MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Timo Parvela: Paten jalkapallokirja & Turnauspäivä - lasten futiskirjoja

Miten innostaa lapsi lukemaan kirjoja, kun kaikki vähäinen vapaa-aika, mikä futisharrastuksesta jää, täyttyy kavereiden kanssa olemisesta? No, tietenkin tarjota kirja futiksesta! Timo Parvela on meillä tullut tutuksi lähinnä Ella-kirjoista, joita tyttö on lukenut tai kuunnellut luettuna satunnaisesti. 





Pate jalkapallokirja (2015, Tammi) kirjan päähenkilö on tietenkin Pate ja aiheena jalkapalloilu. Pate haluaa mukaan turnaukseen, ja onkin aivan varma, että pääsee mukaan joukkueeseen, koska hän on muita parempi kaikilla osa-alueille, joita treenataan. Hämmästys onkin suuri, kun Pate saa kuulla, ettei mahdu mukaan. Sen sijaan joukkueeseen pääsevät Patea huonommat Riku ja Raku, joiden isä lahjoittaa joukkueelle peliasut. Kirjassa on tällaisia kohtia, jotka hauskuttavat sellaista aikuislukijaa, joka on kentänreunalla ihmetellyt joukkueiden kokoonpanoja. 

Pienempää lukijaa hauskuttaa Paten kokoama futisjoukkue. Pate on päättänyt päästä turnaukseen, hänen pitää vain saada kokoon kentällinen pelaajia. Pate kirjoittaa maailman parhaille futispelaajille pullopostia ja on varma, että kaikki maailmantähdet pääsevät paikalle. Niinpä hän ilmoittaa joukkueensa mukaan turnaukseen. Jossain vaiheessa Patellekin valkenee, että kaikki eivät ehkä pääsekään, joten ei auta muu kuin koota sekalainen seurakunta peliin mukaan, ja joukkueen paras ja aktiivisin taitaa olla jalkapuolikoira Totti. Paten joukkueelle ei ole luvassa helppoja pelejä, mutta eräs yllätysvieras peleihin saapuu pelastamaan, jos ei aivan koko turnausta, niin ainakin täydellisen nöyryytyksen. Onko pulloposti kuitenkin päässyt perille?

Kirja sopii alaluokkien lukijoille, sillä se on hauska ja nopealukuinen kirja. 

Timo Parvela: Paten jalkapallokirja 
2015, WSOY
107 sivua





Magnus Ljunggrenin ja Mats Vänehemin Turnauspäivä (2015, Readme.fi) on ensimmäinen osa kirjasarjasta, joka kertoo kahden joukkueen taipaleesta: tyttö-ja poikajoukkueen peleistä. Turnauspäivä tosin keskittyy vain poikien joukkueeseen. Joukkueelle on luvattu, että he pääsevät saattamaan Suomi-Espanja-ottelun pelaajat kentälle. Ensin on tosin pelattava paikallisturnaus, jossa heillä on kalavelkoja maksettavana: naapuriseura voitti viimeksi mestaruuden, ja nyt on Futaajien aika voittaa. Kaikki ei kuitenkaan kulje pelissä ja tappio on taas edessä. Futaajat ovat kiukkuisia ja pelin tuomarikin on tosi huono ja epäreilu, poikien kiukku ei laannu. He päättävät kostaa toisen joukkueen pelaajille pelin ja kentän ulkopuolella. 

Mutta Futaajien kosto on hengenvaarallinen ja aiheuttaa onnettomuuden. Kun tapauksen syyllinen selviää, on alussa luvattu maajoukkuepelaajien saattaminenkin vaarassa. Miten pelaajat selviävät ja saavat sovittua asian? 

Turnauspäivä menee hieman vanhemmalle lukijalle kuin Paten jalkapallokirja, nelosluokkalainen innostui tästä kirjasta ainakin vähän. Aika usein futiskirjat ovat liian opettavaisia (kaikki mukaan pelaamaan tai voitto ei ole tärkeintä -asenteella kirjoitettuja), ja muihin kirjoihin verrattuna Turnauspäivä onkin rankempi ja todenmukaisempi. Tämä kirja on sellaisille lukijoille, jotka tietävät, että voitto on kuitenkin tavoitteena ja joskus tappio harmittaa aivan vietävästi. Pelitapahtumatkin ovat tässä kirjassa melkoisen vauhdikkaita ja tarkasti kerrottuja, joten kirja viehättää pelaajaa, joka muistaa oman pelinsä maalit kuukausienkin päästä. 

Magnus Ljunggren ja Mats Vänehem: Turnauspäivä
2015 Readme.fi
91 sivua

lauantai 26. syyskuuta 2015

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin

Yritän seurata lastenkirjallisuuden uutuuksia, lähinnä helmetin uutuusluettelosta, ja napsia kiinnostavia kirjoja lapsilleni luettavaksi. Välillä käy niin, että äidin suosittelemat kirjat eivät innosta lapsia lukemaan (onneksi sentään kirjaston tädin ja opettajan suositukset iskevät joskus), ja joudun lukemaan kirjat itsekseni. Veera Salmen Mauri ja vähä-älypuhelin (2015, Otava) oli sellainen kirja, jonka innostuin lukemaan, lähinnä takakannen innoittamana: kirjan sankari aikoo kaivaa tunnelin Egyptiin, johon hänen paras ystävänsä, Bashir, muutti.



Kirjan päähenkilö on Mauri ja hänellä on kaksi toivetta elämässä: hän haluaa kaivaa tunnelin Egyptiin ja hän haluaa älypuhelimen. Bashirin kotimaassa on sota, ja Mauri pohtii, miksi sotia on olemassa. 

Miksi aikuiset edes käyttävät pyssyjä sellaisessa paikassa, jossa on lapsia? Lasten pitäisi saada kävellä rauhassa kouluun ja koulun jälkeen heidän pitäisi saada mennä rauhassa leikkipuistoon leikkimään - - 

Mauri asuu Pasilassa, johon kirjassa tutustutaan Maurin piirtämän kartan avulla: Pasilassa on mm. Lidl ja seiskan ratikka. Lisäksi Pasilassa on paljon erikielisiä lapsia, ja Mauri tottuu eri kieliä puhuviin kavereihin; toiset kaverit taas eivät puhu juuri mitään. Kirjan näkökulma on lapsen; aikuinen lukija ymmärtää, että kaveri ei puhu mitään, koska ei osaa suomea vielä. Mauri ihmettelee maailmaa, mutta kaiken ison ihmetyksen keskellä hän myös haaveilee siitä, mistä useimmat lapset: älypuhelimesta. Onneksi öisin Mauri voikin näpytellä WhatsApp-viestejä unikavereiden kanssa.

Teos on vauhdikas ja myös riipaiseva. Kirjassa on paljon miksi-kysymyksiä, joihin ei kirjassa löydy vastauksia. Vaihtuva kaveripiiri on osa Maurin elämää, ja muutokset vain tuntuvat kuuluvan lapsen elämään. Kirjassa on monta teemaa, joista yksi juuri tähän hetkeen kuuluva: monikulttuurisuus ja lapset sodassa. Kirja toimii varmasti hyvin sellaiselle lapselle, joka näkee lehtien otsikot ja miettii, miksi maailmassa ihmiset pakoilevat. Tämä kirja tosin kaipaa varmasti aikuista keskustelukaveriksi, koska valmiita vastauksia kirjassa ei ole. 

Kirjan on lukenut myös Krista

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin 
2015, Otava
95 sivua

torstai 24. syyskuuta 2015

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun


Kristiina Bruunin Kaikki mikä on sinun (2015, Schildts & Söderströms) oli taas sellainen kirja syksyn uutuuskirjaluetteosta, jota en missään nimessä halunnut jättää lukematta. Luinkin kirjan heti, kun sain sen käsiini. Tässä kirjassa on väriä jo kannessa, ja niin on sisälläkin: suomalainen Anna kohtaa äänekkään ja värikkään Bangladeshin. 

Anna lähtee opiskelemaan Amerikan Texasiin, hän haluaa uran ja amerikkalaisen aviomiehen. Anna opiskelee ja saa jalansijan työelämään, hän tapailee bangladeshiläistä miestä. Jokin ei siis mene aivan nappiin, koska se amerikkalainen mies jää nappaamatta. Anna huomaakin, että on matkalla Bangladeshiin mennäkseen naimisiin miehen kanssa, ja hän jättää myös työnsä, jonka kautta hänen piti luoda uransa. 

Käsittämätöntä, että minä, suomalainen nainen, seuraan miestä johonkin banaanivaltioon - -. Minun piti mennä länteen ja jäädä sinne. Kuinka järkevää tosiaankin oli tulla miehen perässä tähän kosteudensyleilemään karmeuteen, missä minua tuijotetaan, missä mikään ei toimi, missä kukaan ei ymmärrä minua, eikä haluakaan ymmärtää. Kaikki tahtovat vain rahaa jota he toki tarvitsevat, mutta minä en voi auttaa, en heitä kaikkia -

Annan vanhemmilla on asiaan totuttelemista, niin myös miehen, Taufiqin sukulaiset joutuvat totuttelemaan miniäänsä. Mieluummin he tosiaan olisivat ottaneet paikallisen naisen sukuun. Taufiq uppoutuu työhönsä, isänsä firman pyörittämiseen ja Anna tutustuu sukulaisnaiseen, Taslimaan, johon lukija on saanut tutustua jo hieman aiemmin, sillä rinnakkain Annan elämän kanssa on edennyt Tasliman aviokriisi: hänen miehensä aikoo ottaa toisen vaimon, ja Taslima itsekin on rakastunut. Kun Anna tutustuu Taslimaan, Anna joutuu miettimään, voiko hänelle käydä samoin. 

Tarinassa kulkee myös Tasliman autonkuljettajan, Delwarin, näkökulma. Delwar on rikkaan perheen työntekijä, ja siksi hyvä aviomiesehdokas kaukaisen sukulaisen 15-vuotiaalle tytölle. Delwar ei haluaisi mennä naimisiin, mutta hänen äitinsä painostaa miestä, turvaksi tytölle, joka jää ilman avioliittoa heikkoon asemaan. Delwarin myötä lapsiavioliitto saa kirjassa inhimillisen näkökulman. 

Kirjassa eritaustaiset henkilöt tulevat toistensa elämään. Ehkä hieman jäin ihmettelemään, miten sutjakkaasti ja sulavasti elämä jatkui, vaikka miljöö vaihtui. Annan oli helppo solahtaa omaa uraa luovasta itsenäisestä naisesta elämään, jossa koti oli hänen elämänpiirinsä. Jotenkin jäin odottamaan jatkoa: mitä sitten tapahtuu, kun arki tulee kaiken uuden rinnalle. Toisaalta, eihän kaikkien kirjojen tarvitse olla ongelmakeskeisiä, joten tässä kirjassa oli sellaista pehmeää ja sievää toisenlaisuuteen tutustumista ja ihan hyvä niin. Kirja toimi tarinan alkuna, jatkon voi sitten kuvitella itse. 

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
2015, Schildts & Söderströms
296 sivua

tiistai 22. syyskuuta 2015

Shahram Khosravi: Laiton matkaaja - Paperittomuus ja rajojen valta

Shahrman Khosravi on Tukholman yliopiston antropologian lehtori, joka on itse lähtenyt Iranista ja pitkän matkan jälkeen päätynyt Ruotsiin. Laiton matkaaja - Paperittomuus ja rajojen valta (2013, Gaudeamus) kertoo rajoista ja niiden rikkojista, kuten Khosravi kirjoittaa teoksen johdanto-kappaleessa. Kirja on syntynyt Khosravin oman kenttätutkimuksen ja luentojen pohjalta. Khosravin omat kokemukset sekoittuvat toisten kokemuksiin - pitkälti ne ovat samoja. Khosravi oikeastaan käsitteellistää kaiken sen, minkä juuri tällä hetkellä näemme Euroopassa tapahtuvaksi. Khosravi kertoo, miten näemme tapahtumat, minkälaisina näemme ihmiset, jotka pyrkivät Eurooppaan ja hakevat turvapaikkaa ilman papereita eli passeja. 




Pakolaisuuden suurin syy ei ole köyhyys, vaan korruptio, epätasa-arvo, luokkaerot sekä voimavarojen ja mahdollisuuksien epäoikeudenmukainen jakaantuminen. 

Kirjassa on paljon asiaa, joten kirjoitan vain joistakin asioista, jotka teoksesta nousivat esiin. Khosravi nostaa esiin sen, minkälainen kuva meillä on pakolaisista ja miten turvapaikkahaastattelussa todennetaan pakolaisuus. Näemme pakolaisen  huonokuntoisena ja surullisena, joka pukeutuu huonokuntoisiin vaatteisiin. Näin Khosravia opastettiin pukeutumaan turvapaikkakuulusteluun. Tuntuukin, että nykytilanteessa monia on tyrmistyttänyt se, että pakolaiset näyttävät hyvinvoivilta, heillä on vaatteet päällä ja kännykät kädessä. Lisäksi ei varmaan ole mikään ihme, että erilaiset neuvot, joilla saada turvapaikka, leviävät somessa (Iltiksen uutinen). 

"Todellisen" pakolaisen tulee näin ollen olla köyhä, syvämietteinen, traumatisoitunut, vakava ja tietenkin myös surullinen henkilö. - - Onnellinen, hyvin pukeutuva ja hyvännäköinen pakolainen on mahdoton käsite. 

Oikea tapa kuvata pakolaisia täällä (bbc:n kuva). 


Muslimimiehet ovat vääränlaisia pakolaisia. Tämä on tullut monesti esiin nykytilanteessa: miehiä ei pidetä oikeina pakolaisina, koska ovat liian hyväkuntoisia ja heillä on kännykät, mutta myös, koska miehet tulevat yksin. Yksin tulevia miehiä paheksutaan siitä, että naiset ja lapset jäävät Välimeren toiselle puolelle.

Khosravi kirjoittaa: Muslimimiehet nähdään stereotyyppisenä joukkona, joka rikkoo musliminaisia todennäköisemmin länsimaisia normeja ja arvoja. Heidän "primitiivistä maskuliinisuuttaan" pidetään alempiarvoisena kuin länsimaisten miesten "sivistyneitä" maskuliinisuuksia. Muslimimiehiä nähdään uhkana passiivisille musliminaisille, joita puolestaan pidetään pelastamista odottavina uhreina

Toisaalta, kuten Khosravi kirjoittaa ja kertoo omasta matkastaankin: pakomatka vaatii hyvää kuntoa, on riskialtis ja salakuljettajien armoilla oleminen vaarallista. Matka on pakko tehdä sellaisen, joka matkan kestää. 

Khosravi kirjoittaa paljon paitsi maiden rajoista myös näkymättömistä rajoista: mikä on ihmisen oikeus ylittää toisen valtion raja? Onko oikeus samanlainen kaikilla vai onko se vain joidenkin etuoikeus? Toisaalta ne, jotka ovat saaneet luvan astua uuteen maahan, kokevat näkymättömiä rajoja, jotka pitävät heidät yhteiskunnan ulkopuolella. Khosravi nostaa esiin myös ne henkilöt, joiden oleskelulupa on hylätty ja jotka ovat painuneet maan alle ja elävät maassa ilman lupaa ja oikeuksia vaikkapa terveydenhuoltoon. 

Khosravin kirjan luettuani en ole viisaampi kuin aiemminkaan. Pakolaistilanne maailmassa näyttää sellaiselta, ettei siihen ole ratkaisua. Ihmisten kotimaat ovat siinä tilassa, etteivät ihmisten lähtöjen syyt ole ainakaan paranemassa. Kun ihmiset tulevat maihin rajojen yli ilman rajarekisteröintiä, emme tiedä kuinka paljon ihmisiä ilman papereita lopulta elää pian eri Euroopan maissa. Mitä ihmiset aikovat tehdä maassa, jossa ovat joko oleskeluluvan kanssa tai ilman? On paljon ihmisiä, jotka ovat kouluttautuneet ja menestyneet, mutta on myös paljon niitä, jotka eivät ole. Maahanmuuttajien asenne voi olla se, että he tulevat ja tekevät töitä, elättävät perheensä ja elävät rauhallista elämää. Mutta koska prosessi on hidas, voi osa pettyä odottelemiseen. Todellisuus ei olekaan sitä, että uuteen maahan marssittuaan etsii ja löytää työpaikan. Uuden maan asukkaiden asenteet voivat olla negatiivisia. Itselläni ei ole oikein muuta sanottavaa pakolaisasiaan kuin että olen ääriäni myöten kyllästynyt erilaisten (ääripäissä olevien) näkemysten omaavien ihmisten taisteluun somessa ja lehtien palstoilla. 

Shahram Khosravi: Laiton matkaaja - Paperittomuus ja rajojen valta 
2013, Gaudeamus
suomentanut Antti Sadinmaa
164 sivua

maanantai 21. syyskuuta 2015

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi (2015, WSOY) vaikutti kiinnostavalta teokselta ja halusin lukea kirjan heti, kun kuulin siitä. Olen löytänyt kirjablogien myötä sarjakuvaromaanit, joiden tarinat ovat olleet poikkeuksetta kiinnostavia. 

Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika, Riad, eli lapsuutensa Libyassa ja isänsä kotimaassa Syyriassa, ja näistä vuosista kertoo Tulevaisuuden arabi -teossarja, joista ensimmäinen osa tuli suomeksi tänä vuonna. Seuraava osa ilmestyy suomeksi vuonna 2016, jota on vaikea odottaa jo nyt, sillä kun luin kirjaa, se loppui niin yllättäen, että huudahdin: joko tämä loppui! 






Kirja alkaa, kun Riad on 2-vuotias ja asuu Ranskassa, jossa hänen vanhempansa ovat tavanneet. Pian väitöskirjansa jälkeen isä saa päähänsä lähteä Libyaan. Libya on eriskummallinen maa, jossa jokainen asuu siinä talossa, jonka saa vallattua. Riad leikkii rappukäytävässä kahden muun lapsen kanssa, joista toinen ei osaa mitään samaa kieltä Riadin kanssa. 

Perhe palaa Ranskaan, jossa Riad oppii olemaan niin kuin muutkin lapset päiväkodissa. Lapsuus on kuvattu lapsen näkökulmasta, ja varsin humoristisesti. Siinä näytetään, miten lapsi oppii olemaan mieliksi kulloisissakin olosuhteissa. 





Perheen matka ei kuitenkaan pääty Ranskaan, vaan he lähtevät uudestaan pois, tällä kertaa Syyriaan. Maahan, joka on varsin erilainen maa kuin Ranska. Muut lapset ja perhe eivät näyttäydy aivan järkevästi käyttäytyvinä, ainakin mitä tulee Ranskasta maahan saapuneen lapsen silmissä. Vaaleat ja kiharat hiukset tekevät Riadista toisista lapsista erottuvan pojan, jonka hiuksia aikuiset rakastavat pörröttää ja jonka erilaisuuden takia toiset lapset haukkuvat häntä juutalaiseksi. 

Lapsi tuntuu kuitenkin sopeutuvan mihin tahansa maahan ja kulttuuriin. Eri maissa eläminen kuvataan teoksessa eri värein: Ranskassa on sininen tausta, Syyriassa vaaleanpunainen. Kiinnostava kirja ja tarina todellakin imaisi mukaansa, jään odottelemaan kakkososaa innolla!

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi
2015, WSOY
alkuteos L'arabe du futur - Un jeunesse au moyen-orient (1978-1984) 2014
suomentanut Saara Pääkkönen
158 sivua

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lukumaratoni 19.9. - 20.9.

Sain idean kokeilla lukumaratonia eli 24 tuntia lukemista siitä yksinkertaisesti syystä, että siihen avautui tilaisuus. Sää ulkona näytti sateisen syksyiseltä ja olisin loppupäivän joka tapauksessa sisällä. 



13.00 Valmistaudun maratoniin, kuvasin kirjapinon ja tajusin, että kaikkea ei varmasti ehdi lukea. Keräsin kotoa ohuet kirjat ja kävin vielä kirjastosta hakemassa lisää, vaikka ei varmastikaan olisi tarvinnut. Olisin halunnut enemmän sarjakuvia, mutta en äkkiä muistanut/löytänyt mitään kiinnostavia. Aamupuuro on nyt syöty ja lukueväät sekä kahvi valmiina. Katsotaan, mihin asti jaksan lukea ja mitä. Ajattelin aloittaa sen ainokaisen sarjakuvaromaanin, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, joka on kyllä paksu kirja, mutta sarjakuvaan on mukavan helppo uppoutua. 

Aion pitää taukoa ainakin ruoanteon aikaan ja katsotaan, miten tuo televisio mahtaa viedä mukanaan, vai jättääkö rauhaan. 








15.50 Ensimmäinen kirja, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, on luettu. Sarjakuvaromaani oli täydempää tavaraa kuin etukäteen ajattelin. Hurja reissu Itävallasta Italiaan kosketti, varsinkin Italian macho-kulttuuri oli ällöttävää. Myös rajan ylitys metsän läpi oli melkoinen päähänpisto, ja minkälainen petos lopussa odottikaan! Luulin etukäteen, että kirja olisi nopeammin luettavaa, mutta onhan kirjassa toki 463 sivuakin ja paljon luettavaa. Kirjan lukemisen jälkeen pieni tauko: lihapullat 15 minuutissa uuniin ja ruokaa odottaessa aloittelen Pauli Koheloa. Kaipaan Lustin teoksen jälkeen hieman kevyempää luettavaa, toivottavasti Kohelolta löytyy keveyttä. Kirjailija on minulle tuntematon, mutta olen hänen teoksiin törmännyt mm. kirjablogeissa. 



17.50 Ruoka syöty ja kaksi kotimaista kirjaa luettuna: Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni -teoksesta sain kiinni Coelhoon kohdistuvasta kritiikistä ja Kari Hotakaisen Finnhits tarjoili pieniä elämäntarinoita ja elämän käännekohtia Suomesta ja suomalaisten elämästä. En aivan täysin lämmennyt näille teoksille, ja ehkä pari tuntia olisi voinut sujua toisenlaisenkin kirjallisuuden parissa. Kohelon lukeminen nauratti paikoin, mutta tuntui kuitenkin melkein yhtä tyhjältä kuin Coelhon elämänohjeet. Hotakaisen henkilöhahmot olivat taas niin tuttuja niin monesta kirjasta, että voihan sentään. Nyt on pakko hörppiä vähän kahvia, jotta jaksaa ja vaihtaa toisenmaalaiseen kirjallisuuteen. Edessä kahvikuppi ja Anna Gavaldan kauan omassa kirjahyllyssä odotellut Viiniä keittiössä. Kaipaan jo jotain juonellista kirjaa väliin, toivottavasti sellainen on edessä nyt. 



20.55 Lukuvauhti hieman hyytyi, Gavaldan 168-sivuinen teos on luettu nyt. Kirja vaati oikean ympäristön ja olisi vaatinut myös sitä viiniä seurakseen. Hieman erikoinen asetelema kirjassa, kun nainen keskustelee appensa kanssa avioliitosta, joka on päättymässä, kun hänen miehensä lähti toisen naisen matkaan. Viinilasillisten ääressä appi kertoo omasta elämästään toisenlaisen tarinan ja antaa perspektiiviä naiselle: onko velvollisuus parempi kuin onnellisuus vai toisinpäin. Hieman ranskalainen näkökulma, kotimaisessa olisi uhriuduttu ja suoritettu velvollisuutta. Lukemisen seurauksena päätä särkee, kahvi ja iltaruoka hieman auttoivat, mutta syöminen ja muu säätäminen hieman veivät lukurytmiä, 19 - 20 oli vaikea aika lukea ja aloin pitää taukoa, jonka aikana televiso ja netti alkoivat viedä huomiota. Olen kuitenkin tyytyväinen, että Gavalda on luettu, kirja on odotellut niin kauan ja kirja oli hyvä. Nyt jatkan Atiq Rahimin Kärsimysten musta kivi -teokseen, joka on myös ollut kirjahyllyssä todella kauan odottelemassa lukuvuoroaan. Toivottavasti ei ole liian synkkää luettavaa ja toivotaan, että päänsärky helpottaisi. 



11.00 Hups! En ole varmaan koskaan nukkunut näin kauan, heräsin vasta puoli yhdeltätoista. Yöllä tosin heräsin viideltä ja luin pari novellia Anna Gavaldan teoksesta Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Mutta sen jälkeen väsytti.... No, luin sängyssä lisää Gavaldaa ja jatkan nyt sitä tai Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla -teosta. Paljon en ehdi lukea, koska aikahan loppuu parin tunnin päästä. Vähän tosiaan harmittaa tuo herääminen noin myöhään, mutta ilmeisesti olin levon tarpeessa. Illalla lopetin Rahimin teoksen yhdentoista jälkeen. Aloitin toista kirjaa, mutta kirja ei kiinnostanut niin kovasti, että olisin jatkanut. Nyt aamukahvia ja Gavaldaa tai Modianoa. Katsotaan, mihin asti ehdin kirjoja. 




13.20. Päätin lukea Modianon kirja, koska en ole vielä koskaan lukenut Modianoa ja minua kiinnosti tietää, minkälaisia hänen kirjansa ovat. Hieman oli vaikea keskittyä teokseen, koska ajattelin koko ajan, että ehdinkö lukea kirjan loppuun. 13.20 sain luettua viimeisen sivun. Huh! Mielessä pyöri myös, mitä kaikkea muuta pitää tänään ehtiä tehdä - ja myös se harmitti, että aika monta tuntia hyvää lukuaikaa nukuin aamulla. No, tämä oli nyt tässä - ja Modianon kirjasta jäi mieleen kyllä asioita, mutta jäin miettimään, että oliko tämä nyt paras Modiano - eihän?

No niin, nyt lisään kuvat tekstiin ja kirjoitan vähän lisää lukemistani kirjoista. 

**************

Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi 
2009, Like (omasta hyllystä)
alkuperäinen teos: Syngué Sabour - Pierre de patience 2008
suomentanut: Kristina Haataja
132 sivua

Kirjan miljöö on afganistanilainen kylä, jossa öisin soditaan ja ammutaan, melkoisen umpimähkäisesti, mutta isojakin räjähdyksiä on joukossa. Eräs mies on loukkaantunut sodassa ja hän makaa kotona tuijottaen tyhjyyteen. Miehen vaimo pitää huolta miehestä ja on pitänyt jo usean viikon ajan: hän pesee miestä ja laittaa uutta sokeriliuosta tippumaan miehen suoniin. Nainen lukee Koraania ja rukoilee, kuten pitääkin. Kun taistelut ulkona kiihtyvät, hän miettii, mitä tekisi. Jättäisikö hän miehen yksinään taloon ja lähtisi karkuun. Nainen vie lapsensa heidän tätinsä luo turvallisempaan paikkaan ja pähkäilee, mitä tehdä miehelle, kun huomaa, että on jo liian myöhäistä. Taistelijat ovat heidän talonsa kohdalla. Odotellessaan tilanteen rauhoittumista nainen alkaa kertoa salattuja asioitaan miehelleen. Odottelu ja taistelut ulkona tekevät naisen hulluksi. Hän myös lopettaa rukoilun ja huomaa, että Koraanikin on viety pois. Lukiessani kirjaa mietin, mitä siinä voi enää tapahtua, kun tilanne on niin paha. Silti loppu yllätti, koska se oli vielä pahempi kuin ajattelin etukäteen. Tämä kirja jää kummittelemaan takaraivoon pitkäksi aikaa. 

******

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
2013, Like (kirjastosta)
alkuteos: Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens 2009
suomentanut Hannele Richert
463 sivua

Kirja kertoo Ulli Lustin menneisyydestä, kun hän viettää kesää Wienissä punk-henkisten ystäviensä kanssa. Ulli tutustuu Ediin, jonka kanssa päättää voittaa tylsyyden matkustamalla Italiaan rannalle. Vuonna 1984 rajan ylittäminen ei ole helppoa ilman passia ja rahaa, joten ystävykset kävelevät metsän kautta Italiaan. Rahattomina he matkustavat liftaamalla ja asuvat miesten kodeissa, pastapalkalla he antavat miesten nauttia heistä öisin. Tytöt päätyvät Roomaan, jossa pitävät olohuoneenaan espanjalaisia portaita ja nukkuvat Borghesen puistossa. Ulli huomaa, että hän saa kerjäämällä hyvät rahat. Elämä on mukavaa, mutta he haluavat rannalle. Alkaa kaaosmainen ajanjakso, jossa tytöt pyrkivät kohti Palermoa ja Sisiliaa. Alkaa myös Ullin henkilökohtainen sota miehiä vastaan, häntä ällöttää se, miten jokainen mies on hänen kimpussaan ja pyrkii hänen pöksyihinsä. Välillä sota sujuu hyvin, välillä siinä on takaiskuja. Elämä eteläisessä Italiassa ei ole helppoa, ja samaan aikaan, kun syksy alkaa saapua, Ulli alkaa väsyä. Onneksi, sillä hän huomaa ympärillä monen ihmisen käyttävän myös huumeita, ja maailmassa on tavattu ensimmäiset AIDS-kuolemat. Päähänpistosta syntynyt idea näyttää vaaralliset puolensa, onneksi maitojuna vie takaisin. Hurja reissu ja tarina, hienosti toteutettu. 

*******

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla 
2015, WSOY (kirjastosta)
alkuteos Pour que tu ne perdes pas dans le quartier 2014
suomentanut Lotta Toivanen
136 sivua

Kirjailija Jean Daragane elää erakkona asunnossaan ja on ihmeissään, kun hänelle soitetaan. Miehen vanha osoitekirja on löytynyt ja löytäjä haluaa palauttaa kirjasen hänelle. Löytäjällä on myös kysymyksiä liittyen yhteen henkilöön, jonka nimi ja osoite ovat osoitekirjassa. Daragane ei aluksi muista, kuka henkilö on, mutta hän palaa vuosien taakse oman kirjansa syntyhetkiin, ja sitten vielä omiin lapsuusvuosiinsa. Samoin kuin kirjailija myös lukija joutuvat miettimään, ovatko henkilöhahmot "oikeita" edes tarinan maailmassa, vai vievätkö ne vain vihjeiden avulla kirjailijan muistia vanhoihin tapahtumiin. Menneisyyttä ja muistia tonkimalla löytyy kiinnostavia asioita, jotka tuovat esiin rikoksen. Vaikea sanoa, onko tämä Modianon teos rikoskirja vai jotain muuta. En aivan ihastunut Modianoon, mutta aion jatkossakin tutustua hänen teoksiinsa. 

*******

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä 
2010, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je l'amais, 2002
suomentanut Titia Schuurman
168 sivua 

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
2009, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part
suomentanut Titia Schuurman
199 sivua (pääsin sivulle 84)

Nämä kaksi Gavaldan "minikirjaa" ovat olleet kauan lukulistallani ja olin niin iloinen, että sain kirjat vihdoin lukuun. Viiniä keittiössä kertoo avioliiton päättymisestä, siitä kun mies on lähdössä toisen naisen matkaan. Itselleni oli omituinen ajatus, että aviokriisiä voisi avata appiukon kanssa, mutta ehkä se on ranskalaista? Kirjasta kirjoitinkin jo tuossa edellä, joten ei siitä sen enempää. Kunpa joku odottaisi minua jossakin on novellikokoelma, jonka henkilöhahmoihin jokaiseen voisi lisätä kirjan nimen ajatuksen. Novelleissa henkilöt kohtaavat toisiaan ja heille tapahtuu surullisia asioita - mutta kaiken kaikkiaan henkilöt jatkavat taas elämäänsä. Kiinnostava kirja, jonka aion vieläpä tänään lukaista loppuun. 

*******

Kari Hotakainen: Finnhits
2007, WSOY (kirjastosta)
78 sivua

Päätin antaa Hotakaiselle vielä yhden mahdollisuuden ja lukaisin hänen teoksensa Finnhits, jossa on mininovelleja suomalaisista henkilöistä, jotka näissä minikertomuksissa kietoutuvat toisiinsa. Kirjasessa on kenties tarkoituksena päästä tutustumaan, mistä suomalainen melankolia syntyy, ja melkoisen hyvin siihen sisälle päästäänkin. En ihastunut, mutta onneksi kirja oli lyhyt. 

*******

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
2008, Siltala (kirjastosta)
109 sivua

Pauli Kohelo asuu Suomen erämetsissä ja ammentaa elämänohjeitaan metsästä. Tästäkin kirjoitin jo yllä, eikä kirjasta oikein muuta sanottavaa ole. Tämän tyylinen kirja iskee tietyssä mielentilassa, nyt ehkä odotin, että pääsen kirjan loppuun. Parasta kirjassa olivat nämä lyhyet "elämänohjeet": 

Saat sen mistä luovut. 
Luovut siitä minkä saat. 
Sen menetät minkä haluat. 
Sen haluat minkä menetät. 
Palauta se minkä otit. 
Niin saat takaisin trimmerisi, 
jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille. 


********************************

Ja lopuksi: kokemus oli kaiken kaikkiaan kiinnostava. Aika meni loppujen lopuksi nopeasti (siis varsinkin kun nukuin noin 11 tuntia lukuajasta) ja vaikka lukujumi meinasi tulla jossain vaiheessa, niin siitä pääsi ylitse, kun luettavaksi tuli kiinnostavia kirjoja. Lyhyet kirjat toimivat hyvin, mutta jotkut kirjat ja niiden tapahtumat jäivät mieleen toisia enemmän, varsinkin Rahimin teos tuli mieleen aina uusia kirjoja lukiessa. Sulatteluaikaa kirjoihin ei näin jäänyt kovin paljon, minkä takia en kovin syvällisiä kirjoja suosittele mukaan lukumaratoniin. 


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Kirjoitin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten Pasi Pekkolan esikoisteoksesta Unelmansieppaaja (2013, Otava), joka oli mielestäni erittäin lupaavaa esikoiseksi ja virkistävän erilainen verrattuna muihin kotimaisiin teoksiin. Kirjoitin tekstissäni, että tarinaa voisi vielä syventää - ja mitä tekee Pekkola? Julkaisee kahden vuoden päästä kirjan, jossa on syvyyttä ja monitulkintaisuutta ja -kerroksellisuutta vaikka useampaankin kirjaan. Mikä ilo onkaan nähdä kasvu esikoiskirjailijasta erinomaiseksi kirjoittajaksi ja tarinakertojaksi.

Lohikäärmeen värit (2015, Otava) on tähän asti lukemistani kirjoista tämän vuoden ehdottomasti paras teos. En osannut odottaa, että kirja vie niin monipuoliselle ja mutkikkaalle matkalle, että lukemaani on täytynyt sulatella parisen päivää. 

Kirjan tarina kertoo kiinalaisesta naisesta, Xiaolongista, joka lähtee Kiinasta 1980-luvun alussa. Teos on vahvasti naisten tarina. Xiaolongin ohella kirjassa pääsevät ääneen myös nykyajan naiset, jotka ovat Xiaolongin tavoin köyhän maaseudun tyttäriä. Naiseksi kasvettuaan heillä ei ole paljon vaihtoehtoja, vaan ne rajautuvat avioliittoon maaseudun köyhän pienviljelijäperheen pojan kanssa tai tulevaisuuteen Shanghaissa. Tulevaisuuteen, jonka todellisuus on hämärää, sillä kaupunkiin lähteneistä tytöistä ei kotona puhuta, vaikkakin otetaan vastaan kaikki, mitä kotiin saadaan. 

****

Hän katsoi tätä kaikkea, näitä kaikkia ihmisiä, ja ajatteli, ettei hän välttämättä ollutkaan niin outo. Ja kuitenkin hänessä oli jotain lähtemättömästi erilaista. Juuri erilaisuutta hänet oli opetettu varomaan. Kotimaassa kaikkien piti näyttää samalta, käyttää samanalaisia vaatteita, samoja värejä... - - Poikkeukset kitkettiin tuimin katsein ja arvostelevin sanoin. 

Kirja on tarina hylätyksi tulemisesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Xiaolongin ja naisten lisäksi tarinaa kerrotaan Xiaolongin pojan, Kimin näkökulmasta. Kimi haluaa edes kerran löytää äitinsä ja kysyä häneltä, miksi. Niin Kimi kuin Xiaolong haluavat tuntea itsensä hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat. 

***

Raha on ainoa mikä tekee hänet näkyväksi. - - Jos hänellä ei olisi varaa laittaa rahaa säästöön unelmia varten, jotka eivät koskaan toteudu, jos hänellä ei olisi varaa ostaa silloin tällöin vaatteita, pistää roponsa johonkin kauniiseen esineeseen, niin mitä hänestä jäisi tähän maailmaan? - - Vain ostamalla hän voi todistaa kuuluvansa tähän maailmaan. Kassalta lunastettu kuitti ei ole vain todiste ostoksesta, se on todiste siitä, että hän on elossa. 

Kirja on myös tarina rakkaudesta ja rahasta ja valinnasta näiden kesken - myös rahan ja rakkauden kietoutumisesta toisiinsa. Sekä Xiaolong että Kimi joutuvat elämässään kysymään, kumpi on tärkeämpää: raha vai rakkaus. 

Kirjan henkilöistä kaikki etsivät jotain, jonka uskovat olevan olemassa, mutta lukijalle tulee pakahduttava tunne siitä, miten henkilöt etsivät ja pettyvät. Jollain tavalla kirjasta huokuu samanalainen olo kuin Lost in Translation -elokuvasta: henkilöt leijuvat irrallaan maailmassa, kohtaavat toisensa ja etsivät merkitystä, jota eivät löydä. 

Vaikka Pekkola kiinnittää tarinansa Kiinaan, on tarina yleismaailmallinen. Ihmisten hyvät ja huonot teot, jopa petokset vyöryvät kirjassa ja tekevät kirjasta monipuolisen, syvällisen ja kätkevät sisäänsä niin paljon, että yritän kirjoittaa kirjoittamatta kirjan tapahtumista paljoakaan. Minulle oli ilo lukea kirjaa vähäisin tiedoin, mitä se pitää sisällään ja toivon, että toisetkin lukijat saavat kirjan käsiinsä ja pääsevät tutustumaan siihen niin: voin vannoa, että kirja pitää sisällään paljon: rakkautta, rahaa, petoksia, ihmiskohtaloita, suurta inhimillisyyttä, Kiinaa, vanhoja uskomuksia, modernia maailmaa, kaikkea, mitä hyvään - loistavaan - kirjaan voi sisältyä. Tämä teos palautti uskoni kotimaiseen kirjallisuuteen.

"... en kuulu tänne, mutta en ole koskaan kuulunut kokonaan Suomeenkaan. Olen ikuisesti ulkopuolinen, aina aavistuksen muukalainen. - - Näen sen ihmisten kasvoilta, heidän katseistaan, kuulen sen heidän yllättyneistä äänistään, kun paljastuu että puhun heidän kieltään. Sillä heidän kielensä se on, ei minun. Minulla ei ole omaa kieltä eikä kotia."


Kirjasta lisää Krista ja Kirjakaapin kummitus, jolta linkkejä myös muihin teoksen lukeneisiin. 

Tästä Otavan sivuille, jossa myös video, jossa Pasi Pekkola kertoo kirjastaan.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit 
2015, Otava
456 sivua

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Raili Heikkilä & Kirsti Hassinen: Kissanviikset ja katinkontit



Tähän alkuun aivan järkyttävän suloinen kissavideo, sillä kissavideot lievittävät stressiä ja parantavat työtehoa, noin niin kuin esimerkiksi. Suloiset kissat ovat yksi elämän parhaita asioita, ja videoiden esiaste on tietenkin kirja, joka on täynnä suloisia kissankuvia. Muistan omasta lapsuudestani isokokoisen kissakirjan, jossa oli kuvia ja runoja tai ainakin jonkinlaista tekstiä kuvien kissoihin liittyen. Kirja lienee kadonnut jo, mutta se tuli mieleeni, kun luin Raili Heikkilän ja Kirsti Hassisen Kissanviikset ja katinkontit (2015, Paperisilppuri) -teosta. Teos, joka pitää sisällään elämänviisautta maatiaiskissan silmin. 



Teoksen kuvat ovat suloisia, ne on Kirsti Hassisen käsialaa. Valokuvaajan elämää Kolin maisemissa ja kuvia voi ihastella hänen blogissaan täällä. Blogi sai juuri uuden seuraajan, niin hienoja kuvia siellä todellakin on! 

Kirjan runot ovat pääosin riimillisiä ja positiivisa elämänohjeineen, ja mielestäni sopivat  kaikille: pienestä lapsesta vanhemmankin ihmisen luettaviksi. 




Tässä kirjassa ei ole oikeastaan mitään muuta vikaa kuin se, että kirjassa on vain 43 runo- ja kuvasivua. Kuvia kun olisi jaksanut katsella melkeinpä loputtomasti. Kirjan voisin hankkia lahjaksi jollekin kissaihmiselle. Kirjan kuvia katseltuaan voi olla vain hyvällä tuulella. 

Raili Heikkilä & Kirsti Hassinen: Kissanviikset ja katinkontit
2015, Paperisilppuri


tiistai 8. syyskuuta 2015

Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615

Tuomas Keskimäki on minulle uusi tuttavuus kirjallisuuden saralla, hän on runoilija ja sanoittaja ja lauluntekijä. Sinä, taivaani (2015, Sunkirja) on Keskimäen neljäs runoteos, jossa historia on kovasti läsnä. Keskimäki tuo historian unholasta teokseensa Kustaa II Adolfin, joka oli Ruotsin kuningas 1600-luvun alussa. Adolf oli valloittajakuningas ja suuri sotapäällikkö, jonka ihailijaksi wikipedia mainitsee Napolen Bonaparten. Kustaaa II Adolfin kuolinpäivää, 6.11., vietetään Suomessa ruotsalaisuuden päivänä. 





Tuomas Keskimäki on luonut kuvaa kuninkaasta rakastuneena nuorukaisena, vuonna 1594 syntynyt kuningas on runojen aikaan 17 - 21-vuotias. Sinä, taivaani rakentuu dialogin varaan,  Kustaa alkaa kirjoittaa runoja Ebballe, jonka kohtaa sattumalta kesäisessä puistossa. Molemmat tunnustavat halunsa tutustua toisiinsa paremmin - ja seuraavana vuonna he tapaavatkin toisiaan Tukholman linnassa ja viihtyvät toistensa seurassa. Leskikuningastar ei kuitenkaan pidä seurustelusta. Seuraavissa runoissa ikävää kasvattaa kuninkaan äidin kielteinen asenne ja Kustaan sotaretket. 


Ebba on Kustaalle haavekuva, kukka, jota hän haluaa suojella: 

Vain sinua, sinua vielä
kädessä pitelen. Kukka 
ei milloinkaan ole näin kaunis. 

Kuin höyhen minä putoan, 
hiljaa, tuulen alla leijun, 
terälehti helmanani, 
sinun pehmeän kätesi 
päälle, lepään. Oletko vielä
minun kun herään, olethan?

Kustaa kirjoittaa teoksessa usein kukastaan ja läpi kirjan runot todistavat näiden kahden nuoren rakkautta: 

Vaikka odottaisin eloni, 
kulkisin jokaisen metsän, 
kaikki maat, jokaisen vuoren
ja jokaisen meren pisaran
tuntisin käteni päällä, 
sinun veroistasi syliini
minä milloinkaan en saisi. 

Vielä tuhannen vuoden päästä 
ympärillesi käteni
kiedon, suutelen sinua; 
en ajassakaan irti päästä! 

Runot ovat täyttä tunteenpaloa, runojen välissä kerrotaan, miten suhde etenee, mitä vaikeuksia se kohtaa. Nämä välitekstit auttoivat kovasti ymmärtämään, mistä runoissa on kyse, sillä kovinkaan hyvin en muistanut Kustaa II Adolfia historiantunneiltani. Runoteos sai minut tutkailemaan hieman enemmän näiden kahden henkilön historiaa. Pidän historia-aiheisissa teoksissa juuri siitä, että ne saavat tutkimaan ja kyselemään historiasta. Mietinkin, että tällainen 63-sivuisen runoteoksen lukeminen voisi olla hieno opetusmenetelmä peruskoulussakin: tarina voisi herättää jokaista tutkimaan henkilöiden taustoja ja nuorelle ominaiset tunteet näkemään historian henkilöt kiinnostavina. 

Minusta oli miellyttävää lukea kirjaa, runoja, vaikka se saikin minut kyselemään paitsi historian perään myös kirjailijan mieltymyksiä: miksi juuri nämä kaksi ovat innostaneet kirjoittamaan rakkaudesta?

Kirjan on lukenut myös Kirjahullu
Täältä löytyy hieno kuva rakastavaisista. 

Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615
2015, Sunkirja
63 sivua

lauantai 5. syyskuuta 2015

Luetut kirjat toukokuusta elokuun loppuun

Listasin ensimmäisen kerran tänä vuonna lukemiani kirjoja huhtikuun lopussa, jolloin listasin lukemani kirjat tammikuusta huhtikuun loppuun (täällä). Nyt onkin sitten vuorossa tämän vuoden kesäkuukaudet ja niiden aikana lukemani kirjat. 


Toukokuussa tietenkin alkoi kesän ja lämmön odottelu, kirjojen suhteen kevättä edusti 

Inka Nousiaisen kirja Kaksi kevättä (2001, Otava)

Luin paljon vuoden 2015 kirjoja: 

Audrey Magee: Sopimus (Atena)
Anna Gavalda: Parempaa elämää (Gummerus)
Akram Ailisli: Kiviset unet (Into) 
Ian McEwan: Lapsen oikeus (Otava)
Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissä - ja teetä (Bazar)
Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu (Tammi)
Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava)




Jatkoin sekä nuortenkirjojen että kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteen lukemista: 

Ritva Kokkola: Lukukauden loppu (2005, Myllylahti)
Annika Luther: Ivoria (2009, S. & S.)

Luin myös kirjoja, jotka jostain syystä olivat jääneet lukematta aiemmin: 

Janne Ora: Kadotetun lumo (2014, Tammi)







Kesäkuussa odotimme vieläkin lämpöä ja aurinkoa ja hengasin pelikenttien reunoilla mm. stadissa ja Suomen Turussa. Kirjoja luin edelleen vuoden -15 uutuuksia



Jatkoin lukuhaasteitani: 






Aloin tehdä parempaa ruokaa ja kuunnella samalla äänikirjoja: 

Toni Morrison: Koti (2014, Tammi)







Heinäkuussa odotimme edelleen kesää ja lämpöä, saimme tarpeeksemme odotuksesta ja suuntasimme Espanjan aurinkoon ja lämpöön. 

Luin matkalla, ennen matkaa ja sen jälkeen espanjalaista kirjallisuutta: 

Carlos Ruis Zafon: Tuulen varjo (2004, Otava)
Javier Marias: Rakastumisia (2012, Otava)



Jatkoin uutuuskirjojen lukemista: 

Jonas T. Bengtsson: Submarino (Like)
Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä (Atena)



Ja sitten luin kirjoja vanhasta Suomesta: 

Jyrki Heino: Kello (2014, S. &  S.)
Paula Havaste: Tuulen vihat (2o14, Gummerus)

ja jotain, mikä on jäänyt aiemmin lukematta: 

Kari Hotakainen: Ihmisen osa (2009, Siltala)
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (2003, Otava)

Jatkoin äänikirjojen kuuntelua: 

Pirkko Saisio: Lokikirja (2010, Siltala) 







Elokuussa käväisimme mm. Lahdessa ja Porvoossa ja aloin saada luettavaksi jo syksyn uutuuskirjoja. 

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (WSOY)
Jouko Heikura: Asemapaikka New York (Gummerus)
Taina Haahti: Mariaanien hauta (Siltala)
Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (Like)
Roope Sarvilinna: Kateissa (Tammi)
Katja Petrovskaja: Ehkä Esther (Tammi)
Herman Koch: Naapuri (Siltala) 
Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat (Tammi)





Lisäksi luin kesäkirjakasaksi pinoamani kirjoista: 


Saldo jäi kyllä kaikin puolin kovin kehnoksi kaikissa lukuhaasteissa, sillä enimmäkseen olen näemmä lukenut tämän vuoden uutuuskirjoja. Ehkä syksyä kohden täytyy kääriytyä kunnolla lukemaan jotain vanhaakin. Lukemissani kirjoissa on ollut jotain samaa laimeaa kuin kesäsäässäkin. Ehkä huikeimmat lukukokemukset olivat Javier Mariasin Rakastumisia ja Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo. Lukukokemuksiin saattaa myös liittyä huikaisevan lämmön muisto, joten mikä oli kirjaa, mikä ympäristöä lukufiliksessä, se onkin vaikea sanoa. Tästä syksyyn tulossa lisää uutuuskirjoja, toivottavasti myös ysärikirjoja (, joilla aloitin lukuvuoteni) ja luvassa myös ehkä jonkun maan kirjallisuuteen tutustuminen pienissä määrin.