Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Jojo Moyes alkoi kiinnostaa minua noin vuosi sitten, kun löysin brittiläisestä kirjakaupasta (vai oliko ruokakaupasta) Moyesin kirjoja alehintaan (muistaakseni noista kuvan hinnoistakin oli vielä enemmän alea) ja kannoin mukanani ne kotiin. Huomasin, että Gummerukselta onkin juuri sopivasta tulossa suomennos Moyesin kirjasta, joten jäin odottamaan sitä aloittaakseni Moyesiin tutustumisen. Suomennettu teos on Moyesin aiempaa tuotantoa: The Last Letter From Your Lover on kirjoitettu jo vuonna 2010. 

Luettuani Moyesin teoksen Ole niin kiltti, älä rakasta häntä olen tyytyväinen, että pääsin tutustumaan kirjailijaan: tämä reilu 500-sivuinen kirja tuli ahmaistua parissa päivässä ja välillä en todellakaan malttanut laskea kirjaa käsistäni, sillä halusin tietää, mitä teoksessa tapahtuu seuraavaksi. Pieni murahdus kirjan nimen käännöksestä. Minusta se ei kuvaa kirjan tarinaa lainkaan; englanninkielinen nimi taas sopii kirjaan ja sen sisältöön. Englanninkielisten painosten kannetkin muuten ovat varsin erilaiset, eivätkä liitä kirjaa niin suoraan romanttisen viihteen genreen kuin suomalaiset kannet. No, ainakin tietää, mitä kansien sisältä on tulossa. 

Moyes on mestarillisen taitava kuljettamaan juonta eteenpäin. Sinälläänhän tässä teoksessa ei ole oikeastaan mitään uutta ja maailmoja järisyttävää: siinä on nainen ja mies - ja rakkautta heidän välissään. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee kuitenkin sen rakenne ja eri aikatasot. On 60-luvulla elävät Jennifer ja herra B. ja nykypäivää käyvä Ellie ja hänen rakkaansa John. Ja on avioliittoja väärien henkilöiden välillä (, mihin kirjan suomalainen nimi viittaa). 

Ellie on 3-kymppinen toimittaja, jota stressaa kunnollisen miehen puuttuminen. Vaikka hänen uransa on nousukiidossa ja hänellä on auto ja asunto, Se Joku puuttuu. Jahdatessaan uraa nostavia juttuja Ellie törmää kirjeeseen, joka on romanttisen ihana rakkauskirje. Kirje on jäänyt vahingossa lehden arkistoon ja Ellietä alkaa kiinnostaa kirjeen taustat sen ihastuttavan romanttisuuden takia. Ketä olivat Jennifer ja B. ja mitä heille tapahtui? Saivatko he lopulta toisensa? 

Kirjassa seurataan 60-luvun menoa Britanniassa ja siinä päästään myös kurkistamaan siirtomaavallan viimeisiä aikoja: miten brittiläiset suhtautuivat Kongoon ja sen itsenäistymisyrityksiin? Päähuomio on kuitenkin rakkaudessa ja siirtyminen aikatasolta toiselle jatkaa lukijan jännitystä aivan pakahtumiseen asti. Kirjaa voi pitää myös rakkauskirjeiden ylistyksenä. Nykyajan tekstarit ja sähköpostit toimivat korkeintaan huonojen suhteiden päättämiseen, eivät tunteiden tulkkeina kuten aidot kirjeet. 

Pidin kirjasta ja suosittelen sitä sellaiselle lukijalle, joka pitää rakkaustarinoista. Minusta tämä oli ihana. 

Hän tahtoi kietoutua Jenniferin ympärille ja olla päästämättä tätä milloinkaan. "Minä rakastan sinua, Jennifer", hän sanoi. "En koskaan lakkaa rakastamasta sinua. En ole rakastanut ketään ennen sinua, eikä sinun jälkeesi tule ketään toista."

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

2014, Gummerus

alkuperäinen teos:  The Last Letter From Your Lover, 2010

suomentanut Heli Naski

530 sivua

Kirjaa ovat lukeneet myös: 
Karoliina,
Maija. 

Englanti perinteisenä jalkapallomaana on tietenkin mukana Brasilian futis-peleissä, joten kirja antaa taas pisteen "Kirjallisuutta futis-maista" -haasteeseeni. 

Syksyn 2013 odotetut ja luetut kirjat

Listasin kesällä syksyn uutuuskirjoista niitä kirjoja, jotka minua kiinnostavat lukea ja lista näytti tällaiselta. Nyt, kun osa kevään kirjoistakin on jo tullut, on kiinnostavaa kurkistaa, mitä tuli luettua syksyllä ja mitkä kirjat olivat alkukiinnostukseni arvoisia. 

Täytyy sanoa, että syksyllä uutuuskirjoja tulee niin paljon, että kiinnostuksenkohteet pitäisi osata rajata tarkemmin, tai syksyä pitäisi jatkaa parin kuukauden verran, sillä osa uutuuksista on vielä lukematta. Vuoden lähestyessä loppuaan lukuvauhti uutuuksien suhteen hyytyi, ja osa loppupään kirjoista tosiaankin jäi lukematta. Mutta kivahan se on päästä lukemaan hyviä kirjoja näin kevään kurkistellessakin. 

Tässä postauksessa siis kirjoja, jotka halusin lukea, ja pieni kommentti kirjoista. Kirjan nimestä klikkauksella pääsee myös kirjoittamaani tekstiin ko. kirjasta. 

TOUKOKUU: 

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat (OTAVA) - Hosseini on Hosseini, ajattelin uudelleenlukea Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa ihan vain päästäkseni tunnelmaan
- kirja oli valitettavasti pettymys, suosittelen kaikkia lukemaan Hosseinilta ne kaksi aiempaa kirjaa, en tätä.

Taina Haahti: Koeaika (SILTALA) - koska pidin aiemmastakin kirjasta - aloitin kirjan, mutta se ei oikein edennyt, ehkä joskus myöhemmin?

KESÄKUU:

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick (OTAVA) - sinkkuna Kabulissa, kiinnostavaa...
- pidin kirjasta, se oli sopivan erilainen chick lit -tarina ja toi varsin erilaista kuvaa sota-alueelta kuin totuttu

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (GUMMERUS) - pidin Valan esikoisestakin, tämäkin pitää kokeilla siis 
- ihan ok-kokemus tämäkin, Vera Vala saa kiedotuksi dekkarin ja chick litin yhteen kiinnostavasti.

Ursula Poznanski: Viisi (Atena Kustannus) - Euroopassa suuren suosion saanut dekkari - dekkarikesään kiinnostaa
- luen dekkareita sen verran vähän, että tämä jäi mukavana kokemuksena mieleen.

HEINÄKUU:

Antti Heikkinen: Pihkatappi (SILTALA) - sukupolvitarina & esikoiskirja
- luin, mutta en oikein pitänyt kirjasta, joka oli niin kovin samanlainen kuin moni muukin kotimainen äijähumoristinen kirjallisuus

ELOKUU:

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera (WSOY) - elämä on oopperaa, esitteli Mehr kirjansa - kiinnostaa, miten ooppera ja elämä yhdistyvät tässä kirjassa
- kiinnostava esikoinen loppuun asti, ehkä kaipasin oopperamiljööseen vielä hieman vahvempia tunteita. 

Kjell Westö: Kangastus 38 (OTAVA) - Westö on Westö, kesällä aion lukea Leijat Helsingin yllä, muistellakseni, miksi rakastan Westön kirjoja. 
- Pidin pidin ja pidin! Erityisesti jäi mieleen juutalaisen juoksijan dissaus, mikä pääsi myös uutisotsikoihin.

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja (OTAVA) - esikoiskirja nuorista, jotka muuttavat unelmineen Helsinkiin 
- mukava esikoinen, erityistä plussaa urheilun tuomisesta kirjallisuuteen

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (OTAVA) - tätä en aio edes perustella, Haahtelaa aion lukea myös kesällä 
- alkua pidemmälle en päässyt, miten sitä joskus vain odotukset eivät täytykään...

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit (OTAVA) - koska luen kuitenkin aina kaiken, minkä Hämeen-Anttila kirjoittaa
- no joo, ei nyt tullut tästäkään mitään huippuelämystä, säilyy ihan ok-kirjana...

Ville Tietäväinen - Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY) - Tietäväisen uusi sarjakuva-albumi, lapsen painajaisista
- koko perhe tykkäsi tästä, aivan huippukirja!

Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle (TAMMI) - herra Patil haastaa Vish Purin! 
- leppoisa ja mukava kirja, luin tämän voimalla Jukka Behmin aiemmankin kirjan.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (TAMMI) - itäsuomalainen nainen kohtaa Länsi-Suomen avioliiton myötä, kyllä haluan lukea itäsuomalaisena, joka muutti Turkuun
- pidin todella paljon ihan henkilökohtaisista syistäkin, hauska viihdekirja

Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi (TAMMI) - siis mulla on aiemmatkin Radget lukematta, mutta ajatuksena innostaa
- mukavahko kirja

Judith Schalansky: Kirahvin kaula (TAMMI) - saksalaista Saksan teemavuoden kunniaksi
- tykkäsin tästä kirjasta sen erilaisuuden ja ajatusten vuoksi 

Erik Wahlström: Kaunein on se jota rakastan (SCHILDTS & SÖDERSTRÖMS) - egyptiläinen muumiokissa - ensirakkauteni
 - en ole lukenut

Maggie O´Farrell: Käsi jota kerran pitelin (SCHILDTS & SÖDERSTRÖMS) - 50-luvun Englannista kertomus
- on ollut lainassa, mutta en ole tullut lukeneeksi

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia (SCHILDTS & SÖDERSTRÖMS) - Atkinsonia on kehuttu monessa paikassa, kiinnostaisi tutustua
- pitkät varausjonot ovat pitäneet poissa kirjasta, ehkä jossain vaiheessa tutustun Atkinsonin kirjoihin

Niina With: Taisit narrata, Stella (MYLLYLAHTI) - pakollinen chick lit
- täydellisen kepeä kesäkirja

Tuomas Kyrö: Kunkku (SILTALA) - Kyrö nyt vaan on Kyrö
- tulossa lukuun aivan pian

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (ATENA-KUSTANNUS) 
- ei ole lähtenyt luettavaksi sitten kuitenkaan...

Riikka Ala-Harja: Reikä (LIKE) - pienesti kiinnostaa, novellit eivät ole aivan mun ominta aluetta, mutta ehkä
- no joo, tämä ei ollut syksyn parhaita lukuelämyksiä

Niina Miettinen: Israel-tyttö (TEOS)  
- syksyn esikoisyllättäjä!

SYYSKUU:  


Pekka Hiltunen: Iso (WSOY) - sympaattisen oloinen kirjailija sympaattisen oloisesta aiheesta
- kiinnostava kirja, jossa oli kiinnostavaa erilaisuuden kokemus

Miina Supinen: Säde (WSOY) - kirja elämästä ja kuolemasta, miten kotimainen mytologia ja arkeologia Kreikassa kohtaavat, Supinen kiinnostaa
- Supisen ihanaa ja yllättävää tekstiä

Vikas Swarup: Nuoren naisen koetukset (WSOY) - kiinnostaa, onko tämä toinen Slummien miljonääri
- tämä kirja oli kiinnostava läpileikkaus Intian nykypäivään

Zadie Smith: Risteymiä (WSOY) - Smithin kirjat olen kaikki lukenut, N/W:n meinasin lukea enkuksi etukäteen, mutta ehkä odotan syyskuun suomennosta
- luin melkein loppuun, mutta jostain syystä läkähdyn Smithin kirjoihin aina ensimmäisellä lukukerralla - vien tämän loppuun vielä!

Annett Gröschner: Vappuaatto (WSOY) - saksalaisen kirjallisuuden teemavuoden kunniaksi

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit (WSOY) - alustavasti tunnen kiinnostusta

- näissä kirjoissa näkyy jo lukuväsymykseni, mutta saksalainen kirjallisuus on tulossa lukuun vielä keväällä uudelleen!

Laura Lähteenmäki: North end 2 - Kaiken peittävä tulva (WSOY) - jatko-osa jään ja kylmän dystopialle: tervetuloa talvi! 
- en ole lukenut

Mo yan: Seitsemän elämääni (OTAVA) - Nobel 2012
- tulossa lukuun!

Ali Smith: Oli kerran kello nolla (OTAVA) - Luin aiemmin tänä vuonna Ali Smithin kirjaa, se jäi tosi kesken, mutta luotan Otavan kirjastoon 
- kävi sama kuin Smithin kirjan kanssa

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiipalaajat (OTAVA) - nämä kolme kuuluvat Otavan kirjasto -sarjaan, ja olen pitänyt sarjasta, Adichien kirjoista myös, aiemmin
- syksyn parhaimmistoa ehdottomasti

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu (GUMMERUS) - tulossa jossain vaiheessa lukuun?

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista (GUMMERUS)
- mukavaa lukemista hieman erilaisesta maailmasta kuin yleensä luen

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus (GUMMERUS) - koska ensimmäinenkin Vish Puri oli loistava
- miellyttävän intialaisetsivän miellyttävä tarina

Peter Franzén: Samoilla silmillä (TAMMI) - Tumman veden päällä ihastutti, pakkohan tämä jatko-osa on ottaa lukuun
- pidin, samaan vetoon kävin katsomassa Tumman veden päällä elokuvissa

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (TAMMI) - Punainen morsian oli hieno kirja, joten luotan etukäteen tähän rakkaustarinaan jo etukäteen
- tulossa!

Päivi Storgård: Keinulaudalla (SCHILDTs & sÖDERSTRÖMS) - 4-kymppisen naisen, jolla on kaikki hyvin, elämässä ei olekaan kaikki hyvin
- ei edennyt, aloitin kyllä

Herman Koch: Lääkäri (SILTALA) - Illallinen oli niin vakuuttava, että tätäkin pitää kokeilla
- kyllä oli kiva lukea tämäkin Koch!


Kari Hotakainen: Luonnon laki (SILTALA) - pitkästä aikaa Hotakaista! Pitääkin kesällä lukea edellinen Hotakainen!
- ihan ok, onnettomuuden jälkeistä elämää

Jukka Laajarinne: 72 (ATENA-KUSTANNUS) - mitä tapahtuu hurskaalle muslimille "kuoleman" jälkeen? 
- yksi syksyn iloisista yllättäjistä - suosittelen!

Paula Hahtola: Aita (ATENA-KUSTANNUS) - suomalaisnainen Saksassa
 tulossa...

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö (LIKE) - kun lapsi joutuu olemaan aikuinen
- en ole lukenut

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 3 (LIKE) - ostin ykkösosan, ja sillä ehdoin, että ykkönen miellyttää
- en ole lukenut

Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango (LIKE) - tangoa ympäri maailmaa
- en ole lukenut
  
Malin Kivelä: Muualla (TEOS) - tyttäriä, 20-lukua
- en ole lukenut

Jenni Linturi: Malmi, 1917 (TEOS)  - nimi kertoo: aika ja paikka
- luettu tämän vuoden puolella, päätyi ihan ok-lukemiseksi

Annika Luther: Opettajainhuone (TEOS) - kirja, jonka sankaritar on äikän ope, onhan näitä ollut, mutta aina yksi lisää pitää lukea 
- realistista luettavaa koulun opettajista ja koulun elämästä, ok

Johanna Sinisalo: Auringon ydin (TEOS) - tätä ennen täytyy lukea ne muut Sinisalot, joita en ole vielä lukenut (osan siis olenkin ja pitänyt aina!)
- jee, ihan parasta Sinisaloa! Syksyn parhaimmistoa.

Peter Fröberg Idling: Laulu nousevalle myrskylle (TEOS) - Kambodzan Pol Potin kolmiodraamaa, ruotsalainen esikoisteos
- tämä kirja selätti minut... jatkan loppuun ehkä jossain vaiheessa.

Anna-Lena Laurén: Kuinka kallis vapaus (TEOS) - kirja Georgiasta, Ukrainasta ja Kirgisiasta
- tulossa!  

LOKAKUU:  

Hassam Blasim: Irakin purkkajeesus (WSOY) - Blasimin novellit hätkähdyttivät, joten odotan tältä kirjalta paljon, kiva että kelpaa suomeksikin
- tulossa!

Liza Marklund: Ajojahti (OTAVA)
 ehkä jossain vaiheessa?

Haruki Murakami: 1Q84, osa 3 - osat 1 & 2 (TAMMI) odottavat kirjahyllyssäni, kyllä tämäkin!
- odottavat edelleen...

Daniel Kehlman: Minä ja Kaminski (TAMMI) - luen kesällä Kehlmanin Maineen, ja sillä ehdolla, että se vetää, luen tämänkin
- odottaa.... 

Zinaida Lindén: Monta maata sitten (GUMMERUS)
- kiinnostavaa luettavaa maailmanihmisen elämästä

Lene Kaaberbol & Agnete Friis: Poika matakalaukussa (SILTALA) - vuoden paras tanskalainen dekkari -palkinnon saanut kirja, aiheena maahanmuuttajat Tanskassa
- en ole lukenut, pitäisi muistaa hankkia käsiin

Stefan Moster: Rakkaat toisilleen (SILTALA) - pienesti kiinnostaa, en tosin lukenut Mosterin esikoistakaan (ehkä senkin voisi lukea?)
- sama kuin edellä


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (ATENA-KUSTANNUS) - yksi syksyn odotetuimmista
- tulossa?

Daniel Glattauer: Takiainen (ATENA-KUSTANNUS) - Kun pohjoistuuli puhaltaa -teos viehätti, tässä mennään esittelyjen mukaan rakkaudesta piinaan
- en ole lukenut

Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu

Katriina Ranne tuli tutuksi minulle, kun luin hänen kirjansa Minä, sisareni kolme vuotta sitten. Jo tuossa kirjassa Ranteen kieli on paikoin runollista ja sanoilla leikittelevää, ei siis ihme, että käsissäni on kirjailijan runokirja. Sanoilla leikittelystä Ranne ei ole myöskään luopunut, vaan kasvattanut, kuten itse haaveilin Minä, sisareni -teosta lukiessani.

 

Kustantaja Gummeruksen sivuilla kirjaa mainostetaan näin: Kirjan jokainen runo on rakkausruno. Ja niin onkin, jokaisessa, tai ainakin melkein, on keskiössä rakkaus.

 

Ei sinulla sen ihmeempää. Halusit

vain soittaa ja sanoa, että rakastat minua.

 

Sinä et yhtään ymmärrä mistä puhut.

Ei ole olemassa ihmeempää.

 

Rakkaus ei ole itsestäänselvyys teoksessa, vaan kirja lähtee rakkauden etsinnästä. Mistä löytyy rakkaus? Kenen kanssa rakkaus on oikeaa rakkautta?

 

Uskotko, että hän säästäisi sinulle suklaalevyn

viimeisen palasen? Luuletko, että hän säilyisi

makeampana kuin maitosuklaa, parempana kuin

huolella haudutettu teen tuoksu?

Onko hän parasta ennen

ja jälkeen?

 

Kun luin ja kirjoitin Ranteen esikoiskirjasta, kaipasin lisää sanoilla leikittelyä, jota Ranne käytti kirjassaan. Tässä runokirjassa Ranne pääsee täysiin mittoihinsa leikeissään. Runoissa käytössä ovat sanojen homonyymit ja sanojen totuttujen sanontojen jatkaminen (edellä oleva "onko hän parasta ennen ja jälkeen"). Esimerkiksi tämän runon pitää-verbin käyttöä on hauska lukea.

Minä pidän sinusta
kuin kahvasta: kahvikupin, käsilaukun, oikean oven
pidän sinusta kiinni
pidän sinua kuin sormikkaita
aivan lähelläni, ympärilläni

Minä pidän sinua hyvänä
Pidän sinua silmällä, arvossa, kuin avaimia taskussa
minä pidän sinut tallessa
- -

Ranteen runoissa ilahduin myös niiden iloisuudesta, tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta. Vaikka rakkaus joskus katoaa ja lähtee pois, ja maailma ympärillä on paha, löytyy elämästä aina jotain muuta, josta voi iloita

- -
Onni on joutua kaipaamaan hetkeä olla yksin.
Onni on tajuta kuinka hyvin kaikki joskus oli.
Onni on odottaa pakahtuen tulevaa.
Onni on asua liian kaukana.
Onni on muistaa kaikki
tai unohtaa kaikki.
- -

Positiivinen asenne ja elämänilo ja halu mennä eteenpäin varmaan tulevat Ranteen omasta elämästä, sen verran vauhdikkaalta vaikuttaa kirjailijattaren elämä, lainaus Gummeruksen kirjailijan esittely -sivulta:

Hänen kesävaatteensa ovat Dar es Salaamissa ja talvivaatteensa New Yorkissa. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa, opettanut swahilia ja suomentanut afrikkalaisen runouden antologian.

Eittämättä mielenkiintoista olisi lukea kirjaa myös kirjailijan omasta elämästä.

Olen lukenut vähän ajan sisällä kaksi runoteosta: sekä Ranteen kirjassa että Asta Honkamaan Naisen maisema -teoksessa minua viehätti runoissa syttyvä ilo ja surunkin keskeltä nouseva elämän jatkuminen. Ehkä mieleeni on piirtynyt runoista liiaksi Eino Leinon melankolinen sävy, odotan pelolla aina synkkiä kesän ja elämän päättymisen sävyjä, ja siksi yllätyn ja iloitsen, kun runot ovatkin enemmän elämässä kuin kuolemassa vellovia. Ilon löydän Ranteen useammasta runosta, mutta varmaan tässä vahvimmin:

Kun lasket pulkalla, nosta jalkasi ilmaan, anna mennä, mutta
pidä kiinni villistä ilosta.
- -
Sanoudu irti kauniista vankiloista ja
sovinnaisuuteen kätkeytyvästä julmuudesta:
vain kesy kissa kiduttaa saalistaan.



Ranteen kirjan ovat lukeneet myös Maria, Jonna, Sara, joka on blogissaan pistänyt pystyyn myös runohaasteen. Ilokseni voin todeta, että olen tänä vuonna saanut luetuksi kaksi runoteosta.

Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
2014, Gummerus
138 sivua



 

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Nura Farahin  Aavikon tyttäret (2014, Otava) kiinnosti minua valtavan paljon heti kun huomasin kirjan tulevaksi. Mediassa Nura Farah on ollut huomion kohteena ja monessa paikassa Farahista kirjoitettujen juttujen kommenttiosioissa on palattu ikuisuuskeskusteluun siitä, kuka sopeutuu Suomeen ja miten ja miten pitäisi. En jaksa ottaa asiaa sen enempää esille kuin Demari-lehden jutusta, jossa Farahin kerrotaan olleen 10 vuotta laborantin työssä, johon on opiskellut ja aktiivinen myös politiikan saralla. Tämänkin jutun lopussa kommenteista saa lukea tällaista:  

 

Toivottavasti menestyt kirjoittelussasi ja... että siinä on todella jotain kirjoitettavaa... että opit siinä samassa ymmärtämään meitä suomalaisia... että hyväksyt sen mihin olet ryhtynyt etkä odota toisten tulevan vastaan siinä... että he eivät ole kanssasi samalla rajojen rikkomisen toiviomatkalla... että rajojen rikkominen on vain omien rajojesi rikkomista... että rajojesi rikkominen edellyttää myös itseltäsi kykyä muuttua.

 

Nura Farah on siis tullut 13-vuotiaana Somaliasta Suomeen ja opiskellut suomen kielen, päättänyt peruskoulun kasin keskiarvolla, opiskellut laborantiksi ja kirjoittanut kirjan, jossa päähenkilö on rajoja rikkova beduiinityttö. Mielestäni Nura Farahin jutun otsikossa aivan aiheellisesti kysytään, että miten pitkään täytyy kantaa mamu-leimaa otsassa? Ilmeisesti se ei kuitenkaan riitä, että elää maassa maan tavalla: opiskelee kielen ja ammatin, käy töissä ja vielä siinä ohessa tekee kirjailijan töitä.

 

Uuden suomen kommenteissa olevaa keskustelua en jaksa sen enempää kommentoida, koska keskustelussa käydään läpi sitä samaa keskustelua, jota Farah haluaa myös kirjassaan tuoda esiin ja miettiä taustaa samoille kysymyksille: miksi Somalia ajautui sisällissotaan, miksi somalialaiset tulevat niin huonosti toimeen keskenään ja mikä on heidän taustansa.

 

****

 

 

 

Aavikon tyttäret kertoo Khadijasta, tytöstä, joka elää isättömänä aavikolla äitinsä ja veljensä kanssa. Äiti kaipaa miestänsä ja hänen huolenaiheensa on se, miten suvun nimi jatkuu. Huolenaiheet kasvavat sitä mukaa, kun tytär kasvaa: miten hänen kunniansa saadaan säilytettyä ja miten hänet saada hyviin naimisiin? Khadija itkee itsekseen, koska hän haluaisi olla poika. Tyttärenä hän ei koe olevansa arvokas, ja äiti arvostaa aina ensin poikaansa. Khadija keksii, että voi opetella ja keksiä runoja, ja hänestä tulee runonlaulaja.

 

Vaikka Khadija osaakin jotain, mitä muut naiset eivät, hänen elämänsä turva on kuitenkin avioliitto. Kirjassa kuvataan melkoisen konkreettisesti, minkälaisia vaaroja lampaiden ja kameleiden kaitsijoilla on, varsinkin naispuolisilla, ja avioliitto pelastaa Khadijan näiltä uhilta.

 

Khadijan tulevalla aviomiehellä on jo vaimo, Khadijasta tulee kuitenkin se vaimo, joka synnyttää miehelleen jälkeläisiä. Naisten välit eivät ole aluksi hyvät, mutta hekin löytävät yhteisen elämän sävelet.

 

Joka ilta Khadija ja Luul istuivat nuotiolla ja jakoivat elämänkokemuksiaan ja kohtalon mullistuksia. He vaihtoivat ajatuksiaan ja löysivät yhteisen sävelen. Luul oli onnellinen että joku kuunteli häntä, että joku välitti ja oli kiinnostunut hänen ajatuksistaan ja tunteistaan.

 

Somaliassa eletään siirtomaavallan ajan loppuvaiheita, jolloin somalialaisilla alkaa elää haaveet itsenäisyydestä ja omasta maasta. Farah ei kuitenkaan ole kirjoittanut kirjasta historiallista dokumenttia, vaan kirjassa kerrotaan elämästä Khadijan kautta. Itsenäistyminen toki näkyy hänen elämässään, sillä hänen miehensä käy kokouksissa, jossa keskustellaan siitä, minkälainen olisi itsenäinen Somalia: olisiko se demokratia vai klaanien hallitsema valtio.

 

*******

 

Farah ei siis anna kirjallaan mitään valmiita vastauksia niihin kaikkiin kysymyksiin, joita Suomessakin esitetään somalialaisia kohtaan, mikä minusta on hieno ratkaisu. Kirjallisuuden kuuluukin toimia näin: se kertoo tarinoita ja antaa lukijalle mahdollisuuden kuulla ja nähdä yhden tarinan monien tarinoiden joukosta. Kirja herättää kiinnostuksen lukijassa: mitä oikeastaan tapahtui ja minkälaista elämä oli tuossa maassa, jossa kaikki sitten räjähti?

 

Kävin kirjan lukemisen jälkeen lukemassa Somalian historiasta ja täytyy sanoa, että historia on niin sekava ja sotaisa, täynnä vallankaappauksia ja sotia, että en lainkaan ihmettele, että kaaoksesta on menty kohti uutta ja suurempaa kaaosta. Itseäni kieli-ihmisenä on aina kiinnostanut somalian kieli: kirja- ja koulukieleksi somalian kieli tuli vasta 1970-luvun puolivälissä. Somaliasta on lähdetty kaaosmaisesta tilanteesta ilman kunnollista kielellistä pohjaa maailman eri kolkkiin.

 

Pidin myös tarinasta ja kielestä. En ole aiemmin lukenut samanlaista tarinaa kamelinomistajien elämästä. Sain siis kirjan myötä tutustua siihen, mikä on minulle uutta ja outoa. Minusta on myös hienoa Farahin ajatus siitä, että ne somalialaiset, jotka ovat Suomessa syntyneet, saavat tutustua omaan historiaansa. Väinö Linnan myötä me tiedämme, miten tärkeää on, että joku kirjoittaa kansien väliin oman historiamme. Samalla Nura Farah on myös hieno esimerkki kaikille maahanmuuttajille: unelmat on mahdollista toteuttaa.

 

Nura Farah: Aavikon tyttäret 

2014, Otava

236 sivua

 

 

 

 

 

 



Karim - Tarkoitus pyhittää keinot

 

 

Aiemmin aloittamani Karim pääsee tässä toisessa jaksossa "Tarkoitus pyhittää keinot" vauhtiin. Sillä, että Karimin isä yrittää puhua pojalleen järkeä, ei ole odotettua vaikutusta. Poika eli Karim ei luovu suunnitelmistaan lähteä Eko Bombatan joukkoihin. On aika toimia, ja Turun Varissuolta lähdetään rikkaiden asuinalueille. On aika iskeä rikkaiden kimppuun.

 

 

Kirjan tarina jatkui tässä teoksessa raaempana kuin etukäteen kuvittelin. Jotenkin aina jaksan uskoa ihmisten perimmäiseen hyvyyteen ja siihen, että tiukassa tilanteessa pahakin ihminen tekee käännöksen parempaan. No, näin ei käynyt, vaan lukijalle tuli selväksi, että Eko Bombata on tosissaan, ja Varissuon jengi sodassa rikkaita vastaan.

 

Kuulin, että Karimin tarina senkus jatkuu, joten tässä ei autaa muu kuin odotella, mihin laajuuksiin tarinan sota etenee.

Ecuador: Javier de Isusi: Hullu joki / Viidakkotanssi

 

Kirjallisuutta futis-maista -haasteeni törmään aika ajoin samoihin ongelmiin kuin Aasian kirjallisuuden lukemisen aikana: kirjallisuutta joistain maista on todella vaikea löytää. Näin kävi Ecuadorin kanssa, ainakaan kirjastosta en löytänyt muutamaa matkaopasta lukuunottamatta oikein mitään kirjoja.

 

Lopulta tyydyin näihin: Javier de Isusin Hullu joki -sarjakuvakirjaan, jossa seikkaillaan oikeastaan vain vähän aikaa Ecuadorin Quitossa, kunnes jatketaan matkaa Perun puolelle, ja Markku Löytösen kirjaan Viidakkotanssi - Tutkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa, joka on lastenkirja ja jossa kerrotaan muutaman sivullisen verran Karstenin tutkimusmatkoista Ecuadorin viidakoissa.

 

Uskon kuitenkin, että jonkunlainen kuva maasta syntyi näiden kirjojen kautta.

Javier de Isusin Hullu joki on kolmas osa sarjassa Maattoman Juanin matkat. Itse asiassa Juania ei tässä kirjassa tavata, vaan hänen perässä kulkeva Vasco, joka etsii ystäväänsä Juania, joka on ollut kaksi vuotta sitten Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa. Vihjeiden ohjaamina Vasco kulkee jokea pitkin laivalla kohti sademetsää ja sieltä kohti aina vain syvempää sademetsää.

 

 

Sademetsä on ankara paikka ja oppaisiin ei voi aina luottaa. Vasco kulkeekin matkansa elämän ja kuoleman rajamailla. Eikä tietenkään löydä Juania. Kirjasta jäi hieman ristiriitainen kuva, koska tosiaan tämä teos oli sarjan keskivaiheilta. Teoksen kiinnostavin osa olikin ehkä jälkisanat, joissa kirjasta tuotiin esiin sankarimyyttiä ja kolonialismia, unohtamatta alkuperäiskansojen oikeuksia. Teoksesta tuli kuva Ecuadorista, että maassa on Quito, sademetsä ja intiaaneja.

 

Javier de Isusi: Hullu joki - Maattoman Juanin matkat III

2011, Like

alkuperäisteos: Río Loco - Los Viajes de Juan sin Tierra III, 2009

suomentanut Sari Selander

192 sivua

blogeissa lukenut ainakin Salla.

 

Markku Löytösen Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa löytyi kirjaston lastenosastolta. Päätin tutustua kirjan antiin ja se olikin yllättävän kiinnostava. Kirjan alussa kerrotaan, kuka oli Rafael Karsten: vuonna 1879 Pohjanmaalla syntynyt poika, joka vastoin pappi-isän ajatuksia opiskeli antropologiaa Edward Westermarckin oppilaana. Kenttätutkimuksensa kohteeksi Karsten valitsi Amzonaksen, jonne teki useita matkoja. Tässä kirjassa kuljetaan Karstenin toisen matkan mukana, jonka hän teki ensimmäisen maailmansodan aikaan.

 

Matka alkaa, samoin kuin de Isusin kirjassakin Quitosta, jonne satamakaupungista on matkaa 300 kilometriä eli kaksi päivää junalla, joka kiipeää vuorille välillä 400o metrin korkeuteen (Quito on 2850 metrin korkeudessa). Quitosta Karsten lähtee tutkimaan muuta Ecuadoria.  

 

Ja samoin kuin de Isusin Vasco Karstenkin haluaa sademetsiin, jonne pääsee hevosilla ja kanooteilla. Matkalla Karsten kohtaa eläimiä ja kasveja, joita laittaa muistiin sekä valokuvin että keräilemällä ja hän kirjoittaa matkaltaan muistiinpanoja. Jotkut eläimistä ovat hengenvaarallisia, samoin kuin jotkut ihmiset, joita Karsten kohtaa. Karstenin apulainen hukkuu matkalla ja Karstenin muistiinpanot ja valokuvat varastetaan. Helppoa ei ole matkanteko, mutta ei myöskään tavaroiden kuljettaminen. Karsten joutuu tekemään saman matkan vielä toistamiseen, sillä hän joutuu ottamaan uudet valokuvat ja kirjoittamaan uudet muistiinpanot varastettujen tilalle.  

 

Karsten pääsee ensimmäisenä länsimaalaisena osallistumaan pääkallometsästäjien juhlaan, sillä intiaaneilla on täällä perinteenä kutistaa vihollistensa pääkallot. Hieman vieraalta tuntuu se, että Euroopassa on samaan aikaan käyty sotaa, kotimaa Suomi on itsenäistynyt ja Karstenilla ei ole muuta kuin Venäjän passi. On ongelmallista päästä takaisin kotimaahan, jota ei edes ollut matkaan lähtiessä.

 

Muutaman vuoden jälkeen Karsten lähti sitten yhä uusille matkoille samoille seuduille. Kotimaassa hän oli merkittävä henkilö uskontotieteen -tieteenalan syntymisessä.

 

Teos oli kiinnostava, ja kirjan kirjavinkkiluettelosta löytyy myös Karstenin itsensä kirjoittamat kirjat Ecuadorista, jotka olisi kiinnostavaa lukea.

 

Markku Löytönen: Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa

SKS 2007

Kuvat: Riikka Jäntti

44 sivua

 

 

Ecuador-kuvaa  löytyy lisää youtubesta, mm. täältä.

 

Kiinnostavaa on, että Ecuador on kutakuinkin samanlainen eri aikakausilta peräisin olevissa tarinoissa, nykypäivänä intiaanien merkitys on vähentynyt. Näissä kirjoissa sivuttiin 1400-luvulla alkaneita löytöretkiä, mutta muuten  ajanjakso, jolloin eurooppalaiset tulivat, ei näy kirjoissa.

 

Näillä kirjoilla osallistun sekä Hola español -haasteeseen että kirjallisuutta futismaista -haasteeseen. Ecuador on hieman tuntemattomampi maa myös futismaailmassa, mutta tunnelma jalkapallo-otteluissa ainakin on aikamoinen (linkki).

 

 

 

Gene Luen Yang: Boxers & Saints

 

Huomasin eräästä englanninkielisestä kirjallisuusblogista tällaisen kiinnostavan oloisen sajakuvakirjan (tai oikeastaan kaksi), jonka on kirjoittanut ja piirtänyt amerikkalainen Gene Luen Yang (, jolla on kiinalaiset sukujuuret). Mies on ollut tekemässä myös Avatar-sarjakuvaa. Kaikkea kiinnostavaa tekijästä löytyy hänen nettisivuiltaan täältä. 

 

Boxers ja Saints (molemmat julkaistu 2013, First Second Books) kertovat Kiinasta vuosien 1894  - 1900 välisestä ajasta ja maassa syntyneestä boksarikapinasta, tosin kahdesta eri näkökulmasta.

 

 

Boxers kertoo kapinallisista ja siitä, miten kapina syntyy ja leviää. Shan-tungin pohjoisosissa ollaan kevään tulon myötä kokoonnuttu markkinoille, jossa kristittyjen pappi huomaa paikallisen jumalakuvan ja rikkoo joka vuosi samalla paikalla istuvan jumalpatsaan. Muutama vuosi tapahtuman jälkeen kylään saapuu merkillinen mies, Red Lantern Chu, joka osaa parantaa, tuoda ruokaa tulvan jäljiltä nälkäisille ihmisille ja hän osaa myös kung fua. Kun kylässä elää tyytymättömyys sekä nälkäisissä että jumalansa menettäneissä mielissä, alkavat nuoret miehet treenata lajia.

 

Tarinan kertoja Bao on vielä hieman liian pieni osallistuakseen harjoituksiin, mutta hän alkaa harjoitella salaa. Chu kertoo olevansa Iso Miekka -yhteisön jäsen, ja hän jakaa Baon kylän miehille miekat. On aika alkaa taistella Kiinaan tulleita väärän (kristinuskon) jumalan levittäjiä vastaan. Baon saamin taikavoimin taistelijat muuttuvat jumalten kuviksi, jolloin luodit eivät osu heihin ja he säilyvät kuolemattomina taisteluissa.

 

 

Soturit aloittavat kulkunsa kohti Pekingiä ja jokaisessa kylässä he ottavat joukkoihinsa mukaan lisää sotilaita, joille opettavat kung fun taitoja. Mukaan otetaan myös naisia, Mei-wen, johon Bao ihastuu - ja kirjan loppuosassa he kohtaavat myös romanttisesti kirjastossa. Oikeudenmukaisuuden ja harmonian nyrkki -liike (Society of the Righteous and Harmonious Fist) uskoo omien nyrkkiensä voimaan ja taivaallisten henkien mahtiin.

 

Kirjassa on paljon taistelukuvauksia, mutta myös aivan upeita värikuvia jumalillisista hyökkääjistä. Bao kohtaa unissaan jumalansa, jolta saa ohjeita - teoksessa mennään aika ajoin henkimaailmaan, mikä tekee kirjasta mielenkiintoisemman kuin pelkän kapinan ja taistelukohtauksien kuvauksen. Myöskään rakkautta ei ole unohdettu teoksessa ja kirjaihmistä kiinnostavasti viimeinen taistelu liittyy kirjallisuuden olemassaoloon. Kirjassa myös annetaan kiinnostava kuvaus siitä, mikä johti boksarit kapinaan. Samalla kirja tietenkin liittyy myös nykypäivään: toisuskoisia omaan maahan tulijoita epäillään ja heitä vastaan hyökätään.

 

 

 

Siksi onkin hienoa, että Gene Luen Yang on tehnyt myös toisen teoksen Saints, joka kuvaa aivan samaa aikaa Kiinassa, mutta antaa ajasta toisen tarinan, kertomuksen toisesta näkökulmasta. Four-Girl syntyy samaan kylään Baon kanssa perheen neljäntenä tyttärenä ja hän saa nimekseen neljäs tytär. Tytön isoisä uskoo, että tässä tytössä elää paholainen, eikä Four-Girl itsekään enää pääse ajatuksesta eroon. Hän alkaa käyttäytyä kuin paholainen: hän etsii kasvoilleen paholaisilmeen, josta ei aio luopua koskaan.

 

Boxers ja Saints kiedotaan yhteen siten, että niissä on pari samaa kohtausta, yllä kirjan alusta ja alla kirjan lopusta kohtaukset, joissa Four-Girl ja Bao kohtaavat toisensa.

 

Four-Girl kuulee, miten kiinalaiset kutsuvat kristittyjä paholaisiksi ja koska hän uskoo itse olevansa paholainen, hän rientää kylän lähellä olevan papin luo, joka kertoo hänelle Raamatun tarinoita, joita kuunnellessaan Four-Girl kylläkin nukkuu suurimman osan aikaa. Suurempi opas hänen elämässään on Joan (of D'arc), joka ilmestyy Four-Girlille metsässä ja seuraa tämän oppaana läpi elämän - samaan tapaan kuin Baon jumala Baoa.

 

Kirjat on rakennettu sillä tavalla jännästi, että Boxers-kirjan tapahtumat selviävät Saintsin loppusivuilla, lähinnä Baon kohtalo. Four-Girl on lähtenyt kotikylästään pakoon Pekingiin kristittyjen vainoja, ja on näin ollen kaupungissa, kun boksarit saapuvat kaupunkiin, ja liittyy lopputaisteluihin tahtomattaan.

 

Nämä kaksi kirjaa olivat sellaiset koukuttajat, että kun sain ne käsiini, niin enpä voinut tehdä oikeastaan mitään muuta ennen kuin sain molemmat kirjat luettua alusta loppuun. Olen jotenkin aivan ihastunut sarjakuvan voimaan kertoa historiallisia tarinoita ja näiden kirjojen tapauksessa myöskin siihen, että kaksi eri puolta tapahtumista oli kiedottu yhteen kahteen eri teokseen.

 

Boxers ja Saints (2013, First Second Books)

Boxers 325 sivua, Saints 170 sivua