Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

Marja-Liisa Vartion Se on sitten kevät (2009, Otava - 1. painos 1957) on ollut lukulistallani jo kauan, ja Goodreads kertoo, että olen tämän aloittanut jo pari vuotta sitten! Vihdoinkin sain kirjan luettua. 

Vartio on Suomen kirjallisuudessa tärkeä tekijä: hän toi teoksissaan suomalaiseen kirjallisuuteen modernismin Veijo Meren, Paavo Haavikon ym. kirjailijoiden kanssa. Täytyy sanoa, että vaikkapa Mereen verrattuna Vartion teos on kiinnostava ja vetävä. Ainakin omaan makuuni. 

Se on sitten kevät kertoo Annista, karjakosta, joka tulee uuteen taloon työntekoon. Tarinan aikana käy ilmi, että hän on ollut talollinen, mutta eronnut miehestään ja lähtenyt siksi etsimään toimeentuloa toisaalta. Anni on muuttanut Helsingin lähelle, koska hänen jo aikuinen tyttärensä asuu Helsingissä. Yllätysvierailu tyttären luo kertoo, ettei suhde ole kovinkaan läheinen enää. Uudessa työpaikassaan Anni kohtaa toisen työläisen, Napoleonin, joka alkaa pian lähestyä Annia. Napoleon on ahkera työmies sille päälle sattuessaan, mutta myös viina ja viekoitukset vievät tätä miestä välillä. 

Teos on rakkaustarina, mutta se kuvaa myös elämää Suomen maaseudulla. Elämää, jota ei enää ole. Keväällä lukemassani Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö -teoksessa kuvattiin myös maaseudun elämää ja epäsopivia rakkauksia. Kirjojen perusteella menneisyyden Suomi kuvataan rosoisempana kuin mikä on mielikuviemme maaseutujen Suomi ja moraalisesti puhtoinen elämä menneisyyden vuosikymmeninä. 

Pidän Vartion tavasta kertoa tarinaa: se on pienimuotoinen, mutta silti elämä välittyy kirjan sivuilta lukijalle ja pienistäkin tapahtumista tulee merkittäviä. Jostain syystä juuri nämä pienet tapahtumat piirtyvät mieleen pitkäksi aikaa, esimerkiksi Annin vierailu tyttärensä luona Helsingissä. Samalla tavalla tämä tapahtuma jää mieleen vaikuttamaan kuin Joel Haahtelan lumihiutaleiden putoileminen Mistä maailmat alkavat -teoksessa. 

Marja-Liisa Vartio on suosikkikirjalijani menneiltä vuosikymmeniltä. Tarkoituksena lukea vielä lisää hänen teoksiaan. 

Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

2009, Otava - 1. painos 1957

269 sivua jälkisanoineen 

Helmet-haasteessa kohtaan: 3. Suomalainen klassikkokirja

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli ja Barcelonaa kirjoissa

Tutustuin Carlos Ruiz Zafónin ensimmäiseen teokseen Tuulen varjo pari vuotta sitten, luin kirjaa Barcelonassa, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat ja kävelin samaan aikaan kirjan tapahtumapaikoilla. Tällä kertaa aloitin Enkelipeli (2009, Otava) -teoksen lukemisen vasta kotona matkan jälkeen, mutta sattumalta löysin samoja paikkoja, joissa olin juuri kävellyt. 

Tunnelma oli vähän samanlainen kuin verrattaessa Enkelipeliä Tuulen varjo -teokseen. Tuntui, että jotain samaa näissä kirjoissa oli, toisaalta kirjan takakansikin sen kertoo, että Enkelipeli on Tuulen varjon paha sisarpuoli. Eletään vuotta 1917, jolloin Semperen kirjakauppa on jo paikallaan La Ramblan lähellä. David Martín on nuori mies, 17-vuotias kirjoittamisesta haaveileva lehden toimittaja, jolla ei liiemmin ole töitä. Lehdestä loppuvat vähäisetkin toimeksiannot ja hän harhailee Barcelonan kaduilla, kunnes saa mahtavan työtajouksen salaperäiseltä pariisilaiselta kustantajalta Andreas Corellilta. David Martín johdatetaan tietenkin Semperen kirjakaupan unohdettujen kirjojen hautausmaalle, ja seikkailu onkin valmis alkamaan. 

Kirjoittaminen vie Martínin hulluuden partaalle, ja hän joutuukin miettimään, onko tullut hulluksi ja onko syyllinen niihin asioihin, jotka hänen ympärillään tapahtuvat. Sillä paljon pahaa tapahtuu tässä kirjassa, onhan se paha sisarpuoli. 

Pidin kirjan tekstistä, mutta kirja tuntui jo kertaalleen luetetulta. Toisaalta juonenkäänteitä oli hieman liikaa, joten niissä oli vaikea pysyä hyvälläkään sykkeellä mukana. Ymmärrän hyvin Joken arvion kirjasta, jonka hän sai luettuaan myytyä kahdella eurolla kirppiksellä (itse ostin omani eurolla). Tämä kirja oli synkkä ja ikävä, mutta välillä tuntui tosiaan hieman väkisin kirjoitetulta. 

Kiinnostavaa kirjassa oli Danielin (, joka on Tuulen varjon päähenkilö) isän ja äidin tarina. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat siis aikaan ennen Tuulen varjoa. Hieman jännityksellä jään odottamaan, minkälainen mahtaa olla Otavalta jo elokuussa tuleva suomennos Henkien labyrintti, jossa unohdettujen kirjojen salaisuutta taas ratkotaan. Pääosassa on Daniel, joka ratkoo äitinsä salaisuuksia (no, tässä Enkelipelissä äiti oli tosiaan mukana, onko uusia salaisuuksia kerrottavaksi - toivottavasti!). Ehkä pitää reissata taas Barcelonaan, jotta lukeminen sujuu sutjakkaasti. Jutun kuvat Montjuicin-kukkulalta, jossa kirjassa seikkaillaan myös. 

Tämä paikka on mysteeri. Pyhäkkö. Joka kirjalla, jokaisella, on sielu. Kirjoittajansa sielu, sekä niiden sielu jotka sen ovat lukeneet ja sen myötä eläneet ja unelmoineet. Joka kerta kun kirja vaihtaa omistajaa, joka kerta kun joku kuljettaa katsettaan sen sivuilla, sen henki kasvaa ja vahvistuu. Tässä paikassa kirjat, joita kukaan ei enää muista ja jotka ovat hukkuneet ajan saatossa, elävät ikuisesti odottaen uutta lukijaa, uutta henkeä... 

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli 

2009, Otava

El juego del ángel 2008

suomentanut Tarja Härkönen ja Anu Partanen

607 sivua

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Ja tähän lopuksi vielä lukuvinkkejä Barcelonaan. Etsin kirjoja matkaa varten, mutta en ehtinyt niitä lukemaan nyt tämän enempää. Ehkä seuraavaa matkaa varten sitten. 

Carlos Ruiz Zafónilta on vielä ainakin teokset Taivasten vanki (2011) ja Marina (2013), joissa eletään Barcelonassa. Ruiz Zafónin teokset ovat jääneet lukematta aiemmin, mutta olen nyt tosiaan päässyt tutustumaan. Kirjoilla oli varmaan menekkiä aiempina vuosina, koska nämä ovat löytyneet kivuttomasti kirppikseltä. 

Barcelonaan sijoittuvia historiallisia romaaneja löytyy omasta kirjahyllystä, sillä olen näitä ostellut kirjamessuilta "kiinnostavan oloisina" -kirjoina, jotka pitää jossain vaiheesa lukea. Jostain syystä kirjoilla täytyy olla niin samantyyliset kansikuvat, että teoksia on hirveän vaikea erottaa toisistaan. Kaikki teokset on julkaissut Bazar-kustantamo. 

Chufo Lloréns: Annan sinulle maan (2011) kertoo vuodesta 1052, tämä 800-sivuinen teos esittelee ensimmäisen sadan sivun aikana niin monta henkilöhahmoa, että päätin aloittaa lukemisen uudestaan parempaan aikaan. 

Ildefonso Falcones: Meren katedraali (2010, 1. suomennos 2008) on varmaan tunnetuin Barcelonan historiaa käsittelevä teos. Sen tarina alkaa ensimmäisellä sivulla vuodesta 1320. 

Albert Sánchez Piñol: Voitetun kaupungin tarina (2016) kertoo puolestaan 1700-luvun taisteluista Espanjassa, jossa Katalonia taistelee itsenäisyydestään. 

Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot (2010) on muita teoksia ohuempi teos, ja lupaa takakannessaan kertovan Barcelonan historiasta laitapuolen ihmisten näkökulmasta. 

Uudempaa Barcelonaa käsitteleviä teoksia onnistuin löytämään kirjastosta tämän verran: 

Javier Cercas: Valon nopeus (2007), jonka kirjassa tosin vieraillaan myös Yhdysvalloissa - lukematta en osaa sanoa, miten paljon tässä on Barcelonaa, kirjaston haku sijoittaa kirjan kaupunkiin. 

Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua (2006) kertoo öisestä Barcelonasta sankareinaan kaksi toisistaan eroavaa veljestä. 

Olisikohan vielä jotain muuta, en osaa sanoa. Nämä teokset löytyivät kirjasto-haulla ja teokset jäävät odottamaan seuraavaa reissua, joka toivottavasti on pian.  

EM-kisakirjallisuus: Romania / Wales / Belgia

Muutama päivä aikaa vetää henkeä EM-kisoista, kirjarintamalla taas muutama kirja ja maa luettu mukaan. 

Romaniasta luettavaksi lähti Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (2009, Tammi, 1.painos 1990) -teos, sillä olen halunnut pitkään lukea Müllerin teoksia, joita kirjahyllyssäni on muutama. Tämä on siis ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut. 

Kirja on lyhyt, 110-sivuinen, jonka luvut ovat lyhyitä, joskus jopa vain sivun mittaisia. Päähenkilönä on heti ensimmäiseltä sivulta mukana oleva Windisch, sekä hänen vaimonsa ja tyttärensä, Amalie. He asuvat romanialaisessa maalaiskylässä, jossa asuvilla on vain yksi päämäärä: saada passi, joka vie heidät pois kurjasta kylästä ja maasta. Elämisessä ei ole mitään suuntaa, sillä toveri Nicolae Ceausescu vie viimeisetkin ruoat, sillä taloista käydään keräämässä munia, kanoja ja viljaa. 

Ainoa keino saada passi on käyttää naisellisia keinoja. Windisch haukkuu vaimoaan, että näillä samoilla keinoilla tämä selvisi Venäjällä, jossa oli sodan jälkeen pakkotyössä. Kirja on likainen ja ällöttävä kertomus, jossa inhorealismi vaihtelee maagisen realismin kanssa. Välillä kirjassa omenpuu syö itseään ja pöllöt esiintyvät useammassakin paikassa. En vain ehtinyt oikein saamaan kiinni kaikesta kirjan sisältämästä, mikä häiritsi lukunautintoa. 

Romanian pelejä en myöskään katsonut varmaan ainoaakaan kisoissa. Tulipahan nyt kuitenkin aloitettua Mülleriin tutustuminen, jatkanen matkaa hänen parissaan vielä. 

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

2009, Tammi, 1. painos 1990

Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt 1986

suomentanut Raija Jänicke

110 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

*********************

Belgialaista kirjallisuutta oli hieman haastellista löytää. Päädyin Dimitri Verhulstin teokseen Valitettavasti (2009, Avain), joka on omaelämäkerrallinen teos nuoresta lapsi-Dimitristä, joka elää pienessä belgialaisessa kylässä juoppojen sukulaistensa kanssa. 

Kirjan henkilöt ovat baareissa viihtyviä, ulosottomiehen, vaihtuvien naisystävien ja vierailevien lastensuojeluhenkilöiden kanssa seurustelevia veljeksiä, Dimitrin isä ja kolme setää. Miljöönä kirjassa ovat baarit ja sotkuinen koti, jossa nukutaan vierekkäin ja lattiat ovat täynnä likaisia miestenkalsareita. 

Ei ihan hirveän hauskaa etukäteen ajatellen, mutta Verhulst kirjoittaa elämästä niin vetävästi, että tämä kirja oli hauska lukukokemus - sellaisella tavalla kuin musta huumori saa elämän laitapuolet näyttämään hauskoilta. 

Loppupuolella kirjaa selviää, että olosuhteista on mahdollisuus nousta ylöspäin. Se, mikä Dimitrin pelastaa, jää kirjassa kertomatta ja lukija saa tämän itse päätellä. Valitettavasti oli tämän kirjakatselmuksen vetävin kirja aiheestaan huolimatta. Verhulst on kirjoittanut paljon muutakin, ja muutama kirja näyttäisi olevan saatavilla kirjastosta englanniksi. Laitan nimen muistiin, tähän kirjailijaan voisin tutustua enemmänkin. 

Belgia on monen suosikki EM-kisoissa, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä - Belgia on päässyt sijoitusotteluihin, joiden voittaminen on realistista. Tosin itse toivon, että Wales vie voiton, joukkue on Balen ansiosta kivunnut suosikikseni. 

Dimitri Verhulst: Valitettavasti

2009, Avain

De Helaasheid der Dingen, 2006

suoemntanut Mari Janatuinen

194 sivua

Teoksessa juopotellaan miesten kesken, kuljetaan kalsareissa ja munasillaan, sekä piereskellään sen verran paljon, että kirja täyttää kesäbingon ruudukon Äijämeininkiä. 

*******************

Wales, jonka Belgia kohtaa, tuli itselleni tutuksi melko samanlaisen kirjan sivuilta kuin Verhulstin teos. Kyseessä on Dan Rhodesin kirja Kulta (2008, Sammakko), jossa myös istutaan paljon baarissa ja juodaan olutta. Puoliksi walesilainen, puoliksi japanilainen Miyuki Woodward saapuu walesilaiseen kylään, jossa vierailee aika ajoin. Hän tapaa paikallisessa The Anchor -nimisessä baarissa sen vakiasiakkaita, Pitkä herra Hughesin, lyhyt herra Hughesin ja Puw´n, sekä Mädätys-Barryn, joista jälkimmäisellä on aina kierroksessa kylässä käyvä turisti-leireilijä-tyttöystävä. 

Kylä herääkin eloon kesäisin, jolloin siellä mökkeillään ja samoillaan rannikon maisemissa. Miyuki ajoittaa vierailunsa turistisesongin jälkeen, ja hän saa patikoida yksikseen.  

Pienen matkan päässä kylästä hän käveli ruohon poikki rantakallion reunalle. Hänen alapuolellaan oli pieni poukama. Tällä rannikon pätkällä oli runsaasti pieniä poukamia, ja useimpia niistä ympäröivät niin jyrkät kallionkielekkeet, ettei niihin päässyt maitse. Miyukilla oli tapana seistä niin lähellä reunaa kuin uskalsi ja kurkistella kiviä ja hiekkaa alapuolellaan, ja toivoa, että voisi leijailla alas niitä tutkimaan. 

Walesistä vahvistui kirjan jälkeen sama kuva kuin etukäteen maasta (tai osasta maata) olikin: maisemia merenrannalla ja olutta kapakassa. 

Kirjassa kuvaillaan rannikkoa, tarinan ydinsanoma on kuitenkin se, että seuraa ja toteuta unelmaasi. Tarinan loppu jää avoimeksi, ja jotenkin myös häiritseväksi. Lukijana minun täytyy tehdä vaikea valinta ja päättää tarina. 

Dan Rhodes: Kulta

2008, Sammakko

Gold, 2007

suomentanut Elina Koskelin

151 sivua

Dan Rhodes on skotlantilainen/ brittiläinen kirjailija, mutta hän on opiskellut Walesissa, ja Kulta kertoo walesiläisestä kylästä, joten hän pääsee nyt edustamaan Walesia. Hänelläkin on paljon, myös suomennettuja, kirjoja, joihin tietenkin voisi tutustua. 



Itse futis muuttuu entistäkin jännemmäksi, upea Islanti tuli ja vei ja meni jatkoon. Huh! Kuka sellaista olisi koskaan voinut etukäteen uskoa! Itse uskon vieläkin Saksaan, myös Italia pelasi mahtavasti, ja tosi iso harmi, että nämä kaksi suosikkiani kohtaavat jo seuraavalla kierroksella! Toiselta puolelta sitten onkin Walesin tai Belgian mahdollista päästä finaaliin asti. Nyt on niin jännää, ettei voi yhtään etukäteen sanoa, kuka kohtaa finaalissa (toivottavasti) Saksan. 

Katsaus EM-jalkapalloon: Kroatia / Slovakia / Sveitsi

Etsin EM-kisakirjallisuutta helmetin avulla, ja luettavaksi löytyikin vino pino kirjoja. Tällä hetkellä, kun futiksessa on alkulohkot pelattu, ja ensimmäiset putoajat pudonneet, onkin aika katsoa, mitä on tullut luettua tähän mennessä. 

Annina Holmbergin Punainen kyynel (2000, WSOY) on kirjastossa luokiteltu nuortenkirjallisuuden puolelle. Päähenkilönä kirjassa on Maria, joka seuraa sivusta, kun hänen isosiskonsa lähtee interrailille itäiseen Eurooppaan. Matka on nuoren naisen elämän käännekohta, sillä Dubrovnikissa Elina tapaa Milanin, kroatialaisen serbin. Tapaaminen johtaa vuosisadan rakkaustarinaan, ja Suomeen palattuaan Elina säästää jo seuraavan kesän Jugoslavian-matkaan. Ennen kesää alkaa kuitenkin Jugoslavian sota, eikä Elina voi mennä enää Milanin luokse. Milan katoaa sodan melskeisiin, tuntuu, että Elina ei enää koskaan voi tavata Milania. 

Elina haluaa kuitenkin selvittää, mitä sodassa tapahtui, ja miten Milanin kävi. Tutkiessaan sodan tapahtumia, joista on vaikea saada selvyyttä, Elina ja Maria tutustuvat oman sukunsa historiaan ja huomaavat, että Suomen sisällissota on jättänyt vaikeita haavoja omaan perheeseen. Kirjassa Suomen ja Jugoslavian sisällissotaa verrataan toisiinsa, kumpaakin on yhtä vaikeaa ymmärtää: molemmissa sodissa naapurit alkavat ampua toisiaan. 

Kirjasta sain hieman selkoa Jugoslavian tapahtumien kulkuun, vaikka luulenkin, että en koskaan tule ymmärtämään, kuka Jugoslaviassa soti ja ketä vastaan. Jotain ihmisten elämästä ja sodasta kiteytyy siihen, kun Maria matkaa sodan loputtua Dubrovnikin kaduille ja pohtii, mitä kaikkea katukiveys onkaan nähnyt. 

Kirjan juoneksi minulle olisi riittänyt tämä Jugoslavia ja Milan -osuus, mutta tarina jatkuu pitkälle eteenpäin, ja valitettavasti oma mielenkiintoni herpaantui loppua kohden. Koska kirja on nuortenkirja, niin ymmärrän juonikeskeisyyden. 

Kroatiaa kirjassa tuli esiin, varsinkin alussa, joten teos edusti hyvin maata, joka onneksi pienten katastrofien (Tsekki-pelin) jälkeen pääsi jatkopeleihin. 

Annina Holmberg: Punainen kyynel 

2000, WSOY

263 sivua

**********************

Miroaslav Válekin Kosketuksia (2009, Kampus kustannus) löytyi pitkän etsinnän jälkeen edustamaan slovakialaista kirjallisuutta. Miroslav Válek on 1927 - 1991 elänyt slovakialainen runoilija ja myös poliitikko. Jyväskylän yliopistossa voi opiskella (en tiedä, voiko vielä?) slovakiaa, ja kirjan suomennos on syntynyt siellä. Kirjassa on sekä slovakian- että suomenkielinen runo vierekkäin, joten kirjaa lukiessa voi huomata slovakian kielen muistuttavan muita itäisen Euroopan kieliä. 

Luin kirjaa sateisena kesäpäivänä, johon runot istuivat hyvin: varsinkin alkupuolen runoissa on sateen kuvausta, synkkyys kuvaisi muutenkin teoksen runoja. 

Sateen rummutus, inhottava ja rankka sade, 
rummutus puissa ja rummutus katoilla, 
rummuttaa sinulle julki suruni, 
koko tämän laulun, kaiken typerän pelon. 

Puolivälissä runokirjaa alkaa toivo elää, ja loppua kohden runot ovat hieman toiveikkampia ja myös vähän pidempiä. 

Suolaa tarpeellisempaa ihmiselle ovat langat, 
joilla ommella paikka
kipeän päälle, siihen, mitä pitää jäädä piiloon
kuin rampa käsi takin hihan alle 

Slovakiaa en löydä hirveän paljon kirjasta, mutta sotilaita ja sitä vesisadetta sitäkin enemmän. Luin runot ja kirjan ilman sen kummempaa analyysia, ja keräsin tähän tekstiin itseäni eniten miellyttäneet pätkät. 

Mitä tekee ihminen
joka on riuhtaistu pois maasta, jossa on elänyt
repäisty juuriltaan
ypöyksin 
petettynä?

Etsiikö paikkaansa maan päällä?
Etsiikö rauhaa?
Etsiikö hienoa oksaa joka ei taivu
etsiikö puuta? 

Miroslav Válek: Kosketuksia
Dotyky
suomentanut Jari Aula
2009, Kampus kustannus Jyväskylä
101 sivua

***********



Alain Claud Sulzerin Irti liitoksistaan (2014, Lurra Editions) kiinnosti minua, sillä Lurra-kustantamon kirjat ovat olleet piristäviä lukukokemuksia. Kirjailija Sulzer on sveitsiläinen kirjailija ja kääntäjä, mutta kirjan tapahtumat eletään kuitenkin Berliinissä, joten hirveästi tässä kirjassa ei tullut sveitsiläistä tietoutta lukijalle. 

Samoin kuin lukemani saksalainen kirjallisuus ja katsomani Saksan pelit EM-kisoissa tämäkin kirja on hieman tylsä, tapahtumat etenevät hitaasti ja lopulta päästään maaliin. Ehkä sama pätee myös sveitsiläisyyteen, tiedä häntä. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun Marek Olsberg valmistautuu illan pianokonserttiinsa. Samalla seurataan Estherin ja Thomasin, Johanneksen, Sophien ja Klaran, Lorenzin, Claudiuksen ja Nicon, Astridin, Verena Bentzin, Marinan ja Solveigin elämää ennen konserttia. Nämä ovat siis kirjassa esiintyvät henkilöt, joilla kaikilla on elämänkriisinsä meneillään. Useimmilla kriisi johtuu parisuhteesta, avioliitosta tai muusta ihmissuhteesta. Kirjan ensimmäinen osa vie lukijaa henkilöiden elämiin, ja kun konsertti alkaa, henkilöiden ajatukset ovat vahvasti muualla kuin konsertissa. 

Kesken konserttinsa Marek lopettaa soittamisen ja kävelee tiehensä konserttisalista. Hän itsekin hämmästyy toimintaansa, eikä osaa ymmärtää, miksi teki, mitä teki. Marekin ulosmarssi kuitenkin saa aikaan sen, että muut henkilöt alkavat toimia ja tehdä päätöksiä elämässään. Kun henkilöiden moraaliset arvot joutuvat koetukselle, toimii mottona: 

Oli lukematon määrä oikkuja, joille saattoi antaa periksi. 

Sulzerin kirjan rakenne oli kiinnostava, mutta haastava. Kun ensimmäset sata sivua tuli mukaan koko ajan uusia henkilöhahmoja, oli vaikea ymmärtää, että henkilöiden tarinat jatkuvat - ja aika ajoin piti palata alkuun tutkimaan, kuka oli kukin. Kirjan hidastempoisuuden vuoksi myös ehkä jäi ymmärtämättä jotain, tai sitten ymmärsin lukemani - jäin kuitenkin pieneen epätietoisuuden tilaan: tapahtuiko teoksessa jotain suurta, vai vain pieniä muutoksia? Sulzerilta on suomennettu myös toinen teos, Väärään aikaan, johon ehkä jossain vaiheessa palaan, uteliaisuuteni heräsi.

Kustantajan sivuilla Sulzerista. 

Alain Claude Sulzer: Irti liitoksistaan 
2014, Lurra Editions
Aus den Rugen 2012
suomentanut Helen Moster
287 sivua

**************'

Lopuksi vielä katsaus EM-kisojen lohkotippujiin ja veikkauksiini: 

A	B	C	D	E	F
Ranska	Wales	Saksa	Espanja	Italia	Portugali
Albania	Englanti	Puola	Kroatia	Ruotsi	Itävalta
Romania	Venäjä	Ukraina	Tšekki	Belgia	Unkari
Sveitsi	Slovakia	P-Irlanti	Turkki	Irlanti	Islanti

Lohko A: Ranska, Sveitsi jatkoon - Oi ei, Albania vei sympatiapisteet ja oli monesti niin lähellä! 

Lohko B: Wales, Englanti ja Slovakia jatkoon - Bales! uusi suosikkini

Lohko C: Saksa, Puola, P-Irlanti jatkoon 

Lohko D: Kroatia, Espanja jatkoon 

Lohko E: Italia, Belgia, Irlanti jatkoon - Voi Zlatan =( 

Lohko F: Unkari, Islanti, Portugali jatkoon - kuka tällaista olisi voinut uskoa?

Eurooppalaisen kirjallisuuden lukemisurakkani jatkuu vielä ainakin jonkin aikaa, luettavana ainakin Walesin ja Romanin kirjallisuutta. Ja kisat jatkuvat myös: kuka selviää jatkoon?

Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä / Mikä ihmeen uussuomalainen?

Kun sain tietooni ja myöhemmin käsiini kirjan Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä (2015, Into) ahmaisin kirjan samalta istumalta alusta loppuun. Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea, joka miettii ja moittii niitä nuoria, jotka tulevat Suomeen ja jostain syystä eivät saa elämästään kiinni. Kiertoteitä-teos tuo näkyviin ne syyt, joiden takia elämä ei ole helppoa nuorille. Tämän teoksen tapauksessa maahan muuttaneille nuorille. 

Kurvi-projekti on Pakolaisavun, ilmeisesti on jo päättynyt projekti, joka tuo avun nuoren lähelle. Sosiaalitoimi ja myös oppilaitokset ovat voineet ohjata nuoria Kurviin eli käytännössä niiden henkilöiden luo, jotka toimivat ohjaajina projektissa. Ohjaaja on kulkenut nuoren apuna vaikkapa toimistoissa tai ottanut yhteyttä suurlähetystöihin, kun passin hakeminen on syystä tai toisesta hankaloitunut. 

Kiertoteitä-teos luo kokonaiskuvaa yksittäistapausten avulla niistä asioista, jotka voivat olla nuorelle ylitsepääsemättömiä esteitä: asunnottomuus, opiskelupaikan/ työpaikan puuttuminen, pankkitilin, henkilökortin puuttuminen tai vaikkapa joku perheasia, joka kaihertaa mieltä koko ajan. Osa asioista on tietenkin kaikille nuorille, ja aikuisillekin musertava ja ahdistava asia, mutta on myös asioita, jotka ovat ominaisia nimenomaan maahan muuttaneille nuorille. Melkoisen esteen luo byrokratia, niin kuin kirjan tarinat kertovat; ilman ohjaajan apua moni asia voisi jäädä selvittämättä. Monet nuoret alkavat suorittaa Suomessa peruskoulututkintoa, mutta oppivelvollisuusiän ylittäneet eivät ole oikeutettuja järjestelmämme mukaan opintotukeen eivätkä myöskään työmarkkinatukeen. Aivan absurdeja tilanteita luovat myös henkilökortin puuttuminen. 

Kiertoteitä-teos kertoo tilanteen todenmukaisesti (olin itse työssä nuorten maahan muuttaneiden koulutuksessa ja näin ja koin samoja asioita) ja tämä teos olisi tutustumisen arvoinen varsinkin niille, jotka ovat työssä maahanmuuttajanuorten kanssa tai jotka päättävät vaikkapa koulutusasioista. Ehkä kiertotiet voisi suoristaa. Kirjassa kuvataan nuorten elämää ryteikössä kulkemiseksi, enkä keksi asialle itse parempaa kuvausta. Samat asiat ovat olleet esteinä jo kauan, ja tuntuu, että muutos on tuskallisen hidas: esimerkiksi kotimaassaan peruskoulua suorittaneen on älytöntä alkaa suorittaa Suomessa peruskoulua 17-vuotiaana, mutta toisaalta hänen on vaikea päästä toisen asteen opintoihin ilman peruskoulututkintoa, tai ainakin hakija on hyvin eriarvoisessa asemassa verrattuna suomalaisen peruskoulututkinnon suorittaneen kanssa. 

Teoksessa on esillä monia muitakin asioita, jotka estävät nuoren saamasta jalansijaa uudessa kotimaassa. Välillä kirjoittajien mielipide tulee esiin, ja osassa kohdissa olin eri mieltä. Katson kuitenkin, että tällaista ääntä kaivataan juuri nyt maailmaamme. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä kirja edustaa kohtaa 4: Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja

Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä 
2015, Into 
Harri Nieminen, Antti Kivijärvi (toim.)
Kristiina Toivikko
224 sivua 

Toinen maahanmuuttajiin liittyvä teos, jonka luin, on Mikä ihmeen uussuomalainen? (2009, Teos), jossa on uussuomalaisten, Suomeen muuttaneiden henkilöiden kirjoituksia. Tunnetuimmasta päästä sellaiset kirjoittajat kuin Alexandra Salmela ja Naima Mohamud tai tulevaisuudentekijä Aziza Hossaini. Kaikki kirjoittajat ovat teksteillään osallistuneet novellikilpailuun vuonna 2008; 108 tekstin joukosta teokseen valikoituivat nämä 13 novellia. 

Osa novelleista on aivan huikeita, erityisesti Aziza Hossainin lyhyt, mutta koskettava tarina hänen matkastaan Kabulista Iranin kautta Suomeen. Nuori tyttö jää orvoksi, kun hänen vanhempansa tapetaan sodassa kodin pihalle. Isosiskonsa perheessä Iranissa asuneet lapset saavat turvapaikan Suomesta, jossa nuori tyttö joutuu vielä syrjityksi koulussa, kun suomalaiset luokkakaverit eivät halua häntä viereensä istumaan. Tätä tarinaa ei voi liikuttumatta lukea, ja lukemisen jälkeen jää kaihertamaan tämänhetkinen asenneilmapiiri, jossa joidenkin maahanmuuttajien teot vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin kaikista maahanmuuttajista. Myös Anita Kurosen novellissa Ikävä on melkoisen alakuloinen mieliala: miksi venäläisiin suhtaudutaa edelleen niin nuivasti? Kuinka kauan ihmiset ovat velkaa isiensä sodista? 

Täysin toisenlainen tarina on Alexandra Salmelan Se oikea, aito maahanmuuttajablues, jossa seurataan slovakialaisen Palon matkaa hänen kuvittelemaansa Amerikkaan. Mies on unelmiensa maan sijasta kuitenkin Suomessa, jossa tämä taiteilija kulkee pitkin baareja. Novelli alkaa hillittömän hauskalla huonolla suomella, jossa esitetään kaikki stereotypiat, joita voi olla: 

Minä olen maahanmuuntaja. Minä tulin varastaa sun mies. Minä tulin varastaa sun sosiaalietuudet. Minä en työ. Minä istun kotona ja hoidan minun ja minun mieheni lapset ja käyn kaupaan ja katselen ja ostoskelen tavaria. 

Myöhemmin tarina rauhoittuu ja Palo löytää bluesinsa. 

Ehkä ainoa vika teoksessa oli se, että näiden vahvojen novellien rinnalla muut novellit jäivät melkoisen valjuiksi ja taukopaikoiksi, joissa levähtää, kun vielä fiilisteli vahvoja tarinoita. 

Toivoisin vastaavanlaisia kertomuksia lisää ja haastan maahanmuuttajia yhä vahvemmin tulemaan esiin ja kertomaan tarinoitansa; ottamaan äänensä yhteiskunnallisessa keskustelussa, ettei ainoaksi ääneksi jää uutiset häiriköivistä maahanmuuttajista. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä kirja pääsee kohtaan 13: Kirjan nimi on kysymys. 

Mikä ihmeen uussuomalainen? 
2009, Teos 
toim. Maarit Halmesarka, Olli Löytty ja Mikko Rimminen
147 sivua

Rauhaa maailmaan -lukumaraton

Pinon päällimmäinen -blogi kajautti lukumaraton-haasteen ilmoille joululomaksi ja koska juuri tänään on paras hetki vetäistä villasukat jalkaan, ajattelin aloittaa heti aamusta lukemisen maratonin. Lukeminen tuo rauhaa maailmaan varmasti paremmin kuin riehuminen kylillä. 

Starttasin lukumaratoniin Sophie Kinsellan Kadonnut: Audrey -teoksella, jota koemaistoin illalla muutaman sivun verran. Heräsin tänään jo kello 7., jolloin aloin lukea kirjaa. Nyt kello on hieman yli yhdeksän, kirja on hauska aiheestaan huolimatta. Teinien ja vanhempien maailma on tuotu kirjassa lukijalle lempeällä huumorilla, ja myös Audreyn halu pysyä kodin seinien sisällä tuntuu hyvältä valinnalta, sillä aion itsekin pysytellä kotona ja lukea kirjoja. Epäilin aluksi Kinsellan genremuutosta, mutta vakava asia tuntuu kolahtavan rempseällä tyylillä lujaa. Valitsin alkuun tällaisen 300-sivuisen kirjan, koska näytti, että kirja on kuitenkin nopealukuinen. Nyt aamukahvilla eteenpäin. 

Ruokatauko. Kinsellan Audrey on luettu, eli 319 sivua takana. Saattoi olla, että hieman uuvahdin välissä vähäksi aikaa, mutta kirja oli kiinnostava omalla tavallaan. Vaikka Audreyn huolet painoivat lukiessa, niin vanhemmat tuntuivat hauskoilta. Joskus nuortenkirjaa lukiessa käy näin: sitä samaistuu niihin vanhempiin. 

11.30 ja aloitin lukea Henryk Sienkiewiczin teosta Bartek sankari. Tämä 1800-luvun lopussa kirjoitettu teos kertoo puolalaismiesten sotaan lähdöstä, kun Preussi ja Ranska sotivat. Sivuja 95. Luultavasti hyvin erilainen kuin edellinen kirja. Lainasin kirjan, koska halusin lukea puolalaista kirjallisuutta. 

13.20 Kaffepaussi. Nobel-palkittu Sienkiewicz vei mukanaan, vaikka etukäteen ajattelin, että kirja olisi tylsä ja olin jo mielessä valmistautunut sen keskenjättämiseen. Runebergin tyyliin teoksessa kuvattiin, miten sotamies Bartek löi ranskalaisia ja sai mitaleita enemmän kuin kukaan muu. Paluu Puolaan ei onnistunut aivan niin loistokkaasti, sillä Bartek ei kyennyt tekemään maatöitä, vaan mieluummin joi miestä väkevämpää. Myös saksalaisten politiikka Puolaa kohtaan oli melkoisen räikeää. Tekstinä Bartek sankari oli lennokasta, eikä yhtään tullut sellainen olo, että olisin lukenut 1800-luvun kirjallisuutta. Syvennyin tekstiin ja jäi ikävä mieli puolalaisten puolesta. Pitää jossain vaiheessa selvästi tutustua lisää Puolan historiaan. 

Kaffen ja joulusuklaanjämien voimalla kohtaan Marjatta Lintusen Mozartin hiukset (2011, WSOY) seuraavaksi. 

15.30 Luin Lintusen novelleja kirjan puoliväliin, mutta huomasin, että novellien uusia henkilöhahmoja on työlästä pitää mielessä, ja viimeinen novelli jäi tästä syystä ymmärtämättä. Kävin pienellä happihyppelyllä hoitamassa pari asiaa ja ostamassa kahvia ja karkkia, josko sokeri saisi pysymään skarpimpana. Aloitan nyt Mathias Rosenlundin Kuohukuja 5 -teosta, joka ainakin etukäteen kiinnostaa minua, sillä Vaskivuorentie 20 oli kiinnostavaa luettavaa.


19.10 No huh, nyt meni luultua pidempi aika Rosenlundin teosta lukiessa. Jäin myös hieman selaamaan nettiä, ja katselemaan telkasta Teemu Selännettä. Kuohukuja yllätti minut, sillä luulin, että kirja kertoo Vaskivuorentien jälkeisestä ajasta, mutta se kertoikin edeltävästä ajasta. Pääosin kirjassa oli kuitenkin esikoista positiivisempi ote: Rosenlund kertoi, miten sivistyksen ja kirjallisuuden jano ajoi häntä eteenpäin elämässä. Sama into tosin vei häntä kauemmas lapsuudenperheestään. Juuri kun kirjasta alkoi tulla mukava fiilis, astui tarinaan mukaan Christian, pikkuveli, joka kärsii itsemurha-aikeista, mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Melkoisiin sfääreihin kurjuutta kirja veikin mennessään.

Nyt pitää saada ruokaa ja kevyempää luettavaa! Taidan ottaa luettavaksi Haatasen Meikkipussin pohjalta.

22.10. Olen vissiin hidas lukija, koska 170 sivua Haatajan melkoisen nopealukuista kirjaa luettuna nyt. Katsoin kyllä samalla lätkää telkasta ja söin. Haatajan teosta epäilin vielä aloittaessani, mutta loppua kohden kirja alkoi viihdyttää ja naurattaa. Joulun ja uudenvuoden välissä voin sanoa, että jaan kutakuinkin samat tunteet juhlapyhistä ja viisi vuorokautta on todellakin maksimimäärä, jonka aikuinen lapsi voi olla omien vanhempiensa kanssa saman katon alla. Lisäksi opin, miksi jään ruokakaupassa tönittäväksi, enkä saa ratikassa istumapaikkaa. 

800 sivua luettuna ja taidan jatkaaa iltaa Rambon seurassa. 

10.50 Huomenta! Niin kuin edelliselläkin kerralla, kun osallistuin lukumaratoniin, nukuin aivan järjettömän hyvät ja pitkät yöunet. 10 tuntia on ihan kiva määrä unta, ja koska huomasin, että lukmaraton on tällä kertaa 42 tunnin mittainen, niin aion viettää tämän vuoden viimeisen päivän lukien tuota pinoa pienemmäksi. Rambo jatkuu nyt aamualkuun.

12.50 Rambo luettu, kirja sai hymyn huulille. Tässähän oli nykypäiväistetty Häräntappoase, jossa eksyneet nuoret etsivät itseään. Ongelmia tuntui olevan nuoria enemmän heidän vanhemmillaan - ihme että nuorista oli tullut niinkin järkeviä. Kaahailua ja törmäilyä pitkin maalaismaisemia ja lämmin sauna ja järvenranta. Odottelen, että tästä kirjasta tehdään elokuva... Ainoa, mikä kirjassa hieman tökki, oli sen loppu, triathlon-kisa, josta tuli mieleeni Risto Räppääjä -kirjat - ehkä myös kirjaillijalle, koska kisassa oli Räppääjä-niminen perhe mukana. No, kirja oli kuitenkin suloinen ja mukava luettava, ei huonolle kirjalle Junior Finlandia -palkinto tullut ollenkaan.

Luettuna 238 sivua lisää, ja nyt kun on niin hyvällä fiiliksellä, voi lukea taas maailmantuskaa. Jonkunmittaisia taukoja tänään enemmän luvassa kuin eilen, mutta katsotaan, mitä kaikkea ehtii lukuun. Tällä hetkellä ei ole paineita, vaan lukeminen tuntuu kivan rentouttavalta.

16.00 Imre Kerteszin Lopetus luettuna. Tarina alkaa, kun kustannustoimittaja Keserü kuulee näytelmäkirjailija "B:n" itsemurhasta. Keserü alkaa etsiä kirjailijalta jäänyttä käsikirjoitusta, sillä hän on varma, että sellainen on jossain. Keserü kiertää B:n lähipiiriä ja kyselee näiltä, vastaukset eivät vie Keserüä lähemmäksi käsikirjoitusta. Lukija huomaa, että kaikkien henkilöhahmojen tarinat ovat valetta, aina siitä alkaen, kun poliisi kuulustelee Keserüä, joka kertoo poliiseille löytäneensä kuolleen ystävänsä. 

Teos oli hämmentävä, mutta kiinnostava. Ehkä tarina olisi tullut selkeämmäksi, jos olisin lukenut Kertésziä aiemmin, sillä kirjan etuliepeessä sen kerrotaan olevan osa kirjailijan romaanisarjaa. Nimensä ja tarinansa puolesta kirja kuulostaa viimeiseltä osalta. Kirjassa kustannustoimittaja Keserü toteaa tulleensa työn päätökseen: kirjojen maailma on mennyttä maailmaa, ehkä hänenkin pitäisi tehdä elämässään jotain muuta kuin elää kirjojen keskellä. Varsinkin, kun Keserün työpaikka, kustannustoimisto, pistetään kiinni. 

22.40 No niin, joitakin taukoja tuli lukemiseen, mutta vielä kaksi kirjaa tuli mukaan lukumaratoniin: 

Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita oli pirteän erikoinen kirja, jotain sarjiksen, kuvakirjan ja aikuisten sadun sekoitusta oli tämä kirja. En ehkä pitänyt niin paljon kuin oletin, mutta mieleeni jäivät runoteokset, jotka myttääntyivät kaduille ja Eric-vaihto-oppilaan tarina, sekä tietenkin ohjukset pihamaalla. 

Aloitin myös uhkarohkeasti Ian McEwanin Sementtipuutarhan, josta jäi vähintäänkin hämmentynyt maku viimeisiltä sivuilta. Sementtipuutarha (, joka on kirjoitettu jo vuonna 1978!) kertoo tarinan perheestä, jossa on kolme teini-ikäistä lasta: Jack, Julie ja Sue, sekä 6-vuotias Tom. Heidän isänsä kuolee, pian isää seuraa äiti. Lapset päättävät, etteivät kerro äidin kuolemasta kenellekään, koska vähintäänkin nuorin lapsista joutuisi lastenkotiin. He haluavat elää yhdessä ja omassa talossa. Melkoista elämää talossa vietetäänkin ilman vanhempia. Aivan kirjan loppua lukiessani alkoivat silmät pyöristyä ihmetyksestä, ja viimeiset metrit saivat sitten epäilyksen heräämään: mitä oikeastaan oli totta ja mikä ei?

En nyt tällä kertaa kirjoita kirjoista tämän enempää, koska kasassa on vielä pino muitakin kirjoja joista aion postata, mutta luetuksi tulivat: 

Sophie Kinsella: Kadonnut: Audrey 

2015, Otava

Finding Audrey 

suomentanut Lotta Sonninen

319 sivua

Henryk Sienkiewicz: Bartek sankari 

2007, BTJ Kustannus, 1. suomennos 1899

95 sivua

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5

2015, Schildts & Söderströms

suomentanut Taija Mård

153 sivua

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

2015, Johnny Kniga

170 sivua

Nadja Sumanen: Rambo

2015, Otava

238 sivua

Imre Kertész: Lopetus

2006, Otava 

Felszámolás, 2003

suomentanut Outi Hassi

123 sivua

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

2015, Lasten keskus & Kirjapaja

Tales from outer suburbia, 2009

suomentanut Jaana Kapari-Jatta

93 sivua

Ian McEwan: Sementtipuutarha 

2009, Otava, 1. suomennos 1980

The Cement Garden, 1978

suomentanut Eva Siikarla

135 sivua 

Maritta Lintusen Mozartin hiukset -teos jäi nyt hieman kesken, siitä lisää sitten ensi vuonna!

Sellaisia kirjoja vielä tähän vuoden viimeiseen päivään. Lukumaraton oli hieno kokemus taas. Vaikeimpia hetkiä olivat iltapäivät, jolloin tuli tehtyä muita asioita, ja lukujumi yllätti. Olisikohan vaikutusta ollut myös sillä, että koukuttavat kirjat loppuivat, ja uuden aloittaminen ei ollutkaan sitten niin helppoa. Kirjat jäivät elämään mieleen, ehkä siksi, että ne olivat hyviä, ja tarpeeksi erilaisia ja eri aikakausilta. Luin myös melkoisen rauhallista tahtia ja annoin itselleni aikaa keskittyä kirjoihin. Kokemus oli mukava ja miellyttävä, eikä lukiessa käynyt yhtään murhanhimoista ajatusta mielessäni, joten varmasti maailma olisi rauhallisempi paikka, jos jokainen asettuisi lempisohvalleen kirjakasan kanssa. Aika moni lukemistani kirjoista kertoi samaa tarinaa: vaikeuksista voi nousta voittajaksi ja elämä jatkuu, vaikka huonoja asioitakin tapahtuu, joten tästä on hyvä mieli puhdistuneena lähteä uuteen vuoteen mukaan! 

Kiitos haasteen järjestäjälle, varmasti myöhemminkin lähden mukaan tällaiseen puuhaan taas.