Miina Supinen: Säde

Miina Supisen Säde (2013, WSOY) oli jälleen yksi sellainen kirja, joka kiinnosti minua syksyn kirjoista. Olin etukäteen kuullut, että tässä kirjassa on arkeologiaa sekä Suomesta että Kreikasta ja kotimaista muinaisuskontoa. Entisenä folkloristiikan opiskelijana ja melkein oppiaineesta valmistuneenakin lukijana minua kiinnosti, mitä Suomen metsistä löytyy. 

Metsistä löytyy tietenkin Säde, minikokoinen suomalainen arkeologi, jolle oikeastaan ei kukaan voi suositella arkeologin ammattia, koska tämä saa aikaan aikamoisen kaaoksen joka paikassa, johon menee. Säde elää Antin kanssa. Antti on nörtti, johon Säde on tutustunut jo päiväkodissa. Kreikan kaivauksilla Säde tapaa toisaalta Vicin - ja kirjassa seuraa kolmiodraamaa.

Kirjassa metsään eli jonnekin metron itäpäiden lähelle ollaan rakentamassa uutta asuinaluetta, Kahdeksaista. Metsäalueelle on leiriytynyt niitä ihmisiä, jotka haluavat suojella metsää, josta heidän mukaansa löytyy uhrauspaikka ja portteja ylisen ja alisen välillä. Kirjassa sinkoilee uskomuksia, ideoita ja ajatuksia sekä vanhoja suomalaisia loitsuja, tietoja vanhoista jumalista ja kaikkea kiinnostavaa - kuten edellä mainittu ylisen ja alisen maailma. Metsästä löytyy yllättävää ja maagista, jolloin vanha lastenlaulu saa merkityksensä, kun Säde joutuu metsänpeittoon.

Vaikka kirjassa on todella upeita lankoja, joihin tarttua kiinni, kirjan perimmäinen tarina ja sanoma jäi minulta saavuttamattomiin. Tässä kirjassa oli edellisten lisäksi vielä uskontokritiikkiä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Mutta, itse olisin kaivannut keskittymistä yhteen asiaan, vaikka niihin uskomusolentoihin ja -maailmaan. Kirjaa lukiessa tuli hengästynyt olo, mutta sitten kuitenkin jäin jotenkin vajaaksi. Supinen yhdistää asiat toisiinsa niin vauhdikkaasti, että välistä oli unohtunut huoltaa kielikin painokuntoon. Siis, tavallaan pidin kirjasta, mutta jäin kaipaamaan kirkkaampaa punaista lankaa ja syventymistä kirjan ideoihin. 

Kunnon kansalainen seurasi viitekorkoa ja myi ja osti vasta sitten asunnon. Tuhat vuotta sitten oli ollut samalla tavalla tärkeää juoda sahtia ja nussia omaa ja naapurin isäntää ja vasta sitten kylvää pelto. Tärkeää ja asiallista toimintaa, joka yleensä esti yhteisön tappiot ja henkilökohtaiset tragediat. Mutta ei markkinavoimista ja pellon jumalasta voinut tietää, koska niitä kukaan ihminen hallinnut: finanssikriisi saattoi pyyhkäistä maanosan yli, ja yhtäkkiä sitä olikin kahden asunnon loukussa ja konkurssissa. Jumala saattoi yllättäen laittaa roudan peltoon. 

Miina Supinen: Säde

2013, WSOY

328 sivua

Jukka Laajarinne: 72

Olen ollut pitkään kiinnostunut maahanmuttajatarinoista kaunokirjallisuudessa, joten kiinnostuin myös kovin, kun huomasin, että Jukka Laajarinne on kirjoittanut kirjan 72, joka kustantajan sanoin on: 

Ravisteleva romaani ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista.

Kirjassa seurataan Marokosta Suomeen muuttaneen Mouradin elämää - ja myös kuolemanjälkeistä elämää. Kuolemaa edeltävä elämä ei tunnu kovin hyvältä, sillä Mourad ei tietenkään ensi alkuun osaa suomea, eikä hänellä ole ystäviä. Kyllähän Mourad oppii kieltä ja saa ystäviä, mutta kokee itsensä aina vähän ulkopuoliseksi, kuten silloin, kun alkaa tutustua tyttöihin ja kaikki meneekin hyvin, mutta Mouradin tausta nousee kirjassa esteeksi lähemmälle tuttavuudelle. 

Ihan kuin olisin syyhyinen tai kuppainen. Kerran samanlaisessa tilanteessa olin saanut selityksenkin. Jos saisimme lapsia, saattaisin kaapata heidät kotimaahani. Kukaan ei tietenkään uskonut, että tekisin niin, mutta oli se silti mahdollista. 

Laajarinne kirjoittaa Mouradista elävästi ja hauskasti. Minusta tuli kirjan ystävä oikeastaan heti sen ensisivuilta alkaen, kun Laajarinne alkoi kertoa Mouradin elämästä Suomessa. Ensimmäinen päivä koulussa on shokki, varsinkin kielen suhteen - se kuulostaa Mouradin korvissa tältä: 

Nääntä lämeil on läältä isuu lasoppi, Mourad. Hän leetu Marokosta. He comes from Morocco.

Tykkäsin tavasta kuulla kieltä - miten hauska keksintö kirjailijalta - näitä väärinkuultuja sanoja tulee myös kirjan myöhäisemmässä vaiheessa - ja sanojen oikeinmenossa huomaa taas Mouradin kehityksen kielen suhteen.

No, elämä ei kielen oppimisesta huolimatta suju Suomessa kovinkaan ruusuisesti, Mourad yrittää olla niin kuin kaikki muut, mutta on silti koko ajan vähän erilainen kuin muut. Kun Mourad kuuntelee hasis-päissään Koraanin jakeita, päättää hän tehdä parannuksen, josta perhe ei oikein hirveästi pidä, mutta Mourad löytää uusia ystäviä uskonnon parista ja päättää: Minä palasin islamiin.

Mourad alkaa käyttäytyä kuten tosiuskovaisen pitääkin. 

Kirja kertoo Mouradin elämästä ja sen käänteistä Suomessa, mutta tämän tarinan ohella kerrotaan myös Mouradin elämästä neitsyiden seurassa, sillä tosiuskovainen tapaa kuoltuaan 72 neitsyttä paratiisissa. Miten Mourad sitten päätyy paratiisiin, sitähän ei voi paljastaa tässä... 

Pidin kirjassa monesta asiasta.

Yksi asia oli tietenkin se, että Laajarinne ottaa romaanissaan käsittelyyn tärkeän aiheen: nuoren maahanmuuttajanuoren syrjäytymisen. Mitä tapahtuu kaikille niille, jotka eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassamme? Käykö niin kuin "Ramille", josta HS kirjoitti viikonloppuna? Ainakin Ramin ja Mouradin tarinat ovat pelottavan kovasti samanlaiset. 

Ja yksi asia kirjassa oli se, että siinä ei ollut yhtään teini-ikäistä tyttöä, joka olisi päätynyt oman perheensä kynsiin. Tässä kirjassa olisi voinut olla, mutta kuten Mourad kirjan sivuilla toteaa: Mutta mitä se minulle kuului? Ei hän minun tyttöystäväni ollut vaan siskoni. Siskot saavat elää aivan oman elämänsä. 

Tässä kirjassa olisi paljon muutakin, josta voisin kirjoittaa, mutta oikeastaan vain toivoisin, että moni ottaisi kirjan ja alkaisi lukea sitä, koska kirja oli hurjan mielenkiintoinen kaikin tavoin - voisin sanoa, että tämän kirjasyksyn positiivinen yllättäjä. Hirveän todentuntuinen, mutta silti jollain tavalla hauska - ja yllättävä. 

Jukka Laajarinne: 72

2013, Atena

347 sivua + liite

Kirjamessut kuvin

 

Kirjamessut vilahtivat tänä vuonna muun viikonlopun juoksujen taustalla - ehdin käväistä messuilla lauantaina parin tunnin ajan. Etukäteissuunnitelmien mukaan ehdin kuuntelemaan peräti muutaman kirjailijan haastattelun:

 

11.30 Yassin Musharbash: Radikaali (alla)

12.30 Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta (yllä)

Huomasin, että ymmärrän saksaa auttavasti, mutta vitsejä minun piti odottaa suomennokseen asti.

 

Halusin tietysti nähdä ja kuulla päällekkäiset haastattelut ja niinpä Kaminerin haastattelua pääsin kuulemaan siihen asti, että Kaminer on Saksan "virallinen venäläinen", jonka täytyy ottaa kantaa kaikkeen, mitä Venäjältä kuullaan. Rakkaita terveisiä Saksasta -kirja taas vaikutti niin kiinnostavalta, että se täytyy hankkia luettavaksi. Olen joskus pyöritellyt Kaminerin kirjoja, mutta en vielä lukenut yhtään, mikä sekin onnettomuus täytyy korjata mitä pikimmiten.

 

Halusin ehdottomasti nähdä Liza Marklundin, koska en ole koskaan häntä nähnyt. Niinpä juoksin messualueen läpi ja kuulin joitain haja-ajatuksia Marklundin uutuuskirjasta, mm. Marklundin laulavan ruotsalaishittiä, johon kirjan alkuperäinen nimi perustuu. Olen lukenut varmaan kaikki Marklundin kirjat, joten varmaan luen vielä Ajojahti-kirjankin.

 

Judith Schalanskyn Kirahvin kaulasta postasinkin jo eilen, ja myös tästä hieman pieleen menneestä haastattelusta. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.

 

Ja sitten vielä se, että poismarssiessani törmäsin Marklundin toiseen haastatteluun. Ei olisi tarvinnut jättää kesken muita haastatteluja.

 

Kirjamessuille erityinen kiitos siitä, että pääsin harrastamaan saksan ja ruotsin opintoja. Toki suomennokset olivat myös paikallaan. En tainnut kuulla yhtään kotimaista kirjailijaa kuin ohimennen - jotenkin tuntuu, että olen kuullut ja nähnyt samat jutut niin moneen kertaan, että en jaksanut juurikaan innostua heistä. Ja siis pääkaupunkiseudulla asuessani minulla on se etuoikeus, että voin mennä milloin tahansa kirjastoihin tai Akateemiseen kuuntelemaan kirjailijoita joka tapauksessa.

 

 

Toinen kiitos Kirjamessujen lapsiparkille. Toimi oikein hyvin, ja lapsi viihtyi pari tuntia kuin siivillä. Niin kuin äitikin. Tyttäreni kanssa kiersin vielä vähän kirjaostoksilla ja Marklund istutti feminismin siemenet tytön mieleen - ruotsiksi, varmuuden vuoksi.

 

 

Kirjaostokseni 2 euron kirjoista (3 alimmaista) ja divaripuolelta (Atwood) ja Miller Basam booksista.

Judith Schalansky: Kirahvin kaula

Aloitin Judith Schalanskyn Kirahvin kaula (2013, Tammi) -teoksen lukemisen eräänä aamuna työmatkallani. Kyllä oli pidättelemistä ilmeissäni, sillä menen töihin koululais- (tai ehkä pitäisi sanoa opiskelija-) bussilla. Kirjan päähenkilö on Inge Lohmark, biologian opettaja, joka uskoo evoluutioteoriaan myös ihmisten kohdalla. Inge ihmettelee koulun oppilasmateriaalinsa ääressä, että missä kohtaa evoluutio on mennyt pahasti metsään, sillä pääsääntöisesti oppilaista ei kukaan mitään ymmärrä, eikä edes jaksa yrittää. 

Kirja koostuu opettajan monologeista, joissa hän pääsääntöisesti ihailee biologiaa, välillä oppilailleen ja välillä päänsä sisällä. Monologit katkaisee oppitunnin lopettava koulunkello, tai opettajaa kritisoiva rehtori. 

Ilmapiiri sinun luokallasi on täysin myrkyttynyt. Minun olisi pitänyt tietää ettei sinusta ole siihen. Raportissahan se kaikki seisoi. Autoritaarinen, opettajakeskeistä opetusta Sosiaaliset taidot puutteellisia. Kaavoihinsa kangistunut. 

Inge on juuri sellainen, jollainen ei nykymaailmassa pitäisi olla opettamassa, mutta kirjasta luettuna (ironisen hauskasti) aivan ihastuttava vanha muinaisjäänne. Vähän samalla tavalla kuin kirjan miljöö, entisen Itä-Saksan pikkukylä, josta väki vähenee ja kouluakin uhkaa sulkeminen.

Ehdin Kirjamessuilla kuuntelemaan pienen hetken kirjailija Judith Schalanskyn haastattelua. Täytyy myöntää, että minua harmitti aivan kamalasti se, että olin laskenut väärin jonotusajan läheiseen kahvilaan, ja ison osan haastattelusta jonotin kahvia - mutta Schalansky kertoi loppuosassa haastatteluaan, että kirjan nimessä oleva kirahvi viittaa siihen, että aivot ja sydän ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Kirjan Inge ihailee luontoa ja eritoten meduusoita, joilla ei ole sen enempää sydäntä eikä aivojakaan - ja silti se pystyy liikkumaan. Ehkä tämä on ihmisenkin evoluutiossa uhkakuva, kun ei tarvitse ajatella oikein mitään - sellaisia oikeastaan jo ovat Ingen oppilaat tämän ajatuksissa. 

Schalansky kertoi myös, että Saksassa kirjasta on tehty näytelmä, joka lienee mielenkiintoinen - sen verran paljon Ingellä on tässä kirjassa monologeja, että mahtaa olla kovasti yhden näyttelijän harteilla näytelmän onnistuminen. Schalansky kertoi myös, miten yleisö reagoi, kun Inge alkaa huutaa: "Istukaa!" opettajamaisen auktoriteettisesti. Yleisö istahtaa tietenkin yhtä kuuliaisesti kuin Ingen oppilaat. 

Kirjan alkusivut, joissa näkyy Ingen suhtautuminen maailmaan, on luettavissa muuten Tammen sivuilla, tutustu ihmeessä! 

Minulle tämä oli ehdottomasti tämän vuoden erikoisin kirja -hyvällä tavalla. 


Judith Schalansky: Kirahvin kaula - kehitysromaani
2013, Tammi
231 sivua 
Der Hals Der Giraffe (2011)

Kirjamessut alkavat!

Helsingin messukeskuksessa alkavat vuoden parhaat messut eli Kirjamessut, jotka kestävät viikonlopun yli. 

Itse joudun odottamaan pari päivää, koska päivätyö pitää minut kiireisenä arkipäivisin, mutta viikonloppuna sitten, suuntana Messukeskus ja tavoitteena nähdä ja kuulla paljon kirjallista asiaa! 

Listasin tähän tärpit ja vinkit Kirjamessuille. Valintani osui niihin kirjailijoihin, joita olen itse lukenut ja siten pitänyt kiinnostavina. 

Torstaina olisi mahdollista kuulla näiden kirjojen kirjoittajia: 





Sami Rajakylä: Pätkärunoilija 11.00 Kirjakahvila

Annamari Marttila: Mitä ilman ei voi olla 12.00 Takauma

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä 12.00 Louhi

Anna-lena Laurén: Kuinka kallis vapaus 13.00 Takauma 

Joonas Konstig & Mooses Mentula 13.30 Katri Vala


Maarit Verronen: Varjonainen 14.00 Eino leino


Jyrki Kiiskinen: Jonglööri 15.00 Katri Vala


Chimanda Ngozi Adichie to 15.30 Aleksis Kivi 

Johanna Holmstöm: Itämaa 15.30 Mika Waltari

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa 16.30 Katri Vala


Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan kirjoitukseni kirjoista. 






Perjantaina Kirjamessuilla on virolaisten päivä, ja olen niin surullinen, että en pääse kuuntelemaan virolaisia kirjailijoita. 


Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle 12.00 Kirjakahvila

Mihkel Raud: Rapa roiskuu 12.30 Takauma / Andrei Hvostov: Sillamäen kärsimysnäytelmä 12.30 Eino leino

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa 13.00 Aleksis Kivi





Chick-lit Suomessa, mm. Veera Vaahtera 15.00 Kirjakahvila / Marja-Leena Tiainen: Khao lakin sydämet 15.00 Louhi

Valehteleeko kirjailija mm. Indrek Hargla, haastattelijana Maimu Berg 15.30 Kullervo

Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin 16.00 Aleksis Kivi
/ Salla Simukka: Punainen kuin veri 16.00 Louhi



Paula Havaste: Kolme käskyä 17.00 Mika Waltari

Pekka Hiltunen: Iso 18.00 Katri Vala



Tiit Aleksejev: Pyhiinvaellus 18.30 Katri Vala

Jenni Linturi: Malmi, 1917 19.00 Mika Waltari

Kaikkia kirjoja en ole lukenut, mutta loputkin ovat kirjalukulistallani, esim. Raudin elämäkertateos, Aleksejevin ja Hvostovin teokset, joista jälkimmäinen odottaa kirjana pöydälläni. No, ei auta muu kuin palata kirjoihin jossain vaiheessa syksyä. Tosi hienoa, että virolaiset ovat noin isolla joukolla mukana. Kesän lopulla luin virolaista kirjallisuutta, klikkaa itsesi tästä kirjoihin. 

Lauantaina, kun voisin vihdoin pääsisin itsekin hulinoihin mukaan, mukana ovat mm. 

Miina Supinen: Säde 10.30 Katri Vala
/ liian vaikeaa, kiitos mm. Tommi Melender 10.30 Aino

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina 11.00 Katri Vala

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit 11.30 Aleksis Kivi

Näin pääset kirjailijaksi, mm. Sami Rajakylä 14.00 Eino leino

Anja Erämaja: Töölönlahti 15.30 Kirjakahvila
/ Näistä kirjoista en luovu, Joel Haahtela 15.30 Takauma

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea 16.00 Aleksis Kivi
/ Katherine Pancol näytöskeittiössä 16.00



Riikka Ala-Harja: Reikä 17.30 Mika Waltari



Saksalainen kirjallisuus on lauantain täky, ja oikeastaan kaikki nämä Katri Vala -lavalla esiintyvät saksalaiset kirjailijat kiinnostavat:

11.30 Yassin Musharbash: Radikaali

12.30 Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta

13.30 Judith Schalansky: Kirjahvin kaula

16.30 Annett Gröschner: Vappuaatto

En ole vielä ehtinyt lukea kirjoja, mutta Schalanskyn kirja on loppusuoralla ja se on aivan järkyttävän hauska (hieman mustalla tavalla). 






Sunnuntainakin on vielä paljon kiinnostavaa, ja näitä kirjailijoita kiinnostaisi kuulla, vaikka en ole kaikkien kirjoja lukenut. Ehkä siksikin olisi mielenkiintoista kuulla, mitä he kirjoistaan kertovat. 


Nykykirjailijan ammatti-identiteetin äärellä, mm. Virpi Hämeen-Anttila 10.30 Takauma


Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo 11.00 Katri Vala

Chick-lit, Veera Vaahtera 12.00 Takauma

Jari Tervo: Esikoinen 12.30 Aleksis Kivi

Liza Marklund 14.00 Helsingin sanomat/ Aleksis Kivi

Mikko Rimminen: Hippa 15.00 Mika Waltari

Kjell Westö 15.30 Helsingin sanomat/ Aleksis Kivi

/ Jukka Laajarinne: 72 15.30 Katri Vala

Shahram Khosravi: Laiton matkaaja 16.00 Helsingin sanomat/ Aleksis Kivi

Jälkimmäisestä kahdesta olen aivan täpinöissäni. Laajarinteen teoksen olen lukenutkin, mutten vielä ole ehtinyt siitä kirjoittaa. On aivan huikea kirja, ja haluaisin kuulla sen tekemisestä. Khosravin kirjaakin olen aloittanut ja kirjoitan siitä varmaan Kirjamessujen aikaan tänne. Samoin Rimmisen ja Tervon kirjat odottavat pöydällä. 

Mukavaa, mukavaa päästä kirjojen maailmaan taas! 

Tässä vielä linkki viime vuoden messuihin ja tunnelmiin, joista mieliinpainuvin haastattelu taisi olla Tarja Halosen jutut.