MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 5. elokuuta 2013

Kesäkaupunkini III - stadi




Aiemmin olenkin kirjoittanut lempparikesäkaupungeistani Savonlinnasta ja Naantalista. Aika usein käymme kesäisin hengaamassa myös päivän Porvoossa, mutta nyt tänä kesänä ei olla ehditty/saatu aikaiseksi minimatkaa sinne suuntaan. 

Mutta yksi ehdottoman parhaista kesäkaupungeista Suomessa on Helsinki.

Vaikka asummekin Espoossa, mieluiten suuntaan kesäisen päivän Helsinkiin kuin etsisin jotain kivaa tekemistä Espoosta. Ei kannata ymmärtää väärin, tykkään tästä kotikaupungistanikin, ja laitan vielä postauksen kesän loppuun lempparipaikastani Espoossa, mutta kyllä se silti on Helsinki, joka vie voiton. 

Tässä ne paikat, joissa aivan ehdottomasti täytyy j o k a kesä käydä. 

Tuomiokirkon portailla on pakko käydä syömässä jätskit. Ja katsella muitakin kesäisiä ihmisiä. Portailla sen takia, että jäde sulaa aivan eri tavalla kuin missään muualla, ja ympäristö on kaupungin kaunein paikka, mitä rakennuksiin tulee.  



Ei ole mikään salaisuus, että itse en ole kovin kummoinen puutarhuri. Tykkään silti kukista. Mieluusti niin, että joku, joka oikeasti osaa tehdä näyttävät kukkaistutukset, tekee kukkaistutukset ja minun työ on lähinnä käydä ihailemassa niitä. 

Helsingissä on monta paikkaa, jossa tämäkin asia toteutuu. Espalla käyn aina heti kesän alussa ihailemassa kukkia. Nämä ovat Sanomatalon läheltä.  








lillä tuntuu, että joka katu, rakennus ja joutomaa on kaupungissa rakennuksena tai työmaana, mutta rakennustelineiden lomasta voi löytää vaikkapa kulttuurielämyksiä. Tämän kesän paras kulttuurimatka tehtiin Steve McCurryn valokuvien kanssa.  



Ja vapaa-aika! Helsingissä voi tehdä mitä vaan! No, lähinnä tärkeintä on, että siellä voi pelata fudista. Eikä voitto ole tietenkään tärkeintä, vaikka onhan sekin aivan sikahienoo!

Ja sitten voi käydä lintsillä!  



Senaatintorilla voi muuten paitsi syödä jäätelöä myös kokea kaikkea kivaa, kuten vaikka viettää päivä tai pari Pohjois-Karjalan väreissä. 

Ja kun on tarpeeksi miekka ja kirves -olo päällä, voikin suunnata sopivan "merimatkan" päähän Suomenlinnaan. 


Siellä kuuluu tietysti syödä eväitä, kuten kunnon retkellä. 
En tiedä, mikä päivä oli kyseessä, mutta meidän eväshetkellä laskin tuossa puiden varjoissa 18 lastenrattaat ja -vaunut! 



Ja sitten on taas se, että pitää päästä pää alaspäin. Jossain. Ylemmässä kuvassa ollaan aiemman asuntomme leikkipaikoilla. 
Alla olevassa kuvassa taas niissä korkeuksissa ja laitteissa, joihin äiti pystyy menemään ilman että kuolee korkeuteen ja pelkoon.  





Sellainen kiva kaupunki on 
Helsinki. 
Ja onhan siellä paljon kaikkea muutakin, 
mutta tässä ainakin muutama hieno paikka kesältä. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti