MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Toukokuun kirjat ja kesäkuu

Toukokuussa lukemissani kirjoissa tapahtui dramaattinen käänne, sillä sain melkein unohdettua uutuuskirjat ja luin kirjoja vuosituhannen alusta. Lukemani kirjat liittyvät Hollantiin ja Saksaan, joissa vierailin toukokuun puolivälissä. Postaustahti on ollut hidas, ja aina huomaan kuun lopussa, että postausta on jäänyt odottelemaan kasa kirjoja. Niinpä osa lukemistani kirjoista tulee blogiin touko-, osa kesäkuun puolella. Toukokokuun alussa listaamistani uutuuskirjoista en ole lukenut yhtäkään, joten toukokuun kirjoista vain lista lukemistani: 

3. Ida Simons: Tyhmä neitsyt (2015, Gummerus) 
4. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012, Siltala) 
5. Marjane Satrapi: Persepolis (2008, Like)
11. Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan (2016, WSOY)
12. Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (2015, Atena)
13. Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä (2015, Into Harri Nieminen, Antti Kivijärvi (toim.)
14. Mikä ihmeen uussuomalainen? (2009, Teos toim. Maarit Halmesarka, Olli Löytty ja Mikko Rimminen)
15. Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (2016, Tammi)
16. Samrat Upadhyay: Arresting god in Kathmandu (2001, Mariner books)
17. Sadie Jones: Kotiinpaluu (2016, Otava)
18. Pauliina Susi: Takaikkuna (2015, Tammi)
19. Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (2014, Schildts & Söderströms)
20. Liza Marklund: Uutispommi (2011, Seven-pokkari, 1.suomennos 2000, Otava)

21. Kate Atkinson: Hävityksen jumala (2016, S&S)

23. Milena Busquets Tämäkin menee ohi (2016, Otava)
25. Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (2016, Gummerus) 
31. Hanna Hällsten: Mangojen aika (2015, Robustos)
32. Maritta Lintunen: Takapiru (2016, WSOY) (ei postattu)
33. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Pyhän kalan salaseura (Kirjaston kissat 1)
Sammakko, 2001
34. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Gogolin nenä (Kirjaston kissat 2)
Sammakko, 2004
35. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Oikeiden noitien osasto (Kirjaston kissat 3) Utopia 1516, 2010 (2. painos)/ 2009
36. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Eräänlaista ystävyyttä (Kirjaston kissat 4) Utopia 1516, 2010 
37. Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjan ja kanan päivä (Kirjaston kissat 5) Utopia 1516, 2011 
38. Joan Didion: Maagisen ajattelun vuosi (2012, Like) - ei postattu (teksti teatteri Jurkan samannimisestä näytelmästä)
39. Joan Didion: Yön sinessä (2012, Like) - ei postattu
40. Terhi Rannela: Frau (2016, Karisto)
41. Niina With: Lähettäjä tuntematon (2016, Myllylahti)
42. Tommi Kinnunen: Lopotti (2016, WSOY)
47. Elina Loisa: Rajantakaiset (2016, Tammi)

49. Ian McEwan: Amsterdam (2000, Otava)
56. Petra Hammesfahr: Uskoton mies (2006, Otava)
58. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella (2016, Bazar) - postaus myöhemmin
60. Marion Brasch: Ja nyt hiljaisuus - Romaani suurenmoisesta perheestäni (2014, Lurra Editions)

Toukokuussa luettuna siis 12 kirjaa, joista viisi tämän vuoden kirjoja - alle puolet siis! Kesäkuussa sama suuntaus jatkuu, sillä suunnitelmissa lukea hieman lisää Eurooppaa. Helmet-haasteessa olen lukenut kirjoista 29/50 - toiveita siis on saada ainakin tämä yksi haaste loppuun tänä vuonna. 





Kesäkuussa on luvassa ainakin dekkariviikko, jonka kunniaksi ajattelin lukea muutaman dekkarin ja tehdä niistä postauksen. 



Kesäkuussa alkaa myös jalkapallon EM-kisat, joiden maita ajattelin ahkeroida sen verran kuin heinäkuuhun mennessä ehdin. Kisat siis 10.6. - 10.7. Ranskassa. Ja koska Ranska, niin haaveissa myös lukea hieman enemmän ranskalaista kirjallisuutta. Ja kaiken kaikkiaan suunnitelmissa yhdistää eri maiden kirjallisuus kesäkirjahaasteeseen. Pari vuotta sitten luin kirjallisuutta MM-kisoihin osallistuvista maista, ja sain haasteen melkein kokonaisuudessaan suoritettua. Linkki kirjallisuuteen tässä. Nyt vähemmän aikaa, joten katsotaan, miten pitkälle ehdin, 

tällä hetkellä luettuna maista 6/24

Ranska
* Sveitsi
* Romania
* Albania
Englanti
Kate Atkinson: Hävityksen jumala (2016, S&S)
* Venäjä
Slovakia
* Wales
Saksa 
Marion Brasch: Ja nyt hiljaisuus - Romaani suurenmoisesta perheestäni (2014, Lurra Editions)
* Ukraina
* Puola
Pohjois-Irlanti
Espanja
* Kroatia
* Tsekki
* Turkki
Belgia
Italia
* Irlanti
Ruotsi
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (2014, Schildts & Söderströms)
Liza Marklund: Uutispommi 2011, Seven-pokkari, 1.suomennos 2000, Otava
* Portugali
* Itävalta
* Unkari 
* Islanti



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti