MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Seita Vuorela: Lumi

Seita Vuorelan Lumi (2016, WSOY) on kaunis ja sadunomainen teos, jonka voi lukea nuortenkirjana tai aikuistenkirjana. Lumi jäi Vuorelalta kesken ja hänen hyvä ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen saattoi kirjan loppuun. Kirja on surullinen ja kaihoisa, ja sitä on todellakin vaikea ja niin surullista lukea. 



Lumi kertoo Siamakista, pojasta, jonka perhe tuli Suomeen, kun Siamak oli 6-vuotias. Perhe on Iranista kotoisin. 15-vuotiaalle Siamakille elämässä tärkeintä on jääkiekko, jota hän alkoi pelata jo pienenä kuuluakseen jengiin kaupungin itäisessä osassa, jossa hänenlaisensa (muualta muuttaneet) asuvat. Kaikki muu on turhaa. Turhaa on varsinkin se, että heidän luokseen tulee asumaan nuori sukulaistyttö Atisha, joka seuraa Siamakia joka paikkaan, etenkin jäähalliin, joka on aiemmin ollut Siamakin oma paikka. 

Tullessaan Suomeen Atisha tuo mukanaan Teheranin, joka on pysynyt Siamakin perheessä poissa mielestä jo vuosia. Atishan sopeutuminen ei ole helppoa, vaikka ei Atisha myöskään ole avuton nuori nainen. Siamakin ja Atishan välit selviävät vasta juhlissa, jotka Noora, Siamakin ystävä, järjestää. Sukulaisuus ei ole aiemmin juurikaan yhdistänyt näitä melkein koko ikänsä toisenlaisissa maailmoissa eläneitä nuoria.





Nuorten elämän ohella kirjassa kulkee mukailtu Lumikuningatar-satu.  Lumi on mukana kirjan jokaisella sivulla, sillä tässä tarvotaan paljon lumen keskellä. 

Seita Vuorela: Lumi
2016, WSOY
240 sivua

*******

Helmet-haasteessa kirja kohtaan 33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja =( 
ja minihaasteessa I-maa on Iran. 

lauantai 29. lokakuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni


Halusin säästellä hieman Elena Ferranten Loistava ystäväni (2016, WSOY) -teosta, ja näin pitkälle jaksoin sinnitellä. Nyt minulla oli aikaa lähteä Napoliin kahden ystävättären, Lilan ja Elenan, mukaan ja nauttia matkasta. Mietin kirjaa lukiessani, miten italialainen kirjallisuus onnistuukin viehättämään aina ja millaisia aarteita maan kirjallisuudesta aina vain löytyykään! Italialaiseen kirjallisuuteen aloin tutustua pari vuotta sitten, jolloin luin Italia-haasteeseen kirjoja (linkki), ja myöhemmin Italia tuli vastaan Elena Ferranten teoksissa Hylkäämisen päivät ja Amalian rakkaus. Nyt edessä on Ferranten Napoli-sarja, jonka ensimmäinen osa Loistava ystäväni on. 

Lina ja Elena elävät köyhässä Napolissa lapsuuttaan. Perheiden sisällä tapahtuu: köyhyyden lisäksi väkivalta kuuluu jokapäiväiseen elämään. Kaverit tappelevat keskenään ja kasvatuksessa uskotaan fyysiseen kurittamiseen. Tytöt löytävät toisensa, heidän ystävyyteensä kuuluu myös kilpailu koulussa. Varsinkin Lina on lahjakas koulussa, Elena tuntuu aina olevan jonkun verran ystävänsä varjossa, mutta tulevaisuus vie heidän elämiään eri suuntiin: toinen saa mahdollisuuden opiskella ja kouluttautua, toisen tulevaisuus on avioliitto 16-vuotiaana. Ystävät ja pojat tulevat tyttöjen elämään tietenkin - välillä on työntäyteisiä päiviä opintojen parissa, välillä aurinkoisia kesäpäiviä rannalla ystävien ja poikien kanssa. Tarina päättyy, kun tytöt ovat 16-vuotiaita. 

Sodan jälkeinen Italia nousee jaloilleen, elämä on vilkasta ja kirjan tarina eloisaa, Ferrante on taitava kertoja, enkä malta odottaa, että Napoli-sarjan seuraavat osat suomennetaan. Tulen ne aivan varmasti lukemaan. Enkä vain lukemaan, sillä Ferranten kerrontaan solahtaa niin, että tuntuu kuin pääsisi elämään menneeseen Napoliin ison ihmisjoukon kanssa, jotka elävät Lilan ja Elenan naapurustossa ja koulussa. Loistavan ystävän loputtua tuntuukin hieman oudolta, kun on palannut omaan elämään kirjan tarinasta. Ensimmäinen ajatukseni kirjan loppumisen jälkeen onkin, että nyt täytyy saada lisää Italiaa. 

Kirjan liitän Helmet-haasteeseen kohtaan 34. Keskustelua herättänyt kirja, sillä Ferranten kirja on aiheuttanut keskustelua siitä, kuka salanimin takana kirjoittava kirjailija oikeastaan on. 



Elena Ferrante: Loistava ystäväni
2016, WSOY
L'amica geniale 2011
suomentanut Helinä Kangas
362 sivua

Tässä vielä Helmet-lukuhaasteen tila, kun kaksi kuukautta lukuaikaa: 



Helmet-lukuhaaste:


  1. Ruuasta kertova kirja - Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku (2003, Like) - luettu; muita: Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa
  2. Matkakertomus - Rauli Virtanen: Reissukirja (2014, WSOY) - luettu; muita: Heikki Aittokoski: Narrien laiva
  3. Kirjassa rakastutaanJan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (2016, Gummerus)
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä 
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman - Ida Simons: Tyhmä neitsyt
  6. Kirjastosta kertova kirja Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjaston kissat 1-5
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja - Leena Lehtolainen: Harmin paikka
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Kate Atkinson: Hävityksen jumala
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja Samrat Upadhyay: Arresting god in Kathmandu
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Takashi Hiraide: Kissavieras
  11. Sarjakuvakirja - Marjane Satrapi: Persepolis 1 & 2
  12. Näytelmä Joan Didion: Maagisen ajattelun aika
  13. Kirjan nimi on kysymys: Mikä ihmeen uussuomalainen? 
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja - Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli
  15. Kirjan kansi on mielestäsi rumaEija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta - Petra Hammerfahr: Uskoton mies
  17. Kirjassa juhlitaan - Helmi Kekkonen: Vieraat
  18. Lastenkirja - Miikka Pörsti: Kaikkien juhla (2016, Tammi)
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan - Joan Didion: Iltojen sinessä (ei postausta9
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja - J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
    2014, Otava
  25. Kirjassa on yli 500 sivua - Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
    2000, Seven-pokkari, 1. painos 1998, Otava
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Chigozie Obioma: Kalamiehet 2016, Atena
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja - Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja - Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
  30. Viihteellinen kirja Liane Moriarty: Hyvä aviomies 
  31. Olympialaisista kertova kirjaLiza Marklund: Uutispommi
  32. Kirjassa on myrskyPauliina Susi: Takaikkuna
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja - Seita Vuorela: Lumi (luettu, postaus tulossa)
  34. Keskustelua herättänyt kirja - Elena Ferrante: Loistava ystäväni
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja - Jukka Laajarinne: Tiloissa - esseitä
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan - Ralf Rothmann: Kuolema keväällä
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja - Herta Müller: Ihminen on iso fasaani 2009, Tammi, 1. painos 1990
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä - Niina With: Lähettäjä tuntematon
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985) 2016, WSOY
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) - Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
  44. Kirjassa joku kuolee Michael Cunningham: Lumikuningatar
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää 
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua Aki Ollikainen: Nälkävuosi
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Maaria Päivinen: Kellari



Maaria Päivisen teokset ovat jääneet minulta aiemmin lukematta tai kesken, mutta Kellari (2016, Into) vetäisi minut mukaansa niin, etten voinut lopettaa lukemista ennen viimeistä sivua. 

Vilma on suomalaisnainen, joka asuu Islannissa kahden tyttärensä kanssa. Vilman aviomies Gunnar on lähtenyt uuden naisen mukaan ja jättänyt perheensä. Vilma ei anna anteeksi , eikä hyväksy tekoa, vaan päättää lukita miehensä talonsa kellariin. 

Vilman naapurissa asuu vanha nainen, joka on aina toivonut itselleen lasta ja lapsenlapsia, mutta elämä meni niin, ettei hän koskaan saanut omaa lasta. Vanha nainen on yksinäinen ja istuu olohuoneessaan katsellen naapuritalossa asuvaa Vilmaa ja hänen tyttäriään. Niinpä hän päättää mennä esittäytymään. 

Kirjan naisilla on kellarinsa, jotka kirjan tarinassa konkretisoituvat. Pakkomielteinen Vilma siivoaa siivoamasta päästyään kotiaan: miksi puhdas koti ja lapsista täydellisesti huolehtiva ja näille kahdelle asialle täysin omistautunut nainen ei kelvannut Gunnarille? Vilma ei ymmärrä, eikä aio päästää Gunnaristaan irti. Onko tilanteesta olemassa lainkaan ulospääsyä?

Miljöönä kirjassa puhaltaa Islannin talvinen tuuli, joka sitoo ihmiset koteihinsa. Kaiken kaikkiaan nappiajoitus kirjalla lukuhetkeen, kun syysmyrsky raivoaa ulkona. Muutenkin pidin Päivisen hieman sekopäisestä menosta kirjan juonessa. En keksi kirjasta mitään valitettavaa, tämä osui ja upposi minuun. 

Maaria Päivinen: Kellari
2016, Into
293 sivua

***

Alun perin aloin lukea kirjaa sen takia, että se sijoittuu Islantiin, sillä minihaasteessa luetaan I-alkuisista maista kirjoja - ja tapani mukaan pääsen rytmiin näin loppuvaiheessa. Eli tämä kirja pääee haasteeseen mukaan.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Pekka Hiltunen: Onni

Pekka Hiltusen Onni (2016, WSOY) oli minulle syksyn uutuuksista sellainen 'must-read'-kirja, jonka lukemista odotin innolla. En ollut etukäteen ottanut selvää, mistä kirja kertoo, joten oli mielenkiintoista aloittaa kirja ja antaa sen viedä. Tarina kuljettikin minut moneen paikkaan, joista tärkeimmät Rollon Luola-baari ja mediamaailma. 


Onni-teoksen päähenkilö on Oskari, toimittaja, jonka työhaastattelusta kirjan tarina alkaa. Oskarin mukana pääsen kurkkaamaan median maailmaan, ja ajatukseni siitä, miten nykyinen media huononee päivä päivältä, saa vahvistusta, kun tutustun Oskarin työhön. Teoken toinen tärkeä henkilöhahmo, Tuulikki on työssä Rovaniemellä homobaarissa, jonne astelen tutustumaan yhteisöön, epävarmoihin miehiin, jotka saavat tukea toisistaan ja Tuulikista. 

Kaiken lisäksi minut tempaistaan vielä tapaamaan pingviinejä, jotka ovat kyllä niin suloisia olentoja, että olen meinannut salakuljettaa kotiin taskussani. 

Kaikista näistä miljöistä ja henkilöistä rakentuu teos, joka on välillä hieman sirpaleinen, mutta eri henkilöhahmot kiinnittyvät kuitenkin tarpeeksi toisiinsa, ja sirpaleiset maailmat poukkoilevat läpi yt-neuvottelun uhkien, rakkauden, itsensä etsimisen ja onnen. Maailma on kaoottinen, ja selviäminen elämästä onnenkauppaa. 

Tykkäsin teoksesta, mieleen jäi vellomaan monia erilaisia ajatuksia. Onneksi. Pääasiassa hyviä, vaikka aika negatiivisiakin ajatuksia kirjassa oli tarjolla:

Muakin pelottaa, mitä tässä on edessä. Jonkinlainen ihmiskunnan kollektiivinen tyhmentyminen

Pekka Hiltunen: Onni
2016, WSOY
395 sivua










sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus

Helmet-lukuhaasteen kohdalla alkaa olla loppukirin aika, joten viimeisten kirjojen pariin nyt siis. 


Katariina Romppainen on minulle tuttu hänen aikuistenkirjoista Mustikkasoppa ja Pitkät päiväunet, jotka ovat kevyttä chick lit -kirjallisuutta. Kaipasin keveyttä flunssan keskelle, ja Romppaisen nuortenkirja Sori vaan, se on totuus (2015, Karisto) vaikutti sopivalta olotilaan. 

Sori vaan, se on totuus kertoo seiskaluokkalaisesta Senjasta, joka on yh-äitinsä kanssa muuttanut monta kertaa, ja nyt pieni perhe päätyy äidin kotiseuduille. Senja asuu kerrostalossa vuokralähiössä, ja nolostelee kotiaan, sillä kaikki muut uuden koulun oppilaat tulevat omakotitaloista. Siivoojana työskentelevä äiti ei todellakaan ansaitse juuri mitään, ja Senja sepittää koulussa tarinoita lomamatkoista ja kaikesta, mitä hänen kotonaan on. Valheistahan yleensä jää kiinni, mutta Senjan elämässä tapahtuu suuria muutoksia, kun hänen äitinsä kertoo lähtevänsä työkeikalla Norjaan ja Senja muuttaa isänsä vanhempien kotiin asumaan. Niiden isovanhempien, jotka Senjan äiti on kertonut kuolleen. Myöskään isäänsä Senja ei ole nähnyt koskaan. 

Tutustuessaan isänsä sukuun Senja huomaa, ettei hän suinkaan ole ainoa, joka on valinnut valheiden tien. Senja ei voi olla huomaamatta, että tärkeää on kaivaa esiin totuus. 

Kirjassa vieraillaan Tampereen lähistön lisäksi Rovaniemellä ja tästä Pohjois-Suomen eksotiikasta kirjalle plussaa. Elämässä on erilaisia taustoja, eikä raha välttämättä tuo onnea., on tämän kiinnostavan nuortenkirjan sanoma. Suosittelen yläkoulun lukemistoksi. 

Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus
2015, Karisto
230 sivua


46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja (nuoret vinkkaavat)

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Peter Sandström: Laudatur

Peter Sandström kiinnosti minua kirjailijana, sillä olen lukenut monta kirjailijaa kehuvaa tekstiä varsinkin kirjablogien puolella. Laudatur (2016, S&S) -teos on tämän syksyn uutuus ja tuli siksi luettavakseni. 



Laudatur kertoo miehestä, joka on lähemmäs 50 vuotta vanha. Hän haahuilee pitkin katuja ja kujia, jotka sijaitsevat Turussa. Koska vierailin juuri tässä kaupungissa, oli minulle kirjan suurimpia viehätyksiä kulkea kirjan päähenkilön mukana esimerkiksi yliopistomäen rappusia, jossa kirjailijapäähenkilöä vastaan kävelee toinen hänen lapsistaan. Kohtaaminen on satunnainen, oma perhe tuntuu jääneen vieraaksi: yliopistolla mies on kytätäkseen omaa vaimoaan, joka kirjassa nimetään Seepraksi. 49-vuotias vaimo on raskaana (!), mutta miehen mielestä tämä viihtyy aivan liikaa töissä, varmaan, koska on tutkijana yliopistossa. Mies kuitenkin epäilee, että työpaikalla on myös muita vetovoimatekijöitä, kuten vieras mies. 

Vaimonsa lisäksi mies (Peter) tapaa professori Tulijärven, jonka luona kylässä haikailee menneen maailman perään. 

- - minäkin olin ollut lähtöisin ajalta jota ei enää ollut, ja me olimme olleet yhtä mieltä siitä, että lehdessä tärkeimmällä sijalla oli teksti ja että kuvat saivat olla pieniä ja teräviä, mustavalkoisia, ja otsikoiden piti olla täsmällisiä ja niihin piti valita asiallinen kirjasintyyppi tukemaan sitä tosiasiaa, että se mitä lehden sivuilla kerrottiin oli totuus, ei enempää eikä vähempää

Nykyaika ei ole sellainen, josta mies nauttii - ja aika ajoin hän palaakin menneesseen aikaan, jolloin Peter on nuori mies, joka ihmettelee vanhempiensa suhdetta. Onko hänen omalla isällä todellakin toinen nainen, onko isä rakastunut? 

Mies tuntuu haahuilevan nykyisyydessä ja menneisyydessä, puutarhurina toiminut isä on samanlainen haaveilija - Sandströmin teksti on pitkävirkkeistä ja kuvailevaa, ja välillä, varsinkin loppua kohden, oli vaikea nauttia tarinasta, kun pitkät virkkeet veivät milloin menneeseen, milloin nykyiseen. En siis aivan ihastunut Sandströmin teokseen, kivaa oli kuitenkin käydä Turussa. 

Peter Sandström: Laudatur
2016, S&S
suomentanut Outi Menna
228 sivua

maanantai 10. lokakuuta 2016

Mike Pohjola: 1827

Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, pahanhajuinen koirankolo, jossa on kurjat katukiveykset ja maailman huonoin kansalaishenki. Turkulaiset ovat inhottavaa roskaväkeä, ja koko kaupunki pitäisi polttaa poroksi. 
Kenraalikuvernööri Kustaa Mauri Armfelt Turussa noin vuonna 1810




Mike Pohjolan teos 1827 (2016, Gummerus) kiehtoi minua heti, kun sain tietää, että kirja kertoo Turun palosta. En muista lukeneeni yhtään kirjaa Turun palosta, mikä on hieman outoa, koska palo oli kuitenkin Suomen ja myös Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo. Pohjolan kirjan takakannessa lukeekin, että 1827 on ensimmäinen Turun palosta kirjoitettu romaani. 

Kukaan ei tiedä, miksi Turku paloi. Paitsi minä. 

Näin lupaa Mike Pohjola kirjansa takakannessa. Ja löytyyhän syyllinen paloon kirjan sisältäkin. Oikeastaan mahdollisia syyllisiä, joilla on motiivi kaupungin sytyttämiseen, on kirjassa hieman liikaakin. 

1827

Pohjolan tarinassa on paljon oikeita henkilöitä kulttuurisesta, uskonnollisesta ja poliittisesta maailmasta. Kuitenkin kirjan päähenkilö on Elias Hellman, joka palaa Turkuun juuri parahiksi runonkeruumatkaltaan. Lääkärinäkin toimivat Elias on kuin kaimansa Lönnrot, joka myöskin teoksessa mainitaan. Elias on palannut Turkuun piikarakkaansa, Marian, luokse. Maria Vass tunnetaan paremmin Turun mahdollisena polttajana, ja kyllä hänen kädessään tässäkin kirjassa on palava päre. 

Turun palon iltana Eliaksen äiti järjestää Brinkkalan talossa naamiaiset, joihin kerääntyy kaikki kaupungin tärkeät henkilöt venäläisupseereista tärkeisiin kauppiaisiin. Tosin osa väestä on Tampereella, samoin akatemian opiskelijat ovat vielä kesää viettämässä. Näin kertoo myös wikipedia, jossa Turun palon leviämisen syyksi löytyy se, ettei kaupungissa ollut ketään sitä sammuttamassa.

Kaupungissa on paljon ihmisiä, jotka pohtivat Suomen, Ruotsin ja Venäjän tulevaisuutta - Turun polttaminen tuntuu monesta hyvältä idealta, sillä Venäjää vastaan uhkaavan mahdollisen kapinan palo sammuttaisi. Turun lisäksi kirjassa roihuaa myös rakkaus. Elias on runoja keräävä nörtti, joka haaveilee naivansa piika-Marian. Mies kuitenkin jahkailee sanojaan ja tekojaan, ja vaikka Maria melkein hoitaa hommat itse, jää rakkaus puolitiehen - niin kuin moni romanssi kaupungissa. 

Huh, kirjassa on niin paljon menoa, että on melkein mahdotonta kirjoittaa tapahtumia tähän tekstiin. Reilun vuorokauden aikana Turussa tapahtuu paljon - oli upeaa lukea tarinaa, vaikka paikoin vauhtia oli aivan liiaksi. Parasta kirjassa oli historiallisen tarinan tapa tuoda Turku vuonna 1827 eläväksi eteeni. Kun Turussa kävelee, on melkein mahdotonta kuvitella tiheään asuttu kaupunki Aurajoen ja tuomiokirkon väliin, nykyäänhän siinä on vain aukio ja autio tie. Kirjan luettuani Turku näyttäytyy aivan erilaisena edessäni. 

Turussa on palosta huolimatta historiaa jäljellä, ja välillä tuntuu erityisen surulliselta, että historia on mennyt niin, että Helsingistä tuli pääkaupunki. Tämä oli ihana kirja, samoin kuin Turku on ihana - omalla tavallaan.

Jokirantaan oli äskettäin istutettu puita. Rannassa olevat tehtaat löyhkäsivät vielä pahemmin kuin aamulla. Joessa oli nyt iltapäivällä lauttureiden, soutuveneiden, kalastuspaattien ja rahtareiden täysi sekamelska, ja joka puolella huudettiin, naurettiin, kiroiltiin ja tehtiin kauppaa. Joen toisella puolella näkyi keskusta Suurtoreineen ja Tuomiokirkkoineen. 

Mike Pohjola: 1827
2016, Gummerus
510 sivua





torstai 6. lokakuuta 2016

Kotimaisia




Hanna Weseliuksen teos Alma! (2016, WSOY) kiinnosti minua, koska näin sitä kehuttavan facebook-seinällä. Aloitin kirjan, ja pidin lukemastani, sillä kirjassa oli reipas meno: 1900-luvun alussa elänyt säveltäjä-Mahlerin vaimo Alma Mahler (1879 - 1964), siepatut nigerialaiset koulutytöt, Helsingin kaduilla haahuileva kahden tyttären yksinhuoltajakuvataiteiliajäiti ja lakimies, joka "pelastaa" yksinhuoltajaäitejä määräämällä elatusmaksuja ja vielä somalipoika Abdi loivat teoksen alussa monia mahdollisuuksia suuntaan jos toiseenkin. Odotin näiden henkilöiden kohtaavan jollain järisyttävällä tavalla ja juonenkäänteiden saavan jonkunlaisen kliimaksin jossain vaiheessa, mutta kun suurin osa kirjasta oli luettu, tajusin, että henkilöiden elämät kiertävät toisiaan kuin Senaatintoria kiertävät pulut, joiden lentelyn kuvaaminen jäi mieleeni vahvemmin kuin varsinaiset henkilöt kirjasta. 

Haistoin kirjasta feminististä sanomaa, jossa harmiteltiin Alman jäämistä miehensä Gustavin taakse ja taustalle ja jossa nykyajan naiset (siinä missä Almakin) löysivät itsenäisyyttä pyörimällä rakastajiensa kanssa, tai luomalla itsenäisesti omaa uraansa (Aino) miehistä piittaamatta. Aino potee maailmantuskaa ympärillään tapahtuvien naiskohtaloiden (nigerialaistytöt) tullessa medioista iholle, mutta keskittyy kuitenkin omaan arkiseen puuhailuunsa, jota kuvataan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. 

Sinällään teosta oli kiinnostavaa lukea, mutta henkilöiden jatkuva vaihtuminen kävi melkoisen raskaaksi. En tiedä, mitä tästä nyt jäi käteen, ehkä ne pulut. Esikoisteokseksi tämä oli ihan menevä, mutta minulle hieman liiankin hengästyttävä - tuli olo, että kirjaan oli kirjoitettu kaikki, mitä maailmasta haluaa sanoa - olen itse sellainen lukija, joka tykkää keskittyä yhteen asiaan hieman enemmän. Muualla kirjasta ovat tykänneet: Tuijata ja Omppu.

***********

Helmi Kekkosen Vieraat (2016, Siltala) on kolmas teos, jonka luen Kekkoselta blogini aikana. Aiemmin olen lukenut teokset Valinta ja Suojaton. Vieraat jatkaa Kekkosen tyyliä 200-sivuisen, suhteellisen lyhyen, romaanin kirjoittajana. Vieraat pitää sisällään kuitenkin suuren määrän henkilöhahmoja, joita kaikkia yhdistää juhlat, jotka Senja järjestää. Kirja alkaa, kun vieraat saapuvat Senjan kotiin. Senja on hermostunut ja lukijana tietenkin ihmettelen tätä. Jotta saisin vastauksen ihmettelyyni, kirjassa aletaan kertoa tarinaa jokaisen vieraan julkisivun takaa - ja vähitellen piirtyy kuva siitä, mikä Senjan mieltä painaa. 

Kirjan teemana kulkevat vieraiden lapsuusmuistot, elämä perheessä ja myös perheen rikkoutuminen. Teoksessa seurataan henkilöhahmojen toiveita, joita he ovat kasanneet aikuisuuteen: Toteutuivatko toiveet vai eivät? Vieraat oli ihan kiinnostava teos lukea, mutta ei aivan noussut huippukokemukseksi. 

Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 17: Kirjassa juhlitaan (ainakin juhlien alkua)

Helmi Kekkonen: Vieraat
2016, Siltala
196 sivua

Hanna Weselius: Alma! 
2016, WSOY
210 sivua 




Riitta Jalosen Kirkkaus (2016, Tammi) -teos kiinnosti minua myös sen takia, että olen lukenut häneltä aiemmin ainakin nämä teokset: 

Riitta Jalonen: Yö on oranssi häkki  (2000, Tammi)
Riitta Jalonen: Hula-hula (2002, Tammi)
Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies (2005, Tammi)

Kirkkaus oli kuitenkin kovin erilainen teos verrattuna näihin aiemmin lukemiini, ensinnäkin tämä teos on pidempi ja toiseksi sen lähtökohtana on uusiseelantilainen kirjailijatar Janet Frame (1924 - 2004), jonka elämäkerta kirja on. Tosin elämäkertana teos on kovin fiktiivinen, niin kuin Jalonen kertoo loppusanoissaan teoksen muokkautumisesta: kirjassa on sekä Janet Framen että kirjailijan itsensä elämää. Kertoessaan edesmenneen kirjailijan elämästä hän tulee automaattisesti kirjoittaneensa jotain itsestään ja omasta luomisestaan. 

Janet Framen elämää värittävät hänen sisarestensa kuolemat ja suru, joka ei ota lähteäkseen. Elämässä vuorottelevat kirjoittamis- ja mielisairaalajaksot, välillä elämässä on lehdessä julkaistuja kiittäviä arvosteluja, välillä epätoivoa siitä, ettei mitään synny paperille. 

Tarina on jaettu ajanjaksoihin, joita Janet Frame vietti eri maissa. Tapahtumat ja henkilöt ovat kuin pyörre tekstissä: ne tulevat ja menevät ja palaavat, kronologiaa kirjassa ei ole, vaan siinä palataan aina takaisin menneisyyden tapahtumiin, erityisesti sisarten poismenoon ja mielisairaalassa oloon. Kirja loppuu Janet Framen palaamiseen kotimaahansa, kun kotimaa on jo kovasti muuttunut ja hänet vanhempansa kuolleet. Matkalla kirjailijatar on löytänyt itsensä ja päässyt tasapainoon luomisen ja hulluuden suhteen. 

Kahdellasadallaseitsemällätoista sähkösokilla minut yritettiin suitsia, mutta niiden jälkeenkin lävitseni virtasi sanoja ja ajatuksia Niille kukaan ei voinut mitään ja niitä ei saatu ajettua pois. 

Kirja oli kiinnostava, varsinkin siksi, että Janet Frame olisi muuten jäänyt täysin tuntemattomaksi minulle. Aikakauden kritiikeissä häntä verrattiin mm. Virginia Woolfiin, joten olisi kiinnostavaa lukea hänen teoksiaan. 

Riikka Jalonen: Kirkkaus
2016, Tammi
352 sivua