MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 6. joulukuuta 2014

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoffin Maresi - Punaisen luostarin kronikoita (2014, Tammi) tuli minulle postina jo syyskuussa, jolloin jätin kirjan odottamaan lukuhetkeä. Sopiva hetki, kun Salla Simukka haastoi fb:ssa Nuortenkirjahaasteessa kaikki lukemaan nuortenkirjan ja vinkkaamaan siitä muille ja ostamaan kirjan vaikka joululahjaksi ja tietysti myös Finlandia Junior -palkinnon myöntäminen Turtschaninoffin Maresille sai minut kiinnostumaan kirjasta. 



Maresi kertoo tytöstä nimeltä Maresi, joka asuu luostarissa saarella, jossa luostarin asukkaiden lisäksi ei asu muita. Luostarisaarta vartioi meri, jonka luostarilaiset saavat myrskyämään. Punainen-nimen luostari on saanut sillä, että sen elinkeino on myydä verisimpukoita, joita käytetään vaatteiden värjäämiseen.

Saarelle ja luostariin tulee uusi tyttö, Jai, joka on lähtenyt kotoaan pakoon, niin kuin moni muukin saaren naisista. Maresi ystävystyy Jain kanssa ja kuuntelee Jain taaksensa jättämiä suruja. Saari on tyttöjen ja naisten turvapaikka, jonne miehet eivät pääse. 

Saari tuoksui hunajalle ja kasteelle, kun kuljimme polkua, joka johti pitkin vuoren kuvetta, ja muistan ajatelleeni, että silloin kun asuin vielä kotikylässäni, en osannut edes uneksia tällaisesta paikasta kuin saari. Elämää Rovasissa voi verrata luolaelämään, jossa kukaan ei tiedä mitään ulkopuolisesta elämästä, sillä kaikkien elämä pelkistyy luolan kalseaan pimeyteen. Kun tulin Luostariin ja opin lukemaan, oli kuin suuri ikkuna olisi avattu kohti valoa ja lämpöä. Vedin syvään henkeä ja nautin täydestä vatsasta, auringosta kasvoillani ja raikkaasta kevättuulesta joka liekkui säärissäni. Onni, ajattelin, tätä on onni

Maresi alkaa opiskella Alkusaarten kieltä ja tutustua voimiin, jotka ovat kaukaisia - ja voimakkaita. Luostarin tytöistä valitaan aina joku, joka palvelee omaa voimaansa ja jumalaansa. Jumala ja voima on naisellinen: 

Akka, Äiti ja Neito ovat yksi ja sama, he ovat Jumalattaren eri kasvot

Samaan aikaan pahat ihmiset uhkaavat saarta ja tyttöjä. Kirja on hyvin feministinen: tytöt ovat paossa miehiä, jotka ovat tehneet heidän elämästään kamalan. Luostarissa tytöt löytävät tiedon. Kirja on fantasiaa, jossa on vahva yhteiskunnallinen sanoma. 

Aikuislukijalle kirja oli nopea lukea, suosittelen tätä kuitenkin nuoremmalle lukijalle - vaikkapa juurikin joululahjaksi - sillä varauksella, että kirjassa kerrotaan aika rajuistakin asioista. Itse aion jatkaa tutustumista Turtschaninoffin muihin kirjoihin. 

Kirjan on lukenut moni, esimerkiksi Joana, jolla on myös sama lainaus kirjasta, huomasin jälkikäteen, Suketus, jolle kävin jo syyskuussa kommentoimassa, että aion kirjan lukea, 
Laura, joka jäi odottelemaan lisää blogitekstejä kirjasta ja Ullan kirjat, jonka kanssa luetaan useinkin samoja kirjoja. 

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita
2014, Tammi
alkuteos ruotsiksi: Maresi. Kröniker från Röda klostret, 
käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö
213 sivua

10 kommenttia:

  1. Tästä tosiaan tykkäsin. Turtschaninoff on uusi suosikkini, ja vielä olisi Anaché odottelemassa lukuvuoroaan. Erityisesti suosittelen Arraa, joka sijoittuu samaan maailmaan Maresin kanssa, mutta myös vinkeää Helsingin alla -kirjaa, joka paljastaa ihan uusia puolia pääkaupungistamme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin alla on lainassa. Se kirja (samoin Helsinki maan alla) on kiinnostanut jo kauan!

      Poista
  2. Kiinnostava kirja ja kaunis kansikuva :) Melkein ostin tämän tällä viikolla, tarttui hyppysiini ja jokin vielä vastusteli ostoajatusta.

    VastaaPoista
  3. Maresi kiinnostaa kovasti, ja olen ajatellut osallistua Simukan Nuortenkirjahaasteeseen laillasi lukemalla juuri tämän. :) Palaan tänne, kun saan kirjan luettua.

    VastaaPoista
  4. Hain eilen kirjastosta Anachen ja Arran. Viehätyin Maria Turtschaninoffin kerrontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kuulla niistäkin kirjoista - en ole aiemmin edes huomannut sellaisia =D

      Poista
  5. Kiva lukea, että kirjasta on kiinnostuneita, että pääsen lukemaan muidenkin tekstejä tästä :D

    En tiedä, miten tämä kolahti minulle niin kovaa. Luen vähän nuortenkirjoja, muutamia vuodessa (tosin tänä vuonna olen aloittanut Harry Potterit uudelleen, joten luku on vähän isompi), joten ehkä ne ovat niin virkistävää vaihtelua ja sitten kun tämä Maresi osoittautui muutenkin niin hienoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut, että nuortenkirjat on tosi hyviä. Mulla on kolmas menossa nyt - en ole ehtinyt postaamaan vielä muista, mutta pian lisää tulossa!

      Aina joku kirja iskee tosi lujaa ja Maresi on varmasti palkintonsa ansainnut.

      Poista