MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kiitos ja hei

Kirjablogi on tullut nyt tiensä päähän, eikä jatku tästä enää eteenpäin. 

Olen kirjoittanut lukemistani kirjoista noin seitsemän vuotta ja seitsemän vuoden jälkeen on hyvä aika lopettaa ja alkaa tehdä jotain muuta. 

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin löytänyt kirjat ja lukemisen uudelleen pitkän tauon jälkeen. Jokainen kirja tuntui aarteelta ja tuntui tärkeältä jakaa kirja muidenkin kanssa. Seitsemässä vuodessa elämäntilanne on muutunut paljon ja tällä hetkellä kovin erilainen kuin aloittaessani blogia, eivätkä kaikki kirjat sykähdytä lainkaan niin paljon kuin aiemmin. Tekstinikin ovat laimentuneet. Postaustahti on laimentunut. Blogi on hiipunut vähän kerrassaan loppuun. Elämään on tullut uusia asioita. On aika jatkaa eteenpäin. 

Lukeminen ei lopu, ja kirjoistakin aion kirjoittaa vielä. Tosin vain itselleni. Haluan kirjoittaa kirjoista muistiin ajatuksiani sensuroimatta. Ajattelematta, kerronko kirjasta liian paljon vai liian vähän. En halua joutua kirjailijan haukankatseen alle siitä, ymmärsinkö kirjan oikein vai väärin. Haluan lukea kirjan juuri niin väärin tai oikein kuin vain pystyn - ja kirjoittaa kirjasta juuri ne ajatukset, joita se minussa herätti. Olivat ne sitten oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja. 

Blogin pitämiseen tai sen lopettamiseen ei liity mitään traumaa tai mielensäpahoittamista. Nyt vain tuntuu siltä, että blogin pitäminen ei tuota juuri mitään iloa (ei edes surua). Se ei vain tunnu miltään, enkä tykkää tehdä asioita, jotka eivät tunnu miltään. Elämä on vain yksi, ja nyt tekee mieli tehdä ainoastaan niitä asioita, jotka herättävät jotain tunteita. 

Siispä, kiitän kanssamatkustajia ja -lukijoita. On ollut ilo lukea kanssanne, löytää kirjoja ja innostua niistä. Vertailla ja äänestää milloin mitäkin. Kiitokset kaikista arvostelukappaleista, joita olen saanut kustantajilta ja tilaisuuksista, joihin olen päässyt mukaan. 

Läheskään kaikkia kirjoja en ole vielä lukenut, ja tutustuminen kirjallisuuteen jatkuu vielä bloginkin jälkeen. Kirjallista matkaa jaan vielä ainakin Goodreadsin puolella. Mutta blogini hiljenee nyt, siispä kiitos ja hei!


KIITOS JA MUKAVIA LUKUHETKIÄ! 

Image may contain: 1 person

tiistai 7. marraskuuta 2017

Taina Haahti: Kolumnisti

Taina Haahti on kirjailija, jonka kirjoista kiinnostuin vähän aikaa sitten ja viimeksi luin hänen Operaatio onni -teoksensa viime kuussa. Tänä vuonna julkaistussa teoksessa Haahti on siirtynyt kirjoittamaan jännityskirjallisuutta. 

Kolumnisti (2017 CrimeTime) kertoo freelancetoimittaja Mara (Marita) Nuutisesta, joka lähtee tekemään juttua pieneen kaupunkiin Joppilaan. Joppila sijaitsee jossain Tampereen ja Forssan suunnalla. Seudulle on rakennettu tuulivoimaloita, ja Maran onkin tarkoitus kirjoittaa uudesta energiatuotannosta. 

Joppilassa tapahtuu kuitenkin myös muuta: keski-ikäisiä naisia alkaa kadota, ja heidät löydetään kuolleena. Ovatko tuulivoima ja kuolemat yhteydessä toisiinsa? Mara sukeltaa (liian) syvälle tapahtumiin, eikä pienessä kylässä todellakaan jää huomaamatta, miten utelias toimittaja työntää nenäänsä joka paikkaan. 

Kirja veti alussa hyvin. Asetelma oli kiinnostava: miten tuulivoimalat vaikuttavat ihmiseen. Kyläläisiä tuli koko ajan lisää tarinaan, eikä lukijaa päästetty aivan helpolla, koska eri henkilöhahmot piti pitää mielessä. Loppua kohti tuulivoima ei ollut enää niin merkittävä tekijä, vaan tuntui unohtuvan taustalle. Päähenkilö Maralle oli tapahtunut asioita, joita ei avattu kirjassa lukijalle, joten luulenpa, että tarkoituksena on jatkaa tarinaa kirjasarjaksi, jossa kaivaudutaan syvemmälle Maran yksityiselämään. 

Taina Haahti: Kolumnisti 
2017, CrimeTime
369 sivua



Innostuin lukemaan dekkarin osana Marrasjännitystä-lukuhaastetta, josta enemmän TuijaTa:n blogissa. 

marrasjännitystä_info

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lone Theils: Runoilijan vaimo & Maria Mustranta: Sokeita hetkiä

Välillä tekee mieli lukea jotain erilaista, mitä en tavallisesti lue. Nämä kaksi kirjaa edustavat kirjallisuutta, joka ei ole mukavuusaluettani. Lone Theils on tanskalainen dekkaristi, jolta on aiemmin ilmestynyt kirja nimeltä Kohtalokas merimatka. Theils kirjoittaa molemmissa kirjoissaan Nora Sandista, joka on tanskalainen journalisti. Sand asuu Englannissa ja ainakin Runoilijan vaimo (2017, Aula & co.) sijoittuu suurimmaksi osaksi Lontooseen ja sen lähiympäristöön. 

Dekkarit eivät siis ole ykköslukemistoani, mutta välillä kiinnostun jostain tietystä kirjasta. Theilsin kirja jäi haaviini kirjaston uutuusluettelosta. Teoksessa iranilainen runoilija Manash Ishmail saapuu turvapaikanhakijaksi Tanskaan, mutta hän on kadottanut matkalla vaimonsa johonkin Euroopan kolkkaan. Runoilija lupaa Nora Sandille antaa yksinoikeudella haastattelun, jos tämä Lontoossa asuessaan löytää vaimon. Pariskunta oli matkalla Lontooseen, ja se onkin ainoa johtolanka, joka Sandilla on runoilijan vaimon olinpaikasta. 

Etsiessään Aminaa (vaimoa), Nora Sand kiertää paikkoja, joissa pakolaisnaiset yrittävät epätoivoisesti saada apua saadakseen turvapaikan. Erityisen julmalta vaikuttaa Englannin säilöntäkeskus, johon palautusta odottavat naiset lapsineen sijoitetaan. Täältä ei ole paluuta muualle kuin kotimaahan, jos sinnekään. Kirja on äärimmäisen ajankohtainen aikana, jolloin koko Eurooppaa puhuttaa mahdolliset palautuskeskukset, joihin turvapaikanhakijat olisi sijoitettava. 

Lone Theilsin kirjoitus oli sujuvaa ja tarina piti otteessaan. Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta loppuun (kiitos kiireettömän viikonlopun!). Tykkäsin Theilsin tyylistä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen tajusin, ettei aivan kaikkia langanpätkiä sidottu yhteen tarinassa! Ehkä hieman myös väsytti maahanmuuttajanaiset uhrina -asetelma. Aion kuitenkin tutustua Theilsin aiempaan teokseen Kohtalokas merimatka. 


Lone Theils: Runoilijan vaimo
2017, Aula & co
Den blå digters kone 2016
suomentanut Kari Koski
339 sivua



Maria Mustrannan Sokeita hetkiä (2017, WSOY) meinasi jäädä lukematta, sillä takakansiteksti ei juuri viettele lukemaan: keski-ikäinen mies, joka joutuu miettimään elämäänsä. Näitähän on nähty.  Koska teoksen lyhyehkö muoto sopi lukuhetkeen, päätin kuitenkin tarttua kirjaan. Ja hyvä niin! Tämäkin kirja vei rikoksen tielle, hieman tosin eri tavalla kuin totutussa dekkarissa. 

Kirjaa ei voikaan aivan selvästi luokitella dekkariksi, vaan enemmänkin teokseksi, jossa mietitään pahuutta ja sitä, miten ihminen suistuu pahaan. Voiko tavallinen ihminen tehdä pahoja asioita, vai heijastuuko kyky pahaan aina lapsuudesta, huonoista elämän lähtökohdista? Miksi joku selviää ja joku toinen taas ei? 

Teoksen päähenkilö on Juhani, joka työskentelee poliisina itäsuomalaisessa kaupungissa, ja kirjassa puhutaankin ihanaista mie-murretta. Juhani joutuu läpikäymään omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kun hän tutkii nuorten rinkiä, joka on mahdollisesti sekaantunut rikollisiin puuhiin. 

Nuorten maailmaa edustaa Kaisla, joka yrittää selvitä lukion ruotsin kursseista samaan aikaan, kun hänen ystävänsä on luisumassa huumeiden orjaksi. 

Teosta en voi spoilaamatta juurikaan kuoria auki, mutta mielestäni tämä on kiinnostava teos, joka saa miettimään oikean ja väärän dilemmaa: Voiko väärässä olla jotain oikeaa ja oikessa jotain väärää? 

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä 
2017, WSOY
282 sivua


TuijaTa haastoi vähän aikaa sitten lukemaan dekkareita, joten tällä viikolla tulee minultakin pari postausta dekkareista. 

marrasjännitystä_info