Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito

Hieman taukoa ehti taas kertyä blogin päivitykseen, kun elämä muistuttaa lyhyydestään. Kirjoja on luettuna kuitenkin pieni pino, joten päivittelen tänne blogiini niitä luettuja. 

Johan Harstad osui käsiini, kun suunnittelin lukevani viime kesäisen MM-fudishaasteeni jälkilöylyissä vielä eräiden fudismaiden kirjallisuutta. Tarkemmin niiden maiden, joiden kanssa Suomi ottelee EM-karsinnoissa. Suomi kohtasi Färsaaret jo syyskuun alussa ja on sen jälkeen pelannut jo Kreikkaa, Romaniaa ja Unkaria vastaan. Harstadin kirja oli ensimmäinen, joka vei minut kisamaihin, sillä vaikka kirjailija on norjalainen, hänen teoksessaan Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito (2007, Gummerus) ollaan suureksi osaksi Färsaarilla. 

Kirjan päähenkilö Mattias on kolmekymppinen puutarhuri, jonka elämässä tärkeää on vaimo, jota hän rakastaa ja työ, johon hänellä on intohimo. Nainen, jota Mattias on rakastanut 13 vuotta, ei enää halua jatkaa elämäänsä miehensä kanssa. Samoihin aikoihin Mattias saa kuulla, että hänen työpaikkansa, kukkakauppa, jonka nimissä Mattias on toimittanut lukuisia kukkalähetyksiä mm. vanhuksille hoitokotiin, lopettaa toimintansa. Isoksi osaksi sen takia, että vanhuksille on halvempaa lähettää kukkia isosta maketista kuin kukkakaupasta. 

Mattias ei voi mitään sille, että hänen elämänsä alkaa luhistua perustuksiltaan. Kun hänen ystävänsä kysyy, haluaisiko Mattias lähteä Färsaarille bändin mukaan, Mattias sanoo kyllä. Seuraavaksi hän herääkin Färsaarten rannoilla, eikä muista, miten on päätynyt saaren rannikolle.

Mattias alkaa elää erilaisten ihmisten kanssa paikassa, jossa hän voi elää kuin unohdettu mies, Buzz Aldrin, joka jäi toiseksi mieheksi, joka käveli kuussa, kun Aldrin antoi tilaa Neil Armstrongille. 

Kirja on huikean mukavaa ja miellyttävää luettavaa ihmissuhteista ja ihmisen elämästä. Miten elää elämänsä suhteellisen tavallisen miehen tavallista elämää? 

Färsaaria kirjassa kuvataan mm. näin: 

- - Färsaaret oli ensimmäinen lastenkotilapsi, pois annettu ja unohdettu, maa jota et juuri koskaan ajattele ennen kuin yhtäkkiä jonakin päivänä luet siitä lyhyen artikkelin ja ajattelet mutta siellähän se on, sehän olet sinä, missä olet ollut kaiken vilskeen keskellä? Olen melkein unohtanut sinut, mutta olen aina kaivannut sinua. Sitten ajattelet että et ikinä unohda sitä uudestaan, tästä päivästä lähtien alat välittää, nyt asiat muuttuvat. Mutta et sinä ala, unohdat sen kun käännät sivua ja sitten ajatus katoaa taas - - 

Maa, jota kukaan ei muista; mies, joka astui toisena kuuhun ja Mattias, jolla ei ole enää työtä eikä vaimoa ovat kirjaan yhteen kietoutuvat asiat, jotka osoittavat, että nämä kaikki kolme voivat elää hyvän elämän. Kirja on kirjoitettu kivasti ja sitä oli miellyttävä mukava lukea. 

Kirjaan liittyy myös ihana bändi Cardigans ja sen yhä ihana laulu Lovefool (linkki). Suosittelen kirjaakin kaikille, jotka haluavat viettää aikaa luuserin, mutta kuitenkin hyvän ihmisen seurassa - sellaisen melkoisen tavallisen miehen. 

Kirjan lukeneiden muita mielipiteitä täällä, täällä ja täällä. 

Suomen karsinnat kohti EM-kisoja jatkuvat taas keväällä. Ehkä maajoukkue keksii jonkun keinon tehdä maaleja, koska niillä matsit voitetaan - ja itselläni on pinossa Kreikkaan, Romaniaan ja Unkariin liittyvää kirjallisuutta. 

Huuhkajien EM-karsintaohjelma (ajat Suomen aikaa)

 

07.09.2014 21.45 Färsaaret - Suomi

11.10.2014 21.45 Suomi - Kreikka

14.10.2014 21.45 Suomi - Romania

14.11.2014 21.45 Unkari - Suomi

29.03.2015 19.00 Pohjois-Irlanti - Suomi

13.06.2015 19.00 Suomi - Unkari

04.09.2015 21.45 Kreikka - Suomi

07.09.2015 21.45 Suomi - Färsaaret

08.10.2015 21.45 Romania - Suomi

11.10.2015 19.00 Suomi  - Pohjois-Irlanti

Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito

2007, Gummerus

Buzz Aldrin, hvor ble det av dej alt mylderet? 2005

suomentanut Katriina Savolainen

509 sivua

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaasteen viimeinen kirja ja loppukooste

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste sai alkunsa tammikuun alussa, kun päätin, että luen maailmankirjallisuutta tänä vuonna niistä maista, jotka osallistuvat jalkapallon MM-kisoihin. Olin lukenut jo Afrikan kirjallisuutta Afrikan tähti -lukuhaasteeseen ja päätin ottaa afrikkalaiset kirjat mukaan tähän haasteeseeni. Aasian, Euroopan ja Amerikkojen kirjallisuus astui haasteeseen vähän kerrassaan mukaan ja tänään lukuhaaste on tullut päätökseen, sillä tänään ratkaistaan, mikä on maailman paras jalkapallomaa. 

Lukuhaasteen viimeisen kirjan sain luetuksi tänään, ja olo on kuin olisin pelannut jatkoajan 120 minuuttia: hädin tuskin hoipertelen ja pysyn vielä pystyssä, vaikka kunto tuntui loppuvan ennen viimeisiä kirjoja. Vaihtokirjoja tuli peliin mukaan ja taktiikkaa piti muuttaa monta kertaa. Kaksi maata jäi lukematta, joten aivan kaikki laukaukset eivät menneet maaliin asti. Olen peliin silti tyytyväinen, ja nyt on aika levähtää haasteista ja lukea jotain aivan muuta. Tässä postauksessa vielä koontia haastekirjoista ja myös niistä futiksen MM-kisoista. 

Jos muuten luit blogissasi samaa haastetta, niin kommentoi lukuhaasteen kulkua tähän tai linkitä omaan blogiisi, niin käyn lukemassa, miten haaste meni muualla!

Eurooppa 13/13

Hollanti: Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa (2009, WSOY)
Italia: Marco Malvaldi: Viiden korttipeli - Bar Lumen murhat (2014, Tammi)
Belgia: Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki (2010, WSOY) 
Sveitsi: Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö  (2013, Lurra Editions)
Saksa: Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken  (2014, Gummerus)
Venäjä: Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse (2014, Like)
Bosnia ja Hertsegovina: David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic (2011, WSOY)
Englanti: Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014, Gummerus)
Espanja: Roberto Bolaño: Jääkenttä  (2013, Sammakko)
Kreikka: Victoria Hislop: Elämänlanka (2014, Bazar)
Kroatia: Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus (2007, Like)
Portugali: Luca Caioli: Ronaldo - elämäntarina (2013, Minerva kustannus)
Ranska: Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat (2014, WSOY)

Aasia 4/4

Japani: Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (2003, Tammi)
Australia: Graeme Simsion: Vaimotesti  (2013, Otava)
Iran: Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset (2014, WSOY)
Etelä-Korea: Teppo Turkki: Tiikeriportti - Korean vimma valloittaa maailma (2009, Edita)

Pohjois- ja Väli-Amerikka 3/4

Costa Rica:  Elizabeth Kay: Rajalla (2004, WSOY)USA: Anne Tyler: Amerikan lapset (2008, Otava); Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus (2014, Bazar)
Honduras: -
Meksiko: Carlos Fuentes: Inez (2002, Gummerus)

Etelä-Amerikka 6/6

Brasilia:  Luiz Ruffato: Rutosti hevosia (2014, Into); Santeri Ivalo: Hellettä  (2013, Savukeidas)
Argentiina: Jimmy Burns: Maradona - Maailman paras jalkapalloilija? (2014, Minerva)
Kolumbia: Álvaro Mutis: Araucaíman kartano - Lecumberrin päiväkirja (2000, Kookos kustannus)
Chile: Auli Leskinen: Petojen aika (2013, WSOY)
Ecuador: Javier de Isusi: Hullu joki - Maattoman Juanin matkat III (2011, Like); Markku Löytönen: Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa (2007, SKS)
Uruguay:Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa (2014, Nemo)

Afrikka 4/5

Nigeria: Chimanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (2013, Otava); Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (2014, Basam Books)

Norsunluurannikko: Marquerite Abouet (käsikirjoitus) ja Clément Oubrerie: Aya-sarjakuvakirjat

Kamerun: Calixthe Beyala: Assèze afrikkalainen (2011 Kampus kustannus)

Ghana: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (2013, Otava); Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina (2002, Kääntöpiiri)

Algeria: - 

Itse kisoista tein parin apurin kanssa tilastoa, jossa myös into alkoi hieman hiipua loppua kohti. 

Lohko A:sta suosikkimaa oli Brasilia, joka varmaan olisi mennyt finaaliin asti, ellei Neymaria olisi saatu sairaalakuntoon. Kamerun näytti puolestaan, että kisakunnossa voisi olla parantamisen varaa, ainakin mitä tulee joukkuehenkeen ja muiden joukkueiden pelaajien kohteluun. 

Kirjojen puolella luin Ruffaton Rutosti hevosia, joka omaperäisyydellään jäi tämän lohkon maiden kirjoista eniten mieleen. 

Lohko B toi kisojen isoimman yllätyksen mukanaan, kun Espanja hävisi ensimmäisessä ottelussaan Hollannille. Chile oli pirteä, eikä Pinochetin valta näkynyt enää toisin kuin Auli Leskisen Petojen aika -kirjassa, joka kertoi maan synkistä vuosista. Espanjasta luin Jääkentän Roberto Bolañolta, joka puolestaan on lähtenyt Chilestä Pinochetia pakoon. Hollanti pelasi reippaasti ja sai ansaitun pronssinsa.

Lohko C:stä ampaisi jatkoon Kolumbia ja Kreikka, joka meinasi mennä puolivälieriin asti. Kolumbia menikin, mutta hävisi niukasti Brasilialle. Rodriquez pelasi itsensä kisoissa huipulle, mutta tappio kirvoitti kyyneleet, joita onneksi brassit kävivät kuivaamassa. Kisoissa parasta oli se, että erilaiset ihmiset kohtasivat ja maailma sai katsella, miten asioihin voi suhtautua kylmän viileesti tai suurella tunteenpalolla. 

Lohko D tarjosi tiukkoja taisteluita, maanosittain Etelä-Amerikka voitti Euroopan 2-0: jatkoon menivät Uruguay ja Costa Rica, joista jälkimmäinen toi kisoihin iloisimman yllätyksen jatkamalla puolivälieriin asti ja olisi voinut päästä vaikka mihin asti, ellei rankkareissa olisi käynyt huonosti Hollantia vastaan. Uruguayn Suarez haukkasi palan omenaa ja sai maailman kaikkien ihmisten huomion, toisin kuin kahdella maalillaan, jotka teki Englantia vastaan. 

Kirjojen puolella sain jalkapallohistorialuennon lukemalla Galeanon kirjan Jalkapallo valossa ja varjossa. 

Lohko E:ssä Ranska oli kiinnostavin joukkue, mutta ei pystynyt voittamaan puolivälierissä Saksaa. Katsotaan tänään, pystyykö mikään muukaan maa voittamaan Saksaa näissä kisoissa! Sveitsi pääsi jatkoon, lähinnä tarjotakseen Argentiinalle helpon vastuksen jatkopeleissä. 

Honduras ja Ecuador jäivät lähes tuntemattomiski sekä kisoissa että kirjoissa, Sveitsi tarjosi mukavimmat lukukokemukset ja uuden kotimaan Melinda Nadj Abonjille, jonka kirjan Kyyhkysten lähtö luin. 

Lohko F oli melkoisen helppo Argentiinalle, joka tänään kohtaa finaalissa Saksan. Nigeria pääsi ainoana Afrikan maana jatkopeleihin. 

Nigeria tarjosi myös Afrikan maan parhaan kirjallisuuden: Chimanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat ja Chinua Acheben Kaikki hajoaa. 

Lohko G:ssä Saksa näytti, että sillä on vahva joukkue ja Müller hattutempullaan, että osaa tehdä maaleja. Mietinkin Ronaldo ja Maradona -kirjoja lukiessani, että miksi saksalaisista pelaajista ei tule kirjoja ja tapauksia. Ovatko saksalaiset liian vaatimattomia ja hiljaisia maalintekijöitä? Ghana oli kisojen ainoa maa, joka pystyi antamaan vastusta Saksalle. 

Ja mitä sanoin Nigerian kirjallisuudesta, niin vahvan vastuksen parhaimmasta afrikkalaisesta kirjallisuudesta -pystistä antoi Ghana ja Taiye Selasin kirja Ghana ikuisesti. Toivotaan, että Afrikan jalkapallo nousee kirjallisuuden vanavedessä! 

Viimeinen lohko kiinnosti meillä vähiten, kuten tulostarkkuudestakin näkee. 

Kirjallisuuden puolella tästä lohkosta jäi lukematta Algeria. Venäjä tarjosi kiinnostavaa luettavaa: Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse - kirjan, josta pidin erityisen paljon. 

Brasilian kisat eivät tarjonneet ensimmäisten pelien jälkeen juurikaan yllätyksiä. Tosin ne ensimmäiset pelit tarjosivat: Saksan ylivoimaisuuden ja Espanjan romahduksen. Ranskaa ja /tai Italiaa olisin veikannut pääseväksi ylemmäs kisoissa, Costa Rica ja Kolumbia olivat yllärinimiä. Pahin juttu kisoissa oli Neymarin potkiminen sairaalakuntoon ja muutenkin väkivaltainen meno peleissä. Hienointa on ollut tunteiden palo (kun se ei pääty toisten hakkaamiseen), Saksan joukkuepeli (kuka tahansa voi tehdä maalin, melkein Neuer myös), upeat maalivahdit, Meksikon Ochoa teki suuren vaikutuksen ja Neuer on aina ollut suosikkini. 

Ja tietenkin nuo kansallislaulut! Kiitos Brasilia, nämä ovat olleet huikeat kisat! 

Vaikka täytyy myöntää, että en ole päässyt itsekään yli Neymarin haaverista, ei ihme, että brasilialaiset pelaajat eivät pystyneet pelaamaan paria viimeistä peliään millään tasolla. 

Sitten vielä viimeiseksi tämä haasteen viimeinen kirja, jonka sain luetuksi. Melkein kyllä en saanut, sillä kirja on jäänyt kaksi kertaa minulta kesken. 

Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka asuu Espanjassa ja kirjoittaa kirjassaan Pariisista ja vähän myös Roomasta. Euroopan maat tuntuvat olevan paljon lähempänä toisiaan muualta katsoen; Suomi on kaukana kaikesta Euroopasta.

Väreilevä kaupunki (2010, WSOY) luo kuvan kesäisestä ja kesän kuumuudessa ja henkilöiden välillä väreilevästä Pariisista. Sen ensimmäisessä luvussa kuvaillaan Macha, joka ottaa viimeisen valokuvansa Pariisin asuntonsa ikkunasta pakatessaan tavaroitaan. Hän lähtee Roomaan. Kuvatessaan Macha ei huomaa, mitä kuvan kohteena olevan valaistun ikkunan takana tapahtuu: eräs mies kuolee. Kirjassa siirrytään tarkastelemaan kuolleen miehen sukulaisia, jotka alkavat suunnitella miehen hautajaisia. 

Ihmisjoukko kasvaa kasvamistaan, enkä kirjaa lukiessani enää pystynyt pitämään mielessä, kuka oli kuka, varsinkin kun henkilöt tarinan kuluessa kietoutuvat toisiinsa. Koko kirjan lukemisen ajan vahvimmin mielessä pysyi Macha, jonka elämää, taiteentekemistä ja rakkauselämää Roomassa, kirjassa kuvattiin aina aika ajoin. 

Kirjassa eletään viikko, maanantaista lauantaihin, ja eri luvuissa pompitaan henkilöistä toisiin. Henkilöt ovat taiteilijoita, keskustelevat taiteesta, rakastuvat, miettivät elämää kokonaisuudessaan ja keskustelevat paljon. Kirjan tarina on kuin tämä katkelama eräästä kirjassa olevasta keskustelusta poimittuna: 

Lapsi kehittyy aluksi muutamasta solusta, sitten se kehittyy edelleen, kasvaa, paisuu, muuttuu ihmiseksi. Sama pätee taideteokseen: se alkaa jostain, kuvan ideasta, muutamasta vedosta, väristä; sitten taiteilija jatkaa maalaustaan kankaan koon mukaan värit hän valitsee jo käyttämiensä värien perusteella tai jopa sen mukaan, mitä paletilla sattuu olemaan. Kuten tiedät, Picasso sanoi: 'Silloin kun minulla ei ole sinistä, käytän punaista.' Tai jotain sentapaista. Tarkoitus ei siis ole sovittaa teosta etukäteen laadittuun tarkkaan suunnitelmaan. Ymmärrätkö? Tarkoitus on seurata maalauksen logiikkaa sitä mukaa kuin se kehkeytyy. 

Myönnän suoraan, että en saanut tästä kirjasta paljonkaan irti, sillä en jaksanut seurata tarkasti tapahtumien kulkeutumista ja henkilöiden risteilyjä. Olo oli tosiaankin nääntynyt luettuani kirjan loppuun. Tässä hyviä linkkejä kirjasta toisaalla kirjoitettuun: 

Maailman kirjat, Tarukirja, Reader, why did I marry her?

Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki

2010, WSOY

Leurs vies éclatantes, 2007

suomentanut Lotta Toivanen

430 sivua

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste, Belgia. 

Kiitos jalkapallomaat, jotka tarjositte huikeita kirjoja! Tulin lukeneeksi kirjallisuutta 30 eri maasta ja etenkin Amerikan maihin tutustuin ihanan vanhan maantiedon kirjan kanssa. Nyt lähden lepäilemään ja jännittämään, haastaako Argentiina Saksan ja lukemisen puolesta miettimään uusia kirjahaasteita (vaikka en aivan ihan heti). 

Luca Caioli: Ronaldo / Jimmy Burns: Maradona

Minerva on julkaissut suomeksi joukon jalkapallotähtien elämäkertoja, joista luin Ronaldon ja Maradonan elämäkerrat saadakseni pari maata Kirjallisuutta futis-maista -haasteeeen luettua. 

Luca Caioli on kirjoittanut Cristiano Ronaldosta kirjan Ronaldo - elämäntarina (2013, Minerva kustannus), jossa käydään läpi portugalilaisen Ronaldon elämää sen käännekohdissa. Cristiano on madeiralaispoika, joka mieluummin kuin teki kotitehtäviään oli potkimassa palloa ulkona. Jalkapallo vei niin kokonaan, että lahjakas poika sai sopimuksen 12-vuotiaana lissabonilaiseen Sporting-seuraan. Hän muutti seuran asuntolaan, ja joutui pärjäämään elämässään ilman vanhempiaan. Aika oli vaikeaa, mutta Ronaldon kasvoi pelaajana ja ihmisenä aikuisen mittoihin. 

Ronaldon ura vie nuorta miestä Englantiin ja Espanjaan. Kirjassa kerrotaan suurimmat Ronaldon onnistumiset seuroissa ja maajoukkueessa. Yksityiselämää tässä kirjassa ei hirveän paljon pääse tirkistelemään, oikeastaan vain sen verran, mitä julkisuudessa ja mediassa on käsitelty. Englannissa asuessaan ja pelatessaan Ronaldoa syytettiin raiskauksesta ja toisessa vaiheessa Ronaldo tunnusti Facebookissa isyytensä. Yksityistä kirjassa on myös se, miten Ronaldoa jännittää, saako hän vuoden parhaan pelaajan palkinnon, mutta pääosin kirjassa kerrotaan, miten missäkin pelissä käy ja miten Ronaldo haluaa olla maailman paras jalkapalloilija. Ronaldolla on vain niin huono tuuri, että samaan aikaan pelaa myös eräs Messi, joka on Ronaldoa hieman parempi melkein aina.  Sanoisin, että hieman pinnalliseen tyyliin kirjoitettu kirja, joka antaa Ronaldosta edelleen aika koppavan kuvan. Sellaisen ihmisen, joka kommentoi näin: 

"He ovat kateellisia minulle, koska olen rikas, komea ja suuri jalkapalloilija."

Cristiano Ronaldo ei ole koskaan ollut oma suosikkini jalkapallomaailman suurista tähdistä, ja hieman toivoin, että tämä kirja olisi tuonut tietooni jotain uutta Ronaldosta, mikä olisi saanut minut pitämään hänestä. Ei tuonut, vaan pidän Ronaldoa edelleenkin kouluja käymättömänä poikana, joka haluaa olla maailman paras jalkapalloilija, mutta ei oman ulkonäkönsä ja jalkapallon lisäksi välitä muista asioista maailmassa. En liiemmin innostunut Ronaldon pelistä MM-kisoissakaan, joissa kikkailu ja kiukuttelu onnistui, mutta vaparit ja maalinteko eivät (linkki youtube-koosteeseen).

Luca Caioli: Ronaldo - elämäntarina

2013, Minerva kustannus

Ronaldo - The Obsession for Perfection, 2011

273 sivua

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste: Portugali. 

Jos Caiolin Ronaldo-kirjasta jäi nopeastikirjoitetun ja pinnallisen kirjan jälkifiilis, niin Jimmy Burnsin Maradona - Maailman paras jalkapalloilija? -kirja oli aivan toista maata. Alun perin vuonna 1996 julkaistu kirja kertoo Maradonan elämästä ja urasta taustoineen niin laajasti, että lukija voi uuvahtaa välillä. 

Oikeastaan kirjassa on niin paljon kaikkea, että kirjasta on yhtä vaikeaa kirjoittaa kuin Ronaldo-kirjasta, jossa oli taas niin vähän kaikkea, että siitä oli vaikea kirjoittaa. Kirjoitan nyt siitä, mikä jäi päällimmäisenä kirjasta mieleeni. 

Maradona syntyi argentiinalaiseen slummiin, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet maaseudulta. Maradona potkiskeli palloa koko ajan, koska hän ei halunnut olla ahtaassa asunnossa, pölyn ja lian keskellä, koska hökkelikylässä ei ollut fudiskenttää. Kirjassa käsitellään aina kunkin Maradonan elämänvaiheen kohdalla laajemmin yhteiskuntaa ja Burns kertookin, miten Argentiinassa suurin osa mustista ja intiaaneista oli kuollut vähitellen valkoisten tultua maahan. 

Valtaapitävien mukaan todellinen argentiinalainen oli puhdasta, mielellään pohjoiseurooppalaista alkuperää oleva valkoinen ja omisti suuren tilan pampalla sekä pramean talon Buenos Airesissa. 

Maradonasta tuli niin tärkeä henkilö kahdesta syystä: hänen köyhyydestä rikkauksiin -tarina on iskenyt koko maailmassa ja koska hän pääsi maineeseen pelitaitojensa, eikä suhteiden avulla. Lisäksi Maradona oli tummapäinen ja tummaihoinen pelaaja, joka oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että jalkapallo ei ollut enää vain valkoisten peli. 

Maradonan jalkapalloura eteni nopeasti, koska hän oli niin paljon muita parempi ja voi kikkailla koko kentällisen toisen joukkueen pelaajia. Ura etenee vailla pettymyksiä ja Maradona alkaa uskoa olevansa muita parempi ja jumalan asemassa pelikentällä. Aivan samoin kuin Ronaldo Maradonakaan ei elä normaalia elämää, vaan hän pelaa jalkapalloa täyspäiväisesti jo hyvin nuoresta, koulu ja läksyt ovat aivan toissijaisessa asemassa hänen elämässään. Menestys ja rikkaus johdattavat Maradonan naisten ja päihteiden maailmaan. Ainoa pettymys uralla on se, ettei Maradonaa valita vuoden 1978 MM-kisajoukkueeseen ja elämä Barcelonassa, jossa Maradonan paikka lähes jumalana joutuu koetukselle. Elämä Kataloniassa paikallisten kanssa ei ole kovin auvoista, niinpä Maradona raahaa omat sukulaisensa ja ystävänsä paikalle, ja ystävystyy Barcelonassa asuvien argentiinalaisten kanssa. Näin hän pystyy jatkamaan elämäänsä omiensa parissa. 

Maradona jatkaa uraansa Napolissa, jossa hän alkaa sotkeutua yhä enemmän rikolliseen toimintaan samalla kun juhliminen ja huumeet ja naiset valtaavat hänen elämänsä entistä räikeämmin. Maradonan elämä on välillä niin kaaosmaista, että ihmettelen syvästi, miten hän on voinut keskittyä pelaamiseen missään vaiheessa (, jos kirjan jutut pitävät paikkansa). Myös talous horjuu jatkuvan juhlimisen, sukulaisten elättämisen ja pieleen menneiden bisnesten takia. 

Päästään vuoteen 1986, joka on tärkeä vuosi Maradonan uralla. 

Vaikka Diego Maradonan uraan liittyy paljon epäselvyyksiä, hänen roolistaan vuoden 1986 maailmanmestaruuskisoissa Meksikossa ollaan lähes yksimielisiä. Harva yksittäinen pelaaja oli ennen häntä noussut MM-kisoissa samanlaisen mediahuomion ja yleisen suosion kohteeksi. 
- - 
Villa Fioritosta ponnistava 25-vuotias oli valinnut atsteekkien pääkaupungin paikaksi, jossa kruunaisi itsensä jalkapallon kuninkaaksi.

MM-kisoissa huomiota keräsi erityisesti Argentiinan ja Englannin välinen ottelu, koska maat olivat sotineet Falklandissa. Pelissä ja sen jälkeen puhutti taas Maradonan "Jumalan käsi" -maali (linkki), jonka tuomari hyväksyi englantilaisten purnaamisesta huolimatta maaliksi. 

Uran loppua kohden Maradonan ongelmat, joita aiheuttaa juhliminen, naiset, huumeet, lääkkeet, kivut, pettävät ystävät ja pettävä mielenterveys, tipauttavat Maradonan huipulta. Koko kuvio romahtaa vuoden 1994 MM-kisoissa, joissa Maradona jää kiinni doping-testeissä ja lähetetään kotiin. 

Kirjassa tapahtuu paljon asioita, Barcelona ja Napoli tulevat eläviksi maailmoiksi. Kirjaa oli kiinnostava lukea juuri kaiken taustatiedon takia, mikä saattaa tehdä kirjasta sekavan, varsinkin jos ei jaksa keskittyä kaikkeen ylimääräiseen tietoon. Minusta kirja ei ollut sekava, ehkä pääsin eläytymään siihen niin hyvin käynnissä olevien MM-kisojen takia. Alkuviikosta seurasin vielä Hesa Cupiakin, jossa tulevaisuuden maradonat iskivät maaleja. 

Kirjaa lukiessani jäin pohtimaan sitä, että minkälainen tulkinta Burnsin kirja on. Maradonan sekavassa maailmassa oli paljon toimijoita, joilla kaikilla tuntui olevan monimutkaisia intressejä: kenen näkökulmista tämä kirja rakentui? Joka tapauksessa, helppoa Maradonan tai tähden elämä ei tunnu olevan, onneksi junnuilla Helsingin kentillä ei ole vielä tietoa jalkapallotähtien todellisesta maailmasta, vaan he saavat potkia pelkästä ilosta.

Kirjasta muualla: Kirjavinkit, Kirjakaapin kummitus. 

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste, Argentiina. 


Jimmy Burns: Maradona - Maailman paras jalkapalloilija?
2014, Minerva
Maradona - The Hand of God, 1996, 2010
suomentanut Juuso Arvassalo ja Katri Tenhola
347 sivua

Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö

Melinda Nadj Abonjin Kyyhkysten lähtö (2013, Lurra Editions) -kirjaa luin jo aiemmin, mutta se jäi harmittavasti kesken ja halusin ehdottomasti palata Kocsisin perheen pariin. Kirjallisuutta fudis-maista -lukuhaaste vei minut etsimään kirjoja entisen Jugoslavian maista ja ajattelin, että saisin Kyyhkysten lähdön haasteeseen mukaan. 

Kirja kuitenkin kertoo unkarilaisesta perheestä, joka asui Pohjois-Serbiassa Vojvodinassa ja muutti jo ennen Jugoslavian sotaa Sveitsiin. Myös kirjailija itse on muuttanut Sveitsiin Jugoslaviasta 5-vuotiaana. Eurooppalaista kirjallisuutta lukiessani olen huomannut sen, että kirjan tai kirjailijan paikantaminen johonkin tiettyyn maahan ei aina toimi: moni kirjailija on muuttanut toiseen maahan, on monikulttuurinen taustaltaan tai sijoittaa kirjansa aivan toiseen maahan kuin missä elää tai on elänyt. Ehkä täällä Euroopan perukoilla me suomalaiset pidämme enemmän kiinni valtioiden rajoista ja ajattelemme, että erityisesti kansallisuus määrittää ihmisen elämää. Ehkä näin onkin, sillä monessa kirjassa mietitään omaa identiteettiä - mutta identiteetti, etninen tai muu, ei aina ole niin selvä kuin meillä täällä Suomessa. No, kuitenkin tässä haasteessa luen loppuun kirjoja maittain; tästä eteenpäin siirtyneen lukemaan enemmän aihealueittain, jos joitakin haasteita keksin seurata. 

Melinda Nadj Abonji on siis unkarilais-sveitsiläinen kirjailija, näin hänen taustansa esittää mm. wikipedia. Hän syntyi Pohjois-Serbiassa, silloisessa Jugoslaviassa Vojvodinan alueella, jossa on suuri unkarilaisvähemmistö, alue kuului ennen I maailmansotaa Itävalta-Unkariin. Kun kirjailija oli 5-vuotias (1973), hänen perheensä muutti Sveitsiin, koska he olivat vähemmistön asemassa kotimaassaan. Kyyhkysten lähtö -kirja on ainakin paikoin omaelämäkerrallista, sillä kirjassa on perhe, joka muuttaa unkarilaiskylästä Sveitsiin. Perheessä on vanhemmat ja kaksi tytärtä, joista Ildikon näkökulmasta maailmaa tarkastellaan. 

Ildiko on elänyt ja rakentanut elämänsä Sveitsissä jo kauan aikaa. Entinen elämä herää eloon, kun perhe lähtee matkalle kotikaupunkiinsa. Samalla Ildiko alkaa miettiä, kuka ja mikä hän on oikeastaan on. 

Isoäidin vaimea hyräily, sammakoiden öinen kurnutus, siat niiden killittäessä tihrusilmillään, kanan kiihtynyt kaakatus ennen teurastusta, illakot ja aprikoosiruusut, ronskit kiroukset, armoton kesäaurinko ja sen lisäksi haudutetun sipulin haju, minun topakka Móric-setäni, joka nousee yhtäkkiä ylös ja tanssii. Lapsuuteni ilmapiiri. 

Niin minä vastaan pitkän harkinnan jälkeen, kun eräs ystäväni vuosia myöhemmin kysyi, mitä kotimaa minulle merkitsee, ja montaa oleellista asiaa en sillä hetkellä edes muistanut. 

Miten lapsuuden aikainen elämä liittyy siihen elämään, joka nyt on? Ildikon vanhemmat osasivat yhden saksankielisen sanan muuttaessaan Sveitsiin. Se sana oli työ, ja sen sanan mukaa vanhemmat ovat eläneet: pesulatyöntekijöistä he ovat kohonneet kahvilan omistajiksi. Jokaisen päivän he ovat tehneet työtä, jotta heidän kaksi tytärtään saisi paremman elämän. Ihmiset ovat hyväksyneet perheen sveitsiläiseen kylään ja Sveitsin kansalaisiksi. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun Jugoslavian sota puhkeaa ja ihmisiä tulee koko ajan enemmän ja enemmän maahan? Kaikki sveitsiläiset eivät ole asiasta innoissaan, ja toisaalta Kovicsin perhe joutuu miettimään joka päivä, mitä tapahtuu entisessä kotimaassa, miten sukulaiset pärjäävät?

Samaan aikaan Idliko kasvaa nuoreksi naiseksi, ja hän alkaa miettiä tulevaisuuttaan, ja väistämättä myös rakastuu. Sellaiseen mieheen, johon ei pitäisi, koska hän on serbi. Jugoslavian sota tuo miehen pakolaisena Sveitsiin ja perheen menneisyys vaikuttaa siihen, että vanhempien on vaikea sulattaa asiaa. 

Siis vaikeaa sinun isällesi, vaikeaa tai mahdotonta, minä vastaan (ja me olemme pähkäilleet jo monet kerrat, miten voisimme löytää sen neulan heinäsuovasta, sen ihanteellisen miehen, jota isämme toivovat tyttärilleen, kaikkein viimeiseksi serbin eikä takuulla venäläistä, mutta ei myöskään sveitsiläistä, ihanteellinen mies on unkarilainen, kaikkein paras olisi vajdasági magyar, Vojvodinan unkarilainen, jolle ei tarvitse ensin selittää historiaa, joka tietää mitä merkitsee kuulua vähemmistöön, ja koska hän sen tietää, hän onkin muuttanut muuttanut pois maasta Sveitsiin, hänellä on kunnon ammatti, siis ei mitään puhumis- tai maalaamis- tai musiikkihommia; sitä paitsi hänellä on karvaa myös ylähuulen päällä ja lyhyet hiukset, hän on aina ensimmäisenä kaivamassa lompakkoa vaivihkaa esiin, hän ei anna naisen ikinä maksaa ja syö mielellään tuhtia, miehistä ruokaa, siis täysi vastakohta  - - 

Kirjassa ei ole kovin paljon juonellisia tapahtumia, vaan siinä pohditaan elämää ja asioita pitkään. Muistot, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat pitkiksi virkkeiksi, joissa on paljon sivulauseita. Se, mitä oikeastaan tapahtuu, kietoutuu Ildikon kautta sanottuun, kuultuun, keskusteltuun ja nimenomaan ajateltuun. Koska ajattelu on monessa eri ajassa ja asiassa polveilevaa, vaatii kirjan lukeminen keskittymistä, mikä kuitenkin palkitaan. Kirja oli hieno, kaunis ja koskettava tarina nuoreksi naiseksi kasvamisesta ja menneisyytensä elämisestä ja hyväksymisestä.

Suosittelen sellaiselle lukijalle, jolla ei ole kiire ja joka haluaa ymmärtää entisen Jugoslavian ja nykyisen Euroopan elämää. Välillä kannattaa lukea muutakin kuin englantilaista, saksalaista tai ranskalaista kirjallisuutta. 

Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö 
2013, Lurra Editions
Tauben fliegen auf 2010
suomentanut Raija Nylander
276 sivua


Kirjaa ovat lukeneet myös Anneli ja Ulla. 

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste, maa Sveitsi.

Elizabeth Kay: Rajalla

Kylläpä onkin tuottanut tuskaa ja päänvaivaa löytää kirjallisuutta Etelä-Amerikasta, sama koskee myös Väli/Keski-Amerikkaa. Piskuinen Costa Rica pääsi jalkapallon MM-kisoihin Brasiliaan, jossa yllätti kaikki, koska ennakolta juuri Costa Rican piti tippua tiukasta alkulohkosta. Miten sitten kävikään? Costa Rica meni kirkkaasti jatkoon ja haastoi itsensä Hollannin puolivälierissä. Costa Ricassa muuten on asukkaita pikkuisen päälle 4 miljoonaa, joten eipä enää voi laittaa Suomen huonoa menestystä jalkapallossa vähäisen asukasmäärän syyksi; kyllä niissä pienemmissäkin maissa riittää pelaajia. Sama muuten koskee Brasilian naapurimaata Uruguayta: maassa asuu päälle 3 miljoonaa asukasta ja maajoukkue on jaliksen MM-kisoissa aina.

No, en halunnut jättää Costa Ricaa lukematta, mutta kirjan, joka jotenkin liittyisi maahan, löytäminen oli enemmän kuin vaikeaa. Päätin tyytyä sitten Elizabeth Kayn Rajalla (2004, WSOY) -teokseen, jonka helmet-haku löysi minulle. Kirjan takakannessakin lupailtiin, että tässä kirjassa mennään Costa Rican vuoristoon. Kirja on kuitenkin fantasia-kirja, jossa Costa Rican viidakosta siirrytään nopeasti rinnkkaismaailmaan. No, otan tämän kirjan sen kannalta, että haasteet tuovat luettavaksi aina sellaisiakin kirjoja, joita en muuten lukisi. 

Rajalla on siis nuorten fantasia-kirja, jossa päähenkilönä on Felix, nuori englantilainen poika, jolla on parantumaton sydänvika. Vanhemmat toteuttavat Felixin suuren unelman päästä Costa Ricaan, mutta viidakossa Felix pyörtyy ja katoaa vanhemmiltaan. Vanhemmat eivät löydä Felixiä, mutta Felix jatkaa matkaansa toisessa maailmassa, jossa mm. saa parhaan ystävän, jonka kanssa lähtee etsimään parannuskeinoja (taikoja, yrttejä), jotka parantaisivat hänet. Yhdessä kyntelitytön ja vaskon (aarnikotkan) kanssa Felix kohtaa lisää mielikuvitusolentoja kuten haurassarvisia, tulenhönkijöitä jne. Felix ihmettelee maailmaa, samoin kuin toisen maailman tyypit pitävät ihmisiä mielikuvituksen tuotteina - molemmat ovat yhtä ihmeissään siitä, mitä kokevat. Kirjan juonena on löytää rohto, joka pelastaisi Felixin, mutta myös pysäyttää väärien lääkkeiden kauppaaminen, jota rinnakkaismaailmassa harrastetaan. 

Costa Rica tässä kirjassa kohdataan vain kirjan alussa ja lopussa, ja kerran keskikohdassa, kun Felixin vanhemmat alkavat luopua toivosta löytää poikansa. Kirjassa kuitenkin seikkaillaan vuorten ja metsien maisemissa, jotka on helppo mieltää Costa Rican luonnoksi. Kirjassa oudot eläimet kasvavat hieman vieläkin oudommiksi. 

Niin, tuumi Felix, minä jaksan paremmin kun en ajattele koko asiaa. Ja Costa Ricassa kaikki on ollut mahtavaa - tulivuoret, mangrovemetsät, liskot, papukaijat. En halua palata kotiin. 

Vaikka en oppinut Costa Ricasta tämän kirjan perusteella oikeastaan mitään, luin kirjan, jossa oli  käsitelty kiinnostavia asioita (sairaus, ystävyys) tyyliin, joka kiinnostaa nuoria. Kirja oli nopealukuinen, eikä jäänyt jankkaamaan, kuten jotkut fantasiakirjat jäävät. Tässä ei myöskään ollut pahoja taisteluja, vaan taistelut käytiin sanan voimalla - kirja voisi sopia siis varsin nuorelle lukijalle. Oma kokemukseni fantasia-kirjoista on hieman suppea, lähinnä olen tutustunut David Eddingsin -teoksiin, jotka pelastin kirjastosta (jospa vaikka nuo kirjat lukisi uudelleen näin vanhemmalla iällä?) ja Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin -kirjoihin. Luetaankohan noita edellisiä vielä? Olen itse nimittäin tutustunut kirjoihin silloin, kun ne on suomennettu. 

Löysin kirjasta muuten 8. luokkalaisen kirjoittaman esitelmän (täällä). Lukija vaikuttaa pitäneen kirjasta. 

Elizabeth Kayn kotisivut, joilta löytyy tietoa hänen muista kirjoistaan.

Elizabeth Kay: Rajalla

2004, WSOY

The Divide 2003

suomentanut Tiina Ohinmaa

kuvittanut Ted Dewan (kirjassa on aika ajoin pieniä piirroksia kuvituksena)

Kirjallisuutta futis-maista -haaste, Costa Rica. 

Roberto Bolaño: Jääkenttä

Roberto Bolañon Jääkenttä (2012/1993, Sammakko) tuli pelastamaan "Kirjallisuutta futis-maista" -lukuhaastettani, sillä muutama maa on vielä lukematta, ja Bolañon valitsin edustamaan Espanjaa, vaikka Bolaño onkin chileläis-espanjalainen kirjailija, mutta kirja vaikutti sopivalta pienen sivumääränsä vuoksi. Joskus luetut kirjat asettuvat arvaamattomaan jatkumoon: päätin juuri Auli Leskisen kirjoittaman Chilen Pinochet-vuosista ja vainoista kertovan kirjan, Bolañon kirjaa aloittaessani en vielä tiennyt, että kirjailija on lähtenyt maasta Pinochetia karkuun. Bolaño päätyi Espanjaan, Barcelonan läheiseen kaupunkiin, jossa asui kuolemaansa saakka, vuoteen 2003. Lukuhaasteessani hän siis edustaa Espanjaa. 

Jääkenttä on kummallinen teos, sillä sitä lukiessa vasta loppuvaiheessa selviää, että on lukemassa dekkaria. Kirja on myös siitä kummallinen teos, että vaikka se on todella lyhyt (173 sivua), lukiessa tuntui, että kirja on todella pitkä. Helppo kirja tämä ei ole. 

Kirjassa kuvataan Barcelonan lähellä sijaitsevan, Z:ksi kirjassa nimetyn, kaupungin elämää kolmesta eri näkökulmasta. Remo Morán on muuttanut Espanjaan Meksikosta ja rakentanut yrittäjyyttä pienestä hedelmäkaupasta alkaen. Gaspar Heredia on muuttanut myös Etelä-Amerikasta Espanjaan ja Remo tarjoaa hänelle töitä. Enric Rosquelles on paikallinen poliitikko. Kaikki miehet liittyvät kauniiseen naiseen, Nuria Martiniin, joka on pudonnut Espanjan taitoluistelun maajoukkueesta. Hän haluaa siihen takaisin, ja harjoittelee jäällä (jääkenttä) tavoitteenaan päästä joukkueeseen takaisin. 

Teoksen tarina etenee näennäisen leppoisasti, kun miehet pohtivat kirjallisuutta tai  rakkauden määritelmiä. Murha ja sen selviäminen ei ole tässä kirjassa lainkaan tärkeää, tärkeämpää on elämän tärkeiden asioiden pohdinta. 

Pidin kirjasta ja sen omituisuudesta. Aion palata Bolañon kirjoihin vielä jossain vaiheessa, sillä hän on kiinnostavan eriskummallinen kirjoittaja. Tai oli, Bolaño kuoli vuonna 2003. Aika moni eteläamerikkalainen kirjailija, jonka teoksia on suomennettu, on kuollut, moni äskettäin, kirjojakin on suomennettu muutaman kymmenen vuoden viiveellä: Bolañon teos on kirjoitettu alun perin jo vuonna 1993. Olisi kiinnostavaa päästä lukemaan uudempaa eteläamerikkalaista kirjallisuutta. Tai ehkä pitää opiskella enemmän espanjaa, että kirjoihin pääsisi käsiksi, sillä hirveän paljon eteläamerikkalaista tai espanjankielistä kirjallisuutta ei suomenneta. 

Roberto Bolaño: Jääkenttä 

2013, Sammakko

La bista de hielo, 1993

suomentanut Einari Aaltonen

Kirjallisuutta futis-maista -haaste: Espanja.

Muita kirjan lukeneita: Leena Lumi ja Tarukirja. 

Auli Leskinen: Petojen aika

Auli Leskisen Petojen aika (2013, WSOY) muistui mieleeni, kun yritin saada luetuksi viimeisiä MM-fudismaita. Leskinen on Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tohtori, väitöskirjassaan hän on käsitellyt Chilen sotilasdiktatuurin ajan kirjallisuutta. Sama aihe, Pinochetin aika, on myös Petojen aika -teoksen aihe. 

Pinochetin sotilasvallankaappausaikaa tarkastellaan kirjassa kolmesta näkökulmasta: Michel lähtee sotilaaksi ja kirjoittaa kirjeitä tyttöystävälleen Cristinalle. Cristina kokee vallankumouksen nahoissaan - se, että hänen isänsä on ammattiliiton aktivisti ja maan entisen presidentin kannattaja, saa Pinochetin kätyrit hänenkin kimppuunsa. Cristina toimii myös vasemmistolaisessa vastarintaliikkeessä, eikä voi välttyä vankilatuomiolta, jonka aikana häntä kidutetaan ja raiskataan. 

Jo aamulla rikin maku tuntui suussa ja päivä oli oudon levoton. Kauppiaat huusivat kadulla, joku potkaisi koiraa. Köyhyyden levittämä rosvous ei herättänyt satamassa yhtä paljon epäluuloa kuin se mitä kuulin kerrottavan. Kaikki alkoi pahasta hajusta. Kutsuimme sitä rikki-ilmiöksi. 

Löyhkä oli vain yksi puoli oudosta ilmiöstä joka liittyi veteen. Merenrannan kiville oli alkanut ilmestyä kuolleita kaloja, jopa kuollut merileijona. Kaupungin hanoista virtaavan veden väri muuttui virtsan väriseksi. 

Pian alettiin puhua että ei se keltaista ollut, vaan punaista. Muistin miten Santiagossa naapurit puhuivat että kaupungin halki virtaava Mapocho oli imenyt verta. Sinne oli heitetty ruumiita. - - Oliko isä siellä? Ajatus piinasi, se ei jättänyt rauhaan. 

Karmeuksia tapahtuu, kun epäsopivia henkilöitä pistetään vankiloihin, kidutetaan ja tapetaan. Cristinan veli Ramón lähtee pakolaiseksi Suomeen, mikä oli jonkin verran harvinaista, sillä ainakin wikipedia tietää, että Suomeen tuli Chilestä vain 182 pakolaista. Ramón ei pidä Suomesta, vaan ikävöi kotimaahansa ja myös Chileen jääneet henkilöt ikävöivät aikoja, jotka Pinochet vei heiltä. 

Kirjan tarina alkaa vuodesta 1973, jolloin Pinochet nousi valtaan, ja näyttää, miten kokonaisen sukupolven elämä viedään. Cristinan, jolla on enää kaksi asiaa elämässään: odotus siitä, että hän kuulisi vielä Michelistä tai isästään, elämä katoaa kuin savuna ilmaan. Michelin kirjeiden tulo nimittäin loppuu, mutta Cristina uskoo, että hän vielä jonain päivänä näkee Michelin. Toinen asia on se, että hän haluaisi saada varmistuksen isästään: onko isä kuollut vai vankilassa? Cristina elää, mutta vain puoliksi: hänet on pakotettu elämään Etelä-Chilessä ja odottaessaan kahta elämänsä miestään Cristinan elämä lipuu ohi. Yhtäkkiä on vuosi 1990 ja Cristina sen ikäinen, ettei hän enää tule menemään naimisiin, eikä saamaan omaa elämää. 

Lukiessa tuli hirvittävän surullinen olo: niin monta elämää Chilessäkin hukattu jonkun hullun vallanhimon vuoksi. Mikä on se voima, joka ajaa ihmiset tavoittelemaan omaa valtaa niin voimakkaasti, että muutama tuhat kuollutta ei merkitse mitään. En päässyt aivan samanlaiseen tilaan kirjaa lukiessani kuin Sara, joten kannattaa käydä lukemassa hänen blogistaan enemmän lukufiiliksiä; taisin turtua hieman samoin kuin Maria; 

Auli Leskinen: Petojen aika

2013, WSOY

331 sivua

Kirjallisuutta futis-maista: Chile. Kirjan tapahtumista etäännyttää ainakin tämä video, jonka löysin tutkaillessani maata ja futis-maailmaan pääsee taas tästä linkistä - selostajan huudosta voi päätellä, että siinä tehtiin maali...