Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon

Heidi Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon (2010, Gummerus) on muutaman vuoden vanha kirja, jonka otin luettavakseni, kun etsin kirjaa maakunta-haasteeseen Pohjois-Savon alueelta. Olen tyytyväinen, että eteeni osui juuri tämä kirja, sillä kirja oli miellyttävä ja vahva lukukokemus. 

Kirjan päähenkilö on Lennu, joka kirjan tapahtumien aikana aloittaa koulun ja täyttää 8 vuotta. Tapahtumia savolaisessa maalaismaisemassa tarkastellaan pojan näkökulmasta. Maatalon alasajo, lehmien lahtaaminen teurasautoon, näyttäytyy surullisena, vaikka lapsi näkeekin vain sen, miten lehmät ohjataan autoon. Lennun mummo on Lennulle merkittävämpi henkilö kuin hänen vanhempansa, jotka tuntuvat olevan koko ajan poissa kuvioista. Siksipä mummon vanheneminen ja elämän hiipuminen tuntuu erityisen surulliselta. Kuolema on muutenkin läsnä koko ajan kirjassa ja sen tarinassa, sillä Lennun vanhemmilla on hautaustoimisto, jossa he valmistavat vainajia viimeiselle matkalle. 

Näistä lähtökohdista katsoen voisi olettaa, että kirja on synkkä. Varsinkin kun kuolemaan vielä lisätään Lennun kohtaamat henkilöt, kuten Lukunen, joka vie pojan sellaisille elämänalueille, jotka eivät lapselle kuulu. Mutta kirja on perin leppoisa menoltaan, siinä on paljon dialogia, jossa savon murre kukkii parhaimmillaan. Tapahtumat ovat aluksi sellaisia kuin pienen pojan maailmassa olettaisi olevankin: ruotsalaisserkkujen tapaamisia, pieniä kolttosia kuten mummon lääkkeiden sekoittamista. Oman painonsa Lennun elämään antaa se, että hän viettää aikaansa paljon mummonsa ja vanhojen ihmisten seurassa. Myös muut tuttavat ovat aikuisia ihmisiä. Sitäkin iloisempi Lennu on, kun hän vihdoin saa oikean omanikäisensä ystävän. Lennu on vilkas ja hyvä älyltään, sillä hän keksii lopulta myös melkoisen hurjan juonen häntä kiusanneen henkilön päänmenoksi. 

Tykkäsin lukea kirjaa, mutta sen tapahtumat pääsivät yllättämään. Leppoisista savolaisista dialogeista hypättiin keskelle tunnelmia, jotka olivat järkyttäviä. jouduinkin lukemaan kohdan useampaan kertaan, että uskoin, että tässä tarinassa kävi yhtäkkiä näin. Tosin mietinkin kirjan alussa, että mikähän kirjan punainen lanka mahtaa olla, kun siinä ei juuri kummempaa meinannut tapahtua. No, sitten tapahtui. Kirjasta tuli vahva tarina kaiken kaikkiaan. 

Ja tosiaankin, Pohjois-Savo sai maakuntahaasteessa kirjansa. Maakuntahaasteesta tämän postauksen alla enemmän.

Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon 
2010, Gummerus
352 sivua