MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 31. toukokuuta 2016

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoen Jonain keväänä herään (2016, Atena) -teoksen lukemista emmin, mutta onneksi en liian kauan, sillä kirja oli parasta kotimaista, jota olen pitkään aikaan lukenut. Kirjan aihe, masennus, ei juuri etukäteen houkutellut, mutta koska kirja oli lukupinon päällimmäisenä, päätin antaa sille mahdollisuuden. 




Kerttu on suomalainen pärjääjä. Hän on keski-ikäinen, hänellä on aviomies ja lapsia, talo ja keskiluokkainen työ. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta ei kuitenkaan ole. Marraskuun hämärissä tapahtuu jotain, joka saa Kertun elämän romahtamaan. Lisäksi mikään ei tunnu olevan puitteista huolimatta niin kuin pitäisi. Tai ei ainakaan täydellistä. 

Mutta niinhän minä olin ajatellut. Kironnut mielessäni kaikkea, mikä ei mahtunut kuvitellun elämäntapablogin etusivulle. Ja mitä enemmän arki nilkutti, sitä enemmän huusin, karjuin, paiskoin eteisen tavaraläjiä. Keräsin sillä tavalla viimeiset voimani käydä päin epätäydellisyyttä. 

Kerttu lähtee sairauslomalle töistä ja pääsee juttusille psykologin kanssa, ja vihdoin hän pääsee kertomaan kaiken, mikä hänen mieltään painaa. 

Teoksessa parasta on se, että talven jälkeen saapuu kevät. Pitkän mustan jakson jälkeen paistaa aurinko. 

Minun teki mieli ajaa moottoritielle, ajaa lujaa ja huudattaa radiota, laulaa mukana. Pitkästä aikaa halusin laulaa mukana. 

Pidin Rauanjoen tyylistä, eri tunneskaalat oli saatu kirjan tekstiin kirjoitettua niin, että halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä menneisyydessä oli tapahtunut. Tarina ei tuntunut teennäiseltä, vaan kaikki oli tässä kirjassa jotenkin niin totta. Lopuksi voi sanoa, että todellakin, onpa ihanaa, että lopussa on kevät. 



Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
2016, Atena
249 sivua

Judith Uyterlinde: Rakkaustesti



Halusin lukea hollantilaista kirjallisuutta, koska matkasin muutaman päivän reissulle Amsterdamiin. Koska Herman Koch ja Renate Dorrestein on luettu, oli melkoisen nihkeää löytää mitään uutta luettavaa maasta. Aiemmin olen kirjoittanut Tulppaanikuume ja -murhat teoksista, jotka molemmat on kirjoittanut brittikirjailija. Löysin kuitenkin, kun tarpeeksi etsin, Judith Uyterlinden Rakkaustesti (2005, Like) -teoksen, jossa liikutaan Amsterdamissa. 




Rakkaustesti kertoo nimensä mukaisesti rakkaudesta, kun Judith ja Paul löytävät toisensa. 

Polkupyöriemme ohjaustangot olivat jo takertuneet kiinni toisiinsa, vaikka itse emme olleet vielä edes suudelleet. Meidät oli pitänyt häätää hienovaraisesti ulos pubista sulkemisajan jälkeen. Nyt ulkona irrottelimme jotakuinkin kömpelösti pyöriämme toisistaan



Parisuhteen pistää testiin se, että elämä aluksi etenee odotetunlaisesti: mennään naimisiin, hankitaan talo - kaikki ei menekään tämän jälkeen niin kuin pitäisi. Pariskunta haluaa lapsen, mutta ensimmäinen raskaus menee kesken, seuraava menee pieleen muuten. Koko ajan ympärillä saadaan vauvoja, ja jokainen kerta kirpaisee Judithia, joka ei millään saa vauvaa. 

Kirja kertoo lapsettomuudesta ja siitä, miltä tuntuu, kun lasta ei vain kuulu. Kirja on suorasanainen, mutta kuitenkin kaiken pessimismin ja huonojen tapahtumien jälkeen positiivinen vireeltään. Kirja on myös henkilökohtainen, teoksen kansiliepeessä Judith Uyterlinden kerrotaan nykyisin olevan kahden adotiolapsen äiti. 



Amsterdam sinnittelee kerronnan taustalla, ihastuttavaa kirjassa on se, miten normaalipäivässä ihmiset liikkuvat pyörillä. Pyörillä kruisailu jäikin Amsterdamista mieleen päällimmäisenä, Damin aukiolla oli ruuhkaa heti aamusta ja Museokorttelin, Rijksmuseumin aukion ja Vondelparkin tienoilla taas rauhallisempaa, kun vain muisti varoa polkupyöriä. Amsterdam vaikutti iloiselta ja elävältä paikalta, samalla reissulla käytyyn Saksaan verattuna enemmän ulkomailta. Ihana paikka, ja niin kovin lähellä! Suosittelen! 



Judith Uyterlinde: Rakkaustesti
2005, Like
Eisprong. Een verhaal over liefde en het verlangen naar en kind 2001
suomentanut Sanna van Leeuwen
159 sivua



perjantai 27. toukokuuta 2016

Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat

Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat
2012, Bazar
Het tulpenvirus, 2012
suomentanut Sanna van Leeuwen
332 sivua



Hermansin Tulppaanimurhat (2012, Bazar) löytyi Amsterdam-aiheiseksi kirjaksi, jonka lukemisen aloitin paluumatkalla Hollannista kotiin. Teos tuo aiemmin lukemani Tulppaanikuumeen tavoin lukijalle eteen 1600-luvun Amsterdamin ja kaupunkia ravistelleen tulppaanikuumeen, sillä 1637 tapahtunut murha Amsterdamissa on yksi osa kirjan juonta.


Nykypäivässä eletään Lontoossa, jossa hollantilaislähtöinen Alec Schoeller löytää setänsä Frankin pahoinpideltynä. Frank kuolee saamiinsa vammoihin, mutta antaa Alecille tulppaaniaiheisen kirjan. Alec alkaa tutkia kirjan sisältöä saadakseen selville, mitä Frank halusi hänelle kertoa. Ystävineen, jotka ovat myös hollantilaissukuisia, Alec matkustaa Amsterdamiin selvittääkseen, mitä kätkeytyy kirjan ja tulppaanien taakse.
Vihjeet vievät Alecin 1600-luvun tapahtumiin, ja tulppaaninsipulien huutokauppaan, joka aiheutti kriisin tulppaanimarkkinoilla. Harvinaisia sipuleita myytiin ylihintaan, ja tulppaanit menettivät lopulta arvonsa, ihmiset rahansa. Kuitenkin, ehkä kaikkein arvokkain tulppaani jäi piiloon.

Kirjan juoni ei ollut kovinkaan kummoinen, kirja kuitenkin oli nopealukuinen ja Amsterdamin kanaviin pääsi kunnon takaa-ajoon. Kirjan on lukenut myös Kaisa Reetta T


torstai 26. toukokuuta 2016

Saksalainen kirjallisuus - osa 1



Nyt täytyy sanoa, että joko minulle osui aivan vääränlaiset kirjat, tai sitten saksalaisessa kirjallisuudessa on jotain vikaa. Minulla meni monta päivää, että tein aivan mitä muuta tahansa kuin luin kirjoja, kun aloitin ensin Ralf Rothmannin Kuolema keväällä (2016, Atena) ja Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisisssa (2016, Bazar) -teokset. Ei ole pitkään aikaan ollut näin vaikeaa saada kirjoja etenemään loppua kohden. 

Aloitin Pienen kirjapuodin innoissani, sillä kaipasin kepeää luettavaa ja olin innoissani, että voin pitkän kotimaisputken jälkeen lukea taas jotain eurooppalaista.... Teos alkoikin aivan kiinnostavasti: on Seineä, siinä kelluvaa kirjakauppaa ja ihanainen Jean Perdu, joka omista sydänsuruistaan huolimatta etsii asiakkailleen täsmäkirjallisuutta: sellaista, mitä kukin tarvitsee. No, nyt ei mennyt Jeanin tarjonnat oikein, sillä vaikka kirjassa oli kissojakin, lukumatka oli yhtä pitkä kuin ranskalaiset joet, eikä tämä osunut minulle täsmäkirjaksi.

Jean Perdu kaipaa rakastettuaan, ja lähtee matkalle läpi Ranskan tehdäkseen rauhan asian kanssa. Onhan hän jo keski-ikäinen, ja elämässä ehtisi vielä rakastua uudelleen. Varsinkin kun naapuriin muuttaa eräs Catherine. Ensin on kuitenkin tehtävä matka kohti Etelä-Ranskaa. Parasta kirjassa on, että siinä on lainauksia muista kirjoista, joiden pariin tekeekin mieli lähteä lukiessa. En esimeriksi saanut koskaan luettua Siilin eleganssia, ja veikkaan, että George on yrittänyt saada jotain samanalaista henkeä tähän kirjaansa. Ehkä se alkuperäinen olisi vetänyt paremmin? Jokimatkallaan Perdu tapaa erilaisia henkilöitä, joilla on kerrottavanaan ja elettävänään romansseja. Ranskan maisemien kuvailu viehätti tässä kirjassa jonkin verran, mutta henkilöhahmot eivät kovinkaan paljon. 

Kirjasta ei hirveästi nauttinut myöskään Lumiomena

Aloitin myös Kuolema keväällä -teoksen, koska jotenkin kuvittelin kirjan olevan dekkari. Joskus kannattaisi tutustua etukäteen kirjaan paremmin, sillä Rothmann kertoo toisen maailmansodan ajasta. Ja koska ollaan Saksassa, sodassa ei ole mitään mukavaa. Eletään onneksi jo sodan loppuvaiheita, joten tarina ei ole kovin pitkä. Kaksi 17-vuotiasta poikaa, jotka ovat maatöissä, viedään sotaan. Näitä poikia ei juuri ole innostanut Hitlerin iskulauseet, sillä nuoria kiinnostaa paljon enemmän kylän tytöt. Nopean koulutuksen jälkeen pojat, Walter ja Fiete kuitenkin oppivat, miten käyttäytyä saksalaisessa armeijassa. Tästä eteenpäin kirjan teemana onkin sitten vain selviytyminen. 

Kun upseerit sikailevat ja vahtivat alaisiaan, voi vain yrittää olla huomaamaton. Autonkuljettajaksi pääsevä Walter ei joudu ampumaan muita, ja pääsee etsimään kadonnutta isäänsäkin. Walter huomaa, että itse säilyy elossa, kun tekee sen, mitä ylemmät käskevät. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottu tarina on ehkä juuri kerrontatapansa takia kovin tyly. Sodassa ei ole mitään kaunista, se tulee kirjan sivuilta selväksi. Kiinnostavaa tässä teoksessa oli se, että en ole lukenut kirjaa tai kuullut sodasta saksalaisen rintaman näkökulmasta. 

Kirjasta lisää mm. Leena Lumi.  

Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 37: Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan.

Ralf Rothmaan: Kuolema keväällä
2016, Atena
Im Frühling sterben, 2015
suomentanut Raija Nylander
206 sivua

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
2016, Bazar
Das Lavendelzimmer, 2013
suomentanut Veera Kaski
351 sivua

Stefan Moster: Suurlähettilään vaimo
2016, Siltala
Die Frau des Botschafters, 2013
suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
316 sivua

Stefan Mosterin Suurlähettilään vaimo (2016, Siltala) oli viimeinen uutuus saksalaista kirjallisuutta, jota yritin lukea - ja luinkin. Teoksessa kuvataan suomalaista talvea ja kylmyyttä, ei siis aivan ajankohtaan sopiva kirja, sillä talvella ja jäällä on merkittävä osuus tämän kirjan kokonaisuudesta. Ehkä juuri väärän lukuajankohdan takia kirjan viehätyksestä osa meni ohi. 

Saksan suurlähettilään vaimo Oda, huomaa kotirantansa laiturilta kalan, jonka joku satunnainen ohikulkija on tuonut. Kalastaja haluaa tutustua naiseen, ja myös Oda tuntee vetovoimaa Klausia kohtaan. Pakollisten illallis- ja kulttuuritapahtumien ohella Odalla nimittäin on paljon aikaa. Odan ja tämän miehen poika, Felix, on hoitokodissa Saksassa, ja Oda sekä kaipaa poikaansa että tuntee huonoa omatuntoa, että jätti vammaisena syntyneen poikansa Saksaan.

Oda ymmärtää, ettei pojalle ole liiemmin elinaikaa jäljellä, ja hän haluaa näyttää sokeutuvalle pojalleen jotain maailmasta, joka on saanut Odan mykäksi. Se jokin on kaukana pohjoisessa, Suomessa.

Klaus puolestaan miettii omia sukujuuriaan, saksalaista isäänsä, ja maata, joka on osa häntä, mutta jossa hän ei ole koskaan käynyt.

Kirja oli kiinnostava lukea, olen halunnut tutustua Mosterin teoksiin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Lukukokemus oli miellyttävä, en kuitenkaan ihan hirveän paljon ihastunut, ehkä tammikuussa tilanne olisi ollut toinen.

Tällainen pieni tutkimusretki tuli tehtyä nykysaksalaiseen kirjallisuuteen. Seuraavaksi jotain muuta. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Deborah Moggach: Tulppaanikuume


Deborah Moggachin Tulppaanikuume (2000, WSOY) tuli luettavakseni hieman yllättäen, nimittäin kirjaston kierrätyshyllystä. Toki etsinkin Hollantiin sijoittuvia kirjoja, joita oli hieman hankalaa ja haasteellista löytää, joten olin iloinen, että tällainen kirja osui silmiini. 

Tulppaanikuumeen tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle, jolloin Amsterdamissa eletään taiteen kultakautta ja myös tulppaanikuumetta: sijoittajat hullaantuvat tulppaaneista ja yrittävät löytää ja myydä harvinaisuuksia, joiden avulla pistää rahoiksi. 

Kirjan päähenkilöinä on kaksi naista: Sophia, varakkaan kauppiaan nuori vaimo ja Sophian palvelustyttö Maria. Molemmilla naisilla on riehakas rakkauselämä, sillä Maria tapailee kalakauppiasta - ja perhe joutuu syömään kyllästymiseen asti kalaa. Marian heila Willem haaveilee rikkauksista, tai vähintään omasta pienestä puodista ja toimeentulosta, jolla voisi elättää Marian ja tulevan perheensä. 

Sophia elää tylsässä suhteessa itseään vanhemman miehen kanssa, joka haaveilee saavansa jälkikasvua; Sophia ei kuitenkaan tunnu tulevan raskaaksi. Maria taas haaveilee Jan van Loosista, joka saapuu hänen kotiinsa ikuistaakseen pariskunnan jälkipolville maalauksen muodossa. 

Jokaisella on haaveensa ja unelmansa, ja kirjassa onkin melkoisen monimutkainen juoni, kun kaikki haluavat toteuttaa unelmansa keinoja kaihtamatta. Kaikki eivät tässä pelissä voita, mutta voittajat selviävät ennen pitkää. 

Kirja oli kiehtova ajankuvaus, jossa Amsterdamin kadut ja kanaalit saavat elämänsä: eriarvoisuus valtaa kadut, juopot ja hämärämiehet yöt ja kuolleet koirat ja ihmiset kanaalit. Eihän tässä kirjassa kaikki aivan kaunista ole, mutta 1600-luku on helppo kuvitella sivuilta.

Maalausten malleina olevat henkilöt saavat myös kiehtovasti elämän ja tauluja voikin katsella hieman eri näkökulmasta: 

Vuosisatoja myöhemmin Sophian kuva roikkuu Rijksmuseumissa. Oppineet kiistelevät siitä kuka hän on. Onko hän Venus? Onko hän Delila? Hänen asemastaan van Loosin teosten joukossa julkaistaan tutkielmia. Tavalliset ihmiset aprikoivat: Kuka hän on? Van Loosin rakastajatarko? Vai malli? Tuskin malli, sillä nainen katselee taulusta aidon rakastuneesti. 
Hänellä ei ole nimeä. Hän on vain Nainen vuoteella. Sillä sehän hän on. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli kiinnostava luettava, positivinen yllätys, sillä en ehtinyt odottaa kirjalta mitään. Oli viehättävää kävellä Amsterdamissa, ja täytyy lähteä katsomaan, löytyvätkö teoksen paikat vielä nykyisestä kaupungista. 

Kirjaa on lukenut mm. Sara

Deborah Moggach: Tulppaanikuume
2000, WSOY
Tulip Fever, 1999
suomentanut Irmeli Ruuska 
296 sivua

Kirja sopii myös kesälukuhaasteeseeni, kirjan nimenä kun on Tulppaanikuume. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ian McEwan: Amsterdam


Lentolipuissa suuntana Amsterdam, minkä innoittama etsin käsiini Amsterdam-aiheisia kirjoja. Tällaisena sattui eräältä vinkkilistalta silmiini Ian McEwanin Amsterdam (2000, Otava), jota aloinkin lukea heti, sillä McEwan kuuluu kirjailijoihin, jotka kiinnostavat ehdottomasti. 

Amsterdam ei varsinaisesti kerro nimensä mukaisesta kaupungista, koko kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran kirjassa vasta sivun 100 jälkeen, mutta tarinan viimeinen näytös tapahtuu Amsterdamissa, joten kärsivällinen lukija löytää kyllä kaupungin tämän kirjan sivuilta.

"Hollantilaiset ja heidän järkevät lakinsa."
"Niinpä niin", sanoi Garmony. "Kun järkevyydestä on kyse, heillä on taipumus suorastaan liioitella."

Kirjassa on monta henkilöä, tärkeimmiksi nousevat Clive Linley, säveltäjä ja Vernon Halliday, päivälehden päätoimittaja. He tapaavat toisensa jälleen Mollyn, vauhdikkaan naisen, hautajaisissa. Molemmat miehet, kuten liuta tarinan muitakin miehiä, oli Mollyn entisiä rakastajia. 

Clive ja Vernon elävät elämänsä keski-ikäisyyttä, molempien urat ovat aallonpohjassa, ja he miettivät, miten saada uransa uuteen nousuun. Tai, mitä tehdä, jos ura ei enää nousekaan, jos elämän parhaat hetket ovatkin jo olleet? Kuinka paljon toiseen voi luottaa? 

Teoksessa isketään puukkoa toisen selkään niin paljon kuin ehditään. Poliitikko, ulkoministeri Garmony, joutuu myös Vernonin käsiin, kun Vernon saa haltuunsa valokuvia Garmonysta. Valokuvilla Vernonin on mahdollista tuhota Garmonyn ura - vai onko asia sittenkään niin yksinkertainen... 

Teos piti koukussaan loppuun asti, ja ystävyys oli yksi kirjan kantavia teemoja, niin kuin kirjan etusivulla povattiin: 

Ystävät jotka täällä kohtasivat ja syleilivät ovat menneet, 
kukin omien virheittensä pariin; 
W.H. Auden: Risteys

Kiinnostava teos, niin kuin kaikki McEwanin teokset, jotka olen lukenut. Muualta löysin ainakin Leena Lumin blogista tekstin teoksesta. 

Ian McEwan: Amsterdam
2000, Otava
Amsterdam, 1998
suomentanut Juhani Lindholm
178 sivua


tiistai 3. toukokuuta 2016

Huhtikuun luetut ja kohti toukokuuta

Maaliskuun alussa listasin kirjoja, jotka haluan lukea kevään uutuuskirjoista, ja nyt luettuna on osa (turkoosilla maalatut), osan lukemista jatkan huhtikuussa, ja vielä näemmä toukokuussakin =D

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi (Otava)  
Maritta Lintunen: Takapiru (WSOY) 
Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY)  Elina Loisa: Rajantakaiset (Tammi) 
Sarah Winman: Merenneidon vuosi (Tammi) - aloitettu/ jää myöhempään ajankohtaan
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (Gummerus) -  Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneistä ikuisuus (Gummerus) 
Jojo Moyes: Jos olisit tässä (Gummerus) - myöhemmin
Takashi Hiraide: Kissavieras (S&S)
Laura Lähteenmäki: Nutcase (WSOY) - lukupinossa/ ei tule lukuun
Ennen olin pakolainen (S&S)  
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (WSOY) -melkein luettu
Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY) - odottaa lukupinossa
Terhi Rannela: Frau (Karisto) 
Elif Shafak: Valkoinen elefantti (Gummerus) - kesken
Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein (Siltala)  -lukupinossa
Victoria Hislop: Paluu (Bazar) 
 -lukupinossa

Huhtikuun uutuudet: 

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset (Otava)  -lukupinossa
Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa (Otava)
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos)
Sei Shonagon: Tyynynaluskirja (Teos)
Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa (Bazar) - kesken




Tänä vuonna aloin pitää luettujen kirjojen listaa, joka täydentyi huhtikuussa 16 kirjalla, joista 5 tosin oli sarjakuvateoksia kirjaston kissoista. 
Luin 2016 julkaistuja kirjoja 8, ja 2015 1;
vanhempia kirjoja oli vuodelta 2012/2; 2011/1; 2010/2; 
2004/1, 2001/1


3. Ida Simons: Tyhmä neitsyt (2015, Gummerus) 
4. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012, Siltala) 
5. Marjane Satrapi: Persepolis (2008, Like)
11. Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan (2016, WSOY)
12. Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (2015, Atena)
13. Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä (2015, Into Harri Nieminen, Antti Kivijärvi (toim.)
14. Mikä ihmeen uussuomalainen? (2009, Teos toim. Maarit Halmesarka, Olli Löytty ja Mikko Rimminen)
15. Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (2016, Tammi)
16. Samrat Upadhyay: Arresting god in Kathmandu (2001, Mariner books)
17. Sadie Jones: Kotiinpaluu (2016, Otava)
18. Pauliina Susi: Takaikkuna (2015, Tammi)
19. Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (2014, Schildts & Söderströms)
20. Liza Marklund: Uutispommi (2011, Seven-pokkari, 1.suomennos 2000, Otava)

21. Kate Atkinson: Hävityksen jumala (2016, S&S)
23. Milena Busquets Tämäkin menee ohi (2016, Otava)
25. Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (2016, Gummerus) 
31. Hanna Hällsten: Mangojen aika (2015, Robustos)
32. Maritta Lintunen: Takapiru (2016, WSOY) (ei postattu)

Huhtikuun luetut: 
33. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Pyhän kalan salaseura (Kirjaston kissat 1)
Sammakko, 2001
34. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Gogolin nenä (Kirjaston kissat 2)
Sammakko, 2004
35. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Oikeiden noitien osasto (Kirjaston kissat 3) Utopia 1516, 2010 (2. painos)/ 2009
36. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Eräänlaista ystävyyttä (Kirjaston kissat 4) Utopia 1516, 2010 
37. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjan ja kanan päivä (Kirjaston kissat 5) Utopia 1516, 2011 
38. Joan Didion: Maagisen ajattelun vuosi (2012, Like) - ei postattu (teksti teatteri Jurkan samannimisestä näytelmästä)
39. Joan Didion: Yön sinessä (2012, Like) - ei postattu
40. Terhi Rannela: Frau (2016, Karisto)
41. Niina With: Lähettäjä tuntematon (2016, Myllylahti)
42. Tommi Kinnunen: Lopotti (2016, WSOY)


kets-kannet

Toukokuussa jatkuu kevään uutuuskirjojen lukeminen, lisäksi luvussa Helmet-lukuhaaste, jossa olen jotakuinkin puolivälissä. 

Toukokuussa menen myös kirjojen maailmassa Hollantiin ja Saksaan. Nyt toivottavasti luettavaksi tulee myös vanhempaa kirjallisuutta. Ensimmäisessä kuvassa kuitenkin uusimpia saksalaisia kirjoja, joista pari olen jo aloittanut. 




Ja täällä lisää, katsotaan sitten myöhemmin, kuinka monta saan luettua: 




sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Jukka Laajarinne: Tiloissa - Esseitä

Jukka Laajarinne on tullut minulle tutuksi hänen aiemmista kirjoistaan Leikkiminen kielletty ja 72, jotka molemmat ovat saaneet minut pohtimaan kirjassa esitettyjä asioita. Näin myös Tiloissa (2016, Atena) -teoksen lukemisen aikana kävi. Kun Laajarinne kirjoittaa tilan ja tilojen kokemisesta, aloin miettiä, miten itse suhtaudun eri tiloihin. 


Laajarinne kirjoittaa hyvin kaupunkikeskeisesti, tosin kirjassa vieraillaan myös Lahden ja Orimattilan, ei niin suurkaupunkimaisissa tiloissa, sekä metsässä, joka Laajarinteen teksteissä on ihmisen luonnollinen, mutta kuitenkin itselle hieman vieras tila. Metsä on kuitenkin paikka, jossa ihminen voi rauhoittua ja hyppiä alasti uimaan. Samoin maaseutu on ristiriitainen: kaunis, mutta itselle vieras paikka. 

Kun jonain syksyisenä aamuna istun maaseudun halki köröttelevän bussin kyydissä ja katselen ulkona avautuvaa usvaista peltomaisemaa, saatan viehättyä sen paljaasta ja maanläheisestä kauneudesta. - - Ja tunnen rinnassani kauhua tuon synkkyyden äärellä. Samalla myös riemua: onneksi minun ei tarvitse asua täällä! 

Pääosin kirjan esseet sijoittuvat kaupunkiin. Kaupunki sijaitsee Laajarinteellä Helsingissä ja Berliinissä, jossa ihmiset "taistelevat" tilasta: graffittien tekijät ja mainostajat, naiset omasta paikastaan miesten keskellä (esim. lutkamarsseilla) ja lapset aikuisten kanssa omasta paikastaan. 


Kiinnostavaa oli lukea myös Laajarinteen kirjoitusta kartoista ja karttojen lukemisesta. Siitä, miten meidät opetetaan lukemaan karttaa tietyllä tavalla, ja siitä, miten se on täysin vieras sellaisille, jotka eivät ole opiskelleet asiaa. Olen itse lykännyt kartan ihmisten käteen ja sanonut, että seuraa ohjeita - en ole lainkaan ymmärtänyt, miten se voi olla niin vaikeaa! Ei ole tullut mieleeni, että ala-asteella monella luokalla opiskellaan kartan lukemista, ja toisaalta, kaikkialla tiet eivät ole niin kovin suoria...

Teoksessa on 14 kirjoitusta (esseetä), jotka ovat noin parinkymmenen sivun mittaisia. Välillä esseet ovat kiinnostavia, välillä aihe ei niinkään innosta. Välillä taas parikymmentä sivua on aivan liian vähän asiasta, esimerkiksi vuorten pyhyydestä olisin lukenut enemmän (ja samalla minun piti varata kirjastosta Laajarinteen Jäiset jumalat -teos, jossa käsittääkseni aiheesta on enemmän). Kaiken kaikkiaan teoksessa oli kiinnostavia asioita, joiden omakohtaisuus sekoittui kirjan tekstiin. Itse pidin myös siitä, että Laajarinne keskittyi kaupunkimaisemaan, eikä minun huonona metsänkävijänä tarvinnut raahautua kirjan mukana luontoon. 

Miten kaupunkimaisema on erilainen pyöräilijälle ja kävelijälle kuin autoilijalle? Miten kaupungista voi löytää kiinnostavia asioita, joita ei ole aiemmin huomannut, kun siirtyy valtateiltä sivukujille - tätä jäin pohtimaan, ja aioin liikkua kaupungilla uusia reittejä ja miettiä, mitä en ole aiemmin huomannut. Laajarinteen esimerkit siitä, miten ihmiset huomaavat aivan eri asioita, on niin monta kertaa koettu. Oma kokemukseni on muutaman kuukauden takaa, jolloin eräs henkilö yritti tehdä noutotreffejä Otaniemen vesitornin luokse. En lainkaan ymmärtänyt tai tiennyt, missä tämä torni on. Myöhemmin aloin sitten etsiä tornia, ja kappas, sehän tosiaan näkyy melkein kotiovelleni asti. En ollut kahteen vuoteen pistänyt tuota suhteellisen näkyvää rakennusta merkille. No, aina oppii lähiympäristöstä jotain uutta. 

Jukka Laajarinne: Tiloissa - Esseitä 
2016, Atena
260 sivua

Muualla: Suketus, Maria

Helmet-lukuhaasteessa kirja pääsee kohtaan 36. Kokoelma esseitä tai kolumneja