuosien katastrofaalisten sotien, vihanpidon ja väkivallan jälkeen poliitikot pitivät sitä ainoana vaihtoehtona. Muslimien ei enää ollut turvallista elää Kreikassa, eikä kreikkalaisten ja muslimien yhteiselo enää toiminut Turkissa. Koska Turkin pinta-ala oli valtava ja väestömäärä suuri, vaihdolla ei olisi siellä kovin suurta merkitystä, mutta Kreikalle mullistus olisi suunnaton. Pienen köyhän kansan väkiluku nousisi muutamassa kuukaudessa neljästä ja puolesta miljoonasta kuuteen miljoonaan. Ja koska suurimmalla osalla tulijoista ei olisi maahan muuttaessaan mitään muuta omaisuutta kuin yllään olevat vaatteet, 25 prosentin yhtäkkinen väestönkasvu olisi valtava haaste

Tällaisia selostavia kohtia lukuunottamatta pidin kirjasta todella paljon. Minusta oli mielenkiintoista lukea eteläisen Euroopan historiaa lukuromaanin muodossa, kun välillä tuntuu, että tämä pohjoisen historia pursuaa korvista ulos. Hislop osaa kirjoittaa henkilöistä ja seuduista elävän kuvailevasti ja kirjaa lukiessa tuntui kuin itse olisin kävellyt kirjan henkilöhahmojen vieressä aina Thessalonikin suurpalosta alkaen. Suosittelen kirjaa sellaiselle lukijalle, joka haluaa elää historianvaiheita jossain Suomea kaukaisemmassa maassa!

Kirjalla osallistun kahteen haasteeseen: Kirjallisuutta futis-maista ja Ihminen sodassa -haasteisiin. 

Victoria Hislop Elämänlanka
2014, Bazar
The Thread (2011)
suomentanut Susanna Tuomi
442 sivua








maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys



Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (2014, WSOY) on kriitikeissä ja kirjablogeissa hypetetty teos, josta itsekin kiinnostuin sekä kirjoitusten perusteella että kuultuani Kinnusen haastattelun kirjasta. Hatunnosto tälle esikoiskirjailijalle, joka osaa kertoa omasta kirjastaan kiinnostavalla tavalla. Vaikka olen seurannut kirjasta kirjoitettuja juttuja, ei minulla ollut ennen kirjan lukemaan ryhtymistäni oikeastaan minkäänlaista kuvaa, mitä kirja pitää sisällään. Siis sen lisäksi, että se kertoo Kainuusta, neljäntienristeystä sivutaan useasti ja että kirjassa on monta eri sukupolvea, jotka kertovat Suomen 1900-luvun historiaa. 

Sinällään kirjassa ei ole mitään kovinkaan erikoista: näitä kolmen sukupolven tarinoita on viime aikoina tullut eteen ja luettua aikamoinen kasa. Kinnusen kertojanäänet poikkeavat kuitenkin totutusta: Kinnusen naiset ovat heti 1900-luvun alusta asti itsenäisiä ja tekevät rohkeita ratkaisuja elämässään. Samaa voi sanoa kirjan miesäänestä: hänkin on rohkea omalla tavallaan, seuratessaan sydämensä ääntään. Onni siinä missä naisetkin ovat henkilöhahmoja, jotka elävät yhteisön normista poiketen, kärsivät kukin omalla tavallaan, mutta eivät voi oikeastaan luopuakaan siitä, mitä ovat. Kirjan historia rakentuukin enemmän siitä, miten ihmisten arkielämä on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Se, mikä on aiemmin ollut paheksuttua, on tullut hyväksytyksi ja parhaillaankin hyväksyttävyys on muutoksen kourissa. 


Neljäntienristeys rakentuu kolmen naisen ja yhden miehen näkökulmista: Maria työskentelee kätilönä 1800-luvun lopusta alkaen. 1900-luvun alun vuosikymmeninä hänen elämäänsä vaikuttaa mm. polkupyörän saaminen, joka helpottaa työmatkailua, lapsen saaminen ilman miestä ja tietenkin kaikki sotavuodet. 

Lahja, Marian tytär, vie tarinaa eteenpäin aina 1960-luvulle saakka, mutta Lahjan osuus jäi lukukokemuksessani muiden naisten varjoon. Kaarina astuu tarinaan ja Lahjan ja tämän miehen, Onnin, taloon, jossa on sodan jäljiltä rikkinäistä. Pikku hiljaa alkaa selvitä, että Kaarinan apella, Onnilla, on salaisuus kannettavanaan. Salaisuus, jota ei voi kertoa vaimolle, eikä oikeastaan kenellekään. Se tekee Onnista vaitonaisen ja omaan itseensä käpertyneen miehen.

Kirja kuljettaa lukijansa kohti tuota salaisuutta ja sen selviämistä. Kinnusen kirjassa oli kaksi kiinnostavaa asiaa: historia yksilön näkökulmasta, rohkeat valinnat, jotka toivat esiin, miten yhteisö vähän kerrassaan muuttuu ja tuo salaisuus, joka alkoi paljastua lukijalle tosin jo aika varhaisessa vaiheessa. 

Kinnunen kirjoittaa lyhyitä lukuja ja lukujen välillä ehtii kulkea monia vuosia. Välillä kerrontatyyli rasitti, koska henkilöhahmoista olisi tehnyt mieli lukea enemmänkin, välillä kerrontatyyli viehätti, sillä lukijana nautin siitä, että saan täyttää kertojan jättämät aukot juuri niin kuin itse haluan. Kirjaan minulla jäi kokonaisuudessaankin tällainen kaksijakoinen suhtautuminen: toisaalta tässä kirjassa ei niin mitään uutta ollut, mitä en olisi jo jossain vaiheessa lukenut, mutta toisaalta kirjaa oli tavattoman nopea lukea ja siinä kiteytyi nopealla lukemisella kokonainen vuosituhat suomalaista historiaa. 

Samaan aikaan kun luin Kinnusen Neljäntienristeystä, luin myös erästä toista eurooppalaista romaania, joka kertoo myös muutaman ihmisen näkökulmasta 1900-luvun eurooppalaista historiaa, tosin kun Kinnunen kertoo Pohjois-Euroopasta, tämä toinen kirja vei minut eteläiseen Eurooppaan. Oli kiinnostavaa lukea kirjoja samaan aikaan, koska ne ovat kerrontatyyliltään niin erilaiset. Palaan tähän toiseen kirjaan toivottavasti pian. 

(Valokuvat eivät liity kirjaan muuten kuin että niissä näkyy eurooppalainen historia ja kieltojen nykypäivä, ja siten, että luin kirjaa pikaisella matkalla Virossa.)


Kirjasta muualla: HS:n hehkutusta Antti Majanderin tyyliin, 
Kirsi oli varmaan ensimmäisiä, jotka kirjasta kirjoittivat ja
Katjalla on hieno linkkilista ja koonti tekstissään. 


Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
2014, WSOY
334 sivua 

Neljäntienristeys

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Kärsin pahemmasta kuin lievästä lukuahdistuksesta: moni kirja on viehättänyt aluksi, mutta on tuntunut lähes mahdottomalta saada luettua loppuun. Löysin viikonloppuna lääkkeen tähän lukujumiin, kun aloitin Pavel Sanajevin teoksen Haudatkaa minut jalkalistan taakse (2014, Into). Luin kirjan alusta loppuun melkein yhdeltä ja samalta istumalta, sen verran omituisella tavalla kiinnostava ja erilainen tämä kirja oli. 


Kirja kertoo pienestä pojasta, Saša Saveljevista, joka asuu mummonsa ja vaarinsa luona. Hän on erittäin sairaalloinen, eikä pääse normaaliin kouluun kuin vasta toisella luokalla. Sieltäkin hän on poissa jatkuvien sairastelujensa takia. Mummo ottaa selvää kotitehtävistä ja pojan päivät kuluvatkin koulutehtäviä tehden. Aina on lisää tehtäviä, koska kun rästiläksyt on tehty, on uusia jo tulossa. 

Saša on erittäin tylsistynyt, eikä hänen mummonsa puhe ole lainkaan positiivisen kannustavaa, vaan puhetta värittävät useimmiten sellaiset sanat kuin ääliö ja paska. Puhe on lähinnä sättimistä ja haukkumista, jopa siinä määrin, että vaari lähtee ajoittain vaimoaan pakoon, eikä hän halua lopettaa konserttikiertueitaan, koska saa hengähdystauon vaimonsa jäkätykseltä. 

- Myöntele vaan sinäkin! Yksi paska on kasvatettu aikuiseksi ja nyt raahataan toista niskoillamme. 
Ensimmäisellä paskalla mummo tarkoitti äitiäni. 

Kerran vaari päättää aivan oikeasti lähteä ja jättää mummon ja tyttärenpoikansa. Mutta ei sitten pystykään - jotenkin omituisella tavalla tämä kielenkäytöltään törkeä perhe pitää yhtä ja rakastaa toisiaan. Ja mummo, niin kova ja katkera kuin hän tuntuukin olevan, suree pienen hiiren kuolemaa. 

Vaikka tai ehkä juuri siksi, että Sašan elämä on niin tylsää, elämässä tulee vastaan huippuhetkiäkin. Esimerkiksi silloin, kun mummo vie pojan tämän anelujen päätteeksi kävelylle puistoon ihailemaan huvipuiston kojeita ja kieputtimia. Lähes onnellisen päivän päätteeksi Saša saa jopa jäätelön, jonka tosin saa syödä vasta kotona kuuman teen kanssa, ettei vilustuisi. Varsinaisen ilonaiheen Saša kokee, kun vaari tuo tuliaisena magnetofonin ja Saša oppii helposti käyttämään sitä. Poika kokee ensimmäistä kertaa oikeaa ylpeyttä siitä, että hän osaa tehdä jotain. 

Sašan elämää varjostavt kuitenkin jatkuvat sairaudet, joita käydään parantamassa kylpylässä ja jotka siitä huolimatta uhkaavat viedä Sašan kohti kuolemaa. Mummon mukaan Saša kuolee ennen 16:tta syntymäpäiväänsä. 

Saša kaipaa ylihuolehtivan ja ylinalkuttavan mummon ja henkisesti, ja välillä fyysisestikin, poissaolevan vaarin sijaan elämään äitiään. Kirja, joka kertoo noin vuoden Sašan elämästä (ja joitakin takaumia aiempaan elämään), päättyy tilanteeseen, jossa äiti ehkä lähenee poikansa elämää. 

Pidin kirjan huumorista ja siitä, että kirjaa lukiessa jouduin haukkomaan henkeäni: siis eihän näin voi kirjoittaa! Mummo nimittäin oli todellakin aivan kamala, mutta niin kamalan kamala, että siitä syntyi kirjan musta huumori (burleskiksi kuvataan huumoria Inton kirjan esittely -sivuilla). Pidin myös siitä, että huumorin alta paljastuu pientä rakkauttakin ja pienen pojan maailma, joka kaipaa niitä normaaleja asioita, joita 8-vuotias haluaa elämäänsä. Mietittäväksi jäi, että miten sairas poika todellakin oli, vai oliko mummo aivan vainoharhainen? 

Kirja oli myös tervetullutta vaihtelua niihin kaikkiin kirjoihin, joita olen vuoden alusta alkaen yrittänyt lukea. 

Kirjailijasta on todella vaikea löytää juuri mitään muuta tietoa (etsin myös nimellä Pavel Sanaev) kuin se, mitä Into kirjoittaa

Pavel Sanajev syntyi Moskovassa vuonna 1969. Hän on Venäjän elokuvantekijöiden uuden sukupolven lupaavimpia ohjaajia ja käsikirjoittajia. Pavel Sanajev on kuuluisien näyttelijöiden Vsevolod Sanajevin lapsenlapsi ja Elena Sanajevan poika. Hänen esikoisromaaninsaHaudatkaa minut jalkalistan taakse oli myyntimenestys Venäjällä (yli 500 000 kirjaa) ja tempaisi Sanajevin nykykirjailijoiden kirkkaaseen kärkeen. Kirja on palkittu Triumph Prizella 2005 ja Octyabr Magazinen vuotuisella esikoispalkinnolla 1996. Se oli myös Venäjän Booker Prize -ehdokas 1997.


Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
2014, Into
Pohoronite menja za plintusom, 2003
suomentanut Kirsti Era
205 sivua

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön



Joku ihmeellinen vaiva on nyt kevään kynnyksellä iskenyt minuun: en saa luettua kirjoja ja jos saankin jotain aloitettua, niin en luettua loppuun asti. Aika monta kirjaa on kuitenkin kesken, niin kuin tuo pino tuossa yllä. Ollut jo jonkin aikaa. Ajatukset harhailevat kuitenkin jossain muualla kuin lukemisessa.

Nyt sain sitten vihdoin luettua yhden kirjan loppuun. 

Laura Lähteenmäki on minulle ollut tähän asti nuortenkirjailija, olenkin lukenut häneltä sellaiset nuortenkirjat kuin 


Lähteenmäen nuortenkirjat ovat olleet puhuttelevia, innostavia ja kieleltään sellaisia kuin nuortenkirjojen mielestäni kuuluukin olla: niitä on helppo lukea. 

Ikkunat yöhön (2014, WSOY) on Lähteemäen aikuisille suunnattu kirja, josssa on aika paljon kaikkea, mutta ennen kaikkea siinä on naisten elämää. On naisia, jotka ovat eri sukupolvea ja jotka saavat kirjassa äänensä kuuluviin melkoisen tasapuolisesti. Tarinoista rakentuu kirjan mittaan kertomus suvusta, sen suhteista ja salaisuuksista. On synnytyksen jälkeistä masennusta, on sisarusten välisiä jännitteitä, on lasten kasvatusta ja huolehtimista, on huolehtimatta jättämistä. Kirjassa on oikeastaan niin paljon eri asioita eri naisten kokemana, että on vaikea jälkikäteen lyhyesti kirjoittaa, mihin henkilöön mikäkin asia liittyi. Lukiessa asiat ja henkilöt pysyivät kuitenkin kasassa ja kirjan lukeminen oli miellyttävää. Kirjassa on niin paljon kaikkea, että siihen mahtui myös dekkarin piirteitä. Myös miehiä on kirjan kertojaääninä ja kokijoina. Ehkä sen takia, että miehiäkin on maailmassa. Tai ehkä siksi, että miehet vaikuttavat naisten elämään, aika voimakkaastikin, tässäkin kirjassa. 

Eri sukupolvineen kirja oli jotenkin kovin kotimainen romaani. Sitä oli miellyttävä lukea. Kirjan luettuani jäin kuitenkin hieman kaipaamaan jotain syvempää välähdystä: mitä kirja halusi minulle sanoa ja mitä minun olisi pitänyt kokea kirjasta? Muuta kuin yhden suvun tarina. Tällaisen ajatuksen poimin kirjasta sen loppupuolelta ja ajatus siitä, miten naisten toiveet ovat erilaisia keskenään, mutta harva on ehkä voinut toteuttaa halujaan täysin elämässään, jäi mietityttämään minua, kun laskin kirjan. 

Nuori äiti näytti rasittuneelta, silmien alla häämöttivät varjot. Kaksi lasta istui rattaissa vierekkäin, pieni ja pienempi, kolmas lapsi seisoi äitinsä ja rattaiden välissä tuella, jollaisia Elsi oli nähnyt muillakin. Lapsi leijui kuin enkeli. Nykyään oli kaikenlaisia tukia ja häkkyröitä. Vaunut olivat tukevia ja iloisenvärisiä, niissä oli järkevät pyörät. Jos hänellä, Elsi ajatteli, olisi ollut tuollaiset rattaat ja tuollainen tuki, olisiko hän jaksanut työntää lapsiaan eteenpäin elämässä?
- - 
Hän pysäytti ajateksun. Se oli turha. Mitä sitä enää jossittelemaan. Elämä oli mennyt niin kuin oli, ja viimeistään nyt hän voisi lakata huolehtimasta. Hän oli tehnyt parhaansa, kaiken minkä pystyi ja enemmänkin, liikaakin jo. Hänellä oli koti ja ruokaa ja nyt kun oli kesä, oli valoa. 






Kirjasta Hesarissa
ja Kirjainten virrassa, jossa löytyy linkkejä muualle blogeihin. 

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
2014, WSOY
269 sivua


torstai 3. huhtikuuta 2014

Photo a Day: Shapes



Tämän päivän ilot: olla kotona jo viideltä, ehtiä katsomaan lapsen kanssa Pikku kakkosta ja vielä käydä illalla haistelemassa keväistä iltaa.



keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Photo a DaY: In My Hand



Olen alkanut katsoa telkkaa aiempaa enemmän, ja jotain muutakin ehtii aina tehdä, kun katselee muita urheilemassa.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Photo a Day - Something Purple



Oregonin valtionyliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistui 37 4–7 -vuotiasta tyttöä. He saivat leikkiä joko Barbie-nukella, tai Mrs. Potato Head -nukella, jota voi pitää Barbien vastakohtana. Silmälasipäisellä perunarouvalla ei ole jalkoja, ja sen vartalon on täyteläinen ja pyöreä.
Leikkimisen jälkeen tytöille näytettiin valokuvia eri ammateista. Heiltä kyseltiin, mihin ammatteihin he voisivat kuvitella itsensä aikuisina, ja mitkä taas sopivat paremmin pojille. Barbeille leikkineet tytöt pystyivät näkemään itsensä huomattavasti harvemmassa ammatissa, kuin mitä he pitivät pojille sopivina. Perunarouvalla leikkineet taas eivät nähneet juuri minkäänlaisia eroja siinä, millaiset ovat tytöille ja millaiset pojille sopivia ammatteja.


En tiedä, pitääkö tutkimus paikkansa, vai onko tietynikäiselle tytölle vain hyväksi leikkiä barbeilla. 
Sen huomasin, että kahdesta tummatukkaisesta ja yhdestä vaaleasta oma lapseni valitsi vaalean.