MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kirjamessut lauantaina


Kirjamessupäivä alkoi lauantaina brunssilla, joka tarjoiltiin kirjabloggareille esikoiskirjailijoiden, Katja Ketun ja Mihail Šiškinin kera. Mikäs sen kivempi tapa aloittaa päivä. Luettavaksi asti saivat kiinnostettua kirjansa Kaisa Haatanen (teos Meikkipussin pohjalla), Jussi Seppänen (Kymmenottelu), Erkka Mykkänen (Kolme maailmanloppua) ja ehkä pienellä ehkällä Simo Hiltunen (Lampaan vaatteissa, joka tuntuu näin äkkiä ajateltuna hieman liian vakavalta aiheensa puolesta). Jussi Seppäsen Kymmenottelu lähteekin varmaan ensimmäisenä lukuun, sillä hänen kirjansa on kymmenen finalistin joukossa HS:n esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Muita ehdokkaita aamuisessa joukossa oli Saara Turunen (Rakkaudenhirviö) ja Vuokko Sajaniemi (Pedot), joista molemmille voisin antaa palkinnon: hienoja kirjoja molemmat! 
Esikoiskirjailijoita oli mukana vielä Roope Sarvilinna, jonka teoksen Kateissa hotkaisin aiemmin syksyllä. Kirjailija vahvisti, että katoamisaihe tai Ruotsin-laivarakkaus ei liity hänen omakohtaiseen kokemukseen. 
Katja Ketun Yöperhonen tulikin luettua juuri sopivasti männä viikolla, joten oli kiva saada hieman historiaa ja valotusta kirjan taustoihin. 
Ja tietenkin herra Šiškinin Neidonhhius alkoi kiinnostaa. Vapauttavaa oli kuulla, että kirjaa ei ehkä voikaan ymmärtää, sillä se näytti kovin vaikealta, kun yritin kertaalleen kirjaa aloittaa. 


Lauantaina ehdin olla messuilla valitettavasti vain pari tuntia, joten käytin aikani haahuillen edestakaisin lavalta toiselle. Tässä joitakin keskusteluja, joista kuulin pätkiä. Dekkarilauantaista jäi muistutus itselle, että Takaikkuna Pauliina Sudelta täytyy lukea, ja aloittaa jossain vaiheessa Pekka Hiltusen dekkareita. 



Kurkkasin Ylen lavalle, josta kuulin Arman Alizadin äänen. Hän oli esittelemässä Meeri Koutaniemen kanssa tekemäänsä kirjaa Riisuttu Suomi, josta olinkin kuullut jo aiemmin. Kiinnostavalta kuulostaa tämäkin kirja! 

Pysähdyin hieman pidemmäksi aikaa kuuntelemaan Artemi Troitskin ja Luke Hardingin haastattelua. Troitski on muuttanut Venäjältä Tallinnaan asumaan ja Harding on Venäjän mustalla listalla ja he yksimielisistä kertoivat, miten Venäjä = Putin nykyisin. 

Toinen Venäjä on se, johon kuuluvat tavalliset ihmiset, ja se elää molempien päässä. Harding kertoi, miten hän unelmoi Venäjästä, jossa on Anna Politkovskaja -niminen tie, mutta ei koskaan Putin-nimistä katua. Toiveena siis se, että Putinin valta jossain vaiheessa romuttuu, ja ihmiset saavat takaisin demokraattisen Venäjän. 





Huomasin vasta jälkikäteen, että presidenttimme oli messuilla myös puhumassa, mutta en kuitenkaan voinut jäädä kuuntelemaan Niinistöä. Onneksi törmäsin kuitenkin kuninkaaseen, Jari Litmaseen ja pääsin vähän aikaa kuulemaan hänen idoleistaan, kunnes piti poistua takavasemmalle, kohti junnupeliä ja sen seuraamista. Kehuttakoon, että omat junnumme voittivat klubin pojat, ja omani teki pelissä hattutempun, joten poistuminen messuilta oli kuitenkin ihan hyvä valinta. 


Vihoviimeiseksi kuuntelin vielä Jevgeni Vodolazkinin haastattelua, koska lukupinossani odottelee hänen teoksensa, ja oli kiinnostavaa kuunnella, mistä kirja oikeastaan kertoo. Vodolazkin kertoi, miten nykymaailma on kovin aineellinen, ja hänen kiinnostuksensa muinaisvenäläisen kirjallisuuden lisäksi on suuntautunut henkisiin arvoihin. Niihin asioihin, joista ihmiset eivät yleensä keskustele, esimerkiksi yhteydestä Jumalaan. Vodolazkinin kirja Arsenin neljä elämää viekin lukijan 1400-luvun Venäjälle. Kiinnostavaa päästä lukemaan, minkälainen tämä kirja oikeastaan onkaan, vaikuttaa kovin erilaiselta kuin muu kirjallisuus. 

Valitettavasti päiväni päättyi jo kello 12, jolloin se varmaan monille vasta alkoi messuilla. Aamupäivään mahtui kuitenkin iso kasa kirjailijoita, ihastumisia ja kiinnostusta heidän teoksiinsa, tutustumista ja tapaamista bloggareiden kanssa, vaikkakin kovin pikaisia. Ja oikeastaan melkoista säntäilyä edestakaisin. 






2 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa :) Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua olen lukenut ja Meikkipussin pohjalla kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin tuon Kymmenottelun ja melkein luin yhdellä istumalla loppuun. Melkoisen huikea kirja. Mykkänen seuraavana listalla - näitä teoksia en olisi varmaan löytänyt ilman tapahtumaa.

      Poista