EM-kisakirjallisuus: Romania / Wales / Belgia

Muutama päivä aikaa vetää henkeä EM-kisoista, kirjarintamalla taas muutama kirja ja maa luettu mukaan. 

Romaniasta luettavaksi lähti Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (2009, Tammi, 1.painos 1990) -teos, sillä olen halunnut pitkään lukea Müllerin teoksia, joita kirjahyllyssäni on muutama. Tämä on siis ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut. 

Kirja on lyhyt, 110-sivuinen, jonka luvut ovat lyhyitä, joskus jopa vain sivun mittaisia. Päähenkilönä on heti ensimmäiseltä sivulta mukana oleva Windisch, sekä hänen vaimonsa ja tyttärensä, Amalie. He asuvat romanialaisessa maalaiskylässä, jossa asuvilla on vain yksi päämäärä: saada passi, joka vie heidät pois kurjasta kylästä ja maasta. Elämisessä ei ole mitään suuntaa, sillä toveri Nicolae Ceausescu vie viimeisetkin ruoat, sillä taloista käydään keräämässä munia, kanoja ja viljaa. 

Ainoa keino saada passi on käyttää naisellisia keinoja. Windisch haukkuu vaimoaan, että näillä samoilla keinoilla tämä selvisi Venäjällä, jossa oli sodan jälkeen pakkotyössä. Kirja on likainen ja ällöttävä kertomus, jossa inhorealismi vaihtelee maagisen realismin kanssa. Välillä kirjassa omenpuu syö itseään ja pöllöt esiintyvät useammassakin paikassa. En vain ehtinyt oikein saamaan kiinni kaikesta kirjan sisältämästä, mikä häiritsi lukunautintoa. 

Romanian pelejä en myöskään katsonut varmaan ainoaakaan kisoissa. Tulipahan nyt kuitenkin aloitettua Mülleriin tutustuminen, jatkanen matkaa hänen parissaan vielä. 

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

2009, Tammi, 1. painos 1990

Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt 1986

suomentanut Raija Jänicke

110 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

*********************

Belgialaista kirjallisuutta oli hieman haastellista löytää. Päädyin Dimitri Verhulstin teokseen Valitettavasti (2009, Avain), joka on omaelämäkerrallinen teos nuoresta lapsi-Dimitristä, joka elää pienessä belgialaisessa kylässä juoppojen sukulaistensa kanssa. 

Kirjan henkilöt ovat baareissa viihtyviä, ulosottomiehen, vaihtuvien naisystävien ja vierailevien lastensuojeluhenkilöiden kanssa seurustelevia veljeksiä, Dimitrin isä ja kolme setää. Miljöönä kirjassa ovat baarit ja sotkuinen koti, jossa nukutaan vierekkäin ja lattiat ovat täynnä likaisia miestenkalsareita. 

Ei ihan hirveän hauskaa etukäteen ajatellen, mutta Verhulst kirjoittaa elämästä niin vetävästi, että tämä kirja oli hauska lukukokemus - sellaisella tavalla kuin musta huumori saa elämän laitapuolet näyttämään hauskoilta. 

Loppupuolella kirjaa selviää, että olosuhteista on mahdollisuus nousta ylöspäin. Se, mikä Dimitrin pelastaa, jää kirjassa kertomatta ja lukija saa tämän itse päätellä. Valitettavasti oli tämän kirjakatselmuksen vetävin kirja aiheestaan huolimatta. Verhulst on kirjoittanut paljon muutakin, ja muutama kirja näyttäisi olevan saatavilla kirjastosta englanniksi. Laitan nimen muistiin, tähän kirjailijaan voisin tutustua enemmänkin. 

Belgia on monen suosikki EM-kisoissa, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä - Belgia on päässyt sijoitusotteluihin, joiden voittaminen on realistista. Tosin itse toivon, että Wales vie voiton, joukkue on Balen ansiosta kivunnut suosikikseni. 

Dimitri Verhulst: Valitettavasti

2009, Avain

De Helaasheid der Dingen, 2006

suoemntanut Mari Janatuinen

194 sivua

Teoksessa juopotellaan miesten kesken, kuljetaan kalsareissa ja munasillaan, sekä piereskellään sen verran paljon, että kirja täyttää kesäbingon ruudukon Äijämeininkiä. 

*******************

Wales, jonka Belgia kohtaa, tuli itselleni tutuksi melko samanlaisen kirjan sivuilta kuin Verhulstin teos. Kyseessä on Dan Rhodesin kirja Kulta (2008, Sammakko), jossa myös istutaan paljon baarissa ja juodaan olutta. Puoliksi walesilainen, puoliksi japanilainen Miyuki Woodward saapuu walesilaiseen kylään, jossa vierailee aika ajoin. Hän tapaa paikallisessa The Anchor -nimisessä baarissa sen vakiasiakkaita, Pitkä herra Hughesin, lyhyt herra Hughesin ja Puw´n, sekä Mädätys-Barryn, joista jälkimmäisellä on aina kierroksessa kylässä käyvä turisti-leireilijä-tyttöystävä. 

Kylä herääkin eloon kesäisin, jolloin siellä mökkeillään ja samoillaan rannikon maisemissa. Miyuki ajoittaa vierailunsa turistisesongin jälkeen, ja hän saa patikoida yksikseen.  

Pienen matkan päässä kylästä hän käveli ruohon poikki rantakallion reunalle. Hänen alapuolellaan oli pieni poukama. Tällä rannikon pätkällä oli runsaasti pieniä poukamia, ja useimpia niistä ympäröivät niin jyrkät kallionkielekkeet, ettei niihin päässyt maitse. Miyukilla oli tapana seistä niin lähellä reunaa kuin uskalsi ja kurkistella kiviä ja hiekkaa alapuolellaan, ja toivoa, että voisi leijailla alas niitä tutkimaan. 

Walesistä vahvistui kirjan jälkeen sama kuva kuin etukäteen maasta (tai osasta maata) olikin: maisemia merenrannalla ja olutta kapakassa. 

Kirjassa kuvaillaan rannikkoa, tarinan ydinsanoma on kuitenkin se, että seuraa ja toteuta unelmaasi. Tarinan loppu jää avoimeksi, ja jotenkin myös häiritseväksi. Lukijana minun täytyy tehdä vaikea valinta ja päättää tarina. 

Dan Rhodes: Kulta

2008, Sammakko

Gold, 2007

suomentanut Elina Koskelin

151 sivua

Dan Rhodes on skotlantilainen/ brittiläinen kirjailija, mutta hän on opiskellut Walesissa, ja Kulta kertoo walesiläisestä kylästä, joten hän pääsee nyt edustamaan Walesia. Hänelläkin on paljon, myös suomennettuja, kirjoja, joihin tietenkin voisi tutustua. 



Itse futis muuttuu entistäkin jännemmäksi, upea Islanti tuli ja vei ja meni jatkoon. Huh! Kuka sellaista olisi koskaan voinut etukäteen uskoa! Itse uskon vieläkin Saksaan, myös Italia pelasi mahtavasti, ja tosi iso harmi, että nämä kaksi suosikkiani kohtaavat jo seuraavalla kierroksella! Toiselta puolelta sitten onkin Walesin tai Belgian mahdollista päästä finaaliin asti. Nyt on niin jännää, ettei voi yhtään etukäteen sanoa, kuka kohtaa finaalissa (toivottavasti) Saksan. 

Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa

Jouko Heikuran uusi kirja, Joki kaupungin alla, ilmestyi Gummerukselta juuri. Haluan ehdottomasti lukea heikuran Lontoo-kirjan, mutta halusin kuitenkin vielä ehdottomammin lukea Heikuran esikoisteoksen, Mustien vuorten varjossa (2011, Gummerus) ennen kakkoskirjaa. Kirja onkin odotellut kärsivällisesti lukijaansa kirjahyllyssäni, ja mitä tässä voisi sanoa muuta kuin lukija on iloinen, ettei antanut kirjan odottaa enää yhtään kauempaa. 

Jouko Heikuran kirja Mustien vuorten varjossa on tänä vuonna lukemistani kirjoista yllättäjä. Ehkä siinäkin mielessä, että en tiennyt, mitä minun pitäisi kirjalta odottaa. Takakansi kertoo, että kyse on sotareportteri, Rakel Ahon matkustamisesta Balkanille, jossa Romaniassa valta vaihtuu ja Sarajevoa pommitetaan. Tällaista menoa kirjassa tosiaankin on, mutta niin paljon kaikkea muutakin. Käänsin sivua toisensa jälkeen ja mietin jo välillä, että uskallanko kääntää ollenkaan seuraavaa, koska kirjan tapahtumat yllättivät jatkuvasti. Kirjasta tuli hieman mieleeni Päivi Alasalmen kirjat, joissa näennäisesti normaalit ihmiset muuttuvat, ja kirjasta tulee ikään kuin rikos-/kauhuromaani. Heikuran mutkat eivät suorenneet edes kirjan lopussa, ja silmäni pyöristyvät vieläkin, kun muistelen kirjan viimeisten sivujen kohtauksia Sarajevon kaduilla. Tarina oli rakennettu vielä niin, että lukijana arvasin sivua, paria ennen - juuri oikeassa paikassa - mitä sodan jaloissa tulee tapahtumaan seuraavaksi. 

Rakelin tarina alkaa Romaniassa, jossa hän tutustuu Romeoon ja ajelee tämän kanssa Transilvanian maisemissa: heti kirjan alussa pääsin lukijana elämään noita draculamaisia maisemia ja hetkiä. Jotain pahaakin tapahtuu, mutta ei mitään niin pahaa, etteikö Rakel pian palaisi takaisin työhön Itä-Eurooppaan, tällä kertaa Unkariin, hänen äitinsä syntysijoille. Rakelin tehtävä on kirjoittaa suomalaisiin lehtiin siitä, miten sukulaiskansa selviää kommunismin kaatumisesta. Ihmisten suusta kuuluvat ajatukset kommunismista, mikä tuntuu ainoastaan ahdistavalta ajalta monen mielessä. Ehkä eniten masentaa huomio ihmisen perimmäisestä luonteesta.

Kommunismin kaatuminen todisti, että kapitalismi voitti tämän kaksintaistelun, jos se koskaan edes oli mikään taistelu. Kapitalismi seuraa ihmisluontoa, se on käytöksemme muovaama, kun taas kommunismissa ihmisluonto yritettiin pakottaa luonnonvastaiseen muottiin. Ihmisen tekemisissä pitää aina olla oma etu mukana, kasvottoman järjestelmän ja toisten puolesta kukaan ei viitsi loputtomasti tehdä mitään. 

Rakel tapaa erilaisia ihmisiä, ja varsin hassu ja hauskakin on hänen matkansa Jugoslaviaan venäläisen Dmitrin kanssa. Yhdessä he sodan keskellä muistelevat isovanhempiaan, jotka ovat kuolleet toisen isovanhemman aseiden kautta. Niin, ei se oikeastaan ole hauskaa, vaan kertoo sodan, jossa naapuri ampuu naapuria, keskellä juuri sodan järjettömyydestä. Tässäkään kirjassa Jugoslavian sota ei selvinnyt ollenkaan minulle, en ole koskaan tajunnut, kuka soti ja ketä vastaan. Sen sijaan Sarajevo ja kaupungin pommitus tulee ehkä liiankin eläväksi mieleen, kun kirjeenvaihtajat seuraavat sitä ensin vuorilta, joilta kaupunkia ammutaan ja sen jälkeen Sarajevon sisältä, jossa ammukset otetaan vastaan. Tämä kirja on viimeistään se hetki, kun ymmärtää, että sodassa kuollaan. Oikeasti. 

Heikuran kirjan on kirja Euroopasta ja sen lähihistoriasta: kommunismin kaatumisesta ja Jugoslavian sodasta. Kirjassa alleviivataan myös sitä, että miten kansanmurhat pystyivät tapahtumaan sellaisessa sivistyneessä paikassa kuin Euroopassa ja sellaisena sivistyneenä aikana kuin 90-luvulla? Tai miten Sarajevon piiritys oli mahdollista jatkua niin kauan aikaa?

"Näen Rooman, näen Wienin, näen Ateenan. Noihin kolmeen kaupunkiin on täältä vain tunnin lentomatka. Näen tuosta reiästä, kuinka ihmiset siellä elävät normaalia elämää, shoppailevat ja istuvat rupattelemassa eleganteissa kahviloissa. Heidän silmiensä alla tapahtuu yksi Euroopan historian hirveimmistä teurastuksista, mutta he eivät näe, koska leivostiski on tiellä."

Kirjassa on paljo muutakin kuin sodan kuvaamista. Rakelin lähellä on ihmisiä, esimerkiksi Romeo tulee hänen lähelleen uudelleen. Myös Rakelin äiti käy Unkarissa maistelemassa ja muistelemassa menneisyyttään ja äidin uusi mies on kiinnostunut tauluista, mistä tuleekin kirjan yksi tärkeimmistä sivu- tai ehkä jopa pääjuonista. On tässä kirjassa paljon epäilyttäviä hetkiä, joiden uskottavuus on vähän niin ja näin, mutta tässä tapauksessa annan ne anteeksi, koska jotkut henkilöt voi nähdä nimenomaan edustamassa ajatuksia ja tekoja. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin erittäin viehättynyt Heikuran kirjasta, jossa seikkaillaan Euroopan itäisissä, ehkä hieman unohdetuissa osissa. Heikura, itsekin Balkanilla kirjeenvaihtajana olleena, haluaa tuoda ihmisten mieliin takaisin Euroopan historian ja myös elämänkohtaloita, jotka jäävät sodan uutisoinninkin jalkoihin.  

Hän ajatteli olevansa uuden ajan itkijänainen, jonka tehtävänä oli pitää Balkanin painajaiset elossa ja raportoida niistä silläkin uhalla, että ne satuttivat sielua.

Kirjavinkit,

Majander, HS, 

Tarinoiden taikaa -blogi,

kirjailija itse kertoo kirjasta Ylen aamussa.

En osaa oikein muuta kuin harmitella sitä, että kirjaa ei ole sen enemmän näkynyt missään. Suosittelen kuitenkin lukemaan tätä kirjaa, Itä-Eurooppa on vähintääkin kiinnostava kohde tutustua.