ja nyt oli vuorossa myöskin Tuomas Martikaisen - ja Lotta Haikkolan toimittama teos
Maahanmuutto ja sukupolvet (2010, SKS), jossa keskitytään tarkastelemaan maahanmuuttoa nuorten keskuudessa.
Kun julkisuudessa on paljon keskusteltu siitä,
pitääkö hyväksyä positiivinen syrjintä vai ei,
niin tässäkin kirjassa on pari hyvää syytä siihen, miksi pitää.
Jotenkin tuon koko positiivisen syrjinnän -nimikkeenkin voisi vetäistä siksi mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan eli lähtökohdiltaan heikompien tukemiseksi.
En ymmärrä, miten se voikaan olla syrjintää.
Olen pitänyt Suomessa siitä, että täällä on aina pyritty siihen, että kaikki voivat ponnistaa samalta lähtöviivalta,
jos positiivinen syrjintä tai heikompien tukeminen katsotaan huonoksi asiaksi,
niin ollaan menty hakoteille ja väärään suuntaan.
No, mutta kirjaan.
Kirja alkaa tarkastelemalla maahanmuuttajaryhmien akkulturaatiota eli kahden kulttuurin törmäystä.
Kuten oletettuakin, maahanmuuttaja omaksuu uuden maan kulttuuria, käytänteitä ja tapoja eniten työelämässä, perheen sisäisiin suhteisiin ja järjestykseen maahanmuutto ei vaikuta. Tämä tietenkin vaikuttaa perheen lapsiin, jotka ovat sekä perheen että perheen ulkopuolisen maailman kentässä.
Artikkelin mukaan kulttuuri ei kuitenkaan ole se ainoa vaikuttava tekijä, vaan perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa vanhempien ja lasten suhteisiin yhtä lailla. Kun maahanmuuttavan perheen talous - ja elämä ylipäätään - on epävarmalla pohjalla, vanhemmat eivät pysty tukemaan lapsiaan hyvin. Maahanmuutto tuo myös muita muutoksia elämään, jotka vaikkuttavat. Tämän tietää jokainen, joka on muualla elänyt: muutto uuteen tuo aina omat kriisinsä.
Kiinnostava on Elina Kilven artikkeli maahanmuuttajataustaisista, ns. toisen polven maahanmuuttajista, ja heidän koulumenestyksestä. Tutkimuksessa on eritelty eri puolilta maailmaa tulleiden jälkeläisten koulumenestystä: ex-Neuvostoliiton alueelta, Itä-Aasiasta, Pohjois-Afrikasta, Lähi-idän ja ex-Jugoslavian alueelta tulleita. Näistä viimeksi mainittu ryhmä pärjää huonoiten ja parhaiten Itä-Aasiasta kotoisin olevat tytöt.
Toisen polven maahanmuuttajat pärjäävät koulussa keskimääräisesti huonommin kuin kantasuomalaiset (paitsi ex-NL:n alueelta ja Itä-Aasiasta tulleet). Kuitenkin, kun Kilpi ottaa huomioon nuorten taustatekijät, kuten vanhempien sosio-ekonomisen taustan, niin maahanmuuttajanuoret eivät eroa samataustaisista kantasuomalaisista nuorista.
Maahanmuuttajien lapset menestyvät suomalaisessa koulumaailmassa verrattain hyvin ottaen huomioon heidän kotitaustansa, mutta heidän vanhempiensa vaikeudet suomalaisilla työmarkkinoilla vaikeuttavat huomattavasti heidän opintietään. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi parhaista tavoista auttaa toista sukupolvea menestymään suomalaisessa yhteiskunnassa on edistää heidän vanhempiensa pääsyä työmarkkinoille.
Sama tietysti pätee kantasuomalaisiin nuoriin: huono-osaisuus periytyy.
Kirjassa on artikkeleita eri tutkimuksista, kuten nuorten kielenvalinnasta, eri maista kotoisin olevien (Venäjä, Somalia, unkari) nuorten kokemuksista ja identiteetin määrittelystä. Suurimmassa osassa on menetelmänä haastattelututkimus, joten tässä teoksessa pääsevät oikeat henkilöt ääneen, eivät vain tilastot.
Teoksessa on myös haastateltu nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien kokemuksia rasismista, mikä oli aika ankeaa luettavaa:
monellakaan ei tunnu olevan kykyä paikantaa rasismia
eikä puuttua siihen.
*****
Julkisessa keskustelussa on väännetty tämä asia jotenkin niin,
että positiivinen syrjintä tarkoittaisi sitä, että kouluttamaton maahanmuuttaja veisi koulutetun kantasuomalaisen työn.
Sitä positiivinen syrjintä ei tietenkään tarkoita.
Tarkoituksena on saattaa sekä kantasuomalainen että maahanmuuttaja samalle lähtöviivalle:
työpaikkahaastatteluun, jossa työnantaja voi valita jommankumman.
Koska maahanmuuttajien työttömyys on suuri, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, kumpi tulee valituksi.
Esim. Helsingin kaupunki suosii maahanmuuttajien palkkaamista siten, että maahanmuuttajia palkataan saman verran kuin heitä prosentuaalisesti on kaupungissa.
Maahanmuuttajan on vaikeaa päästä työhaastatteluun, koska työhakemuksesta työnantaja näkee nimen.
Yksi keino puuttua minkäänlaiseen syrjintään olisi
ottaa käytäntöön nimetön työhakemus.
Koska suurin osa taitaa olla nimenomaan kaikenlaista syrjintää vastaan,
niin tässä olisi hyvä keino, toivottavasti Halla-aho nostaa sen seuraavaksi esiin ;D
Mikä parasta, tämä keskustelun avaus, jonka eräs kansanedustaja hönkäisi ensimmäisenä työpäivänään,
on nyt saanut aikaan keskustelua,
jossa tulevat esiin ihmisten syvimmät pelot ja ennakkoluulot.
Kun suurimmat aivopierut on päästetty ulos ja hajut hävinneet,
niin keskusteluun alkaa tulla järkeviäkin kannanottoja,
Useinhan niille, jotka puhuvat ja kirjoittavat maahanmuuttajista positiiviseen sävyyn, yritetään lyödä luuta kurkkuun kommentoimalla, että et ole itse joutunut taistelemaan työstä maahanmuuttajan kanssa.
Niin ihmeellistä kuin se tuntuukin olevan, niin maahanmuuttajia on töissä muuallakin kuin busseissa ja mopin varressa.
Tällä hetkellä olen töissä paikassa, jossa kollegat jakautuvat aika tasaisesti 50/50 kantasuomalaiseen ja maahanmuuttajiin.
En koe, että työpaikka jotenkin eroaisi siitä, että taistelen toisen opettajan kanssa itseäni miellyttävistä kirjallisuuden kursseista jossain muussa oppilaitoksessa.
Ollaan kaikki päteviä ja koulututettuja.
Herlinin kirjoituksessa (joka oli varmaan tarkoituksella hieman provosoiva, jo otsikollaan - meinasin itse jättää sen lukematta otsikon takia ;) on paljon kommentteja, joista olen miettinyt erityisesti sitä,
että mistä Suomesta ihmisillä on lupa olla ylpeä?
Sellaisestako, jossa on eriarvoisia ihmisiä,
vai sellaisesta, jossa kaikki ihmiset yritetään saada samalle viivalle
työn, talouden, perheen ja asumisen kannalta?
Toivon, että keskustelu muuttaa ihmisiä huomaamaan omat ajatuksensa,
ehkä on hyvä, että joku tuo ne syvimmätkin mietteensä esiin,
koska silloin kun ne tuo julkiseksi, näkee ne ehkä eri valossa.
Lukemaani kirjaan vielä palatakseni.
Yksi asia, mikä minulle jäi erityisesti mieleeni,
oli se, että koulumenestyjät olivat Itä-Aasian tytöt ja
koulussa surkeimmin menestyneet olivat ex-jugoslavialaiset.
Jos asiaa tulkitsisi suoralta kädeltä, niin tulisi mieleen,
että niillä, joilla on lähtömaassaan ollut sota tai muuten epävakaat oltavat, olisi erityisen vaikeaa täällä Suomessa(kin).
Kun Aasia nousee nousemistaan, niin voidaan muuten kohta huokaista,
kun maahanmuuttajat siirtyvät muihin maihin ja maanosiin.