MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 30. lokakuuta 2010

Katy Gardner: Esther ja Gemma


Jos edellinen kirja kertoi intialaisista ilman että oltiin Intiassa,
niin tämä kirjaa kertoo Intiassa matkustavista englantilaisista tytöistä
ilman, että kuvailee Intiaa oikein mitenkään.
Luen siksi kirjan nuortenkirjaksi.
Koulussa olen huomannut, että kirjat, jotka puhuttelevat hirveän paljon itseäni,
eivät hetkauta nuoria mihinkään suuntaan.
Kun kirjoja käsitellään, saan kommentiksi usein, että kirjassa ei tapahtunut mitään.
No, tässä oli taas tapahtumia, mutta miten Intiassa tapahtuvia asioita voi kirjoittaa niin, että ympäröivää Intiaa ei kuvaa yhtään?
Kirjaa kiinnostavammalta kuulostaa itse asiassa
Katy Garnerin elämä ja muu työ, sekä tutkimukset.

Teoksessa Esther ja Gemma on kyse ystävyksistä: Estheristä ja Gemmasta, jotka lähtevät seikkailemaan Intiaan. 
Koska he haluavat seikkailla kunnolla, antavat he kohtalon päättää, mihin suuntaavat: 
kirjan pudotessa Agun Maziriin he lähtevät vaivalloiselle ja pitkälle matkalle. 
Ensimmäinen takaisku tytöille on se, että heidän yhteinen vyölaukkunsa katoaa. 
Hyvällä tsäkällä (näin he luulevat) laukku löytyy ja heidän matkaansa tulee mukaan Coral, laukun löytäjä. 

Saapuessaan Agun Maziriin Gemma sairastuu ja Coral saapuu heidän seuraansa. 
Koko ajan lähellä on myös salaperäinen mies, Zak. 
Ja jotain tapahtuu aina Estherin nukkuessa. 

Paikan lähellä on temppeli, jossa on Pir Nirullan hautapaikka. 
Esther kokee outoja asioita haudalla ja hän on varma, että lähellä on kummituksia tai outoja = pahoja henkiä. 

Kun Gemma alkaa ystävystyä Coralin kanssa, alkaa Esther sekoilla jä lähtee takaisin Delhiin. 
Vain huomatakseen Delhissä, että tyttöjen passit ja loppurahat, jotka olivat tallelokerossa, on viety. 
Esther kaahaa takaisin Agun Maziriin, jonne jätti Gemman yksin. 
Gemmaa ei kuitenkaan löydy (tähän viittaa englanninkielinen kirjan nimi: Losing Gemma). 

Tässä vaiheessa selviää, että kirja onkin dekkari: 
Gemman katoaminen jää vuosiksi kaihertamaan Esthreriä, varsinkin sen takia, että asiaa ei hänen mielestään kukaan uskonut eikä tutkinut kunnolla. 
Vasta vuosia myöhemmin Esther palaa Intiaan ja asiat alkavat selviytyä.

****
Voisin kuvitella, että kirja kiinnostaisi nuorempaa lukijaa, koska tässä juostaan edestakaisin ja koko ajan tapahtuu jotain. 
Myös dekkarimainen ja välin jännittävä kerronta voisi viehättää koulussa. 
Itse kaipaisin enemmän kuvailua: 
miltä Intia näyttää ja kuulostaa, tuoksuu ja maistuu. 
Intiaa kuvailtiin lähinnä Tata-autojen töötttäysääninä (mikä onkin varsin erikoinen), kaaoksena, kaahailuna, janona, nälkänä. 
En sijaan ihmeemmin ihastunut kirjaan, olen täysin vääränikäinen sen lukijaksi. 
Sen sijaan Gardnerin elämä alkoi kiinnostaa. 
Itsekin antropologiaa hieman lukeneena olen aina innoissani antropologien tarinoista. 
Kiinnostavaa tässä kirjassa on se, että nuorten irtaantumismatka on kirjoitettu dekkarityyliin.   

2 kommenttia:

  1. Mari, käsittelimme eilen pienessä kirjabloggaajien piirissä sitä, miten vaikea on oikeasti kommentoida kirjaa, jota ei ole lukenut. Siis joskus se on. Lahiria en ole lukenut ja tämäkin on minulle ihan outo. Ikävää myös, että en ehdi tätä edes lukea...

    Käsittelimme myös sitä, miten itse kirjoittaa kirjasta, joka VOI olla jollekin kiinnostava, mutta itselle ei vain kolahda. Eli juuri kuten sinä: "En sen sijaan ihmeemmin ihastunut kirjaan, olen täysin..." Minä taiteilen tähän juuri jotain samanlaista vastaavassa tilanteessa. Kerran näinkin: Minä en takuulla ole tämän kirjan kohderyhmää, mutta isäni olisi saattanut pitää tästä.

    Siis on kirjoja ja kirjoja...

    VastaaPoista
  2. Itselläni on vähän sitä vikaa, että enemmän kuin krijan varsinaista juonta ja tapahtumia ja henkilöitä haluan tuoda esiin kirjan tunnelmia, joita se nostattaa esiin itselläni. En jaksa kopioida sitä tekstiä, joka on kirjan takakannessa tai kustantajan sivuilla luettavissa. Nyt näistä kirjoista kirjoitin enemmän, koska niissä oli asioita, jotka olivat itselleni tärkeitä, varsinkin Lahirin teoksessa. Vaikka usein kirjoitankin itselleni, niin tässä on ristiriita: en voi kirjoittaa julkisesti kaikkia niitä asioita, jotka kirja nostattaa sisälläni esiin.

    Joskus suutun kirjalle, kirjailijalle ja koko maailmalle, jos odotukset kirjaa kohtaan eivät täyty ja silloin tulee kiukuteltua kirjoituksissaan kaikelle. Toisaalta, minusta itsestäni on kauhean tylsää, jos arvioija ei tuo esiin mitään omia ajatuksia kirjoista. Myönnän kyllä, että kuulen itseni luokkahuoneessa vetämässä monologia tästä aiheesta... Joskus on hieman vaikea irrottautua roollistaan.

    Siksi ehkä helpompi on kirjoittaa kirjasta, jonka 'kaikki' ovat lukeneet. Paitsi jos ne kaikki ovat tykänneet kirjasta ja itse inhoaa sitä. No, mutta siksi odottelen innolla lukupiiriin ryhtymistä =)

    VastaaPoista