Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Nyt tuli luettua niin ajankohtainen kirja, että itseänikin ihmetyttää. Marina Lewyckan Muu maa mansikka? (2008, Sammakko) edustaa EM-kisahaasteessa Ukrainaa, josta kirjailijan vanhemmat ovat kotoisin. Lewycka on syntynyt  vuonna 1947 Saksassa pakolaisleirillä, josta perhe muutti Iso-Britanniaan. Lewycka on siis brittiläinen kirjailija, mutta koska muutenkin halusin lukea hänen teoksiaan, joutuu hän nyt hieman teennäisesti olemaan ukrainalainen. Lisäksi hän kirjoittaa mm. ukrainalaisista siirtotyöläisistä, joten jotain Ukrainastakin opin tämän kirjan avulla. 

Lewyckan teoksen päähenkilöt ovat Britteihin tulleet malawilainen Emanuel, ukrainalainen Irina ja Andri ja joukko muita laittomasti tai laillisesti maahan tulleita siirtotyöläisiä. He kohtaavat toisensa mansikkaviljelmällä, jossa ovat työssä, jossa ansaitsevat mansikkapellolla enemmän kuin kotimaansa opettajat ja lääkärit. Toisaalta on myös Britteihin tulleita kiinalaisia nuoria, jotka haaveilevat opinnoista Englannissa, mutta joutuvat tekemään töitä elättääkseen itsensä. 

Kaikki pitäisi siis olla hyvin, koska mansikat tulevat poimituksi ja myyntiin, ulkomaalaiset työläiset ansaitsevat hyvin. Mutta työläisten kannalta kaikki ei ole sitä, mitä on luvattu ja he huomaavat hyvin pian, että se, mitä on luvattu, ei pidäkään paikkaansa. Suuri osa palkasta menee kuluihin: majoitukseen, ruokaan, veroihin ja muihin pakollisiin kustannuksiin, joita ei välttämättä edes oikeasti ole. Kauniilla, nuorilla tytöillä on myös vaarana joutua muihin töihin, niin kuin Irinan uhka käydä. 

Ja mitä haittaa kaikesta on briteille? No se, että he eivät pääse itse poimimaan marjoja ja ansaitsemaan? Ainakaan Suomessa ei ole paljon tunkua ollut mansikkatöihin paikallisella väestöllä, joten kantaväestö tuntuu voittavan. Ainoaksi häviäjäksi tuntuu jäävän se, joka kotimaassaankin häviää. 

Mutta miksi - Andri ei käsitä tätä - miksi täällä vallitsee niin suuri yltäkylläisyys, ja kotona Ukrainassa on sellainen puute? Sillä ukrainalaiset ovat yhtä uutteria kuin kuka muu tahansa - uutterampiakin, koska työpäivän päälle he kasvattavat iltaisin vihanneksensa, korjaavat autonsa, pilkkovat polttopuunsa. Ihminen voi Ukrainassa raataa kaiken ikänsä omistamatta silti mitään.

Kirjassa siis on juurikin niitä, joita brexit ajaa pois maasta: siirtotyöläiset, jotka tekevät vähempiarvoiset työt paitsi mansikkapelloilla niin tässä kirjassa myös kahviloissa ja keittiöissä. Lewyckan teoksesta ymmärsin myös, miksi juuri puolalaiset ovat vihankohteena: EU:n myötä puolalaiset eivät ole laittomia maahantulijoita, ja siksi niin vaikea heitä on ajaa maasta pois. Ukrainalaiset taas ovat kirjassa enemmän työnantajien mieleen: näille laittomille tulijoille on helpompi maksaa vähemmän työstä. 

Lewyckan kirjoitustyyli on humoristinen, mutta huumorin alta tulevat esiin kaikki ne tunteet, joita hänen henkilöhahmoillaan on: väsymys, outoudentunne, viha, rakkaus ja ystävyys. Pidin Lewyckan kirjasta tosiaan paljon, ja aion ehdottomasti lukea vielä lisää Lewyckaa. 

Ukrainan pelejä EM-kisoissa ei tullut katsottua ollenkaan, mutta parempi joukkue silti kuin Suomi, koska pääsi kisoihin mukaan.

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

2008, Sammakko

Two Caravans, 2007

suomentanut Vesa Suominen

416 sivua

EM-kisakirjallisuus: Romania / Wales / Belgia

Muutama päivä aikaa vetää henkeä EM-kisoista, kirjarintamalla taas muutama kirja ja maa luettu mukaan. 

Romaniasta luettavaksi lähti Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (2009, Tammi, 1.painos 1990) -teos, sillä olen halunnut pitkään lukea Müllerin teoksia, joita kirjahyllyssäni on muutama. Tämä on siis ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut. 

Kirja on lyhyt, 110-sivuinen, jonka luvut ovat lyhyitä, joskus jopa vain sivun mittaisia. Päähenkilönä on heti ensimmäiseltä sivulta mukana oleva Windisch, sekä hänen vaimonsa ja tyttärensä, Amalie. He asuvat romanialaisessa maalaiskylässä, jossa asuvilla on vain yksi päämäärä: saada passi, joka vie heidät pois kurjasta kylästä ja maasta. Elämisessä ei ole mitään suuntaa, sillä toveri Nicolae Ceausescu vie viimeisetkin ruoat, sillä taloista käydään keräämässä munia, kanoja ja viljaa. 

Ainoa keino saada passi on käyttää naisellisia keinoja. Windisch haukkuu vaimoaan, että näillä samoilla keinoilla tämä selvisi Venäjällä, jossa oli sodan jälkeen pakkotyössä. Kirja on likainen ja ällöttävä kertomus, jossa inhorealismi vaihtelee maagisen realismin kanssa. Välillä kirjassa omenpuu syö itseään ja pöllöt esiintyvät useammassakin paikassa. En vain ehtinyt oikein saamaan kiinni kaikesta kirjan sisältämästä, mikä häiritsi lukunautintoa. 

Romanian pelejä en myöskään katsonut varmaan ainoaakaan kisoissa. Tulipahan nyt kuitenkin aloitettua Mülleriin tutustuminen, jatkanen matkaa hänen parissaan vielä. 

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

2009, Tammi, 1. painos 1990

Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt 1986

suomentanut Raija Jänicke

110 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

*********************

Belgialaista kirjallisuutta oli hieman haastellista löytää. Päädyin Dimitri Verhulstin teokseen Valitettavasti (2009, Avain), joka on omaelämäkerrallinen teos nuoresta lapsi-Dimitristä, joka elää pienessä belgialaisessa kylässä juoppojen sukulaistensa kanssa. 

Kirjan henkilöt ovat baareissa viihtyviä, ulosottomiehen, vaihtuvien naisystävien ja vierailevien lastensuojeluhenkilöiden kanssa seurustelevia veljeksiä, Dimitrin isä ja kolme setää. Miljöönä kirjassa ovat baarit ja sotkuinen koti, jossa nukutaan vierekkäin ja lattiat ovat täynnä likaisia miestenkalsareita. 

Ei ihan hirveän hauskaa etukäteen ajatellen, mutta Verhulst kirjoittaa elämästä niin vetävästi, että tämä kirja oli hauska lukukokemus - sellaisella tavalla kuin musta huumori saa elämän laitapuolet näyttämään hauskoilta. 

Loppupuolella kirjaa selviää, että olosuhteista on mahdollisuus nousta ylöspäin. Se, mikä Dimitrin pelastaa, jää kirjassa kertomatta ja lukija saa tämän itse päätellä. Valitettavasti oli tämän kirjakatselmuksen vetävin kirja aiheestaan huolimatta. Verhulst on kirjoittanut paljon muutakin, ja muutama kirja näyttäisi olevan saatavilla kirjastosta englanniksi. Laitan nimen muistiin, tähän kirjailijaan voisin tutustua enemmänkin. 

Belgia on monen suosikki EM-kisoissa, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä - Belgia on päässyt sijoitusotteluihin, joiden voittaminen on realistista. Tosin itse toivon, että Wales vie voiton, joukkue on Balen ansiosta kivunnut suosikikseni. 

Dimitri Verhulst: Valitettavasti

2009, Avain

De Helaasheid der Dingen, 2006

suoemntanut Mari Janatuinen

194 sivua

Teoksessa juopotellaan miesten kesken, kuljetaan kalsareissa ja munasillaan, sekä piereskellään sen verran paljon, että kirja täyttää kesäbingon ruudukon Äijämeininkiä. 

*******************

Wales, jonka Belgia kohtaa, tuli itselleni tutuksi melko samanlaisen kirjan sivuilta kuin Verhulstin teos. Kyseessä on Dan Rhodesin kirja Kulta (2008, Sammakko), jossa myös istutaan paljon baarissa ja juodaan olutta. Puoliksi walesilainen, puoliksi japanilainen Miyuki Woodward saapuu walesilaiseen kylään, jossa vierailee aika ajoin. Hän tapaa paikallisessa The Anchor -nimisessä baarissa sen vakiasiakkaita, Pitkä herra Hughesin, lyhyt herra Hughesin ja Puw´n, sekä Mädätys-Barryn, joista jälkimmäisellä on aina kierroksessa kylässä käyvä turisti-leireilijä-tyttöystävä. 

Kylä herääkin eloon kesäisin, jolloin siellä mökkeillään ja samoillaan rannikon maisemissa. Miyuki ajoittaa vierailunsa turistisesongin jälkeen, ja hän saa patikoida yksikseen.  

Pienen matkan päässä kylästä hän käveli ruohon poikki rantakallion reunalle. Hänen alapuolellaan oli pieni poukama. Tällä rannikon pätkällä oli runsaasti pieniä poukamia, ja useimpia niistä ympäröivät niin jyrkät kallionkielekkeet, ettei niihin päässyt maitse. Miyukilla oli tapana seistä niin lähellä reunaa kuin uskalsi ja kurkistella kiviä ja hiekkaa alapuolellaan, ja toivoa, että voisi leijailla alas niitä tutkimaan. 

Walesistä vahvistui kirjan jälkeen sama kuva kuin etukäteen maasta (tai osasta maata) olikin: maisemia merenrannalla ja olutta kapakassa. 

Kirjassa kuvaillaan rannikkoa, tarinan ydinsanoma on kuitenkin se, että seuraa ja toteuta unelmaasi. Tarinan loppu jää avoimeksi, ja jotenkin myös häiritseväksi. Lukijana minun täytyy tehdä vaikea valinta ja päättää tarina. 

Dan Rhodes: Kulta

2008, Sammakko

Gold, 2007

suomentanut Elina Koskelin

151 sivua

Dan Rhodes on skotlantilainen/ brittiläinen kirjailija, mutta hän on opiskellut Walesissa, ja Kulta kertoo walesiläisestä kylästä, joten hän pääsee nyt edustamaan Walesia. Hänelläkin on paljon, myös suomennettuja, kirjoja, joihin tietenkin voisi tutustua. 



Itse futis muuttuu entistäkin jännemmäksi, upea Islanti tuli ja vei ja meni jatkoon. Huh! Kuka sellaista olisi koskaan voinut etukäteen uskoa! Itse uskon vieläkin Saksaan, myös Italia pelasi mahtavasti, ja tosi iso harmi, että nämä kaksi suosikkiani kohtaavat jo seuraavalla kierroksella! Toiselta puolelta sitten onkin Walesin tai Belgian mahdollista päästä finaaliin asti. Nyt on niin jännää, ettei voi yhtään etukäteen sanoa, kuka kohtaa finaalissa (toivottavasti) Saksan. 

Hopia & Laakso: Kirjaston kissat x 5

Joskus tulee luettua monta raskasta teosta peräjälkeen, eikä sellaisen rupeaman jälkeen pysty lukemaan oikeastaan mitään. Täytyy keventää luettavaa, pitää taukoa. Tälla kertaa raskauteen toi apua Kirjaston kissat -sarjakuvakirjat. Bongasin nämä teokset vähän aikaa sitten Oksan hyllyltä -blogista, eikä siinä auttanut muu kuin etsiä sarjikset käsiinsä. 

Teossarjan tekijät ovat Antti Hopia (tekstit) ja Nina Laakko (piirrokset), epäilen turkulaista alkuperää, koska sarjisstripit ovat ilmestyneet Turkkareissa (Turun Sanomissa). Minulla on pieni haju, että olen näitä kissoja nähnyt ja lukenut aiemmin, mutta sittemmin unohtanut. Kiitos MarikaOksalle, joka toit ihastuttavat kissat elämääni takaisin! 

Kirjoisa seikkailevat Fransis ja Ziu, sekä koko joukko muita kissoja, jotka asuvat Turun pääkirjastossa (tai lähistöllä). Siinä vanhassa, jota vartioi puudeli suihkulähteen päällä ja jonka lattiat narisevat ja viettävät. Kirjastokissat viettävät aikaansa Turun maisemissa, mm. jokirannassa, jossa käyvät säännöllisesti kalastamassa. Kaloja sekä turhia tavaroita, joiden olemassaoloa ihmettelevät: "mitä kalat oikeastaan tekevät tällä kaikella roinalla?"

Huumori on oivaltavaa ja filosofista. Siitä pitää huolen tutustuminen maailman klassikkoteoksiin, punaviiniin ja Fransisin filosofointi. 

Kirjoissa seikkailee esimerkiksi graduntekijäkissa, kadonnut (ja sitten löytynyt) sukulaiskissa Agatha, vampyyri, tyttökissoja, jotka kokevat ihastuksia tai ovat entisiä heiloja Pariisista. Pääosissa ovat kuitenkin Fansis ja Ziu. Aivan huikeita ovat kissojen seikkailut kirjojen maailmoissa (Oksan hyllyltä -blogissa pari esimerkkiä). 

Kaiken kaikkiaan kirjoissa on paljon hauskoja oivalluksia ja huumoria. Nautin näitä kirjoja lukiessani kirjaston ja kirjallisuuden maailmassa. Vähän tuli ehkä myös ahmittua kirjat turhan nopeasti, mutta onneksi nämä kissat nyt löytyivät, niin että niiden pariin pääsee myös takaisin. 

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Pyhän kalan salaseura (Kirjaston kissat 1)
Sammakko, 2001
52 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Gogolin nenä (Kirjaston kissat 2)
Sammakko, 2004
96 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Oikeiden noitien osasto (Kirjaston kissat 3)
Utopia 1516, 2010 (2. painos)/ 2009
47 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Eräänlaista ystävyyttä (Kirjaston kissat 4)
Utopia 1516, 2010 
47 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjan ja kanan päivä (Kirjaston kissat 5)
Utopia 1516, 2011 
47 sivua

Liitän kirjat Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 6: Kirjastosta kertova kirja

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta

Wladimir Kaminerin Rakkaita terveisiä Saksasta (2013, Sammakko) on nyt viimeinen saksalainen kirja blogissani vähään aikaan. Minusta on kivaa ja kiinnostavaa lukea kirjallisuutta siitä maasta, jossa kulloinkin matkustan - ja blogini aikana olen päässyt matkustamaan Ruotsin ja Viron lisäksi Espanjaan, Italiaan ja Tanskaan Saksan lisäksi. Näiden maiden kirjallisuuttakin on tullut luetuksi sitten matkojen aikana ja jälkeen. Kivasti matkoilla ikään kuin pääsee olemaan vielä vähän pidemmän aikaa, kun kirja vie maan tunnelmaan. 

Rakkaita terveisiä Saksasta on todellakin tällainen kirja, joka vie Saksaan: se esittelee Saksaa ja saksalaisuutta, joten kirja toimi hyvin jäähdyttelynä Saksasta takaisin arkiseen elämään. Kaminer on venäläissyntyinen berliiniläinen: hän muutti vuonna 1990 Berliiniin. Saksassa hän on luettu kirjalija ja Kaminerin kirjoja on suomennettukin kuusi. Kirjassa Saksa näyttäytyy venäläissilmin, saksalaisuutta ja Saksan kaupunkeja tarkastellaan ulkoapäin. 

Kirjan luvut ovat lyhyehköjä, muutaman sivun mittaisia, ja niiden lähtökohtana on usein joku saksalainen kaupunki, jossa Kaminer käy puhumassa kirjoistaan - tai puutarhoista, sillä kirjoitettuaan puutarhakirjan hän on päässyt/ joutunut puhumaan myös puutarha-asiantuntijana. Kirjaa lukiessa on siis mukava käväistä niissä kaikissa kaupungeissa, joiden ohi huristeli Münchenistä Berliiniin. Münchenistä kirjassa on myös kiinnostava tarina 'Silta yli Isarin' jossa kerrotaan, miten Münchenin naapurikaupunki Freising oli rikas ja München köyhä. Münchenin herttua vieraili Freisingissä ja poltti kaupungin sillan ja rakensi uuden Müncheniin: näin kauppa saatiin Freisingin sijaan kulkemaan Müncheniin ja kaupunki alkoi rikastua. Toinen kiinnostava tarina on 'Telttailua Brandenburgissa', joka kertoo Tropival Island -paikasta, jossa itse kävin Saksan-matkallamme. Tai no, kiinnostavia olivat melkein kaikki tarinat kirjasta, mutta niitä on täysin mahdotonta kertoa tässä kirjoituksessa auki. Käsittelyssä ovat erilaiset ja erikoiset paikat Saksasta, mutta myös tyypilliset asiat, kuten makkara, saksalainen järjestelmällisyys, patikoiminen ja metsä. Osa asioista myös kovin suomalaisia, huomasin.  

Luulen, että kirjasta nauttii sellainen lukija, joka haluaa tietää saksalaisuudesta ja Saksan kaupungeista pieniä kiinnostavia asioita. 

Muualla lukenut: Kulttuuri kukoistaa. 

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta

2013, Sammakko

Liebegrüsse aus Deutschland 2011

suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä

237 sivua

Roberto Bolaño: Jääkenttä

Roberto Bolañon Jääkenttä (2012/1993, Sammakko) tuli pelastamaan "Kirjallisuutta futis-maista" -lukuhaastettani, sillä muutama maa on vielä lukematta, ja Bolañon valitsin edustamaan Espanjaa, vaikka Bolaño onkin chileläis-espanjalainen kirjailija, mutta kirja vaikutti sopivalta pienen sivumääränsä vuoksi. Joskus luetut kirjat asettuvat arvaamattomaan jatkumoon: päätin juuri Auli Leskisen kirjoittaman Chilen Pinochet-vuosista ja vainoista kertovan kirjan, Bolañon kirjaa aloittaessani en vielä tiennyt, että kirjailija on lähtenyt maasta Pinochetia karkuun. Bolaño päätyi Espanjaan, Barcelonan läheiseen kaupunkiin, jossa asui kuolemaansa saakka, vuoteen 2003. Lukuhaasteessani hän siis edustaa Espanjaa. 

Jääkenttä on kummallinen teos, sillä sitä lukiessa vasta loppuvaiheessa selviää, että on lukemassa dekkaria. Kirja on myös siitä kummallinen teos, että vaikka se on todella lyhyt (173 sivua), lukiessa tuntui, että kirja on todella pitkä. Helppo kirja tämä ei ole. 

Kirjassa kuvataan Barcelonan lähellä sijaitsevan, Z:ksi kirjassa nimetyn, kaupungin elämää kolmesta eri näkökulmasta. Remo Morán on muuttanut Espanjaan Meksikosta ja rakentanut yrittäjyyttä pienestä hedelmäkaupasta alkaen. Gaspar Heredia on muuttanut myös Etelä-Amerikasta Espanjaan ja Remo tarjoaa hänelle töitä. Enric Rosquelles on paikallinen poliitikko. Kaikki miehet liittyvät kauniiseen naiseen, Nuria Martiniin, joka on pudonnut Espanjan taitoluistelun maajoukkueesta. Hän haluaa siihen takaisin, ja harjoittelee jäällä (jääkenttä) tavoitteenaan päästä joukkueeseen takaisin. 

Teoksen tarina etenee näennäisen leppoisasti, kun miehet pohtivat kirjallisuutta tai  rakkauden määritelmiä. Murha ja sen selviäminen ei ole tässä kirjassa lainkaan tärkeää, tärkeämpää on elämän tärkeiden asioiden pohdinta. 

Pidin kirjasta ja sen omituisuudesta. Aion palata Bolañon kirjoihin vielä jossain vaiheessa, sillä hän on kiinnostavan eriskummallinen kirjoittaja. Tai oli, Bolaño kuoli vuonna 2003. Aika moni eteläamerikkalainen kirjailija, jonka teoksia on suomennettu, on kuollut, moni äskettäin, kirjojakin on suomennettu muutaman kymmenen vuoden viiveellä: Bolañon teos on kirjoitettu alun perin jo vuonna 1993. Olisi kiinnostavaa päästä lukemaan uudempaa eteläamerikkalaista kirjallisuutta. Tai ehkä pitää opiskella enemmän espanjaa, että kirjoihin pääsisi käsiksi, sillä hirveän paljon eteläamerikkalaista tai espanjankielistä kirjallisuutta ei suomenneta. 

Roberto Bolaño: Jääkenttä 

2013, Sammakko

La bista de hielo, 1993

suomentanut Einari Aaltonen

Kirjallisuutta futis-maista -haaste: Espanja.

Muita kirjan lukeneita: Leena Lumi ja Tarukirja.