Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Ahmad Khalid Tawfiq on egyptiläinen kirjailija ja lääketieteen professori. Hän kirjoittaa scifiä, ja Utopia on nimensä mukaisesti scifmäinen tarina tulevaisuudesta. Tulevaisuus sijoittuu 2020-luvun Egyptiin.

Utopia on osa Egyptiä, joka on muurein suljettu ja vartioitu alue, jossa elävät alueen rikkaat. Ulkopuolella elävät ne ihmiset, jotka ovat köyhiä. Utopian hyvinvoivat ihmiset ovat tylsistyneitä: he syövät, naivat, käyttävät uutta huumetta ja no, tylsistyvät hyvinvoinnissaan. Alueen nuoret ovat keksineet uuden harrastuksen: he lähtevät Toisten joukkoon ja metsästävät Toisia ja tuovat matkamuistona jonkun ruumiinosan mukanaan. 

Toisten eli utopian ulkopuolisten ihmisten elämän arkea on nälkä, sähkön- ja vedenpuute, kaduilla tapellaan, ihmiset ovat likaisia ja sairaita, koska sairaaloita ei ole. Silti köyhät lisääntyvät koko ajan, kun taas Utopiassa lisääntymisaste on lähes nolla. Vahinkojen sattuessa tytöt tekevät abortin, kuten kirjan päähenkilön, tyttöystävä on tehnyt kolme kertaa vähän ajan sisällä. 

Jollain tavalla köyhät ansaitsevat omat olosuhteensa. He ovat meidän esi-isiämme tyhmempiä. He ovat heikkotahtoisia velttoilijoita. Köyhät ovat antaneet varastaa itseltään kaikki nämä vuodet eväänsä väräyttämättä. Siksi he ovat taantuneet eläimiäkin alemmalle tasolle. Mehiläinen sentän pistää, jos siltä yrittää viedä hunajat, ja kana nokkaisee kynnelle, kun siltä yrittää napata munat pesästä. Köyhät vain ovat pysyneet pelokkainen ja suut supussa. 

Lähi-idän merkitys ja rikkaus katosivat sinä aikana, kun öljyä ei enää tarvittu: keksittiin uusi polttoaine pyroil. Samaan aikaan alueen hallitukset, palvelut, poliisit katosivat; Utopian rikkaat taas pärjäsivät ulkomaisten tiliensä turvin ja yhdysvaltalaisen merijalkaväen suojelun avulla. 

Toisten luokse lähtee metsästysretkelle kirjan päähenkilö ja hänen tyttöystävänsä Germinal. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, lopulta he tarvitsevat paikallisen pojan apua päästääkseen takaisin Utopiaan. Toisten joukossa tilanne näyttäytyy kaikessa todellisuudessaan:

Muistelin koiraani, joka syö kerralla enemmän kuin viisi täkäläistä päivässä. En ollut valmis luopumaan siitä kaikesta, mutta samaan aikaan minun oli vaikea niellä sitä ajatusta, että tällaista köyhyyttä oli ylipäätään olemassa. Vasta nyt ymmärsin korkeat muurit, merijalkaväen vartijat ja sisäiset lentokentät. Jos luopuisimme niistä, täältä lähtisi liikkeelle vedenpaisumus, joka upottaisi ja tappaisi meidät. En tiedä, miten tähän tilanteeseen oli tultu, mutta pakko sen oli jatkua. 

Tulevaisuuteen sijoittuva tarina on aina tietysti myös näkemys omasta ajasta. Utopian tulevaisuudenkuvassa voi nähdä nykyisenkin maailman: köyhiä on maailmassa ja rikkaat ovat rakentaneet rajansa, eivät ehkä muurin, mutta lakien muodossa. Utopiassa kirjoitetaankin, miten 2010-luvun sanomalehdissä oli näkyvissä ennusmerkkejä siitä, että tilanne tulisi räjähtämään. Toisaalta Utopiassa myös peilataan Egyptin ja alueen tapahtumia. Tai paremminkin ennustetaan, sillä kirja on alkukielellä kirjoitettu vuonna 2009. 

Tilanne on synkkä kirjan maailmassa, se on väkivaltainen maailma, jossa raiskaamiset ja toisten tappamiset ovat jokapäiväistä elämää. Toiveenpilkahdusta tuo maailmaan Utopian nuorten auttaja, Gabir, hahmossaan. Hän auttaa utopialaisia kotiin, sillä hänen sydämessään elää unelma jostain seksiä suuremmasta. 

Tiedän, että kuolen tänä yönä, joten ole hyvä ja jätä minut rauhaan. 

Anna minun kokea viimeiset elon hetkeni. 

Anna minun yrittää unelmoida.

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

2013, Like 

alkuperäinen teos arabiaksi Yutubiya 2009

suomentanut Sampsa Peltonen

202 sivua 

Toisaalla kirjasta kirjoitettua: 

Aamulehti, 

Kirjavinkit, 

Savannilla-blogi, 

Taikakirjaimet-blogi, 

Kustantamon sivut.

 

 

 

 

 

Kirjalla osallistun myös Kirjoista-blogin Afrikan tähti -haasteeseen.

Tavoitteena on lukea mahdollisimman paljon ja monipuolisesti afrikkalaista ja Afrikasta kertovaa kirjallisuutta. Haasteeseen hyväksytään sekä tieto- että kaunokirjallisuus. Kirjallisuuden tulee joko käsitellä tai sijoittua Afrikkaan tai olla afrikkalaisen kirjailijan tuotantoa. Afrikka jaetaan maantieteellisesti viiteen alueeseen (Itä-Afrikka, Keskinen Afrikka, Pohjois-Afrikka, Etelä-Afrikka, Länsi-Afrikka). Haasteessa kerätään kirjoja näiltä eri alueilta. Afrikan valtiot on lueteltu alueittain alempana.

* * * * * * * *

Kerää jalokiviä - 
Luettujen kirjojen ja valloitettujen alueiden mukaan saadaan mukaan jalokiviä seuraavasti.

Topaasi - 3 kirjaa vähintään kahdelta alueelta
Smaragdi - 5 kirjaa vähintään kolmelta alueelta
Rubiini - 10 kirjaa vähintään neljältä alueelta
Afrikan tähti - 15 kirjaa, kirjoja kaikilta alueilta

Jalokivisarjan lisäksi voit ansaita myös hevosenkengän: 

Hevosenkenkä - Hevosenkenkä on suoritettu, jos luet vähintään kolme kirjaa ja lähdet liikkeelle joko Tangerista (esim. Mohamed Choukri: Paljas leipä tai Tahar ben Jelloun: Tyyntä Tangerissa) tai Kairosta (esim. Robert Irwin: Tuhannen ja yhden yön painajainen; Naquib Mahfouz: Kairo-trilogia: Palatsikatu, Intohimon palatsi, Sokerikuja; Sanna Negus: Pidä hunnustasi kiinni, Fatima!; Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat). Tanger- tai Kairo-kirjan ei välttämättä oikeasti tarvitse olla ensimmäinen hevosenkenkää varten lukemasi kirja. Päätä itse kuinka tiukka haluat tässä olla.

Hevosenkenkä on jalokivisarjasta erillinen merkki, eikä siihen voi lukea hyväksi jalokiviä varten luettuja kirjoja. Koko jalokivisarjan ja hevosenkengän saadakseen on siis luettava 18 kirjaa. Jalokivisarjan ei tarvitse kuitenkaan olla suoritettu ennen hevosenkengän suorittamista, vaan voit halutessasi suorittaa vaikka pelkän hevosenkengän. Vielä esimerkki: topaasin ja smaragdin saat kerättyä lukemalla viisi kirjaa; topaasia ja hevosenkenkää varten pitää lukea yhteensä 6 kirjaa.

Voit jatkaa jalokivijahtia 18 kirjan jälkeenkin ja kerätä topaaseja, smaragdeja, rubiineja ja hevosenkenkiä niin paljon kuin haluat. Afrikan tähtiä voi kuitenkin suorittaa vain yhden.

:* * * * * * * * *

Afrikan tähteä voi pelata koko ensi vuoden, eli haasteaika on 1.1.2013 - 31.12.2013.
Osallistumalla saa tietenkin iloa ja elämyksiä, mutta saatanpa arpoa kaikkien vähintään yhden pelimerkin keränneiden kesken jonkun pienen palkinnon haasteajan päätyttyä.

 

Alueet ja Afrikan valtiot. Tietolähteenä on ollut lähinnä Wikipedia, joten korjauksia mahdollisiin virheisiin kommentteihin, kiitos!


Itä-Afrikka
Burundi
Komorit
Djibouti
Eritrea
Etelä-Sudan
Etiopia
Kenia
Madagaskar
Malawi
Mauritius
Mayotte (Ranska)
Mosambik
Réunion (Ranska)
Ruanda
Seychellit
Somalia
Tansania
Uganda
Sambia

Keskinen Afrikka
Angola
Kamerun
Keski-Afrikan tasavalta

Tsad
Kongon tasavalta
Kongon demokraattinen tasavalta
Päiväntasaajan Guinea
Gabon
São Tomé ja Príncipe

Pohjois-Afrikka
Algeria
Egypti: Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (2013, Like)
Libya
Marokko
Sudan
Tunisia
(Länsi-Sahara)

Etelä-Afrikka
Botswana
Lesotho
Zimbabwe
Namibia
Etelä-Afrikka
Swazimaa

Länsi-Afrikka
Benin
Burkina Faso
Kap Verde
Norsunluurannikko
Gambia
Ghana
Guinea
Guinea-Bissau

Liberia
Mali
Mauritania
Niger
Nigeria
Saint Helena (Britannia)
Senegal
Sierra Leone
Togo

Alaa Al-Aswani: Chicagolaisittain

Olen täällä ypöyksin, Tariq.

Minulla ei ole yhtään ystävää enkä edes tunne ketään.

En minä osaa olla amerikkalaisten kanssa, en ymmärrä niitä.

Olen aina saanut kiitettäviä englannista, mutta täkäläiset puhuvat aivan eri kieltä.

Ne puhuvat niin nopeasti ja nielevät kirjaimia

niin etten ymmärrä puheesta 

mitään.

****

Vaikka kielitaito parantuisikin,

 ei se mitään muuta.

Tuntuu niin kuin olisin täällä mikäkin

hylkiö.

Amerikkalaiset vihaavat minua,

koska olen arabi

 ja käytän huivia. 

Alaa Al-Aswanin Chicagolaisittain (2011, WSOY, arabian kielisestä teoksesta suomentanut Sampsa Peltonen) on syksyn uutuuskirja ja tarrautui taas mukaani pikalainana.

Lyhyesti kuvattuna kirjassa miljöönä on 

Chicago, 

kaupunki, johon joukko egyptiläisiä histologian jatko-opiskelijoita kohtaa toisiaan. 

Teoksessa on kovin samanlainen rakenne kuin 

Kader Abdolahin Talo moskeijan vieressä -teoksessa: 

Abdolahin teoksessa talo moskeijan vieressä pysyy ja teoksessa kerrotaan ihmisistä, jotka liikkuvat talossa ja sen ympärillä; 

Al-Aswanin teoksessa on Chicago, joka on ja pysyy, 

henkilöt asuvat ja saapuvat kaupunkiin

ja heitä kuvataan kaupungissa. 

Se, mitä tapahtuu tai on tapahtunut kaupungin ulkopuolella, 

on toisarvoista, 

siitä ei kerrota muutamia henkilöiden menneiden muisteluita ja takaumia lukuunottamatta juuri ollankaan kirjassa. 

Minusta se on varsinkin tässä kirjassa toimiva ratkaisu: 

koska kyse on Yhdysvalloissa toisensa kohtaavista maahanmuuttajista, 

eivät henkilöhahmotkaan tunne toisiensa elämää kaupungin ulkopuolelta.

Toinen asia, joka yhdistää Abdolahin ja Al-Aswanin teoksia toisiinsa, on se, että teoksessa on paljon henkilöhahmoja, 

joilla ei ole kytköksiä toisiinsa juuri ollenkaan - Abdolahilla kytkös on moskeija, Al-Aswanin teoksessa 

kytkös on histologian laitos. 

Aluksi henkilöhahmoja oli vaikeahko seurata,

koska teoksessa seurattiin henkilöhahmojen elämää vuorotellen, 

mutta loppua kohden henkilöt ja heidän suhteensa tulivat selkeämmiksi.

***

Lukijan kohtaamiset henkilöhahmojen kanssa olivat välähdyksiä, 

elämän kohdassa, jossa henkilöhahmolla on suuri kriisi meneillään. 

Alussa lainaamani Saima, jonka kertomana myös teos alkaa, tuli lähimmäksi henkilöhahmoista.

Hän on histologian laitoksella tekemässä jatkotutkimusta,

yksin ja eksyksissä elämässään.

Kunnes kohtaa Tariqin,

kun on yrittänyt polttaa ruoanlaitollaan asuntolansa.

Saima pelkää elävänsä niitä oppeja ja perinteitä vastaan,

joita hänen vanhempansa Egyptissä ovat hänelle opettaneet.

Hän elää vanhojen perinteiden ja uuden maailman ristipaineessa, eikä osaa päättää, tekeekö oikein vai väärin. 

Samanlaisia mietteitä on myös teoksen muilla henkilöhahmoilla: 

Rafat, joka pelkää menettävänsä tyttärensä amerikkalaiselle elämänmenolle; 

Muhammad Salah, joka alkaa pelätä, että on naimisissa vaimonsa, amerikkalaisen Chrisin kanssa pelkästään oleskeluluvan takia. 

Chicago on eri kansalaisuuksien sulatusuuni ja teoksessakin kohtaavat paitsi egyptiläiset amerikkalaisten ennakkoluulot, 

myös vääräuskoinen egyptiläinen syrjintää työssä ja opinnoissa; 

musta nainen syrjintää työnhaussa ja 

lopulta juutalaisen ja arabin suhde näyttäytyy mahdottomana. 

Tärkeää ei ole oikeastaan se, kuka kohtaa toisensa ja minkälaisella taustalla,

vaan se, että Al-Aswani kirjoittaa tapahtumat ja kohtaamiset tavalla, 

joka on erittäin inhimillinen.

Al-Aswanin kertomana voi päätellä, että monikin edellä mainituista suhteista olisi voinut olla toimiva, 

jolleivat ennakkoluulot olisi olleet esteenä. 

Henkilöiden taustoista huolimatta jokainen haluaa elää elämäänsä, tulla rakastetuksi ja löytää tiensä elämässään. 

Kaikki henkilöhahmot eivät ole kivoja, eivätkä menesty elämässään

ja lopussa henkilöhahmot kohtaavat kyllä sellaista katoa, että vähän hirvittää.  

Tämän kirjan lukeminen ja siitä kirjoittaminen ei ole poliittinen kannanottoni,

vaikka tänään onkin vuosipäivä

11.9.

Al-Aswanin teoksessa ei näy terroristeja, eikä vaimojaan hakkaavia arabimiehiä,

ei edes alistettuja ja burkaan piilotettuja musliminaisia,

vaan henkilöitä,

joilla on taustansa,

jonka takia amerikkalaiset haluavat nähdä heidät terroristeina.

Henkilöiden taustat ovat myös asioita, joiden kanssa on elettävä;

paras tapa on yrittää voittaa toisten - ja omat - ennakkoluulot.

Al-Aswanin teos on kirjoitettu huumorin sävyillä, jotka tuovat mieleen

Zadie Smithin teokset.

*****

Egyptin kansannousu ja tilanne juuri ennen kansannousua näkyy teoksessa aika ajoin

ja vaikka se onkin pieni teema teoksen sivuilla, ei se ole 

teoksen pääasia. 

"Kieltäydyt tyypillisen egyptiläisittäin katsomasta totuutta silmiin. Miten pitkään egyptiläiset hautaavat päänsä hiekkaan kuin strutsit etteivät näkisi aurinkoa? Tiedätkö, John, kun aloittelin lääkärinuraani Egyptissä, terveysministeri tuli sairaalaan tekemään tarkastuksen. Johtaja varoitti meitä kaikkia puhumasta sairaalan ongelmista; hänelle oli kaikkein tärkeintä, että ministeri luulee kaiken olevan parhain päin, vaikka sairaala oli aivan hunningolla. Oikea malliesimerkki egyptiläisestä ajattelusta!"

"Sellainen ajattelu johtuu Egyptissä vallitsevasta korruptiosta eikä egyptiläisistä itsestään."

"Egyptiläiset ovat itse vastuussa hallinnostaan." 

"Parjaatko sinä siis uhria?"

*****

Pidin tästä kirjasta ja yritän nyt muutamalla lauseella kertoa, miksi pidin kirjasta, enemmän kuin Adichien kirjasta, jonka luin aiemmin, tai oikeastaan samaan aikaan - ja jonka tämä kirja ohitti lukujärjestyksessä - kilpaili ja voitti kiinnostavuudessaan. 

Vaikka molemmat kirjat kertovat tärkeistä asioista ja aiheista, 

niin Al-Aswanilla oli tekstissä lähes huomaamaton, mutta kuitenkin läsnä oleva huumorin vivahde. 

Kahden kulttuurin törmääminen elävässä elämässä ja

myös kirjallisuudessa alkaa olla jo niin kulunut teema, 

että otsa rypyssä asiasta kirjoittamien ja samojen teemojen kanssa painiskelu ei ole kuin saman asian toistamista, eikä vie teemaa ja keskustelua yhtään eteenpäin. 

Vaikka ennakkoluulojen voittaminen voi olla vaikeaa, niin se on mahdollista.

Se, että kirjoitetaan teos teoksen jälkeen väkivallasta, kunniamurhista ja naisten alistamisesta, 

on sama kuin kirjoitettaisiin kirja toisensa jälkeen 

suomalaisten juomisesta. 

Eikä siinä mitään, näistäkin asioista täytyy kirjoittaa ja keskustella avoimesti, mutta monelle siitä kasvaa koko totuus. 

Toinen asia, joka tekee Al-Aswanin teokset kiinnostavaksi, on tekstin tyyli tökkiä ja kyseenalaistaa luonnollisina totuuksina pidettyjä asioita,

niin kuin jälkimmäisessä lainauksessa, joka on keskustelun pätkä teoksesta.

Olen jokusen vuoden seurannut erittäin korruptoituneen valtion politiikkaa ja miettinyt, että miten on mahdollista, että kun kukaan tapaamistani maan ihmisistä ei kannata korruptiota, vaan syvästi paheksuu sitä,

korruptiota ei saada loppumaan. 

Keitä ovat ne toiset, jotka pitävät yllä olemassa olevia käytänteitä, 

kun kaikki tuntuvat olevan meitä, jotka eivät hyväksy asiaa. 

Kolmas asia, joka teki kirjasta kiinnostavamman kuin Adichien teos, 

oli se, että elämässäni olen kohdannut 

omat ennakkoluuloni erittäinkin läheisesti.

Jos minunlaiselleni koulutetulle ihmiselle ja suhteellisen ennakkoluulottomalle henkilölle on vaikea kohdata toinen 

ilman, että miettisin mm. naisen alistamista ja kunniamurhia, jotka tiettyihin kulttuureihin automaattisesti liitetään, 

niin millaista se onkaan sellaiselle, joka näkee vain ja ainoastaan ennakkoluulonsa, eikä edes yritä nähdä ihmistä ihmisenä.

Yhteenvetona 

voisin sanoa, että tämä oli osittain vanhaa keskustelua maahanmuutosta

kirjallisuuden alalla, 

mutta osittain uutta, sillä arabit ja muslimit nähtiin kirjassa mukavina, mutta vähän eksyneinä ihmisinä. 

Henkilöhahmot olivat erittäin samanlaisia kuin mitkä tahansa henkilöhahmot kirjallisuudessa. 

Tosin tämänkin kirjan lopussa oli pari kohtaa, jotka jätettiin avoimeksi ja lukijan tulkinnan varaan.