Matkakuume polttelee jo, ja uudet lentoliput syyslomaan ovat klikkauksen päässä, joten ihan viimeinen postaus kesän matkasta Roomaan vielä tässä (, koska tämä postaus on ollut puolivalmiina odottelemassa).
Ennen Roomaan lähtöämme luin ja kuulin, että Rooma on niin likainen, että varsinkaan vauvoja ei pitäisi tuoda koko kaupunkiin (neuvoi englanninkielinen matkaopas). Rooma oli toki roskainen ja pölyinen, mutta matkaopaskirjan mukaisia likaisia vessoja ei tullut kaupungissa vastaan yhtään. En ehkä silti ottaisi rattasikäistä lasta mukaani Roomaan, sillä Rooman kadut ovat sen verran epätasaiset, että rattaiden työntäminen voisi käydä työlääksi ja ihmisiä kesän turistisesonkiaikaan niin paljon, että ihmisten väisteleminen voisi väsyttää.
Joku varoitteli, että Roomassa olisi tylsää lasten kanssa, koska lapsille siellä ei ole mitään tekemistä. Tylsyys varmaan on kovin persoonakohtainen juttu, Roomaan lähdettiin joka tapauksessa, koska tämä mamma on sen verran itsekäs, ettei halua viettää kahta viikkoa vain ja ainoastaan uima-altaan laidalla lojuen. Tykkään vanhoista rakennuksista ja olisin itse voinut vaeltaa Roomassa vain ja ainoastaan tuijotellen rakennuksia ja tutkien niiden historiaa. Päätin, että yhdistämme Rooman vanhat rakennukset ja lasten tykkäämän uintipuuhan: ensiksi olisimme Roomassa neljä päivää ja sen jälkeen menisimme läheiseen retkeilypaikkaan, jossa on uima-allas, lasten leikkipaikka ja josta tylsyyden iskiessä pääsisi helposti Roomaan tai Välimeren rannalle.
Rooma valikoitui matkakohteeksi hieman sattumalta, koska lentoliput olivat halvimmat juuri tähän kaupunkiin. Rooma tietenkin kaupunkina houkuttelee, koska Roomassa on kaikkea.
Roomassa meihin kaikkiin teki suurimman vaikutuksen Colosseum. Olin lukenut etukäteen ihmisten Rooman-matkakuvauksista, että Colosseum oli pienempi kuin mitä ihmiset olivat alun perin kuvitelleet. En tiedä, miten isoksi he sitten sen kuvittelivat, minulle (ja meille) Colosseum oli juuri sen kokoinen ja näköinen kuin sen olisi voinut kuvitella. Paikka oli huikea, ja lapsia kiinnosti kaikki tarinat, joita keksin ja osasin kertoa paikasta. Minulla oli mukana Rooma-opas, jossa oli lisää tarinoita - mutta kovasti paikan päällä lapsia jäi kiinnostamaan, että kumpi on vahvempi: ihminen vai leijona.
"Gladiaattoreita" oli Colosseumin ympärillä runsaasti, niin että halukkaat saivat kuvauttaa itsensä taistelijoina ja taistelijoiden kanssa. Ja pitihän lapselle antaa ilo heilutella miekkaa.
Colosseumia lisää kuvina täällä.
Etukäteen meitä oli vakuutettu siitä, että Roomassa kaikki on kävelymatkan päässä. Ihan varmasti, riippuen kuinka monta kilometriä päivässä jaksaa kävellä. Varsinkin, jos Colosseum ei tule vastaan silloin kun pitäisi, vaan tulee kiinalaisia ravintoloita. Kartanlukutaito joutui koetukselle, sillä Rooman kadut ovat paikoin kiemuraisia. Sain parin päivän seikkailujen jälkeen muutamia kiinnekohtia Roomasta, kuten Via Cavourin ja sen varrella sijaitsevan Santa Maria Maggiore -kirkon. Näiltä maisemilta olikin sitten vain kivenheitto Colosseumille.
Matkan toisena päivänä kävelimme Roomaa hurjan paljon: Terminiltä Pantheonille, Piazza Navonalle, Barberinille. Matkalla tuli vastaan kaikenlaista ja paljon paljon turisteja. Muina päivinä turvauduimme metroon, joka vei suoraan Vatikaaniin ja Spagnaan espanjalaisille portaille ja Borgehesen puistoon. Metroon meidät houkutteli kipeiden jalkojen ja hikisten katujen lisäksi se, että alle 10-vuotiaat lapset saavat Rooman julkisessa liikenteessä matkustaa ilmaiseksi. Ongelmaksi tuli vain se, että miten saada kaksi lasta ja yksi aikuinen ehtimään metron porteista yhdellä matkakortilla sisälle. Viimeisenä päivänä löysin invaportin, joka oli muita hitaampi - siihen asti keräsin mustelmia käsiini, kun en aivan ehtinyt livahtaa portista.
Turistiaikana Roomassa on ihmisiä paljon, mutta silti kaupungissa oli helppoa liikkua. Tuntuu, että Helsingin keskustassa saa enemmän iskuja kyynärpäistä kuin Rooman ruuhkaisimmassa metrossa. Paitsi, täytyy myöntää, että kerran sain sellaisen ryöpyn niskaani joltain roomalaisnaiselta, että olisi varmaan nolostuttanut, jos olisin edes pari sanaa ymmärtänyt. Välillä nyt vaan on vaikea saada ohjattua kaksi lasta metrosta ulos ja vielä säilyttää oma tasapainonsa. Vastaavissa tilanteissa aloin myöhemmin sättiä aivan yhtä isoon ääneen muita, koska eiväthän ne toisetkaan raukat ymmärtäneet, miten huonoina ja pahoina ihmisinä pidin heitä. Onneksi näitä törmäyskursseja ei tullut juuri lainkaan.
Roomassa oli toki myös kuuma. Mutta onneksi Roomassa oli vain normaali lämpötila +28-+29 astetta, kun Suomessa samaan aikaan oli superhelle, joka sai ihmiset pyörtyilemään. Vettä oli helppo ostaa oikeastaan mistä vaan, paitsi Forum Romanumilta. Ja Rooman ihanuus on se, että siellä on vettä joka paikassa: suihkulähteissä, jotka olivat lasten lempparipaikka ja vesipisteissä, joita oli monessa paikassa. Uskaltauduttiin juomaan vesipisteiden vettä heti toisena päivänä, kun muutkaan vettä juoneet eivät pyörtyneet paikalleen. Lapsilla oli omat vesipullot käsissä oikeastaan koko ajan, ja he pitivät itse huolen, että vettä juotiin koko ajan. Vaatteet liimautuivat ihoon kiinni päivittäin, on mieltymis- ja asennekysymys, ärsyttääkö se, mutta meillä mentiin asenteella, että paljon kurjempaa olisi, jos olisi kylmä. Itse en valita lämmöstä, en ole koskaan huomannut, että sitä voi olla liikaa.
Yllä Pantheonin edessä, alla Piazza Navonalla.
Lasten leikkipaikkoja ei juurikaan tullut vastaan, yllä harvinaisuus raunioilla lähellä Colosseumia. Aivan pienten lasten kanssa en ehkä olisi itsekään jaksanut matkaa tehdä, mutta kouluikäiset, jotka jaksavat itse kävellä ja joilla riittää mielikuvitusta kuvittelemaan, mitä Colosseumilla tai muilla historiallisilla paikoilla tapahtui, ovat hyvää matkaseuraa.
Ennen matkaa luin, että joka paikkaan täytyy jonottaa ja jonotus voi kestää kauan. Luin, että olisi hyvä ostaa etukäteen liput esim. Colosseumille. En ostanut, koska lapsille sisäänpääsy on ilmainen, mutta etukäteisvarauksella olisin joutunut maksamaan kaksi euroa varausmaksua. Jonotimme korkeintaan 15 minuuttia, koska olimme Colosseumilla melkoisen aikaisin. Odotusaikana lapset ehtivät pelata kännykällä hätäisesti. Toinen jonotus oli Vatikaanissa Pietarinkirkkoon: jono näytti pitkältä, koska se ylsi koko aukion muurien päähän, mutta jono kulki lopultakin nopeaan, viihdykkeenä toimi kamera, jonka annoin lasten käyttöön. Tusina kuvaa poliisiautosta oli halpa hinta lasten viihtymisestä.
Colosseum teki vaikutuksen, sillä kotiin Roomasta lähti kasa gladiaattoreita. Myös Russell Crowen Gladiaattori-leffa on toivomuslistalla, siis sen näkeminen.
Koska aurinko paahtoi raunioilla, oli veden lisäksi hyviä matkakumppaneita päähineet ja pitkien kävelyjen takia hyvät kengät, joilla jaksoi kävellä. Aivan parasta suojaa tarjosivat myös varjot, joissa Colosseumilla istuskeltiin pitkät ajat.
Gladiaattorien lisäksi Rooma tarjosi varsinkin pojalle mieleistä nähtävää: poliisit ja carabinierit olivat bongauslistan kärkipäässä. Niitä olikin aivan joka paikassa. Myös kameran muistikortilla edestä ja takaa kuvattuna.
Forum Romanum oli tytön päämäärä koko Rooman-matkan ajan. Siellä piti olla iso jengi roomalaisia kissoja. Ei ollut, enkä oikeastaan itsekään jaksanut innostua kivikasoista, koska raunioita oli niin paljon.
Lasten mielenkiinto oli välillä puluissa ja Forumin historiallisilla kiviteillä ruokittiin muurahaisia:
Välillä mielenkiintoa herätti taas se, missä oikeastaan olemme ja raunioretkien välillä kävimme moikkaamassa Terminin lähellä suihkulähdettä, jonka vedessä uiskenteli kaloja.
Colosseumin ohella hienoin nähtävyys Roomassa oli Pietarinkirkko. Lapsiani kiinnostavat uskonnot ja täällä oli tietysti helppo kertoa kristinuskon vaiheista. Kirkossa annoin taas kamerani lasten käsiin, niin pääsin itsekin ihailemaan kirkkoa ja sen veistoksia, maalauksia ja kertakaikkista kauneutta.
Lisää Vatikaanista täällä.
Lapsista oli mukavaa tutkiskella matkamuistokojuja. Aivan hirveän kivaa oli se, että varsinkin vanhempi osasi itse englanniksi kysellä hintoja ja ostaa vaikkapa juomista kojuista. Pääosin myyjät olivat mukavia ja ystävällisiä. Sitten oli niitä, joiden mielestä lasten ei kuulu olla lähelläkään myyntikojuja.
Kaikkein kivointa oli tietysti se, että pääsi itse tekemään jotain (muutakin kuin kävelemään raunioilla). Menimme Borghesen puistoon, jonka olin ymmärtänyt etukäteenkin olevan lapsiperheiden suosima paikka. Joskus täytyy itsekin uskaltaa, ja vuokrasimme puistosta polkukärryn, joka onneksi oli osin sähköllä toimiva. En oikein ymmärtänyt, että puiston kävelyteiden välissä kulkee oikeita autoteitä, mutta mikäs siinä sitten: poljin kärryllä turistibussien ja carabinierien välissä kiikkuvalla kärrylläni lasten iloitessa vieressä.
Borghesen puistoa lisää täällä.
Etukäteen en ollut ymmärtänyt, että Borghesen-puistoon päästääkseen pitää kavuta melkoisen tiukka ylämäki portaineen. Vettä kuluin kosteannihkeänä päivänä, onneksi takaisin tullessa oli mukava levähtää Piazza del Popolon huikeissa näkymissä.
Ruoka on matkoilla tärkeä osa viihtyvyyttä. Juomista eli vettä sai onneksi monesta paikasta. Italia on siitä hyvä maa, että siellä on lapsille mieluista ruokaa: pastaa ja pizzaa. Näillä ruoilla elimmekin suurimman osan matkasta, vaikka pyrimmekin päiviksi ottamaan kunnon eväät. Terminin ruokakaupasta löytyi hyvät kolmioleivät mukaan otettaviksi. Iltaisin kävimme syömässä, kun sää oli hieman viilennyt (tai ei ollut aivan niin kuuma). Hotellimme oli Terminin lähellä, joten bongasimme ruokapaikkoja aseman läheltä. Mukaan mahtui aivan kauheakin kokemus: tarjoilijat keskittyivät huutamaan keskustelemaan keskenään, ja jossain vaiheessa joku käsien huitominen jäi minulta ymmärtämättä. Annokset eivät olleet kaikille sitä, mitä tilattiin ja koska kaikki tuntui tässä paikassa niin kovin vaikealta, yritimme syödä eteemme tuodut ruoat. Eivät tietenkään maistuneet.
Onnistunut valinta oli sitten Terminiltä lähtevän Via D. Manin ja tämän tien varrella olleet ravintolat: Il Secchio ja Il Condor, joissa saimme pasta-annokset edullisesti ja läheltä. Koska lasten kanssa on välillä tyytyväinen siitä, että ruoka on syöty eikä syljetty, niin kävimme jälkimmäisessä ravintolassa kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla sain hämmentyneenä venäjänkielisen menun, mutta viimeisellä kerralla ravintolan tarjoilijat saivat sisäistettyä lähtömaamme, kun 9-vuotias selitti kärsivällisesti englanniksi, että mistä olemme. Terassin vieressä kulkee tie, josta pyyhältävät ratikat, lapsille sekin oli hauskaa, rauhaa etsivälle voi tietenkin olla ahdistavaa. Tarjoilijat olivat sopivalla tavalla kiinnostuneita, mutta eivät tuppautuneet kuitenkaan rasittavuuteen asti juttusille.
Koska alun perin olimme suunnitelleet, välillä menimme matkan päähän Roomasta. Lasten mieliksi tällaiselle leirintäalueelle, jossa asuimme pienessä mökin-tapaisessa. Paikka oli edullinen, siellä oli uima-allas ja muuta tekemistä lapsille. Ideana oli, että jos alkaa ahdistaa, pääsemme Roomaan nopeasti: Fermi-metroasemalta leirintäalueelle oli noin 20 minuuttia bussilla. Suunnitelma oli myös, että voisimme käydä Välimeren rannalla Lido di Ostiassa. Matka oli helppo ainakin Roomaan päin, mutta Ostiaan päädyimme hieman erikoisella tavalla:
Pääsimme rannalle päin, mutta ambulanssin kyydissä. Vilkas lapseni kaatui uima-altaalla, jolloin ranne murtui. Ilokseni voin todeta, että Italian terveydenhuolto pelasi varsin hyvin: kuljetus oli hauskaa, vaikkakin melkoisen pomppuinen vuoristorata italialainen tie oli ambulanssin kyydissä istuville. Paikalla oli, sekä ambulanssissa että sairaalan vastaanotossa, englannin kielen taitoinen henkilö. Röntgenissä kuvaaja vain huokaili, kun en ymmärtänyt mitään, mutta sitten taas sairaalan ulkopuolella oli ystävällisiä ihmisiä, jotka soittivat taksin sairaalan, jonka sijainnista ei vieläkään ole mitään hajua, eteen.
Emme liikkuneet uima-altaan vierestä sitten mihinkään. Mielessä kävi tietysti, että josko lentoliput saisi aikaistettua, mutta tytön käsi ei tuntunut olevan kovinkaan kipeä, joten päätimme jatkaa vielä muutaman päivän ajan matkaa.
Leirintäalueelta lisää täällä.
Tulimme Roomaan vielä pariksi päiväksi ja yhdeksi yöksi samaan hotelliin, jossa olimme aiemmin olleet. Hotelli sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä Terminiltä eli Rooman päärautatieasemalta. Vaikka aseman vieressä liikkui epämääräisen oloista sakkia, hotellin vieressä oli rauhallista. Tai no, kun tulimme Roomaan takaisin, oli hotellin edessä pieni härdelli käynnissä: työkone oli vajonnut kadulla kellarikerrokseen, mitä oltiin ihmettelemässä muiden kanssa.
Hotelli onneksi ei vajonnut ja iltaa piti rauhoittaa noutopizzan ja muumuun tahdissa.
Viimeisenä päivänä kävimme jättämässä hyvästit Colosseumille, vedenmyyjille ja lempiravintolallemme. Jalkapallopaidat löytyivät ja pääsimme sen enempiä pyristelemättä lentokentälle, josta kitkailun jälkeen Suomeen asti.
Roomassa pyörittiin melkoisen paljon ja kohtalaisen laajalla alueella. Lakonisesti ja monesti toistetusti voin vain todeta, että Roomassa nähtävää olisi varmasti vuosiksi, sen verran paljon siellä on kaikkea.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi Roomasta ja Italiasta lämpöinen ja hyvä olo. Pääsääntöisesti ihmiset olivat ystävällisiä, ja vaikka englantia ei monessa paikassa osattukaan, saatiin asiat hoidettua omalla tavallaan. Ymmärtämisen halu ja käsien heiluttelu korvasivat niin paljon kielitaidottomuutta, että minulle (meille) tuli olo, että osataan italiaa todella sujuvasti (ei osata ollenkaan). Käden murtuminen ei ollut katastrofi, vaikka tietysti harmitti tyttöä todella paljon, koska hän oppi hyppäämään uima-altailla pää edellä veteen, ja olisi halunnut jatkaa oppimaansa. Hillitön meteli ja härdelli ei haittaa minua (/meitä) ollenkaan, ja Suomeen palattuani hiljaisuus ja rauhallisuus oli vaikea kohdata taas. "Onneksi" työt alkoivat pian, ja härdelli jatkoi töissä menoaan.
Elämä on palautunut ennalleen, ja matkasta on huomenna jo kuukausi aikaa, sillä menemme huomenaamulla poistattamaan kipsiä ja toteamaan italialaisen lääketieteen tasoa.
Ei tässä voi todeta muuta kuin että minäkin rakastan Roomaa. Onneksi sen voi todeta joka kerta, kun kaataa veden pois pastasta (not al dente!). Roomalainen kissakin saatiin lopulta tuotua kotiin (onneksi tuollaisena pehmeänä, mutta ehdottoman epäoikeana).
Suosittelen Roomaa aivan kaikille, koska siellä on kaikkea, kuten kymmenen päivää +30 astetta lämmintä vieläkin. Italiaa en aivan vielä jätä, sillä lukuhaasteen muodossa aion kohdata Italiaa vielä muutamaan otteeseen syksyn aikana.
Blogissa on ollut hiljaisempaa, mutta postaamattomia kirjoja on jo kasa odottelemassa, joten eiköhän se tästä taas lähde käyntiin. Hyviä kirjoja luvassa! Pian!
