MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi



Sain Minna Rytisalon Lempi (2016, Gummerus) -kirjasta ennakkokappaleen, ja otin kirjan mukaani juhannusmatkalleni. Kirja oli sen verran koukuttava ja mukaansatempaava, että lukaisin kirjan melkein yhdeltä istumalta alusta loppuun, tämä esikoiskirja yllätti kyllä todellakin positiivisesti! 

Kirja kertoo Lempi-nimisestä naisesta, Lapin sodasta ja saksalaisista sotilaista ja näiden suomalaisista tyttöystävistä. Ei hirveän vetävä aihe, noin etukäteen ajatellen. Tai ei ainakaan oma lempiaiheeni. Kun luin tarinaa Lempin elämästä, aloin jo huolestua hieman, että kirja on sellainen tavallinen kotimainen, kolmen sukupolven tarina, jossa isoäidin tekemät päätökset vaikuttavat sitten nykymaailman lapsenlapsiin. Onneksi tarina ei ole suinkaan tällainen, vaan kun Lempi tuli tutuksi, tarinaa alkoikin kertoa Elli, Lempin ja hänen miehensä, Viljamin, palvelustyttö. Ja millainen nainen onkaan tämä kiukkuinen Elli! Täytyy sanoa, että Elli nousi suosikikseni tässä teoksessa - ei sen takia, että hän olisi ollut miellyttävä, vaan sen takia, että Elli yllätti tarinassa melkoisesti, ja hänen lapintaikansa olivat melkoisia! 

Kolmas näkökulma tapahtumiin on Siskon, Lempin siskon. Jokainen nainen kertoo toisen maailmansodan ajoista pohjoisessa Suomessa, mutta jokainen kertoo tarinan omasta näkökulmasta. Lukijana jäin ihmettelemään, mikä versioista olisi se todenmukaisin. Tai no, ehkä sellaista tarinaa, joka olisi totta, ei ole olemassakaan. Jokainen rakentaa itselleen sopivan tarinan. 

Sota-ajan lisäksi teoksessa on ripaus Lapin-taikaa, rakkautta, kostoa, särkyneitä sydämiä. 

Kirjasta on kirjoittanut jo moni, laitan linkin Lumiomenan blogiin

Minna Rytisalo: Lempi
2016, Gummerus
230 sivua

Kirja tuo kesäbingosta yhden ruudun: Menneisyyteen sijoittuva kirja






4 kommenttia:

  1. Totta, tässä jokainen rakentaa oman tarinansa ja lukija poimii lankoja. Hieno romaani, Minnalla on sekä tarina että lause hallussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sanat vievät tässä kirjassa mielenkiintoiseen tarinaan. Hienosti yllättää esikoinen taas!

      Poista
  2. Tämä voisikin olla reissukirjani. Olen pari kertaa aloittanut mutta ei ollut oikein oikea aika aloittaa. Ehkä lomalla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla toimii =D Sopivasti etenee kirjan tarina, ei ole puuduttavaa luettavaa.

      Poista