Höpöhöpö kaikille jutuille, joissa väitetään, että hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Itsensä hyväksyminen merkitsee usein kehityksen pysähtymistä. Jos et hyväksy itseäsi, sinulla on aina mahdollisuus muuttua.
Sport-lehden toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen Hanki elämä! - Jokanaisen voimakirja (2011, WSOY) tarratutui käsiini kirjaston uutuushyllyltä, vaikka itse kirja taitaa olla jo keväällä ilmestynyt. Kirja on keski-ikäisen naisen selviytymisopas elämästä, joka on täynnä kiirettä: ura, perhe-elämä, lapset ja muut ihmissuhteet vaativat aikansa, eikä yhdestä ihmisestä ole jakautumaan joka paikkaan. Naisen elämä onkin pitkälti raahautumista: kauppakassit kotiin, lapset päiväkotiin ja takaisin, pyykkivuoret koneeseen ja kuivumaan jne. Kestääkseen elämänsä raahautumisen naisen kannattaa Paavilaisen mukaan hankkia auto (ja arkielämän vaatima ajotaito, esim. taskuperuutustaito) ja toisaalta muistutella itselleen, että nelikymppisenä elämä on parempaa kuin nuorena.
Tämänhän jokainen nainen haluaa kuulla, sillä kukapa nelikymppinen voisikaan kaivata parikymppistä itseään, joka luuli tietävänsä kaikesta kaiken ja oli valmis jokaiseen seikkailuun, oli siihen varaa tai ei.
Paavilaisen kirja tsemppaa naisia uskomaan, että itse asiassa samanlainen elämänasenne on mahdollista myös keski-ikäisenä. Tai ainakin melkein. Paavilainen kehottaa naisia uskomaan omiin kykyihinsä ja ottamaan omaa aikaa elämässään.
Kirja on täynnä ohjeita, jotka opastavat naista karsimaan elämästään epämiellyttävät asiat, antamaan anteeksi nuorena koetut vääryydet ja etsimään itselleen idolinaisia, joista voi ottaa mallia elämäänsä.
Teoksesta tulee mieleen Carina Räihän Huipulta huipulle: molemmissa kirjoittajana on menestynyt nainen, joka kertoo, minkälaiset asiat saavat naisen menestymään. Koska minun täytyy olla periaatteessa kaikkea vastaan, niin mietin, että antavatko nämä kirjat mitään sellaiselle, joka ei halua olla menestynyt nainen, joka osaa taskuparkkeerauksen. Kirjassa, voisin sanoa, että molemmissa kirjoissa, on taustalla usko kovaan työhön, joka tuo menestyksen.
Jos on nähnyt, miten raskaan raadannan takana toimeentulo on, on myös oppinut, että työ on tärkeää ja että se on parhaimmillaan myös palkitsevaa muutenkin kuin rahalla mitattuna. Siksi en voi olla ihmettelemättä puheita hidastamisesta. Miten ja mistä voi alkaa hidastaa, jos ei ole vielä ehtinyt määräaikaista työpaikkaa pidemmälle ja työelämän parhaat vuodet ovat vielä ehdottomasti edessäpäin?
Teoksen olennaisimmat opastukset ovat jotakuinkin sellaisia, että vaikka nyt on kiire ja väsyttää, niin sinä kestät kyllä, otat oman ajan välillä ja sitten jaksat taas painaa oravanpyörässä eteenpäin. Ja kun kirjoittajat ovat juuri sellaisia, jotka ovat elämässä pärjänneet, niin pitäähän sitä uskoa... Siihen, miten perhe-elämän ja työn ja muut vaatimukset saa yhdistettyä, ei tässä kirjassa tullut neuvoja tai helpotusta. Jotenkin minulle jäi sellainen kuva, että työ ja ura jatkuu joka tapauksessa, kun lapset ovat pesästään lentäneet, siihen asti täytyy jaksaa...
Kenelle? Sille, joka haluaa tukea kestääkseen ja jaksaakseen.
