Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli (2013, WSOY) kiinnosti kevään käännöskirjallisuudesta, sillä olen aiemmin lukenut Dorresteinin Lainaa vain -teoksen, joka ihastutti omaperäisyydellään. Osasin siis odottaa jotain omaäänisyyttä myös Dorresteinin uusimmalta kirjalta, joka nimensä mukaisesti kertoo uusioperheen arjesta. Kun tytär jää asumaan isänsä luokse, miten isän uusi rakas istuu perheeseen? Onko hyvää äitipuolta olemassa, vai onko naisen pakko asettua huonon äitipuolen vaatteisiin?
Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa jokaisessa on oma kertojaäänensä. Ensimmäiseksi saa äänensä esiin äitipuoli, Claire, joka on lähtenyt yksin Iso-Britanniaan saamaan palkintoa loistavasta työstään tilkkutäkkien ompelijana. Hän on suunnitelmista poiketen matkalla yksin, eikä miehensä kanssa, sillä aviomies, Axel, on mennyt lukemaan hänen kalenteriaan ja nähnyt Clairen merkinnän tietylle klinikalle. Axel on loukkaantunut: miksi hän ei ole tiennyt tästä puolesta Clairen elämässä? Mitä muuta Claire on salannut häneltä?
Toinen osa onkin Axelin näkökulmasta kerrottuna. Axel miettii, voiko hän antaa anteeksi vaimolleen. Perhe-elämä tuntuu olevan niin kuin siinä eräässä kuuluisassa perhe-elämän ja petoksen kirjassa:
Aamu kuten kaikki aamut. Perhe kuten kaikki muutkin.
Täytyy myöntää, että noin puolivälissä kirjaa todellakin olin varma, että tämä on tavallinen kirja keski-ikäisen pariskunnan keskiluokkaisen perheen elämästä, jossa nillitetään sitä, miten tylsäksi elämä on käynyt, ja nyt jommankumman pariskunnasta täytyy ottaa "omaa aikaansa". Olin vähällä laittaa kirjan kannet kiinni, mutta sitten kirjassa alkoi tapahtua kaikkea hieman omituista. Lukija huomaa, että perheenjäsenillä tuntuu olevan salaisuuksia, eikä (vain) niitä tavallisia syrjähyppyjä.
Miten Axel saattoikin olla niin heikkona tuohon oikukkaaseen, ennalta-arvaamattomaan naiseen, joka ei välittänyt kenenkään mielipiteistä, onnistui suututtamaan jokaisen, ei osannut miellyttää eikä mairitella, ei edes huomannut kiittää? Mutta Axelista juuri siinä piili Clairen suurin viehätys. Claire oli saalis, jota ei saanut satimeen. Pähkinä, jota ei saanut rikki. Valloittamaton vuorenhuippu. Claire piti Axelin sisäisen metsästäjän pirteänä.
Miten nainen, joka on huonotapainen, lihava ja vaikka mitä, voi pitää aivan normaalin näköisen miehen pauloissaan. Miehen, jonka muutkin naiset huomaavat. Onko kyseessä taikavoimia?
Clairen näkökulma perheen elämään on kovin erilainen, sillä isän ja tyttären aikataulut eivät millään pysy kasassa, jääkaappi ei täyty, eikä ruokapöytään tule ruokaa, ellei joku pidä huolta asioista.
Dorresteinin päätös jakaa tarina kolmeen erilaiseen näkökulmaan toimi juuri sen takia, että henkilöillä voi olla kovinkin erilaiset näkökulmat omasta roolistaan perheen sisällä. Viimeistä osaa, Josefienin näkökulmaa, silti kyseenalaistan. Osio vei tarinaa eteenpäin, mutta sai 16-vuotiaan näyttämään hieman liiankin teinimäiseltä, eikä Josefien oikeastaan ollut mitenkään merkittävä rooliltaan pariskunnan/perheen voimasuhteissa.
Kokonaisarvioni kirjasta on se, että kirja uhkasi olla aika tyypillinen perhekirja, joka miellyttää "äitilukijaa", joka kokee marttyyrimaisesti olevansa ainoa perhettä koossapitävä voima. Kirjan sai kuitenkin pysymään mielenkiintoisena sen yllättävät, yliluonnollista lähentelevät piirteet.
Kirjan on lukenut ja siitä kirjoittanut myös mm. Tuulia, jonka tekstistä selviää hieman enemmän, minkälainen Claire on; Maija näki kirjassa kaikkea muuta kuin onnellisen lopun; Mai Laakso myös näki, että lukijalle jäi mietittävää; Jonna piti kirjasta; Sanna taas lähinnä ärsyyntyi kirjasta.
Mielestäni tämä siis oli kevyehkö kesäkirja, ei mitenkään elämäni kirjat -arvoinen, mutta kuitenkin positiivisen puolella välipala/kesäkirjaksi.
Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
2013, WSOY
De Stiefmoeder, 2011
suomentanut Sanna van Leeuwen
205 sivua
