Olen sivusilmällä lueskellut kirjablogien tekstejä Jukka Viikkilän teoksesta Akvarelleja Engelin kaupungista (2016, Gummerus), ja kiinnostuin lopulta lukemaan kirjan itsekin. Carl Ludvig Engel kiinnostaa minua, ainakin jokainen kerta, kun kävelen Helsingin Senaatintorin ohitse.
Viikkilän teoksessa Engelin aika saa hengen ja elämän Engelin kirjoittaman (kuvitteellisen) yöpäiväkirjan sivuilta. Kirjoitukset vievät Helsingin rakennusprojektiin aina vuodesta 1817 vuoteen 1840 asti.
Mitä sanoa kaupungista, Helsingistä, uudesta elämäntehtävästäni? Pitäisi vastata kyseleviin kirjeisiin. Se on harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, Itämeren löytäämätön helmi, joka on enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta. Kun laivat haaksirikkoutuvat sen kiviin, asukkaat eivät juokse ryöstelemään vaan kyytiin poispääsyn toivossa.
Elämä Helsingissä on vuoroin riemukasta, sillä Engelillä on mahdollisuus rakentaa kokonainen kaupunki, jonka Venäjän tsaari on tilannut saksalaiselta arkkitehdiltä ja vuoroin pimeässä ja tylsässä pohjoisen kaupungissa eläminen on äärettömän tylsää - ja poispääsyä varsinkin vaimo odottaa joka päivä.
Vaikka kaikki rakennukset kalkitaan täällä keltaisiksi, kirkon pitää olla valkoinen! Sellainen valkoinen, että se melkein katoaa lumisateeseen. Tai on häviämäisillään sumuun.
Engelin näkemyksistä itse pidän erityisesti tuomiokirkosta, joka todellakin hohtaa valkoisena keskellä toria, enkä voisi kuvitellakaan toisenlaista kirkkoa Helsinkiin! Kirkko vilkuttaa hyvästiksi ja toivottaa tervetulleeksi aina kun Helsingistä lähtee tai sinne tulee laivalla - minusta kirkko on kertakaikkisen upea!
Kirjaa oli kiinnostava lukea, mutta paikoin kerronta oli liiankin ilmavaa. Rakennusten suunnitelua ja valmistumista olisi elähdyttänyt draama ihmissuhteissa. Hieman myös mietin pariin otteeseen, että tässä kirjaa kirjoitetaan nykynäkökulmasta, eikä 1800-luvulta, harvemmin mieshenkilöt kai tuppaavat kuvailemaan päällänsä olevia vaatteita päiväkirjansa sivuille. Minulle, nykypäivän lukijalle, tietysti oli kiinnostavaa tietää, miten tyylikäs arkkitehti 1800-luvulla pukeutui.
Kirjaa oli kiinnostava lukea, mutta paikoin kerronta oli liiankin ilmavaa. Rakennusten suunnitelua ja valmistumista olisi elähdyttänyt draama ihmissuhteissa. Hieman myös mietin pariin otteeseen, että tässä kirjaa kirjoitetaan nykynäkökulmasta, eikä 1800-luvulta, harvemmin mieshenkilöt kai tuppaavat kuvailemaan päällänsä olevia vaatteita päiväkirjansa sivuille. Minulle, nykypäivän lukijalle, tietysti oli kiinnostavaa tietää, miten tyylikäs arkkitehti 1800-luvulla pukeutui.
Uskoisinko jos joku väittäisi, että maailma ja sen kaupunki Helsinki olisi olemassa vielä sadan tai kahdensadan vuoden päästä, kun minua ei ole - -
Kirjasta myös mm. Lumiomena ja P.S, Rakastan kirjoja -blogeissa.
Jukka Viikkilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2016, Gummerus
213 sivua
Onneksi Engel tuli ja jäi suunnittelemaan taloja ja kirkkoja ja niitähän sitten tekikin ympäri Suomen.
VastaaPoistaKirja on hieno. Tykkään yöpäiväkirjasta.
Engelin kaupunki jää elämään ja kyllä sitä kelpaakin ihastella, sekä kirjaa että kaupunkia. Upea kuva Helsingistä!
VastaaPoista