MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten keskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten keskus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton


Pinon päällimmäinen -blogi kajautti lukumaraton-haasteen ilmoille joululomaksi ja koska juuri tänään on paras hetki vetäistä villasukat jalkaan, ajattelin aloittaa heti aamusta lukemisen maratonin. Lukeminen tuo rauhaa maailmaan varmasti paremmin kuin riehuminen kylillä. 


Starttasin lukumaratoniin Sophie Kinsellan Kadonnut: Audrey -teoksella, jota koemaistoin illalla muutaman sivun verran. Heräsin tänään jo kello 7., jolloin aloin lukea kirjaa. Nyt kello on hieman yli yhdeksän, kirja on hauska aiheestaan huolimatta. Teinien ja vanhempien maailma on tuotu kirjassa lukijalle lempeällä huumorilla, ja myös Audreyn halu pysyä kodin seinien sisällä tuntuu hyvältä valinnalta, sillä aion itsekin pysytellä kotona ja lukea kirjoja. Epäilin aluksi Kinsellan genremuutosta, mutta vakava asia tuntuu kolahtavan rempseällä tyylillä lujaa. Valitsin alkuun tällaisen 300-sivuisen kirjan, koska näytti, että kirja on kuitenkin nopealukuinen. Nyt aamukahvilla eteenpäin. 


Ruokatauko. Kinsellan Audrey on luettu, eli 319 sivua takana. Saattoi olla, että hieman uuvahdin välissä vähäksi aikaa, mutta kirja oli kiinnostava omalla tavallaan. Vaikka Audreyn huolet painoivat lukiessa, niin vanhemmat tuntuivat hauskoilta. Joskus nuortenkirjaa lukiessa käy näin: sitä samaistuu niihin vanhempiin. 

11.30 ja aloitin lukea Henryk Sienkiewiczin teosta Bartek sankari. Tämä 1800-luvun lopussa kirjoitettu teos kertoo puolalaismiesten sotaan lähdöstä, kun Preussi ja Ranska sotivat. Sivuja 95. Luultavasti hyvin erilainen kuin edellinen kirja. Lainasin kirjan, koska halusin lukea puolalaista kirjallisuutta. 


13.20 Kaffepaussi. Nobel-palkittu Sienkiewicz vei mukanaan, vaikka etukäteen ajattelin, että kirja olisi tylsä ja olin jo mielessä valmistautunut sen keskenjättämiseen. Runebergin tyyliin teoksessa kuvattiin, miten sotamies Bartek löi ranskalaisia ja sai mitaleita enemmän kuin kukaan muu. Paluu Puolaan ei onnistunut aivan niin loistokkaasti, sillä Bartek ei kyennyt tekemään maatöitä, vaan mieluummin joi miestä väkevämpää. Myös saksalaisten politiikka Puolaa kohtaan oli melkoisen räikeää. Tekstinä Bartek sankari oli lennokasta, eikä yhtään tullut sellainen olo, että olisin lukenut 1800-luvun kirjallisuutta. Syvennyin tekstiin ja jäi ikävä mieli puolalaisten puolesta. Pitää jossain vaiheessa selvästi tutustua lisää Puolan historiaan. 

Kaffen ja joulusuklaanjämien voimalla kohtaan Marjatta Lintusen Mozartin hiukset (2011, WSOY) seuraavaksi. 



15.30 Luin Lintusen novelleja kirjan puoliväliin, mutta huomasin, että novellien uusia henkilöhahmoja on työlästä pitää mielessä, ja viimeinen novelli jäi tästä syystä ymmärtämättä. Kävin pienellä happihyppelyllä hoitamassa pari asiaa ja ostamassa kahvia ja karkkia, josko sokeri saisi pysymään skarpimpana. Aloitan nyt Mathias Rosenlundin Kuohukuja 5 -teosta, joka ainakin etukäteen kiinnostaa minua, sillä Vaskivuorentie 20 oli kiinnostavaa luettavaa.


19.10 No huh, nyt meni luultua pidempi aika Rosenlundin teosta lukiessa. Jäin myös hieman selaamaan nettiä, ja katselemaan telkasta Teemu Selännettä. Kuohukuja yllätti minut, sillä luulin, että kirja kertoo Vaskivuorentien jälkeisestä ajasta, mutta se kertoikin edeltävästä ajasta. Pääosin kirjassa oli kuitenkin esikoista positiivisempi ote: Rosenlund kertoi, miten sivistyksen ja kirjallisuuden jano ajoi häntä eteenpäin elämässä. Sama into tosin vei häntä kauemmas lapsuudenperheestään. Juuri kun kirjasta alkoi tulla mukava fiilis, astui tarinaan mukaan Christian, pikkuveli, joka kärsii itsemurha-aikeista, mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Melkoisiin sfääreihin kurjuutta kirja veikin mennessään.

Nyt pitää saada ruokaa ja kevyempää luettavaa! Taidan ottaa luettavaksi Haatasen Meikkipussin pohjalta.


22.10. Olen vissiin hidas lukija, koska 170 sivua Haatajan melkoisen nopealukuista kirjaa luettuna nyt. Katsoin kyllä samalla lätkää telkasta ja söin. Haatajan teosta epäilin vielä aloittaessani, mutta loppua kohden kirja alkoi viihdyttää ja naurattaa. Joulun ja uudenvuoden välissä voin sanoa, että jaan kutakuinkin samat tunteet juhlapyhistä ja viisi vuorokautta on todellakin maksimimäärä, jonka aikuinen lapsi voi olla omien vanhempiensa kanssa saman katon alla. Lisäksi opin, miksi jään ruokakaupassa tönittäväksi, enkä saa ratikassa istumapaikkaa. 

800 sivua luettuna ja taidan jatkaaa iltaa Rambon seurassa. 


10.50 Huomenta! Niin kuin edelliselläkin kerralla, kun osallistuin lukumaratoniin, nukuin aivan järjettömän hyvät ja pitkät yöunet. 10 tuntia on ihan kiva määrä unta, ja koska huomasin, että lukmaraton on tällä kertaa 42 tunnin mittainen, niin aion viettää tämän vuoden viimeisen päivän lukien tuota pinoa pienemmäksi. Rambo jatkuu nyt aamualkuun.

12.50 Rambo luettu, kirja sai hymyn huulille. Tässähän oli nykypäiväistetty Häräntappoase, jossa eksyneet nuoret etsivät itseään. Ongelmia tuntui olevan nuoria enemmän heidän vanhemmillaan - ihme että nuorista oli tullut niinkin järkeviä. Kaahailua ja törmäilyä pitkin maalaismaisemia ja lämmin sauna ja järvenranta. Odottelen, että tästä kirjasta tehdään elokuva... Ainoa, mikä kirjassa hieman tökki, oli sen loppu, triathlon-kisa, josta tuli mieleeni Risto Räppääjä -kirjat - ehkä myös kirjaillijalle, koska kisassa oli Räppääjä-niminen perhe mukana. No, kirja oli kuitenkin suloinen ja mukava luettava, ei huonolle kirjalle Junior Finlandia -palkinto tullut ollenkaan.

Luettuna 238 sivua lisää, ja nyt kun on niin hyvällä fiiliksellä, voi lukea taas maailmantuskaa. Jonkunmittaisia taukoja tänään enemmän luvassa kuin eilen, mutta katsotaan, mitä kaikkea ehtii lukuun. Tällä hetkellä ei ole paineita, vaan lukeminen tuntuu kivan rentouttavalta.


16.00 Imre Kerteszin Lopetus luettuna. Tarina alkaa, kun kustannustoimittaja Keserü kuulee näytelmäkirjailija "B:n" itsemurhasta. Keserü alkaa etsiä kirjailijalta jäänyttä käsikirjoitusta, sillä hän on varma, että sellainen on jossain. Keserü kiertää B:n lähipiiriä ja kyselee näiltä, vastaukset eivät vie Keserüä lähemmäksi käsikirjoitusta. Lukija huomaa, että kaikkien henkilöhahmojen tarinat ovat valetta, aina siitä alkaen, kun poliisi kuulustelee Keserüä, joka kertoo poliiseille löytäneensä kuolleen ystävänsä. 

Teos oli hämmentävä, mutta kiinnostava. Ehkä tarina olisi tullut selkeämmäksi, jos olisin lukenut Kertésziä aiemmin, sillä kirjan etuliepeessä sen kerrotaan olevan osa kirjailijan romaanisarjaa. Nimensä ja tarinansa puolesta kirja kuulostaa viimeiseltä osalta. Kirjassa kustannustoimittaja Keserü toteaa tulleensa työn päätökseen: kirjojen maailma on mennyttä maailmaa, ehkä hänenkin pitäisi tehdä elämässään jotain muuta kuin elää kirjojen keskellä. Varsinkin, kun Keserün työpaikka, kustannustoimisto, pistetään kiinni. 

22.40 No niin, joitakin taukoja tuli lukemiseen, mutta vielä kaksi kirjaa tuli mukaan lukumaratoniin: 

Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita oli pirteän erikoinen kirja, jotain sarjiksen, kuvakirjan ja aikuisten sadun sekoitusta oli tämä kirja. En ehkä pitänyt niin paljon kuin oletin, mutta mieleeni jäivät runoteokset, jotka myttääntyivät kaduille ja Eric-vaihto-oppilaan tarina, sekä tietenkin ohjukset pihamaalla. 

Aloitin myös uhkarohkeasti Ian McEwanin Sementtipuutarhan, josta jäi vähintäänkin hämmentynyt maku viimeisiltä sivuilta. Sementtipuutarha (, joka on kirjoitettu jo vuonna 1978!) kertoo tarinan perheestä, jossa on kolme teini-ikäistä lasta: Jack, Julie ja Sue, sekä 6-vuotias Tom. Heidän isänsä kuolee, pian isää seuraa äiti. Lapset päättävät, etteivät kerro äidin kuolemasta kenellekään, koska vähintäänkin nuorin lapsista joutuisi lastenkotiin. He haluavat elää yhdessä ja omassa talossa. Melkoista elämää talossa vietetäänkin ilman vanhempia. Aivan kirjan loppua lukiessani alkoivat silmät pyöristyä ihmetyksestä, ja viimeiset metrit saivat sitten epäilyksen heräämään: mitä oikeastaan oli totta ja mikä ei?



En nyt tällä kertaa kirjoita kirjoista tämän enempää, koska kasassa on vielä pino muitakin kirjoja joista aion postata, mutta luetuksi tulivat: 

Sophie Kinsella: Kadonnut: Audrey 
2015, Otava
Finding Audrey 
suomentanut Lotta Sonninen
319 sivua

Henryk Sienkiewicz: Bartek sankari 
2007, BTJ Kustannus, 1. suomennos 1899
95 sivua

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5
2015, Schildts & Söderströms
suomentanut Taija Mård
153 sivua

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
2015, Johnny Kniga
170 sivua

Nadja Sumanen: Rambo
2015, Otava
238 sivua

Imre Kertész: Lopetus
2006, Otava 
Felszámolás, 2003
suomentanut Outi Hassi
123 sivua

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita
2015, Lasten keskus & Kirjapaja
Tales from outer suburbia, 2009
suomentanut Jaana Kapari-Jatta
93 sivua

Ian McEwan: Sementtipuutarha 
2009, Otava, 1. suomennos 1980
The Cement Garden, 1978
suomentanut Eva Siikarla
135 sivua 

Maritta Lintusen Mozartin hiukset -teos jäi nyt hieman kesken, siitä lisää sitten ensi vuonna!

Sellaisia kirjoja vielä tähän vuoden viimeiseen päivään. Lukumaraton oli hieno kokemus taas. Vaikeimpia hetkiä olivat iltapäivät, jolloin tuli tehtyä muita asioita, ja lukujumi yllätti. Olisikohan vaikutusta ollut myös sillä, että koukuttavat kirjat loppuivat, ja uuden aloittaminen ei ollutkaan sitten niin helppoa. Kirjat jäivät elämään mieleen, ehkä siksi, että ne olivat hyviä, ja tarpeeksi erilaisia ja eri aikakausilta. Luin myös melkoisen rauhallista tahtia ja annoin itselleni aikaa keskittyä kirjoihin. Kokemus oli mukava ja miellyttävä, eikä lukiessa käynyt yhtään murhanhimoista ajatusta mielessäni, joten varmasti maailma olisi rauhallisempi paikka, jos jokainen asettuisi lempisohvalleen kirjakasan kanssa. Aika moni lukemistani kirjoista kertoi samaa tarinaa: vaikeuksista voi nousta voittajaksi ja elämä jatkuu, vaikka huonoja asioitakin tapahtuu, joten tästä on hyvä mieli puhdistuneena lähteä uuteen vuoteen mukaan! 

Kiitos haasteen järjestäjälle, varmasti myöhemminkin lähden mukaan tällaiseen puuhaan taas. 



sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lasten kuvakirjoja kesään

Terhi Friman, Tanja Mikkola: Riikinkukkotyttö
2011, Kustannus Oy Pieni Karhu
kuvakirja, 55 sivua



Tausi Stamil on 7-vuotias tansanialainen tyttö, jonka elämää tässä kirjassa kuvataan ja kerrotaan.  Kun Tausin äiti oli raskaana, hän näki riikinkukon ja päätti, että lapselle tulee nimeksi Tausi, joka tarkoittaa riikinkukkoa. 
Tausi auttaa perheen äitiä kotona, jossa asuukin paljon ihmisiä. Kirjassa kerrotaan arkipäivästä: ruokailusta, kodista ja leikkimisestä. Tausi käy myös koulua, josta kerrotaan monta sivua. 
Sellaiselle, joka haluaa tietää, minkälaista on elämä Afrikan lapsilla maaseudulla. 




Elina Kynsijärvi, Benjam Pöntinen: Loruja keväästä ja kesästä
2015, Maahenki Oy
Kuvakirja, lorukirja, 87 sivua




On lato harmaa kotoisa
On kaunis aamu-usva
on naukaisuja, kirkaisuja
ja laulun luritusta. 
Töyhtöhyypät, nuorukaiset
notkein siivin kiitää, 
tuulihaukka tuulen tietä
ohitensä liitää. 

Kirjassa on jokaisella sivulla kuva luonnosta, yleensä jostain eläimestä ja runo (loru), joka kertoo kuvan tapahtumista, yleensä eläimestä. 
Hieno tapa tutustua luontoon, sen kevääseen ja kesään sekä oppia eläimiä. Kuvat ovat hienoja. 





Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki
2013, Karisto
kuvakirja



Elsi on mumman luona laittamassa pyykkejä kuivumaan, kun mumma alkaa muistella menneisyyttä ja sitä, minkälaista elämä oli silloin, kun hän oli lapsi ja elettiin pulakaudella. Mumma kertoo arkielämästä ja myös naapureista. Kirjassa kerrotaan arkipäivästä ja myös siitä, miten leikittiin ja mitä hieman isompi tyttö voi tehdä vapaa-aikanaan. 

Kirja on kovin samanlainen kuin tansanialaisesta Tausista kertova kirja: kun siinä mennään eri paikkaan, tämä kirja vie eri aikaan. 





Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa
kuvakirja, cd 
2015, Lasten keskus



Musiikki on kuin perhonen. 
Jos sitä kääntelee ja tutkii kämmenellään, 
katoaa sen siivistä loiste. 

Tyttö juoksee Ainolaan pappansa, Jean Sibeliuksen luokse, joka jää rauhaan säveltämään ja mumma kertoo lapselle miehensä elämästä, tämän lapsuudesta, matkoista ja luonnon merkityksestä musiikkiin. Samalla voi kuunnella cd:tä Sibeliuksen musiikkia. 
Pienellekin lapselle, tekstiä ei ole kovinkaan paljon. 





maanantai 6. toukokuuta 2013

Alexis Kouros: Gondwanan lapset - lukudiplomihaaste


Alexis Kourosin Gondwanan lapset (1997, Lasten keskus) oli lukudiplomi-haasteessa kirjatarjottimella kohdassa luontotarinoita. Olen välillä näitä lukudiplomi-kirjoja lukiessani huokaillut, että en kyllä ilman tätä haastetta lukisi kirjaa loppuun, mutta Kourosin kirjan kohdalla täytyy sanoa, että olipa kivaa, että tuli tämä kirja vastaan. Tätä oli kiinnostava lukea, enkä myöskään ihmettele, että kirja on saanut ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -palkinnon. Gondwanan lapset on hieno tarina, josta tulee mieleen Richard Bachin Lokki Joonatan. Tosin siinä missä lokki lentää, Kourosin sankaripingviiniä vaivaa juurikin lentotaidon puute. 

Gondwanan lapset alkaa lentämään opettelevan linnunpoikasen kuvauksella. Pian käy ilmi, että lintu ei tule koskaan oppimaankaan lentotaitoa, koska sillä, tai hänellä, kuten kirjassa kirjoitetaan, on tynkäsiivet. Linnunpoikanen on joutunut vahingossa väärään pesään, kuten kirjan lopussa käy ilmi. Linnunpoikanen saa eläinkunnasta ystäviä, joiden kanssa hän pohtii olemustaan. 

- Sano ihan rehellisesti, olenko minä mielestäsi lintu?
- Olet kyllä.
- Miksi en sitten osaa lentää? 
- Sitä en tiedä. Niin kauan kuin saatan muistaa, lajisi ei ole lentänyt. Olen kuullut, että esi-isäsi valitsivat jostain syystä maan pinnalla pysymisen. Sitten ne oppivat uimaan paremmin ja paremmin, kunnes hallitsivat sen erinomaisesti. Ehkä kyseessä oli myös jonkinlainen pakko. 
- Entä jos minä valitsen uudestaan lentämisen ja pakotan itseni siihen?
- Päätöksesi ei saisi siipiäsi kasvamaan, muurahainen sanoi hymyillen. - Ei sinun elinaikanasi

Lukijalllekin selviää, että kyseessä on pingviinipoikanen, joka ilman emoaan yrittää selvitä elämässä eteenpäin. Matkallaan linnunpoikanen kohtaa muitakin eläimiä, joiden kanssa keskustelee paitsi omasta itsestään myös muista eläimistä ja elämästä yleensä: mikä on koko maailmankaikkeus, ja ovatko muutokset mahdollisia. Hän törmää loheen, jonka ihmiset ovat muunnelleet ja antaneet sille kasvugeenejä. Liian nopea muunnos ei ole hyväksi, kuten lohi kertoo:

Olen kasvanut 37 kertaa normaalia suuremmaksi, mutta he unohtivat sieluni. Se ei kasvanut ruumiini kanssa. Ruumis on sille liian suuri. Olen eksyksissä itseni sisällä

Kaikki, mitä maa päällään kantaa, kulkee GONDWANAN pinnalla. Gondwana on kallio, saari ja maa, jossa muut ovat syntyneet. Maa antaa suojaa, mutta maa toimii vain, jos kaikille on oma paikkansa siellä. Näin pohtii maailmankaikkeutta sammakko: 

Jokaisella on omat suunnitelmansa, mutta niiden täytyy olla sopusoinnussa sen suuren suunnitelman kanssa, jonka osia me kaikki olemme. - - Me syömme hämähäkkejä ja hyönteisiä ja käärmeet syövät meitä. Sinäkin olet osa suunnitelmaa. Ennemmin tai myöhemmin sinustakin tulee jonkun ruokaa




Kirjassa luonnoneläimet näkevät ja puhuvat, minkälainen luonto on. Päällimmäisiksi ajatuksiksi nousevat se, että liian nopea muutos (, jonka ihminen voi teoillaan aiheuttaa) on pahaksi ja se, että jokaisella luontokappaleella on paikkansa maailmassa. 

Kourosin teksti puhuu luonnon puolesta, ja tekstissä realismi yhdistyy sadun maailmaan tavalla, joka viehättää aikuistakin lukijaa. Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille: sinällään hieman surullisesta aiheesta tuli kaunis satu. 

Alexis Kouros: Gondwanan lapset
1997, Lasten keskus
118 sivua 
kirjan kansi ja kuvitus Alexander Reichstein

**************************

Lukudiplomi-haasteessa on aina tehtävä ja tässä osiossa oli kirjoittaa mielipidekirjoitus luonnon ja eläinten suojelun puolesta lukemani perusteella. Eli tässä tulee:

Ihminen ei saa muokata luontoa! 

Luonnonjärjestys on ollut voimassa maailmassa aina ja ikuisesti. Ihminen on ottanut viime aikoina vallan vaikuttaa luonnonjärjestykseen omiin käsiinsä. Valta pitäisi palauttaa heti luonnolle itselleen! 

Gondwana, maan peruskallio on pitänyt huolta maan eläimistä ja ihmisistä ikuisesti. Ihminen muokkaa kalliota poraamalla ja kaivamalla omia reittejään maahan kysymättä lupaa keneltäkään muulta kuin itseltään. Seuraukset tästä muokkaamisesta voivat olla jotain sellaista, jota ihminen ei ole koskaan voinut kuvitellakaan olevan. Eläimet, joille maa ei enää voi tarjota ruokaa ja turvaa, katoavat maailmasta. Eläinten luonnollinen kasvu ja luonnonjärjestys järkkyvät, eivätkä eläimet enää tiedä, ovatko ne lintuja vai kaloja. Kasvuhormoneilla täytetyt kalat ja kasvit eivät osaa kasvaa oikeaan suuntaan, kalat kasvavat niin isoiksi, etteivät pysty kulkemaan luonnollisia reittejään. 

Jokaisella eläimellä ja kasvilla on maailmassa oma paikkansa; sitä ei pidä ihmisen muuttaa. Muutoin tapahtuu vielä niin, että sammakot alkavat syödä käärmeitä ja hyönteiset ja hämähäkit sammakoita.