MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 11. tammikuuta 2016

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Gummeruksen julkaisemalla kirjalla Tyhmä neitsyt on mielenkiintoinen tarina: Alun perin vuonna 1959 julkaistu teos sai uusintapainoksen, kun hollantilainen kustantaja löysi kirjan äitinsä kirjahyllystä ja ihastui kirjaan niin paljon, että halusi ottaa siitä uusintapainoksen. Niinpä 1920-30-luvuille sijoittuva teos on saatu myös suomennokseksi ja ilahduttamaan uusia lukijoita.

Lukija saa eteensä iloisen ja reippaan nuoren tytön, Gittelin, joka tarkastelee perhettään: bisneksissä jatkuvasti epäonnistuvaa isäänsä ja sukulaisiin karkuun lähtevää äitiään, sekä kaikkia niitä sukulaisia ja ystäviä, jotka hän kohtaa äidin pakopaikassa ja kotona. Gittel ystävystyy itseään selvästi vanhemman ja rikkaamman Mardellin perheen tyttären kanssa. Gittel pääsee perheeseen soittamaan pianoa, ja nauttii taidoistaan ja saamastaan huomiosta.

Teos vie lukijan maailmansotien väliseen maailmaan, juutalaisperheen arkeen, josta ei aina vauhtiakaan puutu. Maailman tapahtumat eivät voi olla vaikuttamatta Gittelinkään elämään. Erityisesti jäi mieleeni rahan arvon heilahtelut: yhtenä päivänä huikeassa asunnossa elänyt perhe jäikin seuraavana ilman katon turvaa. Euroopan politiikan ja talouden tilanteet vaikuttivat perheeseen, samaan aikaan kun 13-vuotias tyttö jatkoi elämäänsä omassa kuplassaan: ystävien ja musiikin parissa. 

Kirja oli pirteä ja kerronassa oli pientä piikittelyä, mikä teki siitä välistä hauskan. 

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Sara, Susa ja Tuijata.

Kirja sopii Helmetin-lukuhaasteeseen kohtaan 5. kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman (linkki kirjanaamoihin).



Ida Simons: Tyhmä neitsyt
2015, Gummerus
Een dwaze maagd 2014/1959
suomentanut Sanna van Leeuwen
190 sivua

3 kommenttia:

  1. Hauska kirjanaama! :)

    Tyhmä neitsyt on saanut varsin kiittäviä arvioita ja tällaiset lapsuuskuvaukset kiinnostavat minua kovasti.

    VastaaPoista
  2. Mainio kirjanaamakuva, hyvä oivallus! :)

    Minäkin pidin tästä kirjasta paljon. Surullista, että Simons kuoli niin nuorena. Nainen vei varmasti liudan hienoja tarinoita mennessään, niin lahjakas kirjailija hän oli.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hauska pikku kirja, jonka parissa oli helppo viihtyä. Itse Simonsin persoona ja tarkempi tarina alkoi kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista