MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kaj Korkea-aho: Paha kirja


Tutustsuin Kaj Korkea-ahoon Tummempaa tuolla puolen -teoksen myötä, ja ihastuin kirjaan niin paljon, että tietenkin halusin tutustua myös Korkea-ahon uusimpaan teokseen Paha kirja (2015, Otava). Paha kirja vie lukijan samoin kuin Korkea-ahon edellinenkin kirja pahoihin, mystisiin maailmoihin. 

Itselleni parasta Pahassa kirjassa oli Turku ja tarinan sijoittuminen sekä Åbo Akademin että Yo-kylän maisemiin. Tuntui kun olisin avannut mielessäni oven muistoihin, joiden seurassa en ole elänyt pitkiin aikoihin. Itse asiassa tänä syksynä tulee 12 vuotta siitä, kun muutin Turusta pois. Minulle Turku on nimenomaan opiskelukaupunki, sillä asuin siellä opiskelujeni ajan - ja olen käynyt kaupungissa sen jälkeen joitakin kertoja muissa asioissa, viimeksi eilen. 

Paha kirja toi  mieleeni siis asioita, joita olin jo luullut unohtaneeni: Kårenin, Three Beersin, Yo-kylän eriväriset ovet, juhlat.... ja erityisesti myös kylän vieressä olevan Halistenkosken, jota kävimme ihailemassa monta kertaa. Mutta myös Akademin lähellä sijaitsevat suomenkielisen yliopiston tilat ja rakennukset. 

Häneltä vei kymmenen minuuttia kävellä ylioppilaskylän halki. Kun hän sitten seisoi Pasin keltaiseksi maalatun oven edessä, yhden kymmenestä samanlaisesta ovesta yhdessä lähimmäs Halistentietä rakennetuista identtisistä taloista, hän kuuli heikosti tutun melodian. 

Kirjan tapahtumat liikkuvat Åbo Akademin kirjallisuustieteen laitoksen käytävillä, oppiaineen lehtori, "Iron man", Mickel Backman kärsii kipeästä selästä, huonosta liitosta ja oman poikansa kohtalosta ja opastaa nuoria opiskelijoita, jotka vaikuttavat joka vuosi samoilta, seminaaritöidensä kimppuun. Kun eräs opiskelijoista on kiinnostunut Leander Granlundin kirjasta, Backman ei pidä ajatuksesta. On kyseessä 1920-luvulla julkaistu "Paha kirja", jonka lukemisesta joutuu helvettiin. 

Pasi Maars on se opiskelijapoika, joka haluaa saada kirjan käsiinsä ja hänen myötänsä tarina vie lukijan opiskelijoiden maailmaan. Pasin ystävä Calle on teoksen kertojaminä, jonka myötä avautuu epävarma kirjallisuudenopiskelijan maailma: Kela uhkaa viedä opintotuen, tyttöystävä jättää ja mikä onkaan se tuleva ura, joka olisi kirjallisuusalalla saavutettavissa? Kaiken elämän ohella on vielä Pasi, joka tuntuu ajautuvat outoihin asioihin. 

Teoksessa on monia lankoja, jotka liittyvät jollain tavalla Pahaan kirjaan. Teos on kiinnostava, mutta jää vähän pikaiseksi verrattuna Tummempaa tuolla puolen -teokseen. Aivan kuin tässä olisi ollut kiire saattaa päätökseen tarina. Innoissani olin siitä, miten teos vei minut Turun maailmaan, mieleeni tuli myös niitä ikäviä muistoja, sillä opiskelumaailmassa, varsinkin kirjallisuudenopiskelijoiden joukossa, oli masennusta ja siitä seuraavia tekoja. 

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Katja, Annika ja Kaisa Reetta

Kaj Korkea-aho: Paha kirja
Alkuteos Onad Bok, suomentanut Laura beck
2015, Otava
317 sivua

9 kommenttia:

  1. Miljöö ja kuvasi vaikuttavat varsin tutuilta, juuri tänään Turun Sanomissa oli myös yksi mainitsemistasi Turun ongelmista eli "Turku on nimenomaan opiskelukaupunki," eli kun valmistutaan, mennään muualle töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, että itse olisin saanut Turusta töitäkin, mutta elämäntilanne oli sillä tavalla auki, että teki mieli lähteä eteenpäin. Myös asuinpaikasta.

      Poista
  2. Tummempaa tuolla puolen oli minunkin mielestäni parempi, kypsempi ja siksi syvempi. Tämä jäi vähän opiskelijamaiseksi, jotenkin. Teemaltaan toki kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mulla meni opiskelijatarinana. Toi mieleen niin paljon kaikkea Turun-elämästäni, että huimasi.

      Poista
  3. Saattaisin lukea tuon kirjan, jos löytäisin sen. Kirjailija ei sano minulle mitään. Tutut ympyrät kiehtovat, luen mielelläni Rönnbackaa ja Lehtiötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan sen Tummempaa tuolla puolen, jos kirjailija kiinnostaa.

      Poista
  4. Olen jo kovasti odottanut tätä äänikirjaksi, tykästyin niin kovasti Tummempaa tuollapuolen -kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiinnostava äänikirjana, mitenhän siinä tunnelmaa luodaan - kiinnostavaa!

      Poista
  5. Korkea-aho vei vei kirjoineen minutkin opiskeluaikojen muistoihin ja Yo-kylään... Hienosti hän johdattaa lukijansa todellisuuden tuolle puolen...

    VastaaPoista