Nina Peura: Yöpakkasia

Nina Peuran Yöpakkasia (2013, Mäkelä) kuuluu sarjaan pakkolukua lukuhaasteen vuoksi. Helmet-haku näytti, että kirjan miljöönä on Lahti, minkä vuoksi sitten aloitin kirjan, ja luin loppuun. En ole dekkareiden ystävä, ja tätä kirjaa lukiessa tuli paljon hyytymistä tarinankerrontaan ja tarinan kulkemiseen. Välillä nimittäin tuntui, että kirjassa käydään ihan kiusaksi asti kaupassa, lenkillä ja valitaan vaatteita - eli tehdään asioita, jotka eivät millään vie tapahtumia eteenpäin. Mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt, ja tosiaan oli kiinnostavaa seikkailla välillä Lahdessa.

Kirjassa kerrotaan erään opettajan kuolemasta. Sinällään kiinnostavaa, että tässä kirjassa liikutaan koulumaailmassa. Sijaiseksi kouluun palkattu Hanna Hankimo alkaa tutkia kollegansa murhaa, tai kuolemaa. Hannalla on ollut lyhyt suhde uskonnonopettajan, Matin, kanssa, joten hän järkyttyy, kun mies löydetään koulunpihalta kuolleena. Enemmän Hannaa tosin järkyttää se, etteivät muut opettajat juurikaan järkyty kuolemasta. Hanna kyselee muilta opettajilta Matista ja tämän elämästä, mutta saa tietoa opettajasta vasta, kun alkaa kysellä asioita koulun oppilailta.

Koulusta löytyykin kaikkea omituista, kuten opettajien omia yrityksiä, joissa oppilaat toimivat halpatyövoimana. 

Kirjan ideana on kurkistaa aikamoiseksi kauhukabinetiksi muuttuneen koulun kulisseihin. Idea oli ihan kiinnostava, sillä koulun tekemisiinhän voi olla vaikea puuttua, tai ainakin tämän kirjan mukaan on. Toteutus kirjassa oli kuitenkin korkeintaan vähän kiinnostava. Olisin toivonut kirjaan paljon enemmän sisältöä ja vähemmän yhdentekeviä puuhasteluja. 

Nina Peura: Yöpakkasia

2013, Mäkelä

192 sivua

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Juha Itkosen Seitsemäntoista (2010, Otava) on ollut nolostuttavan kauan tbr-listallani. Olen kirjan ostanut itselleni ja aloittanut kirjan lukemisen sen julkaisuvuonna, mutta kirja jäi kesken, ja muistelisin, että minua jotenkin ärsytti kirjan päähenkilön, 17-vuotiaan pojan maailmankuva. Nyt päätin, että luen kirjan, vaikka mikä olisi, koska halusin saada kirjan maakunta-haasteeseeni, ja kun Itkonen on kotoisin Hämeenlinnasta, hän sopii kirjallaan loistavasti kirjallisuudessa hieman harvinaisemman Kanta-Hämeen maakunnan kirjailijaksi. Myöskin kirja ja sen tapahtumat liittyvät vahvasti kaupunkiin, jossa sijaitsee linna, ja josta on pieni mutta tarpeeksi pitkä matka Helsinkiin. 

Seitsemäntoista kertoo tarinaa pojasta 90-luvun maailmasta. Henrik on saanut kesätyön marketista, jossa hän tutustuu uusiin ihmisiin. Hieman häntä itseään vanhempiin työntekijöihin, kuten Veskuun, joka ottaa Henrikin suojatikseen - myös vapaa-ajalla. Pojat käyvät mm. baareissa, ja myöhemmin Vesku kuskaa Henrikin USA:han matkalle, jonka tapahtumista Henrik haluaisi mieluiten vaieta, mutta muistaa tapahtumat kuitenkin. 

Henrik on tavallinen teini-ikäinen poika, joka seurustelee kivan tytön kanssa. Henrik ei ensiksi saa aikaiseksi mitään tytön kanssa, mutta saa lopulta kuitenkin. Hän on kuitenkin epävarma omasta itsestään ja seksuaalisuudestaan. Oikeastaan minua vieläkin ärsytti kirjassa tämä loputtoman tuntuinen jauhaminen siitä, miten olla ja kenen kanssa. Tuntui, että olin kovasti väärää lukijakuntaa kirjalle. 

Melkein kaikkein eniten pidin kirjassa niistä rippeistä, jotka eivät kuvanneet nuoren miehen kasvua mieheksi, kuten esimerkiksi kaupunkikuvauksesta: 

Kaupunki on pieni ja ensi silmäyksellä homogeeninen. Kaupungissa on kaikkia sen asukkaita yhdistäviä tekijöitä, muun muassa jääkiekkojoukkue, laiha murre ja kauppahallien keskittymä moottoritien laidalla. Äkkiseltään saattaa erehtyä luulemaan kaupungin olevan yhtä. 

Kun katsoo tarkemmin, näkee näkymättömät rajat. Kaupunginosien ympärillä voisi yhtä hyvin olla sähköaidat, niin erillään eri sosiaaliluokkia edustavat ihmiset toisistaan ovat. On tuskin tehokkaammin erottelevaa yhteisöä kuin itseensä käpertynyt, kitukasvuinen kaupunki. 

Kirjan loppuosassa hypätään sitten osin aivan toisiin henkilöhahmoihin ja maailmoihin. Tapahtumista ja niiden todenmukaisuuksista käydään taistelua, jossa kirjailija ja henkilöhahmojen ystävät saavat asiat näyttämään melkoisesti toisenlaisilta kuin mitä kirjassa on kuvattu. Minusta kirjan loppuosa oli niin irrallinen alkutarinasta, että en päässyt mukaan ollenkaan. Voi olla toki omaa laiskuuttani lukijana, mutta kun en kirjan alkuosassakaan kiinnostunut kirjan henkilöhahmoista, niin miten sitten jaksaisin vielä lukea jauhamista henkilöhahmojen todellisuudesta, ja toki myös siitä, miten todellisuus muokkautuu kirjaksi. No, olen kuitenkin tyytyväinen, että sain kirjan luettua loppuun. 

Erilaisia ajatuksia Itkosen kirjasta löydät mm. Inahdukselta, Suketukselta ja lumiomenan Katjalta. 

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

2010, Otava

383 sivua.

Tällä kirjalla siis täydentyi maakunta-haaste, josta kirjoitin eilen (postaus alemapana).

Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon

Heidi Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon (2010, Gummerus) on muutaman vuoden vanha kirja, jonka otin luettavakseni, kun etsin kirjaa maakunta-haasteeseen Pohjois-Savon alueelta. Olen tyytyväinen, että eteeni osui juuri tämä kirja, sillä kirja oli miellyttävä ja vahva lukukokemus. 

Kirjan päähenkilö on Lennu, joka kirjan tapahtumien aikana aloittaa koulun ja täyttää 8 vuotta. Tapahtumia savolaisessa maalaismaisemassa tarkastellaan pojan näkökulmasta. Maatalon alasajo, lehmien lahtaaminen teurasautoon, näyttäytyy surullisena, vaikka lapsi näkeekin vain sen, miten lehmät ohjataan autoon. Lennun mummo on Lennulle merkittävämpi henkilö kuin hänen vanhempansa, jotka tuntuvat olevan koko ajan poissa kuvioista. Siksipä mummon vanheneminen ja elämän hiipuminen tuntuu erityisen surulliselta. Kuolema on muutenkin läsnä koko ajan kirjassa ja sen tarinassa, sillä Lennun vanhemmilla on hautaustoimisto, jossa he valmistavat vainajia viimeiselle matkalle. 

Näistä lähtökohdista katsoen voisi olettaa, että kirja on synkkä. Varsinkin kun kuolemaan vielä lisätään Lennun kohtaamat henkilöt, kuten Lukunen, joka vie pojan sellaisille elämänalueille, jotka eivät lapselle kuulu. Mutta kirja on perin leppoisa menoltaan, siinä on paljon dialogia, jossa savon murre kukkii parhaimmillaan. Tapahtumat ovat aluksi sellaisia kuin pienen pojan maailmassa olettaisi olevankin: ruotsalaisserkkujen tapaamisia, pieniä kolttosia kuten mummon lääkkeiden sekoittamista. Oman painonsa Lennun elämään antaa se, että hän viettää aikaansa paljon mummonsa ja vanhojen ihmisten seurassa. Myös muut tuttavat ovat aikuisia ihmisiä. Sitäkin iloisempi Lennu on, kun hän vihdoin saa oikean omanikäisensä ystävän. Lennu on vilkas ja hyvä älyltään, sillä hän keksii lopulta myös melkoisen hurjan juonen häntä kiusanneen henkilön päänmenoksi. 

Tykkäsin lukea kirjaa, mutta sen tapahtumat pääsivät yllättämään. Leppoisista savolaisista dialogeista hypättiin keskelle tunnelmia, jotka olivat järkyttäviä. jouduinkin lukemaan kohdan useampaan kertaan, että uskoin, että tässä tarinassa kävi yhtäkkiä näin. Tosin mietinkin kirjan alussa, että mikähän kirjan punainen lanka mahtaa olla, kun siinä ei juuri kummempaa meinannut tapahtua. No, sitten tapahtui. Kirjasta tuli vahva tarina kaiken kaikkiaan. 

Ja tosiaankin, Pohjois-Savo sai maakuntahaasteessa kirjansa. Maakuntahaasteesta tämän postauksen alla enemmän.

Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon 
2010, Gummerus
352 sivua

Oi maamme Suomi -lukuhaasteen loppukiri ja katsaus haasteeseen

Vuosi sitten Aletheia laittoi pystyyn lukuhaasteen Oi maamme Suomi, jossa ideana oli lukea kotimaista kirjallisuutta ja asettaa lukemansa Suomen maakuntiin. Tässä vielä haaste (otsikosta pääset Aletheian blogiin):

Maakunta-haaste 

Tarkoituksena olisi lukea kirjallisuutta Suomen eri maakunnista. Valitsin maakunnat siksi, että läänejä on enää vain neljä tai viisi (?) joten haaste olisi ollut silloin liian helppo. Maakuntia Suomessa on ainakin Wikipedian mukaan 19, eli seuraavat:

Sain luettua suurimman osan maakunnista, mutta jotkut jäivät tyhjiksi. Pohjanmaa ja läntinen Suomi on minulle tuntematonta aluetta muutenkin, joten en ihmettele, että se jäi myös kirjallisuuden puolelta koskemattomaksi. 

Tässä listaus kirjoista, jotka olen vuoden aikana lukenut ja saanut paikannettua eri puolille Suomea, 

27 kirjaa
+ 18 kirjaa Uudenmaan alueelta:

• Ahvenanmaa (täältä piti lukea Jää, mutta en saanut kirjaa luetuksi, palaan myöhemmin kirjaan)

• Etelä-Karjala: Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (2013, Tammi)

• Etelä-Pohjanmaa -----------

• Etelä-Savo:  Lauriina Vilkkonen: Ensi-iltahuvit (2005, WSOY); Esko Laulajainen: Oopperakaupungin murhat (2011, Edico)

• Kainuu: Ville Ranta: Kajaani (2008, Asema)

• Kanta-Häme: Juha Itkonen: Seitsemäntoista (2010, Otava) - postaus tulossa pitkän viikonlopun aikana

• Keski-Pohjanmaa ---------------

• Keski-Suomi: Satu Grönroos: Lumen syli (2012, Atena kustannus oy)

• Kymenlaakso ----------------

• Lappi: Paula Havaste: Kolme käskyä (2013, Gummerus); Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa(2013, Tammi); Mooses Mentula: Isän kanssa kahden(2013, WSOY); Peter Franzén: Samoilla silmillä (2013, Tammi)

• Pirkanmaa: Salla Simukka: Punainen kuin veri (2013, WSOY); Pekka Hiltunen: Iso
  (2013, WSOY)

• Pohjanmaa --------------

• Pohjois-Karjala: Eeva Tikka: Annu (1983, Gummerus); Marja Björk: Prole(2012, like): Marja Björk: Posliini (2008, like); Niina Miettinen Israel-tyttö (2013, Teos); Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin mies (2008, Gummerus);

• Pohjois-Pohjanmaa: Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013, Gummerus); Ville Ranta: Kyllä eikä ei (2013, WSOY)

• Pohjois-Savo: Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon (2010, Gummerus); Antti Heikkinen: Pihkatappi (2013, Siltala) - postaukset tulossa pitkän viikonlopun aikana

• Päijät-Häme: Nina Peura: Yöpakkasia (2013, Mäkelä) - postaus tulossa pitkän viikonlopun aikana

• Satakunta: Taina Teerialho: Hiljainen kevät (2008, WSOY)

• Uusimaa: Anu Juvonen: Lähiöoksennus (2013, Minerva); Joel Haahtela: Lumipäiväkirja (2008, Otava); Sami Rajakylä: Pätkärunoilija (2013, WSOY);Joonas Konstig: Totuus naisista (2013, Gummerus); Hannu Vuorio: Isän poika (2012, Like); Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013, Gummerus);Tua Harno: Ne jotka jäävät (2013, Otava); Anja Erämaja: Töölönlahti (2013, WSOY); Kjell Westö Kangastus 38 (2013, Otava); Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
  (2013, Otava); Annika Luther Opettajainhuone (2013, Teos & Schidlts&Söderströms); Miina Supinen Säde (2013, WSOY); Johanna Holmström: Itämaa (2013, Otava); Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa (2013, Teos); Harri Tuomela: Vallilan murhamammat (2013, Nordbooks); Anja Kauranen Sonja O. kävi täällä (2010/1981, WSOY); Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit (2013, Otava); Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (2013, Kaiku Books)
• Varsinais-Suomi: Sara Razai: Olen etsinyt sinua (2012, Teos & Schildts & Söderströms); Jyrki Heino: Kellari (2012, Schiltds & Söderströms); Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua (2013, WSOY); Kaj korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (2012, Teos & Schiltds & Söderströms)

Suomea olen lukenut kovin Uusimaa-voittoisesti, tai sitten niin moni kirjailija vain tulee Uudeltamaalta. Tässäkin haasteessa minulle tuli lievä loppukiriahdistus ja koska viimeiset kaksi viikkoa on ollut elävässä elämässäkin kovin kiireistä aikaa, niin en ole saanut postatuksi viimeisistä kirjoista mitään, mutta luettuna tosiaan odottavat nämä kirjat: 

Antti Heikkinen: Pihkatappi, 

Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon, 

Juha Itkonen: Seitsemäntoista ja 

Nina Peura: Yöpakkasia. 

Vuoden aikana huomasin, että aika moni kotimainen kirjailija vie tarinana Suomen rajojen ulkopuolelle, joten listasin huvikseni tähän myös vuoden aikana lukemani kirjat, joissa seikkaillaan ulkomailla: 

• Ulkomaat: Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa (2011, Gummerus); Jouko Heikura: Joki kaupungin alla (2013 Gummerus); Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick (2013, Otava); Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (2013, Gummerus); Eero Paso: Ruotsinmaa (2013, Nordbooks); Nina Banerjee-Louhija: Intian helmi (1985, WSOY); Nina Banerjee-Louhija: Valkoisen orkidean maa (1981, WSOY); Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet (2013, Tammi); Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera (2013, WSOY); Jyrki Kiiskinen: Jonglööri (2013, Tammi); Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle
  (2013, Tammi); Zinaida Lindén: Monta maata sitten (2013, Gummerus)

Näitä kirjoja en laskenut mukaan tuohon luettujen kirjojen määrään. Mutta nyt kun ynnään kaikki yhteen, niin voin sanoa, että olen vuoden aikana lukenut 57 kotimaista kirjaa (ja myös joukon muita, jotka eivät taipuneet mihinkään maakuntaan eikä edes ulkomaiden-luokkaan). Kotimainen kirjallisuus voi siis hyvin ja sitä luetaan tässä blogissa paljon.

Itse rakastan suomen kieltä erityisen paljon ja rakkauteni onkin yksi syy siihen, miksi luen kotimaista kirjallisuutta edelleen niin paljon. 

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille, jotka saamme puhua tänäkin päivänä suomen kieltä ja lukea suomenkielistä kirjallisuutta. Niistä monista muista itsenäisen Suomen hyvistä asioista puhumattakaan! 

 

Ville Ranta: Kajaani

Vastikään luin Ville Rannan sarjakuvaromaanin Kyllä eikä ei (2013, WSOY). Kirja innosti minut lukemaan Rannan aikaisemman kirjan Kajaani (2008, Asema). 

Kirjan päähenkilö on Elias Lönnrot aivan samoin kuin Kyllä eikä ei -kirjassakin. Nyt Lönnrot elelee Kajaanissa, jossa hän toimi lääkärinä monia vuosia. Kirjassa Lönnrot pohtii jokaisen nuoren miehen tavoin, mihin suuntaan elämänsä kääntäisi. Hänen pitää pitää huolta vanhemmistaan ja myös hieman hulttiosta veljestään, mutta välillä hänen on vain pakko lähteä runonkeruumatkoilleen. Suuri osa kirjasta vietetään myös seuraten Lönnrotin ja hänen ystäviensä juopottelu- ja naisreissuja. Erityisen kiinnostavaa oli kuitenkin kurkata 1800-luvun Kajaaniin. 

Pidin Kyllä eikä ei -teoksesta huomattavasti enemmän kuin tästä. Värikuvat ja laajempi henkilöstö sekä selvempi piirrosjälki teki Kyllä eikä eistä Kajaani-teosta miellyttävämmän.

Kirjasta on mahdollista käydä kurkkaamassa piirroksia täältä. 

Kirjan on lukenut myös Paula.

Kirjalla kuron vielä pinnan Maakunta-haasteeseen, johon viime hetken täydennystä vielä luvassa lisää.

Ville Ranta: Kajaani

2010 2. painos (/2008)

Asema 

284 sivua