MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

perjantai 27. joulukuuta 2013

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet


NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (2013, Gummerus) on ilostuttavasti uusi käännösromaani Afrikasta, joka tulee julki Gummerukselta alkuvuodesta. Sain lukea kirjan ennakkoon, mikä oli kiva, koska Afrikan tähti -haaste päättyy tänä vuonna ja olen nyt kovasssa Afrikka-nosteessa, mitä tulee kirjoihin. 

Etukäteen en oikein tiennyt, minkälaiseen kirjaan olen tarttumassa ja alussa olikin vaikeaa sijoittaa kirja johonkin tiettyyn lokeroon. Kirjan luettuanikin olen samanlaisissa vaikeuksissa - ei tätä kirjaa voi asettaa mihinkään valmiiseen luokkaan. 

Kirjan kirjoittanut Bulawayo on syntynyt Zimbabwessa, josta hän muutti opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Kirjailijan jalanjäljet näkyvät kirjan henkilöissä: aluksi kirjassa seurataan lasten elämää Afrikassa, maassa, jonka nimeä ei kirjassa mainita. Loppuosassa kirjassa päähenkilö, Kulta, on muuttanut pois Afrikasta Yhdysvaltoihin. Kertojana kirjan alussa on siis lapsikertoja ja loppuosassa teini-Kulta. 

Tämän kirjan, kuten monen muunkin Afrikka-aiheisen kirjan, lukeminen aiheutti pikaisen wikipedia-etsinnän ja tietoiskun, koska Zimbabwe on maana kovin tuntematon itselleni. Kirjan lapsikertoja kohtaa sellaisia asioita Zimbabwesta (tai siis maasta, jonka nimeä ei kirjassa mainita), joita on kirjattu myös wikipediaan maasta: kirjan lapset elävät slummeissa (, jotka yritettiin hajottaa vuonna 2005 ja tunnetaan nimellä Zimbabwen historiassa ”Operaatio Murambatsvinana”), lapset näkevät, miten valkoisia karkotetaan maasta ja taloistaan - sama tapahtui Zimbabwessa, kun mustat päättivät ottaa maansa itselleen. Zimbabwen työttömyysprosentti on surullinen 95, inflaatio jotain täysin käsittämätöntä ja inflaatioon johtanut ruoantuotannon romahtaminen jotain järkyttävän surullista. Tuntuu, että kaikki Afrikan surullisimmat asiat ovat tapahtuneet tässä maassa: Aidsiin arvioidaan sairastuneen yli miljoona maan asukasta. 

Ankeat elinolosuhteet näkyvät lasten arjessa siten, että kirjan alussa lapsijoukko rientää rikkaiden asuinalueelle ryöstämään guava-hedelmiä. Katsellessaan taloja lapset haaveilevat jonain päivänä asuvansa yhtä loistokkaissa taloissa. Leikkiessään kaduilla lapset ovat myös niitä, jotka poseeravat avustustyöntekijöiden valokuvissa. 

Niille on ihan sama vaikka meidän likaiset ja risaiset vaatteet hävettää meitä ja vaikka meistä olisi parempi ettei ne ottaisi kuvia. Ne ottaa niitä silti, ottaa ja ottaa. Me ei panna vastaan koska me tiedetään että kuvaamisen jälkeen me saadaan lahjoitustavaroita

Lasten elämä kulkee eteenpäin leikkiessä. Joku lapsista on nähnyt Teho-osaston, ja niinpä lapset ovat leikisti tv-sarjan henkilöitä. Mutta leikki muuttuu välillä pelottavan todeksi, kun he ajattelevat tv-sarjan ohjeiden mukaan ottavansa vauvan tulevan lapsiäidin mahasta pois. 

Kirjan alkuosassa onkin sama juonne kaikessa: lapset ovat lapsia, leikkivät, juoksevat ja nauravat, mutta todellisuus melkoisen karmiva, esimerkiksi silloin, kun Kullan isä palaa kotiin, kauhean sairaana - ja Kultakin kuulee kuin sattumalta, mikä sairaus hänen isällään on. Kirjasta tulee mieleen esimerkiksi kotimaisten kirjailijoiden lapsen kertojaäänellä kirjoitetut kirjat alkoholistiperheistä: Kreeta Onkelin Ilonen talo ja Mari Mörön Kiltin yön lahjat. Näissäkin lapset leikkivät, kuten kuka tahansa lapsi, mutta arkea varjostavat tyhjät pullot, poissaolevat vanhemmat ja kaikki kamala, joka tulee esiin ns. normaalin leikin varjossa.  

Me tarvitaan uudet nimet -teos jatkaa myös lapsuuden jälkeiseen kuvaukseen.

Katsokaa miten tämän maan lapset lähtevät joukolla, jättävät kotiseutunsa vuotavia haavoja ruumiissaan, järkyttynyt ilme kasvoillaan, verta sydämessään, nälkä vatsassaan ja murhe askeleissaan.  - - 
Katsokaa miten he lähtevät joukolla vaikka tietävät, etteivät saa lämmintä vastaanottoa vieraussa maissa, koska eivät kuulu niihin; vaikka tietävät, etteivät voi istua mukavasti vaan joutuvat istumaan varuillaan, koska heitä saatetaan pyytää nousemaan ja poistumaan - -

Kulta lähtee Yhdysvaltoihin, koska hänen tätinsä asuu siellä. Hän asuu perheessä ja huomaa, että elämä ei todellakaan ole helppoa, eikä ainakaan sellaista, mitä hän on kuvitellut sen olevan silloin, kun lapsena leikki ja kuvitteli tulevaisuuttaan jossain rikkaassa maassa. Kirjan loppuosassa kerrotaankin sitten, hieman mielikuvituksettomasti, mitä tapahtuu, kun the American dream ei saa täyttymystään. 

Kirja oli näennäisen kevyt ja nopealukuinen. Lukiessani mietin, miten viihdekirjamainen tämä kirja onkaan - mutta nyt kun aloin kirjasta kirjoittaa, juutuin ensiksikin tutkimaan sitä, minkälainen Zimbabwe on, törmäsin kaikkeen kamalaan, ja samalla kirjan lasten "leikit" alkoivat vaikuttaa aika karmeilta. Vai kuinka terveeltä tuntuu se, että lapset katsovat, miten aidan takana hakataan ja tapetaan niitä valkoisia, jotka maa on päättänyt karkottaa, tai kun lapset oikovat henkaria ottaakseen vauvan ystävänsä mahasta pois.

NoViolet Bulawayon kirja on ollut ehdokkaana Man booker -palkinnon saajaksi tänä vuonna, Bulwayo pääsi palkinnon ehdokaslistan lyhyelle listalle ensimmäisenä mustana afrikkalaisena naisena.

Kirjan on lukenut myös Kirjavan Kammarin Karoliina ja uusi blogituttavuus Omppu

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
2013, Gummerus
We Need New Names 2013
288 sivua

Tämänkin kirjan liitän siis Afrikan tähti -haasteeseen, maa: Zimbabwe.

6 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin aloitella tätä pian, vaikuttaa lupaavalta! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kirja, josta tein ihan ihka ensimmäisen bloggaukseni. Anteeksi, että takerrun kirjoituksesi detaljiin, mutta itse en löytänyt tuosta kirjasta mitään edes näennäisesti kevyttä. Minusta se oli monin paikoin varsin lohduton. Näin eri tavalla sitä koetaan. Se on rikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksesi, joka oli mielenkiintoinen ja avasit paljon teoksen osia siinä. Liitin myös tekstiini linkiksi =)

      Kevyenä pidän siis kirjoittajan tapaa kirjoittaa tekstiä: paljon dialogia ja lasten leikkien kuvausta. Siis ei sellaista syvällistä pohdintaa, vaan tapahtumien selostusta. Tapa hämää lukemaan kirjaa lapsuuskuvauksena, mutta syvyys tulee esiin siinä, miten kammottavia nuo lasten leikit ovat, kun "normaalisti" lapset leikkivät esim. lääkärileikkejä, mutta tässä kirjassa lääkärileikki ei olekaan leikkiä.

      Lohduttomia asioitakin voi kuvailla kevyesti. Itselleni tämä oli aika samanalainen kuin juurikin Mörön ja Onkelin teokset, joissa lapsen ääni kertoo tapahtumia elämästä, ja lukija voi havahtua siihen, että eihän ole normaalia menoa sitten kuitenkaan. Jokin on pahasti vinossa.

      Mutta kovin lohduton oli kirjan maailma.

      Poista
  3. Minäkin koin kirjan erikoisena sekoituksena keveyttä ja synkkyyttä. Ehkä se lasten näennäisen välinpitämätön asenne kauheuksiin on selviytymiskeino? Hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri se lasten maailma ja lasten näennäisesti normaalien leikkien kuvailu teki kirjasta kevyen, mutta leikkien synkkyys sitten vei sen keveyden pois.

      Eihän lapset tiedä, mikä on normaalia, ts. pitävät omaa maailmaansa ja leikkejään aivan normaaleina.

      Poista