MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2013

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus



Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
2011 Moreeni
Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus (2010)
suomentanut Jouko Vanhanen


Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (2011, Moreeni) tuli vastaan kirjastossa ja otin sen mukaanikin jo pariin otteeseen, kunnes sain kirjan luetuksi. Kyseessä on apteekkari Melchior -sarjan ensimmäinen osa. Sarjaa on suomennettu jo toinen osa ja kolmas on tulossa syksyllä suomeksi. Kirjasarjan teokset sijoittuvat keskiaikaiseen Tallinnaan ja kirjoissa apteekkarina toimiva Melchior ratkaisee rikoksia, tässä ensimmäisessä kirjassa murhia. 

Apteekkari on  kaupungin oikeusvoudin Wentzel Dornin ystävä ja siksi kiinni rikoksissa. Hänellä on myös nopeat hoksottimet, ja pitkälti järkeilyn avulla Melchior ratkaisee, kuka tappoi ja kenet. 

Kirjan miljöö, Tallinna, on kertakaikkisen valloittava. Kirjassa eletään keskiaikaa, vuotta 1409, jolloin Tallinnassa olivat vallassa hansakauppiaat. Kaupungin mäellä, Toompealla, elävät ritarit, jotka tarvitsevat alakaupungin kauppiaiden palveluja. Mukana kirjan tapahtumissa ovat myös luostareissa elävät munkit. Kirjan aivan ehdottomasti kiinnostavin asia onkin se, että lukijana pääsen aukomaan muurilinnoituksen portteja ja kävelemään ylös Tallinnan mäkiä. Sellaiset vanhat rakennukset ja muurin osat, jotka ovat viehättäneet minua kävellessäni Tallinnan vanhankaupungin katuja, saavat Harglan kirjassa eläjänsä. 

Ritarikunta on meidän herramme, eikö niin. Ja piispat myös - - Mutta yksikään ritarikunnan linnoitus ei tai piispanlinna ei pysy pystyssä, jollei siellä ole syötävää ja vaatetta, johon verhoutua, eikä hopeisia ruokailuvälineitä ja hienoja ulkomaisia viinejä, työkaluja ja kaikkea muuta, mitä heidän talonpoikansa eivät itse valmista. - - Siksi he tarvitsevat kauppiaita, jotka tekevät heidän viljansa rahaksi ulkomailla ja tuovat heille kallista Englannin verkaa, Burgundin viiniä ja hopea-astioita

Tallinnassa elävät mustapäiden kiltojen edustajat, jotka joutuvat jättämään kiltansa, kun menevät naimisiin. Apteekkari Mechior haaveilee tulevansa raadin apteekkariksi, vielä toistaiseksi hän joutuu pitämään apteekkiaan alakaupungissa. Mustapäät elävät yhteydessä dominikaaniluostarissa olevien munkkien kanssa, ja tärkeä tapahtumapaikka kirjassa on mm. oluiden maistelu ja parhaan oluen tekijän valinta. Kirjasta opin myös, että luostareiden munkeilla saattoi olla varsin värikäs menneisyys. Pidin kirjan kaikista yksityiskohdista, joista opin kaikkea pientä, kuten juuri tuon, että mustapäät olivat naimattomien kauppiaiden kilta. Kirjan lukeminen sai minut myös ottamaan selvää asioista, jotka jäivät mietityttämään. 

Keskiaikaisesta Tallinnasta löysinkin aivan valloittavan hienot sivut, joissa voi tarkastella keskiaikaisen kaupungin karttaa ja josta saa muutenkin tietoa Tallinnasta. Samat tiedot on upotettu Harglan kirjaan ja sen tapahtumiin. Kartassa näkyvät mm. Olevisten kirkko, dominikaaniluostari, kaupungin muurit, jotka kaikki ovat tärkeitä tapahtumapaikkoja kirjassa. 

Kirjan tapahtumat ja juoni uhkasivat jäädä miljöön ja keskiaikaisen elämän kuvauksen alle tässä teoksessa, mutta kyllähän tässä kirjassa ehtii tapahtua: henkilöitä kuolee koko ajan. Vihjeiden ja haastattelujen perusteella Melchior tekee päätelmiä, kuka on henkilöiden kuolemien taustalla ja kokoaa lopulta kaikki tarinan henkilöt koolle, jolloin hän sitten pitkästi kertomalla johdattelee muut ajatuksiinsa, jotka paljastavat syyllisen. 

Kirja ei ollut mitenkään nopealukuinen, vaan siihen piti keskittyä, koska aika monia asioita jaariteltiin melkoisen pitkästi. Itse luin kirjaa työmatkallani, ja onneksi työmatka on niin pitkä, että kirjan selostuksiin ehdin hienosti syventyä. Pidin tästä kirjasta aivan erityisen paljon, koska se sai Tallinnan tuntumaan niin elävältä kaupungilta. 

Kirjan ovat lukeneet myös Norkku ja Marjis, jotka pitivät kirjasta, sekä Suketus, joka ei ollut aivan niin ihastunut kirjaan. 

Aamulehdessä on ollut myös juttu kirjasta. 

Indrek Harglasta on iso juttu dekkariseuran sivuilla, mutta tässä lyhyesti kirjailijasta: 

Hargla on syntynyt vuonna 1970 Tallinnassa ja opiskellut Tarttossa lakia. Valmistumisensa jälkeen (1993) hän työskenteli lakimiehenä, mutta siirtyi kirjailijaksi vuonna 2010. Hargla kirjoitti scifiä, mutta varsinaisesti vasta apteekkari Melchior -sarja on tullut suosituksi. 

Minun tekee mieli vain suositella tätä kirjaa kaikille, joita kiinnostaa eteläinen naapurimaamme ja historiallinen dekkari. Tai vaikka jompikumpi. Olin todellakin tyytyväinen, että päätin aloittaa kirjan lukemisen, ja jatkan kohti seuraavaa tarinaa ja kirjaa niin pian kuin mahdollista.



perjantai 23. elokuuta 2013

Olavi Ruitlane: Nainen


Olavi Ruitlane Nainen 
Savukeidas 2011
Naine 2009
suomentanut Hannu Oittinen
133 sivua

Olavi Ruitlasen Nainen osui käsiini kirjastosta, kun etsin virolaisia kirjoja loppukesästä. Ruitlane on tarttolaissyntyinen (s. 1969) kirjailija, joka on kirjoittanut arvosteluja, runoja ja kirjoittamisen lisäksi työskennellyt vartijana, autokuskina jne. Suomeksi Ruitlasen tekstejä on käännetty kokoelmissa ja tämä kirja. 

Nainen on oikeastaan lyhytromaani, sillä se on paitsi pienikokoinen myös lyhyt kirja - vain 133 sivua. 

Voi olla, että se kirja on aivan maksimipituudessaan, sillä on vaikea kuvitella, että ainakaan itse olisin jaksanut lukea sitä kovinkaan paljon kauemmin. 

Kirjassa on Mies, joka yrittää elää Naisen kanssa. Eläminen on vaikeaa, koska Nainen ryyppää, tuhlaa rahaa ja vaatii Mieheltä kaikenlaista. Ehkä siksi Miehen elämässä on myös Kiihkeä nainen, Tyttölapsi, Nuori nainen, Kadonnut nainen, Vielä jokunen nainen ja lopulta eron jälkeen myös Pikkuvaimo. 

Mies ja Nainen elävät aluksi maaseudulla, mutta Maalaiset ovat aika rasittavia - ja Mies ja Nainen muuttavat haaveiden perään kaupunkiin. Kaupungissa Nainen voi ostaa vielä vähän enemmän kaikkea, mitä elämässä tarvitaan: televisio, stereot jne., jota he maksavat lainarahalla. Rahaa elämiseen ei ole, koska palkka menee osamaksuihin. 

Mies yrittää selvitä paitsi laskuista myös lapsista, joita perheessä on paitsi yhteisiä myös Naisen Entisen miehen kanssa saatuja. Kasvatusperiaatteet ovat Miehellä ja Naisella hieman erilaisia, mutta suurimmaksi osaksi lapset saavat kasvatuksensa koulussa.

Sitten on vielä niitä vaatimuksia. 

Aloimme Naisen kanssa perusteellisesti tutkia, miksi Orgasmi ei tule. Varsinaisesti asiaa alkoi tutkia Nainen, koska syy oli palveluntarjoajassa eli minussa

Mies on kuitenkin tuottanut orgasmia muualla, ja ongelmia tuottaa parisuhteelle myös se, että mies tuo kotiinsa mm. klamydian. 

Aivan ryppyotsaisesti tätä kirjaa ei voi lukea, ja jos kirjoissa on monesti feminismiä, niin tässä kirjassa on miesasiaa. Kirjassa on kuitenkin onnellisen oloinen loppu: Nainen löytää Uuden miehen, ja Mies Pikkuvaimon. Nämä muutokset tietysti tuottavat joitain vaikeuksia lapsen suhteen,  joita Mies ja Nainen ratkaisevat ristiriitoja mm. oikeudessa. 



lauantai 17. elokuuta 2013

Maimu Berg: Kolme kohtaloa




- Tiedättekö te tämän kansanosan jäsenenä, miksi kansa itse nimittää itseään?
- En ymmärrä mitä tarkoitatte.
- No on olemassa moskoviitteja, on herroja eli saksoja - - on ruotsalaisia, mutta miten te itse kutsutte itseänne?
- Me olemme vain pelkkää maarahvasta, vastasin ja mietin ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa sana maarahvas. Tämän maan kansaa. Kansaa joka viljelee tätä maata. Kansaa jota tämä maa ruokkii. Kansaa joka haudataan tämän maan multiin

Kun listasin ja etsin kesän loppuun virolaista kirjallisuutta, muistin että olen joskus viron opintojeni aikoihin lukenut Maimu Bergiä. Kirjastosta löytyi Pois-teoksen lisäksi myös Kolme kohtaloa (2011, Nynorden), joka vie lukijansa 1500-luvun Viroon. 

Eräs nainen lähtee Saksaan tyttärensä kanssa ja saa luettavakseen vironkielisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan liivinmaalaisen Barbara von Tisenhusenin tarina. Sen saman ylhäisnaisen, josta kertoo myös Aino Kallas vuonna 1923 kirjoittamassaan tarinassa Barbara von Tisenhusen. Virossa, tai liivinmaalla eletään katolisen kirkon ja uskonpuhdistuksen välistä aikaa. Katolista kirkkoa yritetään ajaa alas, mutta sillä on myös kannattajansa, kuten kertojan linnanherra, Johann von Tödwen. Tarinan kertoja on työssä kirkossa, ei kuitenkaan pappina, mutta tarpeeksi lähellä pappeja joutuakseen tai päästäkseen lähelle Barbaraa, joka vierailee papin luona usein ripittäytymässä. Barbaralla tuntuu olevan paljon ripittäytymisen aihetta. Hän on ylhäissuvun tytär, neitsyt, mutta hänen syntinsä liittyvät siihen, ettei hän ole kovinkaan tarkasti ottaen neitsyt enää. Barbara on suhteessa alempansa kanssa, hän tuntuu oikein nauttivan kaikesta synnistä, jota voi tehdä, ja jota voi tunnustaa kirkossa. 

Mikä tai kuka Barbara lopultakin on? Hän tuntuu kietovan miehiä pikkurillin ympärille, mutta miten käy naisen, joka tekee kiellettyä jatkuvasti? 

Aivan niin, mutta hän oli kuitenkin perheeni murhaaja, hän oli sittenkin sydämetön huora, rakkauden pilakuva. Kyllä, juuri se hän oli. Minä en tosiasiassa petä ketään. Minä kostan. Barbara on ylpeä ja julma. Hän on saksalainen. Hänellä on saksalaisen silmät - suuret, läpitunkevat, julmat. Niissä palaa hallitsematon tuli. Meikäläisillä ei ole sellaisia silmiä, pelkästään niillä on. Hän on vieras. Pettäessäni hänet kostan niille kaikille. Kostan perheeni tuhon ja oman orjuuteni, kostan koko kansan puolesta. Ei se ole petturuutta. Petturuus on halveksittavaa, mutta kosto jaloa

Barbara tuntuu olevan jotain enemmän kuin viettelevä nainen ja kirjassa tulee esiin Viron historian moninaisuus ja värikkyys: maassa on ollut saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia valloittajia jo ennen neuvostoaikaa. Tässä kirjassa viehättävintä olikin seurailla historiaa, ei niinkään tapahtumia ja tarinaa, sillä itse juoni ja sen kulku oli mielestäni hieman kömpelö. 

Kehyskertomus antaa kirjassa mahdollisuuden tarkastella käsikirjoituksen aitoutta. 

- Onko mieleenne koskaan juolahtanut, että käsikirjoitus olisi kirjoitettu paljon myöhemmin kuin oletetun tekijän elinaikana? Siinä kuvatut tapahtumat osuvat käsittääkseni juuri liivinmaan sotaa edeltäneeseen aikaan eli 1500-luvun alkupuolelle. Mutta siihen aikaan ei kirjoitettu sillä tavoin, luulen, että.... Koko kirjoitus on mielestäni... miten sen nyt sanoisi... vahvasti romantiikanväritteinen

Kirjan nimi Kolme kohtaloa kuvaa kirjassa esiintulevia naisia. Paitsi että on Barbara von Tisehusenin kohtalo, on myös museon Christiane Manken kohtalo - sen naisen, joka on hieman kuivahko ja joka tarjoaa käsikirjoitusta luettavaksi. Mannkellakin on omat salaisuutensa, eikä hän lainkaan paheksu Barbaran elämää...

Kirjaa oli hieman raskas lukea, ja jotenkin toivoin, että kehyskertomuksen henkilöiden elämää olisi avattu enemmän. Mutta kirjassa keskityttiin Barbaran elämään. Minua hieman myös häiritsi, että Barbaran elämää kuvattiin ulkopuolelta - miten tarina olisi muuttunut, jos se olisi ollutkin Barbaran näkökulmasta kerrottu? 

Olen lukenut aikoinani myös Aino Kallaksen kirjoittaman Barbara von Tisenhusenin, mutta en nyt oikeastaan muista, miten ja kenen näkökulmasta se oli kirjoitettu. Tässähän on hieman kierteessä: seuraavaksi kai pitäisi tutkia Kallaksen kirjoituksia....

Maimu Berg: Kolme kohtaloa
2011, NyNorden
Kirjutajad. Seisab üksi mäe peal 1987
suomentanut Raija Hämäläinen
269 sivua

alempana myös Mari Saatin teoksesta kirjoitus. Molemmat kirjat luin viikko sitten Virossa.  


Mari Saat: LASNAMÄEN LUNASTAJA

Lasnamäen lunastaja

Mari Saatin Lasnamäen lunastaja (2011, WSOY) lähti mukaan Viroon itseoikeutettuna kirjana, sillä se on odottanut kirjahyllyssäni jo jonkin aikaa. 

Venäläinen Natalja Filippova asuu Tallinnassa tyttärensä kanssa. Hän on tyytyväinen elämäänsä: palkka työstä on ihan hyvä maassa, jonka kieltä hän ei täydellisesti hallitse. Hän on saanut myös kivan asunnon, vaikkakin se on Lasnamäellä, Tallinnan suurimmassa lähiössä. Sofia-tytär käy hammaslääkärissä ja käy ilmi, että tytär tarvitsee oikomishoitoa. Samaan aikaan Natalja jää työttömäksi. Paniikki hiipii elämään: mistä saisi rahaa, kun hampaat on pakko korjauttaa tytölle? 

Mitä Natalja voisikaan myydä, mitä sellaista hänellä on, jota joku ostaisi? Tuttavapariskunnan kautta tämä keski-ikäinen nainen alkaa prostituoiduksi, tosin sellaiseksi, joka makaa vain tuttujen miesten kanssa, ja mukaviksi tapauksiksi todettujen. Se, joka normaalisti tekee työn, on ikään kuin sairauslomalla... Niinhän siinä käy, että jotain romanssin-tapaistakin syntyy tuossa hieman karussa työssä. Mutta pääasia on, että raha tyttären hampaiden oikomishoitoon löytyy. 

Siinä missä Natalja ystävineen ikävöi neuvostoaikaa ja itkee sitä, ettei osaa viroa tarpeeksi hyvin saadakseen edes myyjän tai siivoojan työtä, Sofia pärjää hyvin. Vaikka Sofian äiti on yksinhuoltaja, niin se ei ole niin kovin ihmeellistä, koska aika moni nainen elää kuitenkin yksinhuoltajana. Sofia osaa viroa, ja opiskelee myös englantia. Hän alkaa ansaita omaa rahaa lukemalla luokkakaverinsa isoäidille aina joskus lehtiä. 

Kirja oli erittäin lyhyt, sen 141 sivua luin melkein kokonaan matkalla Helsingistä Pärnuun. Kirjan elämään oli helppo samaistua, sillä vaikka Viro onkin noussut Itä-Euroopan maista aivan omalle tasolleen, näyttää maassa siltä, että vähän sitä sun tätä siellä voisi korjailla. Ihmisten puheet kääntyvät kaiken kalleuteen, myös minun, sillä Virossa oli mielestäni tosi kallista - ja kun normaalin ihmisen tulotaso ei ole kuitenkaan Suomen palkoissa, niin mietin kovasti, että miten ihmeessä ihmiset elävät. Sitä samaa Natalja miettii omassa elämässään läpi kirjan. Toisaalta, hänen tyttärensä tuntuu pärjäävän ihan hyvin - myös rahan suhteen: tämä kun saa jo omaa rahaa lukemisesta. 

Hän lähestyi viittäkymmentä, mitä muuta ajateltavaa hänellä enää olisikaan kuin lapsen koulutuksesta huolehtiminen. Pitää elää järkevästi! Pitää ajatella tulevaisuutta; opetella joka ilta määrätietoisesti viroa, niin että kun silmät eivät enää liiku tarpeeksi nopeasti tai elektroniikkateollisuus on kriisissä, voi löytää työn vaikka kaupan kassana - löytäisi työtä silloinkin, kun Sofia on jo iso ja itsenäinen, ettei jäisi tyttärelle taakaksi!  

Sofialla on muuten myös hieno unelma: hän haluaa Viron presidentiksi! Onhan naapurimaissa, Suomessa ja Latviassa jo naispresidentit. Olisipa kiva lukea kirjasta jatko-osa ja tietää, miten Sofian unelmien kävi. Vaikka näemmehän sen katsomalla Viroon päin: miten Viron käy? 

Mari Saat on vuonna 1947 syntynyt virolainen kirjailija, joka työssään opettaa Tallinnan teknillisessä yliopistossa yritysetiikkaa. Lasnamäen lunastaja voitti Virossa valtion kirjapalkinnon vuonna 2008. En ihmettele lainkaan palkintoa, sillä Saat kirjoittaa osoittelematta yhteiskuntakriittistä tekstiä. Hän kirjoittaa vahvasti pienen ihmisen puolesta historian ja yhteiskunnan muutoksissa. 

Lasnamäen lunastajaa  ovat lukeneet myös mm: 
Unni
Jaana

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja
2011, WSOY
Lasnamäe lunastaja 2009
suomentanut: Tuula Friman